Kuitenkin näissä ansiokkaissa puheissa on yleensä aina jotain sellaista, jossa vanhat sivistyskansat osasivat jo menneinä aikoina nähdä jotain hieman ontuvaa ja outoa. No, kukaanhan ei ole täydellinen ja meidän matkamme täältä maailman syrjäkyliltä aitoon monikulttuurisuuteen on vielä pitkä.
"Alabama, good-bye! I love thee well!
But yet for a while do I leave thee now!
Sad, yes, sad thoughts of thee my heart doth swell,
And burning recollections throng my brow!
For I have wandered through thy flowery woods;
Have roamed and read near Tallapoosa's stream;
Have listened to Tallassee's warring floods,
And wooed on Coosa's side Aurora's beam.
"Yet shame I not to bear an o'er-full heart,
Nor blush to turn behind my tearful eyes;
'Tis from no stranger land I now must part,
'Tis to no strangers left I yield these sighs.
Welcome and home were mine within this State,
Whose vales I leave -- whose spires fade fast from me
And cold must be mine eyes, and heart, and tete,"
When, dear Alabama! they turn cold on thee!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti