Eurooppalainen vasemmisto, ja suomalainen hyvässä vauhdissa perässä tietenkin, on muuttumassa hyvin samanlaiseksi kuin amerikkalainen, liberaaleiksi kutsuttu vasemmisto. Tämä on ongelma, koska USA:n liberaalit eivät todellakaan aio toteuttaa niitä sosiaalisia uudistuksia, joita he pitävät mukana ohjelmassaan. Oleellista on, että uudistukset voidaan jatkuvasti pitää mukana keskustelussa, jotta liberaalit pystyisivät teekutsuillaan - he muuten juopottelevat kotona salaa - esiintymään hyvinä ihmisinä ilman, että mitään uhkaa heidän omalle vauraudelleen pääsee syntymään. Siksi Hillary Clinton, jolla on ohjelmassaan aivan oikeasti ne liberaalien leikisti haluamat yhteiskunnalliset muutokset on ajautumassa, tai jo ajautunutkin, sivuraiteille amerikkalaisten liberaalien keskuudessa.
USA:ssa työväestö onkin siirtynyt enemmän konservatiivien kannattajaksi. Todennäköisesti sama tapahtuu myös Euroopassa. Valitettavaa on se, että esimerkiksi Suomessa ei ole lainkaan konservatiivista puoluetta. Toisaalta hyvää on se, että vasemmistolaiset poliitikot ovat kyvyttömiä käsittämään tilannetta, kuten Lawrence Auster Clintonin tapauksesta kirjoittaessaan huomioi, eivätkä täten voi pysyä mukana pilaamassa koko hommaa.
Amerikkalainen liberalismi on melko tarkasti sitä mitä Paavo Lipponen tarkoittaa puhuessaan blairismista. Sitä taas on ehkä parhaiten analysoitu on tässä Theodore Dalrymplen tekstissä Delusions of Honesty.
En tiedä voiko tuota blairilaista politiikkaa sanoa uusliberalismiksi, mutta klassinen liberalismin kanssa sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Jos se uusliberalismin kritiikki, jota Paavo Lipponen pitää älyllisesti alamittaisena, kohdistuu juuri tuollaiseen politiikkaan, niin näkisin, että kritiikille on ainakin aihe ja myös syytä.
Jostain syystä heillä on muuten tapana tiristää kyynel, jos kaksikin, jäähyväispuheita pitäessään. Ehkä todellisuuden ja aatteen välinen ristiriita jo itsessään synnyttää jonkinlaisen sentimentaalisen tilan, joka sitten mahdollistaa valheessa elämiseen.
4 kommenttia:
Vasemmistolainen joutuu teeskentelemään paljon. Suoraan ei voi tunnustaa, että sosialismi on taloudellisena järjestelmänä epäonnistunut.
Siksi samalla toteutetaan "uusliberalistista" talouspolitiikkaa ja ollaan kaikkien sosialismin sisältämien "hyvien" asioiden puolella puheissa. Suomessa ja Ruotsissa tämä on hyvin nähtävissä.
Uusliberalismia käytetään pelottelu- ja leimasanana vähän samalla tavalla kuin rasismia. Toisaalta uusliberalismilla ei Suomessa ole paljon puhemiehiä, jotka pystyisivät selittämään ihmisille, että taloudellisen liberalismin ansiosta kaikki ihmiset, myös köyhät vaurastuvat.
Koska vasemmisto on taloudessa hävinnyt pelin, se keskittyy "kapitalismikritiikkiin", joka on lähinnä tyhjää itkemistä ja kiusantekoa.
"Vasemmistolainen joutuu teeskentelemään paljon. Suoraan ei voi tunnustaa, että sosialismi on taloudellisena järjestelmänä epäonnistunut."
Tätäkään vasemmisto ei varmaan ole analysoinut kunnolla. Itsehän en taloudesta mitään tiedä, mutta voisi äkkiä ajatella niinkin, että sosialismi on lähinnä tehoton järjestelmä. Sen onko tehottomuus ehdottoman huono juttu voisi varmaan kyseenalaistaa.
Tietenkään ilman jonkinlaista sosialismia vasemmistolla ei ole mitään virkaa vaan sen rooli jää halalhippimäiseksi jauhamiseksi ja ihmisten kiusaamiseksi, mikä vasemmiston rooli nykyään aika puhtaasti onkin.
Itsehän en taloudesta mitään tiedä, mutta voisi äkkiä ajatella niinkin, että sosialismi on lähinnä tehoton järjestelmä. Sen onko tehottomuus ehdottoman huono juttu voisi varmaan kyseenalaistaa.
Jos esim. halutaan köyhille leipää, niin tehottomuudella pilaannutetaan osa köyhille tarkoitetusta leivästä. Missä tilanteessa tehottomuus olisi asetettujen tavoitteiden kannalta parempaa kuin tehokkuus? Tavoitteenhan ei ole pakko olla talouskasvun maksimoiminen.
Juu. En minä tuota tässä pysty kyseenalaistamaan :)
Ajattelin vaikka jotain sellaista, että jos esimerkiksi tuotantoa tehostetaan se usein merkitsee henkilöstön vähentämistä tai siirtymistä halvempien työvoimakustannusten maihin, mitä sen ei välttämättä tarvitsisi merkitä. Käsittääkseni esimerkiksi japanilaiset firmat ovat erittäin haluttomia irtisanomaan ja hyväksyvät sellaisen "näennäistehokkuuden" jonkinlaisena mahdollisuutena laatuun ja tulevaisuuteen. Jotain semmoista.
Lähetä kommentti