torstai 22. toukokuuta 2014

Vuoden otsikko


Sosialidemokraatti Timo Harakka on selkeästi vetänyt pohjat sarjassa "Otsikon ja tekstin luova ristiriita". Ainakin niin luova tuo on, että se tuppaa naurattamaan:

Perussuomalaiset, aikuistukaa

Koko kirjoitus vaikuttaa siltä, kuin juuri aatteen löytänyt teini huutaisi siihen löysästi suhtautuville tovereilleen: Aikuistukaa! Muutenkin sen neuvot ovat turhia. Perussuomalaiset varmasti ymmärtävät verotuksen idean sillä puolueiden kannattajista tehdyn tutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajissa osuus yksityisellä sektorilla työskentelevistä oli ylivoimaisesti suurin.

Maria Lohelan, joka on 86 prosenttisesti kanssani samaa mieltä, puheessaan esittämään ajatusta kehitysavun uudistamisesta kannattaisi ehdottomasti lähteä kehittämään ja jalostamaan. Siinä on huomionarvoista sekin, että suuri yksityisten, toisistaan riippumattomien ihmisten joukko reagoi paremmin ja asiantuntevammin, kuin keskitetty päätöksenteko, mikäli idean kehittämisessä päästäisiin niin pitkälle, että lahjoittajat voisivat jollain tasolla säädellä kohteita mihin rahat menevät. Niin pitkälle tuskin kuitenkaan päästään niin kauan, kuin sosialidemokraatit ovat suuri puolue, koska siellä ei ihmisten persoonalliseen päätöskykyyn ja itsenäisyyteen ei luoteta lainkaan.

5 kommenttia:

DuPont kirjoitti...

Harakka: "Jos hyväntekeväisyys on perussuomalaisten mielestä hyvä tapa rahoittaa yhteiskunnan toimintaa, miksei armeijaa ja koululaitosta voisi jättää yhtä lailla vapaaehtoisten lahjoitusten varaan?

Perussuomalaisten seuraava neronleimaus lienee, että kaikki valtion menot hoidetaan hyväntekeväisyydellä. Veroista voidaan luopua kokonaan. Perussuomalaisten todellinen tavoite on markkinayhteiskunta, jossa rikkaat määräävät köyhien elämän, vahvat nujertavat heikot."

Tuosta voisi löytää jotain argumentaatiovihr.., eiku virhettäkin. Miksi kehitysapua pitäisi kouluihin tai armeijaan verrata?

IDA kirjoitti...

Ei miksikään.

Suomalainen kehitysapu on nykyään pitkälti muille valtioille annettua apua. Valtio ei oikein voi budejitistaan verotuloilla rahoittaa muiden valtioiden alueilla toimintaa, joka ei ole näiden valtioiden hallinnassa. Yksityiset lahjoitukset mahdollistaisivat ainakin teoriassa paljon suuremman liikkumavaran.

Harakalla tuntuu myös olevan selkeä ajatus, että ihmiset eivät lahjottaisi, joten kehitysapu jäisi nykyistä pienemmäksi. Itse en olisi niinkään varma asiasta.

Toisaalta ns. punavihreille kehitysavun tehokkuus ei ilmeisesti merkitse oikeastaan mitään. Tärkeintä on, että kehitysavulla voi signaloida oman maan politiikassa.

Hiljainen lahjoittaja on tehokkain lahjoittaja ja onhan paavi Franciscuskin sanonut jotain sen suuntaista, että hyväntekeväisyys, joka ei vaadi mitään henkilökohtaisia uhrauksia, on syvästi epäilyttävää.

Kumitonttu kirjoitti...

Nimettömän, kasvottoman verotuksen etu hyväntekeväisyyteen nähden on se, että varmuudella huolehditaan kaikkein huono-osaisimmista, eikä kukaan jää toisen armoille.

Onhan sekin toisten armoilla olemista, että on viranomaisen armoilla. Perinteisesti, ainakin liike-elämässä,on kovasti arvostettu "kasvollista omistajaa" enemmän kuin "kvartaalitalouden kasvottomia markkinavoimia". Miten tämä kasvottomuus onkin hyve, kun puhutaan virkakunnan rahoittamista palveluista?

Kaikkialla myönnetään jo avoimesti, että kehitysapu ei ole tuottanut mitään pysyviä tuloksia, joten Harakka tosiasioiden tunnustamisen sijaan väittää, että Persujen ehdotus on vielä huonompi, vaikka mitään näyttöä ei tietenkään ole.

Kari kirjoitti...

KT: Kaikkialla myönnetään jo avoimesti, että kehitysapu ei ole tuottanut mitään pysyviä tuloksia.


KV: Päinvastoin kehitysapu on tuottanut pysyviä, mutta negatiivisia tuloksia. Mm korruptiota, sotia ja migraatiota.

IDA kirjoitti...

"Nimettömän, kasvottoman verotuksen etu hyväntekeväisyyteen nähden on se, että varmuudella huolehditaan kaikkein huono-osaisimmista, eikä kukaan jää toisen armoille."

Tämä(kin) on Harakalta huono ja perustelematon veto. Miten on muka varmistettu se, että nykyinen kehitysapu menee kaikkein huono-osaisimmille, ja että kukaan ei jää toisten armoille? Ei yhtään mitenkään eikä nykyinen, kasvottomaan verotukseen perustuva kehitysapu edes noin toimi.