sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Perustuslaki

Nykyiset hallituspuolueet ja SDP ovat kirjaamassa Suomen EU-jäsenyyden perustuslakiin. Tämä on yksinkertaisesti järjetöntä. Valtio siis omatoimisesti, kenenkään pyytämättä ja minkään kansainvälisten velvoitteiden vaatimatta kaventaa omaa toimintavapauttaan ja kirjaa sen perustuslakiinsa. Siinä mielessä tämä olisi ymmärrettävää, jos hallitus ja SDP tiedostavat sen tosiasian, että heistä ei ole hallitsemaan valtiota. Sehän on puhdas totuus ja itsetuntemus voi olla alku paremmalle huomiselle. Hallitus ja SDP kuitenkin näkevät väärin kuvitellessaan, että Suomen kansa ei ole kykenevä hallitsemaan itseään. Se on, ja siksi näiden onnettomien, eurooppalaista vasemmistoliberalismia edustavien puolueiden ei ole syytä mennä muuttamaan perustuslakia.

Perussuomalaiset ovat tehneet perustuslain muutoksesta kynnyskysymyksen omalle hallitukseen osallistumiselleen. Tämä on hyvä asia.  Ei ole mitään mieltä mennä mukaan tekemään näin järjettömiä päätöksiä vain sen vuoksi, että voisi hallituksessa ehkä vaikuttaa joihinkin muihin asioihin. Oppositiossakin voi vaikuttaa varsinkin, kun on varmaa, että tuleva hallitusrintama ilman perussuomalaisten tukea on hyvinkin hajanainen ja altis repeilemään.

Vaalien jälkeen on nimittäin erittäin mahdollista, että Kepudemarikokoomus on pakotettu muodostamaan kolmen suuren hallituksen ehkä vielä jollain läheisimmistä ideologisista liittolaisistaan RKP, Vihreät ja Vasemmistoliito vahvistettuna, jos he haluavat perustuslakiuudistuksen läpi. Neljän vuoden päästä kaikista noista puolueista on sitten jäljellä lähinnä vain muistoja siitä mitä ne joskus ovat olleet. Toisaalta asialla on se varjopuoli, että PS ei voi saavuttaa Tanskan kansanpuolueen kaltaista asemaa seuraavan vaalikauden aikana. Suomi kun eroaa Tanskasta sillä oleellisella tavalla, että Tanskassa on perinteinen, isänmaallinen oikeisto, mikä Suomesta puuttuu täysin. Lisäksi, mikäli jo etukäteen melko todennäköisiä ylimääräisiä vaaleja ei tulisi, nykyisen hallituksen onneton politiikka tietenkin jatkuisi vielä seuraavat neljä vuotta.

Typerään perustuslakiuudistukseen ja muuhunkin nykyhallinnon typeryyteen voi huhtikuussa vaikuttaa oikeastaan vain niin, että kansalaiset äänestävät PS:n Suomen suurimmaksi puolueeksi, jolloin PS:llä on käsissään avaimet hallituksen ja sen ohjelman muodostamiseen. Näin kannattaa tehdä jo nyt, koska seuraavissa vaaleissa se kuitenkin alkaisi olla jo ehdoton välttämättömyys.

2 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset hyvästä kirjoituksesta. Tuohon lauseeseen "Hallitus ja SDP kuitenkin näkevät väärin kuvitellessaan, että Suomen kansa ei ole kykenevä hallitsemaan itseään" kiteytyy oikeastaan koko ongelma.

Tietysti nykyisellä poliittisella eliitillämme on takaraivossa pelko, että tässä joutuu vielä kattelemaan sivua www.mol.fi. Jos Suomesta tehdään (niin kuin kova halu heillä näyttää olevan) kenraalikuvernementti, niin tarjolla vois olla sitä kautta mukavia toimistohommia.

IDA kirjoitti...

Kiitokset itsellesi.

En tiedä onko poliittisella eliitillä pelkona edes se, että he jäisivät ilman virkaa, niin suuressa hybriksessä he tuntuvat elävän. Heillä on joku suuri missio, joka on isketty heihin kalvosulkeisilla. Heidät on huijattu uskomaan, että he olisivat keskeisinä toimijoina mukana, jossain modernissa, vauhdikkaan jännittävässä liiketoiminnassa, jossa luodaan menestystarinoita. Totuus, joka heidän pitäisi tietää, on että he ovat mukana vain tylsän tavallisessa valtionhallinnossa mikä itsessään on ihan hienoa ja arvokasta, mutta jonka ei edes pitäisi antaa aihetta legendoihin, elokuviin ja sankaritaruihin.

Tuohon kansallismielisyyteen kaikki tulee kyllä kiteytymään. Sitä ei voi tukahduttaa ilman väkivaltakoneistoja ja se tulee näkymään Euroopassa aivan samoin kuin Neuvostoliitossa, jos EU jatkaa nykyisellä suunnalla. Suomen hallinto on häpeäksemme puhtaan internationalistista, joka pieneltä kansalta ei tietenkään ole edes imperialismia, vaan sille nöyrästi alistumista, jotta se suostuisi ruokkimaan.

Demokratiassa hallinto pitäisi olla vaihdettavissa säännöllisin väliajoin pidettävillä, yleisillä, vapailla ja salaisilla vaaleilla. Suomen hallinto pyrkii tällä perustuslakiuudistuksella siihen, että näin ei olisi Suomessa.