perjantai 23. toukokuuta 2008

Demariälymystö

Vuonna 1972:


Rauhaa suojaavan lain säätämisestä

Eduskunnalle

Eduskunnassa ja kansalaisjärjestöissä on useaan otteeseen kiinnitetty huomiota maamme etuja vahingoittavaan viime vuosina varsin laajat mittasuhteet saaneeseen Neuvostoliiton vastaiseen propagandaan. Monissa erilaisissa julkaisuissa olleiden kirjoitusten ainoa tarkoitus voi olla vain vihamielisen mielialan levittäminen itäistä naapurimaatamme vastaan.

Suomen vaiheet puhuvat siitä miten vaarallisia seurauksia ennakkoluuloja ja vihaa levittävällä mielipiteenmuokkauksella saattaa olla, joten on vakava virhe aliarvioida sitä. On kiinnitettävä huomiota siihen, että tämänkaltainen toiminta on syvästi ristiriidassa rauhan- ja yya-sopimuksen kanssa. Samaa on sanottava myös rauhansopimuksessa kiellettyjen järjestöjen laajasta mainostamisesta,

Julkisen sanan vastuu on suuri. Se voi mitä arvokkaimmalla tavalla tukea virallista rauhanpolitiikkaa tai sitä vaikeuttaa. Lehdistön vapautta käytetään silloin väärin, kun yleistä mielipidettä pyritään ohjaamaan rauhan ja hyvien naapurussuhteiden vastaiseen suuntaan. Maan kansallisten etujen mukaista on toimia päinvastoin. Voimakas yleinen mielipide on hallituksen rauhanpolitiikan paras tuki.

Paras tapa vahingollisen toiminnan estämiseksi on tehokas valistustyö. Mikäli se ei yksin riitä, kuten tällä hetkellä näyttää, on paikallaan harkita rauhaa suojaavia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla vahvistetaan hyvien kansainvälisten suhteiden kehittymistä ja rauhan lujittumista. Vertailukohdaksi voi esittää eduskunnan viime vuonna hyväksymän lain rotusyrjinnän kieltämistä, jolla turvataan käytännössä rotusyrjinnän estäminen.

Vihamielisyyden levittäminen jotain kansaa vastaan on vähintään yhtä tuomittava ja Suomen oloja ajatellen vieläkin haitallisempi teko. Rauhan turvaamista koskevalla lainsäädännöllä olisi vahvistettava Suomen virallisen politiikan pyrkimys edistää rauhaa ja hyviä kansainvälisiä suhteita. Siinä tulisi antaa tunnustus kaikelle rauhantyölle kansallisesti arvokkaana työnä ja tuomita vahingollisena sellainen toiminta, joka kiihottaa sotaan tai levittää vihaa muita kansoja vastaan.

Edellisen perusteella ehdotamme eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan toivomuksen,

että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin rauhaa suojaavan lain säätämiseksi.

Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 1972

Mirjam Tuominen
Pauli Puhakka
Pekka Salla
P. Liedes
Aarne Koskinen
Siiri Lehmonen
Ulf Sundqvist
Erkki Liikanen
Kuuno Honkonen
Lauha Männistö
Tellervo M. Koivisto
Kaisa Raatikainen
Anna Liisa Hyvonen
Heimo Rekonen

Vuonna 2008:

Arvoisa puhemies! Rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa. Nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle. Keskustelupalstoilla on rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan. Näistä verkkorasisteista harva jää kiinni. Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Kysyn ministeri Suvi Lindéniltä:

Onko hallitus käsitellyt nettirasismiongelmaa, ja onko meillä suunnitteilla Ruotsin kaltaista lakia asiasta?


Eli eteenpäin ei ole menty, vaan demariälymystön näkökenttä on edelleen lähes täsmälleen sama kuin heille niin kultaisella 1970-luvulla. On hyvä huomata se tosiasia, että nettirasismilla tuossa Päivi Lipposen kysymyksessä tarkoitetaan sellaisia tekstejä kuin Mikko Ellilän Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Teksti on todella provosoiva, mutta samalla älyllinen. Juuri sellainen teksti, jollaisia demariälykkö Paavo Lipponen oli kaipaavinaan keskustelun herättäjiksi. Ehkä sen suurin vika onkin siinä, että se menee yli Lipposen lipan? Siinähän brutaalin suorasukaisella tavalla puhutaan asioista, joista länsimaissa keskustellaan. On mielenkiintoista, että demariälymystön mukaan Suomen valtion viranomaiset pitävät tuollaista vapaan kansalaisen mielipiteenilmausta uhkana arjen turvallisuudelle.

Demariälymystö vetikin tuon tekstin oikeuteen ja älyllisestä alamittaisuudestaan huolimatta voitti jutun. Se ei kuitenkaan riitä, vaan demariälymystö kaipaa järeämpiä aseita sananvapauden tukahduttamiseksi. Yhteiskunnassa, jossa vallitsisi sananvapaus, olisi kaiketi aina se vaara, että demareita ei äänestettäisi.

6 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

On hätkähdyttävää havaita, miten vähän mentaliteetti on muuttunut vuodesta 1973. Vain muutamaa sanaa vaihtamalla tuosta vetoomuksesta saisi tähän päivään sopivan.

Tosin suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus ovat molemmat vasemmistolaisuudesta kehittyneitä kollektivistisia aatteita. Juuret ovat samat, joten siinä mielessä yhtäläisyydet eivät yllätä.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava vertailu.

Postaa tuo Uuteen Suomeen.

Dr. Doctor kirjoitti...

Hyvää häppää herrasmiehellä viimeaikoina (paitsi sitä potkupalloa vauhkoamista ei aina ymmärrä.)

"demariälymystö" on minusta hauska paradoksi ilman tätä loistavaa rinnastustakin.

Monikulttuuri/N-liitos uskontojen harmonia hämmenntää.. Samat sanat, keinot, tavoitteet ja ihmiset.

Neukkunuolentaa voi sentään ymmärtää bilateraalikaupan kautta,...

IDA kirjoitti...

"Hyvää häppää herrasmiehellä viimeaikoina (paitsi sitä potkupalloa vauhkoamista ei aina ymmärrä.)"

Kiitos. Ellen riemastu EM-kisoista tai Veikkausliigan skandaaleista niin jatkan jalkapallokirjoittelua vasta syksymmällä. Kakkosesta tekisi mieli kirjoittaa, mutta en vain pääse - eli siis viitsi, jaksa, olen laiska mulkku ;) - käymään peleissä tarpeeksi usein, että saisin otetta.

""demariälymystö" on minusta hauska paradoksi ilman tätä loistavaa rinnastustakin."

Täytyy vastata ajan haasteisiin. Paavo Lipponenhan haluaa asiasta kärkevääkin keskustelua, jota hänen mukaansa Suomesta puuttuu ;)

Minusta Suomessa oikeasti oli - tai ainakin oli muodostumassa osuustoimintaliikkeen ja sellaisen kautta - ihan oikea demariälymystö. Tai ehkä sivistyneistö on parempi sana. Tanner, Kallinen ja kumppanit.

Lipponen et al. sitten toki tuhosivat koko homman, vaikka itse saivat puolueelta kaiken ihan itkuun purskahtamiseen asti.

Anonyymi kirjoitti...

Futiksesta tulikin mieleeni :), että ketä veikkaat mestariksi tänä vuonna.

Toivottavasti ei ainakaan Italia.

IDA kirjoitti...

Saksa varmaan voittaa. Luulen.