lauantai 31. toukokuuta 2008

Apartheid

Taistelu Etelä-Afrikan apartheidpolitiikkaa vastaan oli maailman kaikkien hyvien ihmisten yhteinen projekti. Siihen osallistuttiin Suomesta asti. Itse Demlan legendaarinen tähtihyökkääjä Matti Wuori osallistui totuuskomissioon, joka selvitti vanhat synnit ja siivitti Etelä-Afrikan matkan kohti valoisaa tulevaisuutta.

Tänään tulot jakautuvat Etelä-Afrikassa rikkaiden ja köyhien välillä epätasaisemmin, kuin ennen apartheidpolitiikan purkamista ja elinkustannukset maassa ovat nousseet voimakkaasti. Monet länsimaiset yhtiöt kuitenkin pitävät halvan työvoiman Etelä-Afrikkaa lähes kultakaivoksena. En usko, että me maailman hyvät ihmiset koskaan kysymme itseltämme kysymystä: Kuinka tässä nyt näin kävi? Meillähän ei ole asiasta mitään vastuuta, vaan me voimme ulvoa haluamaamme politiikkaa maahan kuin maahan, niin paljon kuin keuhkomme vain kestävät.

Itse taidankin tyytyä olemaan täsmälleen tätä mieltä, ja olla puuttumatta taisteluihin, joissa voin vain voittaa muiden kustannuksella.

perjantai 30. toukokuuta 2008

666

Klik.

Klik.

ja

Klik

En halua noitua ketään, vaikka toki pystyisin siihen, koska minulle on tehokkaasti myyty myös Mustaa raamattua. Haluan kuitenkin ehdottomasti asettaa alueelliseen kirkonkiroukseen kaikki ne lukijat, jotka eivät ole klikanneet sivustolla olevia hyviä ja valistavia mainoksia. Syvempään pahuuteen en pysty. Nuorison opastamana tarjoan kuitenkin vielä yhden linkin:

Klik

Free Seppo Lehto

En ole koskaan pitänyt Seppo Lehtoa oikein minään muuna kuin rotsina. Ja usein ärsyttävänä sellaisena. Esimerkiksi suuressa kansanrunouskokoelmassa Totaalista sotaa Sepon päävastustajan Klasun ja hänen joukkojensa jutut olivat minusta taiteellisesti mielenkiintoisempia kaikkine Gegel-implantteineen ja muine teknisine kujeineen. Myös Klasun seikkailut kuussa, Antarktiksella ja Euroopan kuningashuoneissa olivat mielenkiintoisia välähdyksiä oudosta elämästä. Sankarin ura Jaques Villeneuvea tuuraavana formulakuskina on jäänyt erityisesti mieleen.

Lehto on nyt kuitenkin saanut 2 vuoden 4 kuukauden ehdottoman vankeustuomion lukuisista blogeistaan, jotka kieltämättä ovat herjaavia ja kunniaa loukkaavia. Pidän tuomiota täysin kohtuuttomana, vaikka se poikineekin hyvät korvausrahat valtion kassasta myös joillekin tutuille, jotka voivat sillä rahalla sitten tarjota kaljat :) Näin ainakin, jos kaikki ovat oikeuden edessä tasavertaisia.

Ja perussanomassaan, joka korostaa kansainvälistä oikeutta ja sitä, että Karjala on oikeudettomasti riistetty Suomen valtiolta, Seppo Lehto on tietysti aina ollut täysin oikeassa.

Kotivoitto Turkille

Kotiyleisön hurjan kannustuksen saattelema Turkki kukisti Suomen jalkapallomaaottelussa maalein 2 - 0.

Suomen jalkapallohistoriaan on kirjattu menestyksiä turkkilaisten mailla, mutta eilistä, Stuart Baxterin avausottelua Suomen joukkueen valmentajana, ei liitetä niiden tulosten joukkoon. Kyseessä oli selkeä vierastappio.

Ensimmäinen erä oli turkkilaisten selvää hallintaa. Suomen ainoa tilanne oli Mika Väyrysen potku kohti Turkin maalia, joka, savolaisittain sanottuna olisi saattanut mennä maaliinkin, mutta ei nyt kuitenkaan mennyt. Turkki hyödynsi lukuisista paikoistaan vain yhden, kun 15 minuutin kohdalla Tuncay siirsi pallon kotiyleisön riemuksi Suomen maaliin.

Toisessa erässä Suomen peli oli hieman pirteämpää ja varsinkin Litmasen vaihtaminen kentälle toi siihen hetkeksi eloa. Mitään sen vaarallisempaa Suomi ei kuitenkaan saanut kehitetyksi ja pelin 88. minuutilla Semith Semtürk ratkaisi sen lopullisesti kotijoukkueen hyväksi laittamalla pallon saamastaan tarkasta keskityksestä vierasjoukkue Suomen maaliin.

Ottelu oli Stuart Baxterin ensimmäinen Suomen joukkueen päävalmentajana. Ehkä se hieman avasi näkymiä siihen millaista joukkuetta tuleviin MM-karsintoihin on syytä rakentaa. Niissä Suomi kohtaa kotonaan muun muassa jalkapalloilullisesti aina vahvan Saksan.

torstai 29. toukokuuta 2008

Työläistaustainen reportteri raportoi

Hyvin menee! Demarimaailmasta riittää kirjoitettavaa reippaalle naputtelijalle

Octavius kiinnittää huomion demariälymystön uusimpaan kuningasideaan. Olen sanaton. Paavo Lipposen kirjaa Järki voittaa myydään kirjakerhossa. Lama hiipii yhä lähemmäs. Käytännössä se on jo täällä. Fundamentalisteilta ja sosialisteilta voi ostaa aikaa. Heillä on sitä ylenmäärin odotellakseen älymystön visioiden toteutumista.

Tere työläiset! Teitä on kusetettu.


Ammattiyhdistysliikkeen ja "työväen"puolueiden välinen kiinteä yhteistyö on johtanut esimerkiksi seuraavaan tulokseen:

Maaliskuun alussa tuli seuraava isku: ns. Rüffert-tapaus. Tuomioistuimen mukaan julkisen vallan järjestämissä tarjouskilpailuissa ei saa asettaa ehtoa, jonka mukaan yritysten ja niiden alihankkijoiden on noudatettava voimassa olevaa paikallista työehtosopimusta. Seuraavakin kielteinen päätös on jo tulossa ja tiedossa: komissio vastaan Luxemburg. Komissio vaatii Luxemburgia muuttamaan lakeja, joilla suojataan maan ay-liikkeen toimintaoikeuksia halpatyövoiman maahantuontia vastaan.


via.

Ammattiyhdistysliike on tästä luonnollisesti täysin hiljaa, koska sen siteet poliittiseen demariälymystöön, joka täysillä ajaa voimaan tuollaisia päätöksiä, ovat niin vahvat ja ammattiyhdistysliike luulee, että demarit voisivat hallituksessa jotenkin toimia tuollaisia päätöksiä vastaan, vaikka demarit ja vasemmisto yleisesti kuitenkin kakistelematta hyväksyvät kaikki sopimukset, jotka sitovat Suomen valtion noihin päätöksiin.

Ja samaan aikaan demariälymystö suunnitteleekin poliittisen "työväen"liikkeen ohjaamista kamppailuun sille luontevampien ja tärkeämpien asioiden parissa ( via ). SDP:n julistautuminen feministiseksi puolueeksi olisikin luonteva askel nyt, kun työväenliikkeen pääomat on jo pistetty lihoiksi. Mitä järkeä on enää leikkiä olevansa työväenpuolue, kun työväestöllä ei ole mitään annettavaa demariälymystölle?

Meemit ja luonnontiede

Noista puhuminen samana päivänä ei ole mahdollista.

Koska meemeistä puhujia kuitenkin pidetään tieteellisen maailmankuvan edustajina voidaan siitä päätellä, että tieteellinen maailmankuva ei ole luonnontieteellinen maailmankuva.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Euroopan Unioni

ÄO

Vanhan väittämäni mukaan rahvas on Suomessa sivistyneistöä älykkäämpää ja viisaampaa. Tätä väitettä ei tarvitse mitenkään todistaa, koska todisteet tulevat pieninä paloina vastaan lähes joka paikassa ja jokainen osaa kyllä tehdä niistä johtopäätökset itse.

Yksi hyvä esimerkki on tämä Taloussanomien ulkoaopittua mantraa toistaen toteutettu artikkeli. Siinä sivistyneistö - ennen vanhaan sanomalehtimiehet ja ministerit - laskettiin sivistyneistöön, ei toki enää, kun ei aihetta kerran ole - esittää sekavan, perusteettoman ja tyhjän mielipiteensä, jonka rahvas sitten korjaa parillasadalla viestillä. Suomessa olisi selvästi tilausta poliittisille toimijoille, jotka kuuntelisivat mitä rahvas sanoo ja jättäisivät omien "ajatustensa" toitottamisen vähän vähemmälle. Se olisi tie älykkääseen politiikkaan.

tiistai 27. toukokuuta 2008

Globaali feminismi


Yksi tämän uudemman länsimaisen kulttuurin keskeinen ongelma ( tai voima, miten vain ) on, että se on niin feminiininen, että terveet kansakunnat taantuvat juopoiksi ja häviävät joutuessaan sen vaikutuspiiriin.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Found in Translation

Via.

It may of course typeryksen a civilized way to say that even the ancient Romans sotkivat walls, etc. .. but it is also perfectly clear that those of intelligent and skilled people by the statues are in that lasted intact to this day, even on two more World War II. Do not stand up anymore.

It is worth repeating for the past millennium, half cast in a call: If you would like to see the cathedrals and other monuments of European civilization, it should be done quickly. They may be the injection shit as soon as tomorrow.

Ja siitä taas suomeksi:

Se voi tietysti typeryksen sivistynyt tapa sanoa, että vaikka roomalaiset sotkivat seiniä jne. .. mutta se on myös täysin selvää, että näitä älykkäitä ja osaavia ihmisiä, joita patsaat ovat joka kesti ehjänä tähän päivään, vaikka vielä kaksi World War II. Älä nouse enää.

On syytä toistaa, että viime vuosituhannella, puoli valettu puhelun: Jos haluat nähdä katedraalien ja muiden muistomerkkien Euroopan sivistyksen, se pitäisi tehdä nopeasti. Ne voivat olla pistoksen shit heti huomenna.


Mitä mä sanoin :)

PS.

Tuo translator pystyy aika karun puhutteleviinkin käännöksiin. Kymmenen pistettä sille, joka tietää mistä tämä on:

ja niin ei ole mitään muuta kirjoittamaan, ja olen mätä iloinen siitä, sillä jos olin yksi knowed mitä ongelmia se oli tehdä kirjan haluaisin ole ratkaistava se, ja ei - aio enää. Mutta Luullakseni sain sen valossa, että alue ennen muualle, koska Aunt Sally hän aikoo antaa minulle ja sivilize minua, ja en voi seisoa se. Olen ollut siellä ennen

Niin on


Lawrence Auster tekee hyvän huomion:

All these "conservative" celebrity intellectuals, whatever good they may do in their writings, are at their core indifferent or hostile to the white race, which means they are indifferent or hostile to the West. You cannot preserve your society, your civilization, if you denigrate the people, the race, that created that civilization and populated and led it through its entire history. No person who is anti-white or who is indifferent to the marginalization and dispossession of the white Western peoples can be a genuine conservative. I say this because, even if "conservatives" seek to preserve some conservative values, if they will not defend the white race and the historic white-majority character of the Western societies, then the West will be lost, along with all those other conservative values that the "conservatives" are defending. If people will not defend the West as a concrete, ethno-cultural entity that has a recognizable continuity with its past, then they are not defending the West, and they are not conservatives.


Tuossa häiritsee tietenkin se, että amerikkalaiseen tapaan Auster näkee eurooppalaisen kulttuurin yhtenä, läntisen valkoisen rodun luomana kulttuurina. Mikäli noin olisi, tai tuollainen näkemys leviäisi, se tietenkin merkitsisi samanlaista kuolemaa suomalaiselle kulttuurille, kuin Suomen - nykyään hulluina mielipuolina ajettu - monikulttuuristuminen tai islamisoituminen yleiseurooppalaiselle tasolle. Silti Austerin peruspointti on erittäin vahva.

Kulttuuri on nähtävä populaation kollektiivisena luomuksena. Siitä ei voi poimia osia, kuin kaupan hyllyltä ja järjestellä niitä uudestaan mieleisekseen ilman, että kulttuurin elinvoima ja yleensäkin käsitys siitä mitä kulttuuri ja sivistys ovat katoaa. Näkemys, että kulttuurin ovat luoneet taustastaan - rodustaan, kansastaan, ryhmästään, tai miten nyt halutaan sanoa - irralliset yksilöt on yksinkertaisesti väärä ja jopa tuhoisa. Se muuten myös on oikeastaan juuri popkulttuurinäkemys. Poppia voi aivan yhtä hyvin olla Leibnizin, Bachin ja Friedellin diggaileminen, kuin Harry Potterin, Madonnan ja Korkeajännityksen diggaileminen. Pirstoutunut diggaileminen kokonaiskäsityksen kustannuksella on keskeistä. Oleellinen ero popin ja asiallisemman näkemyksen välillä onkin tuossa näkemyserossa siitä miten kulttuurit on luotu ja mitä ne yleensäkin ovat.

Historian valossa vähän paradoksaalista sanoa, että nykyään konservatiivit näkevät kulttuurin "alhaalta ylös" - luomuksena ja liberaalit ( vasemmistolaiset ) "ylhäältä alas" - luomuksena. Mutta niin se vain on.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Eurooppalainen kulttuuri tänään

Via.

Voi tietysti sivistyneen typeryksen tapaan todeta, että jo muinaiset roomalaiset sotkivat seiniä jne... mutta on myös täysin selvää, että nuo älykkäiden ja taitavien ihmisten tekemät patsaat ovat kestäneet tuolla vahingoittumattomina tähän päivään asti; jopa kahden maailmansodan ylikin. Eivätpä kestä enää.

On syytä toistaa jo viime vuosituhannen puolella heitetty kehotus: Jos haluaa nähdä katedraaleja tai muita muistomerkkejä eurooppalaisesta sivistyksestä se kannattaa tehdä nopeasti. Ne voi olla pistetty paskaksi jo huomenna.

Vasemmiston tila

Eurooppalainen vasemmisto, ja suomalainen hyvässä vauhdissa perässä tietenkin, on muuttumassa hyvin samanlaiseksi kuin amerikkalainen, liberaaleiksi kutsuttu vasemmisto. Tämä on ongelma, koska USA:n liberaalit eivät todellakaan aio toteuttaa niitä sosiaalisia uudistuksia, joita he pitävät mukana ohjelmassaan. Oleellista on, että uudistukset voidaan jatkuvasti pitää mukana keskustelussa, jotta liberaalit pystyisivät teekutsuillaan - he muuten juopottelevat kotona salaa - esiintymään hyvinä ihmisinä ilman, että mitään uhkaa heidän omalle vauraudelleen pääsee syntymään. Siksi Hillary Clinton, jolla on ohjelmassaan aivan oikeasti ne liberaalien leikisti haluamat yhteiskunnalliset muutokset on ajautumassa, tai jo ajautunutkin, sivuraiteille amerikkalaisten liberaalien keskuudessa.

USA:ssa työväestö onkin siirtynyt enemmän konservatiivien kannattajaksi. Todennäköisesti sama tapahtuu myös Euroopassa. Valitettavaa on se, että esimerkiksi Suomessa ei ole lainkaan konservatiivista puoluetta. Toisaalta hyvää on se, että vasemmistolaiset poliitikot ovat kyvyttömiä käsittämään tilannetta, kuten Lawrence Auster Clintonin tapauksesta kirjoittaessaan huomioi, eivätkä täten voi pysyä mukana pilaamassa koko hommaa.


Amerikkalainen liberalismi on melko tarkasti sitä mitä Paavo Lipponen tarkoittaa puhuessaan blairismista. Sitä taas on ehkä parhaiten analysoitu on tässä Theodore Dalrymplen tekstissä Delusions of Honesty.

En tiedä voiko tuota blairilaista politiikkaa sanoa uusliberalismiksi, mutta klassinen liberalismin kanssa sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Jos se uusliberalismin kritiikki, jota Paavo Lipponen pitää älyllisesti alamittaisena, kohdistuu juuri tuollaiseen politiikkaan, niin näkisin, että kritiikille on ainakin aihe ja myös syytä.

Jostain syystä heillä on muuten tapana tiristää kyynel, jos kaksikin, jäähyväispuheita pitäessään. Ehkä todellisuuden ja aatteen välinen ristiriita jo itsessään synnyttää jonkinlaisen sentimentaalisen tilan, joka sitten mahdollistaa valheessa elämiseen.

lauantai 24. toukokuuta 2008

Suuri suomalainen työvoimapula

Suomalaisen poliittisen järjestelmän vahvuus on siinä, että maassa on jatkuva nousukausi ja huutava työvoimapula samaan aikaan, kun 40 000 nuorta kansalaista on syrjäytyneenä koulutuksen ja työelämän ulkopuolella ja peräti 95 000 noin yleisesti heikossa tilanteessa. Ammattikouluista valmistuneet eivät löydä työtä, vaikka koko julkinen sana jaksaa toitottaa putkimiehen elämän autuutta. Yleisradio uutisoi asiasta jo viime vuoden syksyllä ja siitä eteenpäin työvoimapula on vain pahentunut ja sen varjo peittää jo koko maan.

Valistuneesti ennustan, että ensi syksyn kunnallisvaalien valtakunnallisissa vaalikeskusteluissa paneudutaan otsa rypyssä nimenomaan aiheeseen: miten voimme vastata huutavaan työvoimapulaan? Asiaa pohtivat yhdessä niin keskusta, oikeisto kuin vasemmistokin. Vihreiden ehdotus avata työvoiman värväyspisteitä Afrikkaan tullee todennäköisesti pelastavana toimenpiteenä esille.

Itse annan keskusteluun panokseni ja toistan ehdotukseni, että kansalaisilla aletaan käymään päästökauppaa. Se on terve- ja selväjärkisempi, kuin yhdenkään työvoimapulasta höpisevän puheet. Itse asiassa jokainen poliitikko, joka jauhaa työvoimapulasta pitäisi siirtää syyntakeettomana pakkohoitoon.

Kysymys

Arvoisa puhemies! Lahjonnan ja korruption määrä on Suomessa merkittävässä nousussa. Rahanpesu on kasvussa, ja Eduskunta tarjoaa rikollisille yhä merkittävämmän kasvualustan. Monet Suomen kansalaiset pitävät Eduskunnassa toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle. Keskustelupalstoilla ihmiset kysyvät, miten SDP:n kansanedustaja on voinut rahoittaa kampanjansa Keskustan ideoiman yhdistyksen rahoilla. Näistä lahjonnalla pelaavista harva jää kiinni. Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää kansanedustajaa avoimesti kertomaan oman vaalirahoituksena taustat. Kysyn ministeri Suvi Lindéniltä:

Onko hallitus käsitellyt tätä rahanpesuongelmaa, ja onko meillä suunnitteilla Ruotsin kaltaista lakia asiasta?

Salaliitto

- Jätkät hei! Meidän pitää palkata yksi mies perustamaan satoja yhdistyksiä vuodessa.
- Miksi me pistettäisiin puolueen kovalla työllä valtiolta ansaitsemaa rahaa semmoiseen?
- No katsos, voimme sitten muuttaa esimerkiksi Nurmijärvelle.
- Mitä helvettiä me siellä tehdään?
- Viemme sinne rahaa. Sellaisella vauraalla alueella voi leppoisasti asustaa kohtaamatta oman politiikkansa seurauksia.
- Onko tämä yhdistystoiminta sitä kansalaisyhteiskuntaa?
- Joo, nimenomaan sitä se on.
- Ok, voimme sitten tehdä noin. Ja eihän se oikeastaan vaikuta edes ilmastonmuutokseen: Yksi mies toimistossa täyttämässä täysipäiväisesti lanketteja.
- Mitä EU sanoo?
- Todennäköisesti EU ei tiedä tästä. Siellä ei ainakaan vielä naurettu, kun viimeksi kävin.
- Hyvä. Ei muuta kuin toimintaa. Mikä tälle viralle nimeksi?
- Olen ajatellut jotain sellaista kuin Keskustan kehitysjohtaja.
- Jumalauta tämä on kova juttu! Luulenpa jopa, että Shanghain pormestari ottaa sinut itse vastaan, kun seuraavan kerran menet sinne perustamaan suomalaista työvoimatoimistoa.
- Todennäköisesti, todennäköisesti.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Kenen lauluja laulat

Iltalehden mukaan pääministeri Matti Vanhanen on ollut mukana aatteellisen yhdistyksen nimeltä Kehittyvien Maakuntien Suomi ry perustamisvaiheissa. Yhdistyksen ainoa havaittu toiminta on eri kansanedustajaehdokkaiden avokätinen rahoittaminen hyvinkin puolueettomasti. Ainoastaan Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit jäivät yhdistyksen rahoituksen ulkopuolelle. Yhdistyksen aatteelliseen linjaan eivät siis ilmeisesti kuulu yrittäjähenkisyyden ja kristillisten arvojen tukeminen, mutta kaikki muu kyllä.

Suomen poliittisesta järjestelmästä kertoo kai jotain sekin, että Keskustajohtajien ideoima vaalirahoitusyhdistys tuki tuntuvalla summalla myös SDP:n puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa. Pääministeri Vanhanen tunnetaan parhaiten Viron itsenäisyyspyrkimyksiä terävästi kritisoivasta, neuvostopolitiikkaa ylistävästä tekstistään Baltic Star.

PS.

Otetaan sen verran takaisin, että SDP:n mukaan Kehittyvien Maakuntien Suomi ry. ei ole tukenut Eero Heinäluomaa vaan koko puoluetta kollektiivisesti. Lisäksi se on tukenut ainakin demariälymystöön kuuluvaa Päivi Lipposta yksityisesti hyvin reippaalla summalla.

Demariälymystö

Vuonna 1972:


Rauhaa suojaavan lain säätämisestä

Eduskunnalle

Eduskunnassa ja kansalaisjärjestöissä on useaan otteeseen kiinnitetty huomiota maamme etuja vahingoittavaan viime vuosina varsin laajat mittasuhteet saaneeseen Neuvostoliiton vastaiseen propagandaan. Monissa erilaisissa julkaisuissa olleiden kirjoitusten ainoa tarkoitus voi olla vain vihamielisen mielialan levittäminen itäistä naapurimaatamme vastaan.

Suomen vaiheet puhuvat siitä miten vaarallisia seurauksia ennakkoluuloja ja vihaa levittävällä mielipiteenmuokkauksella saattaa olla, joten on vakava virhe aliarvioida sitä. On kiinnitettävä huomiota siihen, että tämänkaltainen toiminta on syvästi ristiriidassa rauhan- ja yya-sopimuksen kanssa. Samaa on sanottava myös rauhansopimuksessa kiellettyjen järjestöjen laajasta mainostamisesta,

Julkisen sanan vastuu on suuri. Se voi mitä arvokkaimmalla tavalla tukea virallista rauhanpolitiikkaa tai sitä vaikeuttaa. Lehdistön vapautta käytetään silloin väärin, kun yleistä mielipidettä pyritään ohjaamaan rauhan ja hyvien naapurussuhteiden vastaiseen suuntaan. Maan kansallisten etujen mukaista on toimia päinvastoin. Voimakas yleinen mielipide on hallituksen rauhanpolitiikan paras tuki.

Paras tapa vahingollisen toiminnan estämiseksi on tehokas valistustyö. Mikäli se ei yksin riitä, kuten tällä hetkellä näyttää, on paikallaan harkita rauhaa suojaavia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla vahvistetaan hyvien kansainvälisten suhteiden kehittymistä ja rauhan lujittumista. Vertailukohdaksi voi esittää eduskunnan viime vuonna hyväksymän lain rotusyrjinnän kieltämistä, jolla turvataan käytännössä rotusyrjinnän estäminen.

Vihamielisyyden levittäminen jotain kansaa vastaan on vähintään yhtä tuomittava ja Suomen oloja ajatellen vieläkin haitallisempi teko. Rauhan turvaamista koskevalla lainsäädännöllä olisi vahvistettava Suomen virallisen politiikan pyrkimys edistää rauhaa ja hyviä kansainvälisiä suhteita. Siinä tulisi antaa tunnustus kaikelle rauhantyölle kansallisesti arvokkaana työnä ja tuomita vahingollisena sellainen toiminta, joka kiihottaa sotaan tai levittää vihaa muita kansoja vastaan.

Edellisen perusteella ehdotamme eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan toivomuksen,

että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin rauhaa suojaavan lain säätämiseksi.

Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 1972

Mirjam Tuominen
Pauli Puhakka
Pekka Salla
P. Liedes
Aarne Koskinen
Siiri Lehmonen
Ulf Sundqvist
Erkki Liikanen
Kuuno Honkonen
Lauha Männistö
Tellervo M. Koivisto
Kaisa Raatikainen
Anna Liisa Hyvonen
Heimo Rekonen

Vuonna 2008:

Arvoisa puhemies! Rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa. Nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle. Keskustelupalstoilla on rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan. Näistä verkkorasisteista harva jää kiinni. Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Kysyn ministeri Suvi Lindéniltä:

Onko hallitus käsitellyt nettirasismiongelmaa, ja onko meillä suunnitteilla Ruotsin kaltaista lakia asiasta?


Eli eteenpäin ei ole menty, vaan demariälymystön näkökenttä on edelleen lähes täsmälleen sama kuin heille niin kultaisella 1970-luvulla. On hyvä huomata se tosiasia, että nettirasismilla tuossa Päivi Lipposen kysymyksessä tarkoitetaan sellaisia tekstejä kuin Mikko Ellilän Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Teksti on todella provosoiva, mutta samalla älyllinen. Juuri sellainen teksti, jollaisia demariälykkö Paavo Lipponen oli kaipaavinaan keskustelun herättäjiksi. Ehkä sen suurin vika onkin siinä, että se menee yli Lipposen lipan? Siinähän brutaalin suorasukaisella tavalla puhutaan asioista, joista länsimaissa keskustellaan. On mielenkiintoista, että demariälymystön mukaan Suomen valtion viranomaiset pitävät tuollaista vapaan kansalaisen mielipiteenilmausta uhkana arjen turvallisuudelle.

Demariälymystö vetikin tuon tekstin oikeuteen ja älyllisestä alamittaisuudestaan huolimatta voitti jutun. Se ei kuitenkaan riitä, vaan demariälymystö kaipaa järeämpiä aseita sananvapauden tukahduttamiseksi. Yhteiskunnassa, jossa vallitsisi sananvapaus, olisi kaiketi aina se vaara, että demareita ei äänestettäisi.

torstai 22. toukokuuta 2008

Nepotismi

Ihminen suosii luontaisesti sukulaisiaan. Mutta myös kilpailuvietti on ihmiseen sisäänrakennettuna. Pääministeri nimittää veljensä korkeaan virkaan ajamaan alas Suomen valtiota ja toki Tasavallan Presidentin on siihen heti vastattava. Hän naisena - aivan luonnollisesti ja kuten naisen pitääkin - iskee kehiin miehensä.

Valitettavaa tämän pelin kannalta kuitenkin, että maailma ei ole ihan sellainen, kuin nämä latvalahot pelurit pelikentäkseen toivovat. Ja niinpä jäikin Tasavallan Presidentin miehelle pelattavaksi todella huonot kortit tässä kisassa: "Miksi työperäiset maahanmuuttajat eivät työllisty?" on kysymys, johon hänen pitäisi vastata.

Todella toivon, että hänelle edes maksetaan kunnon palkka itsensä nolaamisesta historian silmissä. Kaikille ei aina makseta ;)

Työllistymisen esteet ja tuloloukut ovat niin suuri ongelma maahanmuuttajien keskuudessa, että sisäministeriö asetti korkean tason 19-jäsenisen työryhmän selvittämään asiaa. Selvitysmieheksi kutsuttiin tohtori Pentti Arajärvi.


toteaa Uusi Suomi.

- Ilmasto ei ole Suomeen muuton este, sanoo Neuvo omasta pitkästä kokemuksestaan. Samaa mieltä on sisäministeriön maahanmuuttojohtaja Mervi Virtanen. Molemmat katsovat, että motivaatio työn perään ja työhön liittyvät haasteet perustelevat muuton Suomeen. - Lumi ei muuttoa estä, Neuvo tietää Nokian uraltaan.


Vastaavat hankkeen asiantuntijajäsenet.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Shakki

Eli taistelu kovenee, pelit paranee.

Olen joskus satunnaisesti pelannut shakkia parempia vastustajia - kaikki tuntuvat olevan sellaisia - vastaan. Ja aloitin harrastuksen taas. Pelin loistavana ideana on todistaa ihmiselle, että "et sää mikään fiksu ole" ja siinä se onnistuu hyvin. Tällä kertaa ajattelin ainakin alustavasti kuitenkin opetella pelin.

On ilmeistä, että erilaisia aloituksia kannattaa opetella ja tutkiskella ihan vaikka vain ajan ja tuskallisten vääntöjen säästämiseksi. Tässä olenkin jo alussa. Pystyn luullakseni pelaamaan muutaman ensimmäisen siirron säännönmukaisesti niin, että minulla olisi vielä niiden jälkeen mahdollisuus voittoon. Sen jälkeen kaikki tietysti romahtaa, mutta ei se mitään: hiljaa hyvä tulee.

Olen laskeskellut, että nousu kansalliselle turnaustasolle veisi tarvittavine manikyyreineen ja korkean paikan mietiskelyleireineen noin kaksi vuotta sellaisella 30 000 - 50 000 €oohhin budjetilla. Kaupalliseen urheiluun en tietenkään suostu, mutta voisin kyllä harjoitellessani pitää mainospipoa päässä.

Eli shekki. Kehittyvien Maakuntien Suomi? Muut urheilusponsorit? Anyone?

tiistai 20. toukokuuta 2008

Tyhjä perintö

Eurooppalaisen, poliittisen keskustelun seuraaminen on nykyään masentavaa. Tämä ansiokas juttu 60-lukulaisten jättämästä perinnöstä olisi mennyt ohi, ellei Vasarahammer olisi viitannut siihen Halla-ahon vieraskirjassa. Asia on varmasti juuri noin, kuten jutussa kuvaillaan. En tiedä voiko ketään syyttää, mutta ns. 60-lukulaiset ovat, älymystönsä osalta, varmasti tyhjin Euroopassa koskaan elänyt sukupolvi. "Sukupolvi, joka kadotti sivistyksen" olisi varmasti naseva otsikko johonkin tulevaisuuden teokseen, joka kertoo aikamme historiasta. Saapi vapaasti käyttää, ellei ole jo käytetty.

Toisaalta: oli siellä fiksujakin tyyppejä, kuten vaikka tästä Theo van Goghin ja Pim Fortyinin leppoisasta keskustelusta käy ilmi. Niille taisi kuitenkin käydä aika ohraisesti, kun eivät fiksuuttaan malttaneet pysyä yleisessä, tyhjässä paatoksessa mukana loppuun asti.

Ja vielä toisaalta. Asiat voivat olla monimutkaisia: 60-lukulaisia ei missään nimessä saa sotkea tähän toisella tavalla 'tyhjään' sukupolveen, johon itsekin katsoisin kuuluvani :)

maanantai 19. toukokuuta 2008

Loppusanat kaudelle

Jalkapallokirjoittelu hiljennee huomattavasti tästä edespäin ja jatkuu kai taas syksyllä. Espanjan liiga on kiinnostava lähinnä vain Athleticin vuoksi, mutta on sarja muutenkin kohtuullisen tasainen ja ennustamaton. Tänä vuonna Real Madridin ylivoima oli kyllä selkeää, mutta se ei enää ole sitä välttämättä ensi vuonna. Toivotaan, että vaihtelua tulee ja Barcelona ja Madrid saavat lisää vakavia haastajia. Kaikki Euroopan suuret sarjat alkavat olla liian ennustettavia ja jokaisessa vain muutamalla seuralla on todelliset mahdollisuudet mestaruuksiin.

Vaikka jalkapallo onkin, lähinnä kai kaukoidän buumin vuoksi, suositumpaa kuin koskaan, niin näyttää siltä, että se alkaisi tällä menolla menettää suosiotaan Euroopassa. Tavallaan, ellei haluta jymähtää tähän, on vain kaksi tietä: Amerikkalaistyyppiset ammattilaissarjat, jossa varausjärjestelmä tukee aina huonommin menestyviä seuroja ja itse sarjat liiketoimintana pumppaavat rahaa niille, tai paluu vanhaan meininkiin, jossa seurojen pitäisi peluuttaa omia kasvattejaan, pelaajien liikkumisen seurasta toiseen ollessa rajoitettua. Itse suosisin jälkimmäistä. Se on kuitenkin ammattilaisurheilussa lainsäädännön vuoksi ilmeisesti vaikeaa. En tiedä menestyisikö amerikkalaistyylinen sarja Euroopan laajuisena. En kuitenkaan usko. Jenkeissä palloilun juuret ovat kouluissa ja yliopistoissa ammattilaissarjojen ollessa tavallaan kokonaan erikseen. Eurooppalaisten seurojen juuret ovat paikallisissa "yhdistyksissä".

Veikkausliigalle, ykköselle ja kakkoselle toivoisi pelkkää hyvää. Syytä on kyllä pelätä pahaa. Poukkoilu seurojen ja konkurssien kanssa ei ainakaan vie mitään eteenpäin. En tajua mikä järki on pelata jatkuvasti yli varojen. Tosin se taitaa olla globaali ilmiö. Bayern München taisikin joku aika sitten ilmoittaa poikkeavansa muista suurseuroista siten, että he tuottavat ihan oikeasti voittoa.

Mikäli Bilbao onnistuu pitämään joukkueen kasassa ja saa yhden, kaksi vahvaa maalintekijää ja ehkä vähän vahvistusta keskikentälle, niin ensi kaudella sijoittuminen neljän joukkoon ei olisi mahdotonta, kuuden joukkoon ja UEFA-cupiin meneminen olisi jo aivan todennäköistä.

Ikuinen optimismi on ihan hyvä elämänasenne. Toisaalta palloilussa myös suurista pettymyksistä ja häviöistä voi tulla jonkinlaisia, ehkä eteenpäinkin kantavia legendoja...

Täältä tähän

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Ilmestyskirjan peto

Jos Athletic Club voittaa JA jos Deportivo häviää JA jos Valkeakosken Haka menettää UEFA-cup paikkansa niin maailmankaikkeuden tapahtumia arpova noppa voi pyörähtää niin, että Athletic Club Bilbao pelaisi Saviniemessä. Sellainen olisi jo väistämättä suuren tuhon viimeisiä hetkiä ja uuden aionin alkua.

Sevilla - Athletic Club joka tapauksessa Urheilukanavalla klo 21:50. Peliasut 90 prosentin todennäköisyydellä klassisen mustat. Sevillalle peli on merkityksetön. Deportivo pelaa samaan aikaan kotonaan Villarrealia vastaan, joka on varmistanut kakkospaikkansa sarjassa kävi pelissä miten tahansa. Epäilys rahan vaihtamisesta omistajaa siis elää. Valkeakosken Haka taas koittaa korjata taloudellista syöksykierrettään seuran yhtiöittämisellä ja osakeannilla. En ole mikään talousneuvoja, mutta en ainakaan sijoitusmielessä menisi ostamaan. Sääli kuitenkin, jos perinteikäs Haka kartalta katoaa.

Kotomaan keskeinen tapahtuma oli HIFK:n ja Kotkan Työväen Palloilijoiden kohtaaminen. HIFK 3 - KTP 0. Asiasta voi syyttää sitä, että HIFK pelaa epäluonnollisella, kotkalaiselle jalkapallolle sopimattomalla muovinurmella. Mitään hätää ei kuitenkaan ole, pelkkä vierastappio, joita sattuu: Sarjataulukkoa voi seurata tuolta: Teksti TV. Pimeyden ydin ei paljon viitsi noihin ottelupöytäkirjoihin tai tulospalveluun panostaa. Rahat kai menevät edustussaunan jääkaapin täyttöön, tai johonkin.

Joukkueen kokoonpano:

Armando

Gurpegi
Ocio
Amorebieta
Koikili

Urko Arroyo
Javi Martinez
Garmendia
Gabilondo

Aduriz
Llorente

Vaihdossa:

Aranzubia
Ustariz
Etxteberria
Murillo
Munoz
Ramos

Noilla kyllä voittaa tarvittaessa pelin kuin pelin. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että kausi on ollut hyvä. Varsinkin puolustuksen osalta: Athleticia vastaan on tehty toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa. Tänään pitäisi kuitenkin siis tehdä maaleja ja ottaa vierasvoitto.

Puoliaikatilanne: Sevilla 1 - Athletic 1.

Athletic hyytyi aika täydellisesti melko pian avausmaalinsa jälkeen ja Sevilla hallitsi erää mielin määrin. Villarreal johtaa Deportivoa 0 - 1, joten toiseen erään on saatava taas maali. En tiedä, keskikenttä eniten mättää. Ja hyökätä pitää. Munoz ja Etxteberria kentälle?

Lopputulos: Sevilla 4 - Athletic 1.

Athletic Club kyllä ryssi itse tämän pelin ja eurokentillä se ei ensi kaudella pelaa, mutta ei se mitään, sitä seuraavalla pelaa. Urheilukanavan selostaja on täysin pihalla sarjataulukosta ja muustakin. Nousijajoukkue Almeria taitaa ottaa Intertotopaikan Athleticin ja Deportivon nenän edestä.

Lopullinen sarjataulukko:

1. Real Madrid 85
2. Villarreal 77
3. Barcelona 67
4. Atletico Madrid 64
-------------------------------
5. Sevilla 64
6. Racing 60
-------------------------
7. Mallorca 59
10. UD Almeria 52
9. Deportivo 52
10. Valencia 51
11. Athletic Club 50
12. Espanyol 48
13 Betis 47
14. Getafe 47
15. Valladolid 45
16. Recreativo 44
17. Osasuna 43
------------------------
18. Zaragoza 42
19. Murcia 30
20. Levante 26

Päivitys vielä Intertoto-tilanteeseen. Ilmeisesti on niin, että Mallorca ja UD Almeria eivät ole halukkaita pelaamaan Intertotossa, joten paikka sen vuoksi menee Deportivolle, joka on.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Paavo Lipponen on latvalaho

Ainakin, jos tämä Ilta-Sanomien - lehti jota voi lukea ilmaiseksi verkosta tai kahvilassa, mutta josta ei pidä maksaa - juttu on todenmukainen kuvaus Lipposen uudesta, sivistystä luotaavasta kirjasta.

Koska Veikkausliigassa ei enää voi lyödä vetoa, niin olisin valmis lyömään mistä summasta tahansa, kenen kanssa tahansa vetoa, että jos Paavo Lipposelta pääsisi yllättäen kysymään ketkä ovat hänen kansainvälisesti merkittävälle listalleen pääseviä, kiinalaisia älykköjä, niin vastaus olisi: "Ööö tota jota joo, olen siis saanut demareilta kaiken, joten ööö tota ohh Kungfutse uhh."

Eli mitä väliä? Mitä merkitsee se onko joku intellektuelli kansainvälisesti merkittävä? Yleisen historiantajun mukaan se toisaalta kyllä merkitsee sitä, että kyseessä on joku suuri teurastaja, joten onneksi Lipponen on jo eläkkeellä.

PS

Tämä todellisten, yhteiskunnallisten intellektuellien keskustelu jotenkin sopii tähän. Lukekoon, kuka jaksaa. Joka tapauksessa japanilaisten huolen siitä, että yhteiskunnasta olisi tulossa "top heavy" voi ainakin Suomessa unohtaa, jos nyt Lipposen juttuja jonain kriteerinä pitää.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Veikkausliiga

Veikkausliiga on v. 1989 perustettu markkinointiorganisaatio...


Football Club Honka 7 - Football Club Haka 0
Football Club Kuopion Palloseura 2 - Football Club KoooooTeeeePeeee 0

Ajattelin, ehkä, jos jaksan, viitsin tai olen muuten sekaisin, sunnuntaina käydä katsomassa ottelun Football Club KooooTeeePeee vs. Football Club Inter Turku. Jos joku kiinalainen vedonvälittäjä on kiinnostunut, niin voin raportoida kentän laidalta niin sanotusti Live. Hynät taskuun jne...Altruistisesti tarjotaan kuitenkin jo etukäteen valistunut veikkaus niille, jotka pelaavat Veikkauksen kotipelejä:

Football Club KoooTeeePeee 4 - Football Club Inter Turku 13

Eli voihan vittu. Lopettakaa jo.

torstai 15. toukokuuta 2008

Kehittyvien maakuntien Suomi

- Miksi tällainen yhdistys?
- No, perustimme sen, jotta voisimme hyvin omintunnoin jakaa tasan yhtä paljon rahaa ihan jokaiselle ehdokkaalle, joka sitä pyytää.
- Entä mitä asiaan sanoo valtionhallinto?
- No meidän on tarkasteltava tätä tilannetta kaikessa rauhassa. Nythän meillä on puoluetuki, ja sen lisäksi valtion maksamat tuet puolueille kaikkiin vaaleihin, jotta puolueiden ei tarvitsisi turvautua yksityiseen tukeen. Tässä nykyisessä tilanteessa saamme siis sekä valtiollisen, että yksityisen tuen, joten en näe tilannetta niin kauhean dramaattisena. Eikä tämä todellakaan ole prioriteetiltaan mitenkään tärkeä kysymys. Olisi paremminkin keskityttävä kuntien ja maakuntien lopettamiseen, jotta voisimme allokoida enemmän rahaa valtionhallintoon. Näitä täytyy toki miettiä ja olen täysin varma, että kun EU:n päätös asiassa saadaan aikaiseksi, niin tulemme täydellä voimallamme tukemaan sitä ja panemaan sen voimaan.
- Kiitos teille.
- Kiitos
- Kiitos, eipä kestä.

Reklamaatio, taas


Eihän tästä mitään tule, eikä hommia hoideta näin. Mikä ihmeen järki on siinä, että liikenteessä on edelleen niin paljon manuaalivaihteisia autoja, että niillä voi joutua ajamaan? Sivistysmaissa asia on toisinpäin ja manuaalin rattiin joutumista täytyy tosiaan hakea.

Ei yksinkertaisesti voi olla minun vikani, että auto säännönmukaisesti ponnahtaa kohti risteystä ja sammuu sitten siihen. Olen sentään suhaillut menestyksekkäästi aika montakin vuotta. Maailmassa on jälleen kerran vika.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Eurooppalaista vaalikamppailua

Erittäin mielenkiintoinen video siitä miten kiihkeää poliittista keskustelua Lontoossa nykyään käydään. Milloin Suomessa?

Tietenkin tuo on vain paikallinen ongelma, eikä häiritse kuin niitä lontoolaisia alkuasukkaita, jotka ovat olleet niin tyhmiä, että eivät ole tajunneet muuttaa paremmille asuinalueille. Sellaisille, jossa voisi tavata vaikka silinteripäisen, suomalaisen sosiaalidemokraatin. Asia on kuitenkin kunnallispoliittisella tasolla mielenkiintoinen. En tiedä miten tuollaisen alkuasukkaisiin kohdistuvan häirinnän voisi ratkaista, koska sosiologiset ongelmat ovat aina hyvin monimutkaisia. Ehkä yksi näkökulma Lontoolle voisi olla opin ottaminen edistyksellisemmistä metropoleista, joissa tuotakin asiaa on lähestytty kuningasidealla pakkolunastaa tonttimaata ja veronmaksajia muista kunnista.

En tiedä.

Karhumaista murinaa urheilupuistoissa

Amerikkalainen jalkapallo on Suomessa, hyvästä alusta huolimatta, ajautunut jonkinlaiseen lamaan. Nyt kentälle on kuitenkin ilmestynyt uusi tekijä, josta jotkut alan ihmiset odottavat jopa koko lajin pelastajaa, kun taas toiset suhtautuvat Old Finland Patriots - joukkueen mahdollisuuksiin hyvinkin skeptisesti. Lehtemme Jefuanalyytikko on seurannut tilanteen kehittymistä.

- Millaisena näet Old Finland Patriotsien mahdollisuudet?
- Itse asiassa hyvinä. Amerikkalainen jalkapallo on mitä puhtain pelikirjapeli ja minulla ei ole mitään syytä epäillä Patriotsien pelikirjan toimivuutta.
- Eikö pelaajamateriaali ole kuitenkin ratkaisevaa?
- Vain perusteiden tasolla. Patriots on kuitenkin jo selvästi niiden yläpuolella. On selvää, että kaikilla sen pelaajilla on riittävä voima ja riittävä nopeus ylimmällekin sarjatasolle. Loppu on pelikirjan suunnittelua ja sen soveltamista.
- Millaisena sitten näet Patriotsien pelikirjan?
- Peli kertoo itsessään kaiken. Jakaisin lajin kotimaan USA:n valmentajat - couchi on huipputasolla vain pelikirjan luoja ja soveltaja - kahteen luokkaan: Intellektuelleihin ja havumetsien miehiin. Patriotsin pelikirja on luova sovellus, joka yhdistelee näitä molempia lähestymistapoja, mikä varmasti tulee yllättämään vastustajat.
- Miten tunnet heidän pelikirjansa niin hyvin?
- Itse asiassa se näkyy heidän maskotistaan, joka yhtäältä kuvastaa pelaajien karhumaista voimaa ja ketteryyttä, toisaalta taas karhun sylissä oleva sydän ja sen teksti kuvastavat sitä intellektuaalista asennetta, jolla peliä lähestytään. Ja lopuksi maskotin päässä oleva pipo paljastaa sen, että pelikirjassa on tuon kaiken lisäksi yllättävänä elementtinä myös niin sanottu rento peli.
- Patriots on kuitenkin vasta aloittamassa historiaansa. Mitkä ovat realistiset odotukset heti alkuun?
- Siteeraan erästä joukkueen turkulaista perustajajäsentä: Voidaan vaikka anoa liitolta lupaa aloittaa naisten lippupallosarjassa, niin ei saada heti selkäämme kuin sopivasti.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Sijoituspäätöksiä

Olen vakavasti harkinnut tuollaisen Retrohenkisen paidan hankkimista. Rahojen pistäminen johonkin on kuitenkin aina sijoittamista ja globaalissa maailmassa sijoitusten on oltava globaalisti perusteluja. Informaatiotulvassa, joka tietenkin helpottaa päätösten tekoa, kielitaito asettaa kuitenkin rajoituksensa.

Olen nyt kolme päivää tutkinut tätä tekstiä ja olen päätynyt siihen tulokseen, että Espanjan liigassa on vielä yksi, jonkinlainen Fairplay-paikka jaossa Intertotoon ja se paikka tulisi Athletic Club Bilbaolle mikäli Athletic Club voittaisi viimeisessä ottelussaan Sevillan ja Deportivo häviäisi Villarrealille. En kuitenkaan ole tästä varma.

Toivon, ja itse asiassa uskonkin, että joku blogin lukijoista osaa espanjaa minua paremmin. Eli alanko tässä varautumaan paidan ostamiseen vai en?

PS.

Ainakin tämänhetkisten tietojen mukaan Urheilukanava esittää juuri Sevilla - Athletic pelin. Tähän ei voi todeta muuta kuin, että viisas päätös. Hyvä päätös kaudelle, jolla Athleticin pelejä on esitetty melko kiitettävästi.

Natsismi ja rasismi revisited

Suomalaisessa keskustelussa natsin aseman saa huomaamalla kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että huomaa kuinka todellakin on olemassa rotuja. Toinen on, että huomaa maailman kansojen pyrkivän itsehallintoon.

Ensimmäistä ei tarvitse arvottaa mitenkään, riittää, että sen vain toteaa tullakseen määritellyksi rasistiksi. Kansojen itsemääräämisoikeuteen taas on suhtauduttava positiiviseksi, jotta saisi tuon päälle vielä natsin - joka taas jo sisältää rasimin - arvonimen. Tosin, koska määrittelijät ovat niin kiihkeitä, nuo menevät kyllä iloisesti sekaisinkin.

Millään muulla poliittisella, yhteiskunnallisella tai yleensäkään mitään asiaa koskevalla mielipiteellä ei kuitenkaan ole määrittelyn suhteen mitään merkitystä.

Näillä eväillä kun edetään niin natsismin ja rasismin määrittelevät nykyään - ja niitä siis vastustavat - ihmiset jotka eivät näe eivätkä tunnusta rotujen olemassaoloa, ja jotka nimenomaisesti vastustavat kansojen itsemääräämisoikeutta. Ja sitä kautta he tietenkin vastustavat myös ihmisten itsemääräämisoikeutta, koska kansallisuus on niin olennainen osa persoonallisuutta.

Yleistys ei ole edes väärä, vaikka äkkiseltään siltä voisi tuntua. Siperia nimittäin opettaa ja tässä vaiheessa voisi lainata vaikka Noam Chomskya:

Over the long term, you can expect capitalism to be anti-racist -- just because its anti-human. And race is in fact a human characterstic -- there's no reason why it should be a negative characteristic, but it is a human characteristic. So therefore identifications based on race interfere with the basic ideal that people should be available just as consumers and producers, interchangable cogs who will purchase all the junk that's produced -- that's their ultimate function, and any other properties they might have are kind of irrelevent, and usually a nuisance.

Eli nämä ihmiset, joista nyt tässä puhutaan, ovat niitä, joiden mielestä muiden pitäisi tehokkuuden nimissä olla persoonatonta ja kulttuuritonta massaa, jolla on vain taloudellinen hyötyarvo. Sellaisia ihmisiä, jotka pistävät hyvät pellot kasvamaan heinää, jota poltetaan, jotta saataisiin sähköä pistokkeeseen, kun maailma näkee nälkää.

Euromayday 2008 siis jatkuu :)

maanantai 12. toukokuuta 2008

Titaanit telkkarissa

Sunilan Sisun ja Karhulan Pelikarhujen pirteä äpärälapsi Titaanit oli vihdoinkin päässyt televisioon. Tästä se lähtee.

Suomen ongelma palloilumaana on, että tuollaiseen toimintaan suhtaudutaan jotenkin oudoksuen ja sen sijaan, että se vain kylmästi salattaisiin, sitä laajennettaisiin ja sitä jatkettaisiin aina kohti suurempaa menestystä, se paljastetaan rikollisena ja se lopetetaan. Katsokaa vaikka suuria, menestyneitä, eurooppalaisia palloilumaita. Läpeensä korruptoituneet virkamiehet, tai jopa täysin selkeät rikolliset, niissäkin seuroja johtavat. Tässä mielessä Titaanien toimintaa voi pitää Suomen oloissa kansainvälisenä ja edistyksellisenä. Siitä pitäisi ottaa oppia ja sitä pitäisi jatkaa. Me emme halua mitään lepsua Hoki oy:ta, vaan rehdin ja suoraselkäisen ry:n, joka ei pelkää varojen luovaa allokointia.

Tosin jääkiekossa Suomi on menestynyt todella hyvin. Muissa lajeissa menee hieman heikommin. Titaanien toimintatapa kannattaisikin adoptoida edellisessä postauksessa esille tuomalleni Jäntevälle. Mukaan pitäisi saada Metsäkeskuksen lisäksi myös muita toimijoita. Mikä esimerkiksi estäisi TE-keskusta palkkaamasta Jäntevän pelaajat huippuosaajina EU-rahoilla? Ei kai mikään. Vähän yhteistä poliittista tahtoa, sekä luovaa kirjanpitoa ja siinä se!

Mestareiden liigaa Arto Tolsa Areenalla. Vain taivas on rajana.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Muotinurkkaus

KTP:n hienot peliasut, vain mainos hieman häritsee, mutta sekin on sentään pubin mainos, johtivat ajatukset jotenkin Atletico Madridiin ja sitä kautta Kotkan unohdettuun suuruuteen: Jäntevään. Jos värit olisivat puna-sini-valkoinen niin Jäntevän asuahan tuo muistuttaisi. Esitänkin radikaalin kuningasidean: Kun ensi vuonna KTP ja KTP ( kirjaimet tulevat sanoista Kotkan Työväen Palloilijat ) olisivat mahdollisesti vastakkain ykkösessä, niin nostetaan kaupallisia Britney Spears - liigoja, kuten Veikkausliiga, varten Jäntevä uudestaan huipulle. Ja, mikä tässä mainittakoot: Karhulan Keskuskentällä ( Kymi ) on aivan uskomattoman hyvä nurmi. Sääli, että siellä ei pelata edustuspelejä ollenkaan. Pelikarhut vastaan KTP vetäisi varovaisten arvioiden mukaan noin 10 000 katsojaa ja johtaisi viikkoja kestävään, hillittömään mellakointiin.

Joka tapauksessa: Kavahtakaamme mahdollista, uutta muoviseuraa kaikissa olosuhteissa.

Espanjan liigassa pelataan tänään täysi kierros ja kaikki pelit alkavat kello 22:00 Suomen aikaa. Urheilukanavaa vastaa itse katsojalukujensa äkillisestä romahduksesta, koska se lähettää suorana pelin: Real Betis - Sevilla, vaikka samaan aikaan siis pelataan myös Athletic Club Bilbao - Racing Santander, joka varsinkin asukokonaisuuksiin huomionsa kiinnittävälle, muotitietoisella katsojakunnalle olisi ollut paljon eloisampaa nähtävää.

Illan joukkue:

Armando

Iraola
Ustariz
Amorebieta
Del Horno

Susaeta
Gurpegi
Javi Martinez
Gabilondo

Garmendia
Llorente

Vaihdossa:

Aranzubia
Yeste
Koikili
Luis Prieto
Cuellar
Munoz
Aduriz

Streamia ei taaskaan ole tarjolla.

Puoliaikatulos: Athletic Club 0 - Racing 0. Tilastojen mukaan ote on ollut Athleticilla. Racingin pelaajat ovat keränneet jo viisi varoitusta, mutta jostain syystä myös Javi Martinezia on varoitettu. Almeria, Deportivo ja Mallorca ovat kaikki häviöllä otteluissaan. Voitto siis ehkä avaisi vielä mahdollisuuden Eurokentille.

Lopputulos: Athletic Club 0 - Racing 0. Tilastojen mukaan Athletic Club hallitsi kyllä peliä. Jostain käsittämättömästä syystä Javi Martinezin tilalle vaihdettu Yeste ajettiin ulos kentältä. Koska Barcelonan sopuottelussa Mallorca nousi 2 - 0 tappioasemasta 2 - 3 voittoon, ei viimeiselle kierrokselle jää Athletic Cubin suhteen suurtakaan jännitettävää. Toisin olisihan hienoa, jos kausi päättyisi vierasvoittoon Sevillasta.

Sarjatilanne ennen viimeistä kierrosta:

1. Real Madrid 82
2. Villarreal 74
3. Barcelona 64
4. Atletico Madrid 64
-------------------------------
5. Sevilla 61
6. Racing 57
-------------------------
7. Mallorca 56
8. Deportivo 52
9. Athletic Club 50
10. UD Almeria 49
11. Espanyol 48
12. Valencia 48
13. Getafe 46
14 Betis 46
15. Valladolid 43
16. Recreativo 43
17. Osasuna 43
------------------------
18. Zaragoza 42
19. Murcia 30
20. Levante 26

lauantai 10. toukokuuta 2008

Superlauantai

KTP pelaa tänään kauden ensimmäisen kotiottelunsa Warkauden Jalkapallokerhoa vastaan. Ottelu on merkityksellinen, koska KTP:n pitäisi jo nyt näyttää onko se valmis nousemaan Ykköseen, vakiintumaan Kakkoseen vai pudotaanko rennon jätkämäisesti Kolmoseen, missä oikeat joukkueet pelaavat. Veikkaisin optimistisesti ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä on ilmeisesti niin, että KTP:n pelaajat tulevat lähinnä Kymistä, vaikka joukkoon on jokunen puistolalainen ihan hämäykseksi ja tradition vuoksi päästettykin. Ottelu on tässä Suomen tasavallassa siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että molempien joukkueiden nimet on johdettu puhtaasta suomenkielestä. Varkaudella on täysi oikeus brassailla tuplaveellä, koska eihän heillä oikeastaan mitään muuta ole.

Viljandi JK Tulevik on sekin vielä kautensa alussa. Mustan helikopterin puutteessa en ole ihan tarkasti selvillä mikä siellä on tilanne, mutta jo nyt on kaikille kai aika selvää, että vain voitto Narva JK Transista on tulos, johon universumin pyörteet voivat olla tyytyväisiä ja säilyttää siten tasapainonsa.

Eli Se on menoa nyt :)

KTP 1 - Warkaus 0

Hieno peli. Yleisömäärää ei sanottu, mutta veikkaisin noin 1000. KTP meni heti välittömästi alussa johtoon, kun Liljeqvist pukkasi vasemmalta laidalta annetun vaparin maaliin. En rupea arvostelemaan. KTP pelasi joko 4 - 4 - 1 - 1 tai 4 - 4 - 2, mutta se on sanottava, että rivit olivat eläväiset. Yhdyn alemmalla penkkirivillä istuneiden, vanhempien jalkapalloasiantuntijoiden analyysiin: "Koita nyt Pulli jumalauta edes juosta", mutta toisaalta esitän eriävän mielipiteeni huomioon: "Vaihda nyt vittu se Kesseli jo ulos sieltä", koska Kesseli oli minusta yksi KTP:n parhaiten esiintyneitä pelaajia. Ei kai ole sen vika, jos muut eivät pysy mukana.

Todella mielenkiintoinen kausi kuitenkin tulossa. Samassa lohkossa, sekä legendaarinen Kontulan Urheilijat, että Helsingin perinteikäs IFK. Molemmat on voitettava.

Viljandi JK Tulevik 1 - Narva JK Trasns 0. Eli näin. Tästä lähdetään taas kohti tulevia pelejä :)

perjantai 9. toukokuuta 2008

Suomen ulkoministeriö tiedottaa

Olen päivän miettinyt voiko olla näin, mutta näin se kai on. Kuten Kumitonttu - terveisiä kanikolosta ;) - tuossa alempana kommentoi:

Ihmis- ja sananvapausoikeuksien kotimaa Suomi tässä linjaa, että Yhdysvalloissa rasismi on sallittua ja sitä oikein tuetaan typerällä lainsäädännöllä jostain ns. "sananvapaudesta" huolehtimalla.


Ei tätä

    1. Sananvapauslain edellä mainitut säännökset soveltuvat kuitenkin vain Suomessa harjoitettuun julkaisutoimintaan. Jos lainvastaista aineistoa levitetään palvelimelta, joka sijaitsee ulkomailla, edellyttää esimerkiksi tunnistamistietojen saaminen, että ao. ulkomaan viranomaiset antavat tarvittavaa oikeusapua. Sama koskee verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen ja sivuston poistamista koskevan määräyksen täytäntöönpanoa.


    1. Käytännössä rasistista aineistoa levitetään hyvin yleisesti USA:ssa sijaitsevien palvelinten kautta. USA kieltäytyy pääsääntöisesti näissä tapauksissa pyydetyn oikeusavun antamisesta vedoten omaan sananvapauslainsäädäntöönsä. Tämä rajoittaa varsin tuntuvasti Suomen viranomaisten mahdollisuuksia puuttua tehokkaasti internetissä julkaistavan rasistisen materiaalin levittämiseen.



    Oikein voi käsittää muuten kuin, että Suomen Ulkoministeriön näkemyksen mukaan USA on rikollisesti rasistinen maa, joka suojelee myös suomalaisia ja muun maalaisia, rasistisia rikollisia.

    Muistan aika elävästi, kun kerran paskaiset haalarit päällä otettiin kaljaa laivan lipuessa läpi Thousand Islandsin ja mietittiin kuinka hienoa olisi ostaa sieltä saari. Sitten olisi voinut tehdä sellaisen kymmenmetrisen pahvinyrkin, joka olisi kevyesti vinssattavissa pystyyn aina, kun Finnlinesin laiva ohittaa saaren ja jossa keskisormi olisi iloisesti pystyssä. Silloin tuon olisi vielä voinut toteuttaakin, mutta ihminen on tyhmä ja sidokset ovat moninaisia. Enää ei voi, eikä edes viitsi, koska täällä on kuitenkin niin hyvä olla.

    Suurena mysteerinä kuitenkin mietityttää, kuinka näin viisas ja mukava kansa pystyy tuottamaan niin onnettoman kusipäisen sivistyneistön. En usko, että pystyn koskaan tuota ongelmaa ratkaisemaan tai ymmärtämään.

    torstai 8. toukokuuta 2008

    Kysyvälle vastataan

    Kysymys:

    Hei!

    Kansalaisena tiedustelisin seuraavaa.

    Valtionsyyttäjä Mika Illman esiintyi aamun TV-uutisissa ( 5.5.2008 ) vaatimassa uutta lainsäädäntöä, jotta niin sanottu "nettirasismi" saataisiin paremmin tuomituksi.

    Lainaus uutisesta:

    Rasististen rikosten yleistyttyä Suomessa internetistä on tullut ääriliikkeille ja vähemmistövihamielisille ryhmille yhä merkittävämpi kasvualusta. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle.

    Tunnen kolme tapausta ( ( Mikko Ellilä, Petri Peltonen ja nimimerkki Tomashot ), jotka Mika Illman on itse ajanut ja niissä kaikissa on saatu alioikeuden langettava tuomio. Kaikki kolme ovat sellaisia tapauksia, että mikäli rajaa on nyt vedetty niiden avulla, niin rajan tiukentaminen vielä niistä eteenpäin johtaa tilanteeseen, jossa kansalaisille kuuluva sanan- ja kokoontumisvapaus ovat yksinkertaisesti vakavasti vaarassa.

    Kaikissa noissa kolmessa tapauksessa kyseessä olivat yksityiset ihmiset, eivät yhdistykset.

    Kysynkin siis seuraavaa: Jos ei riitä, että noissa kolmessa asiassa saatiin aikaan tuomio, vaan valtionsyyttäjän pitäisi pystyä toimimaan vielä tehostetummin niin, onko esittää mitään selkeitä esimerkkejä siitä millaisia verkkosivustoja ja millaisia yhdistyksiä Mika Illman puheissaan aamun TV-uutisissa tarkoitti?

    Jos valtionsyyttäjä esittää julkisesti väitteen, että Suomessa on rasistisia kansalaisia ja rasistisia yhdistyksiä, joiden takia keskeisiä kansalaisoikeuksia suojaavia lakeja pitää muuttaa vapauksia rajoittavaan suuntaan, hänen käsittääkseni pitäisi pystyä myös nimeämään niitä tai osoittamaan asiasta muuten selkeitä esimerkkejä.

    t, Markku


    Vastaus:

    "Korjaus äskeiseen: ensimmäisellä rivillä kirjoitin "tiedostoja" vaikka
    tarkoitin "sivustoja". Mika Illman
    ********************************************************************************************************
    Hyvä Markku Stenholm

    Minulla ei ole tiedossani muita tiedostoja kuin ne, joista poliisi on
    suorittanut esitutkinnan ja toimittanut kertyneen aineiston syyttäjäller
    syyteharkintaa varten. Tiedustelussanne tarkoitetun kannanottoni olen
    keskeisesti perustanut Ulkoministeriön laatimaan raporttiin, joka on
    toimitettu YK:N nk. CERD -komitealle. Liitteenä seuraa ote sanotusta
    raportista.

    Kiinnitän huomiota vielä siihen, että Ruotsissa on tämänkaltainen
    lainsäädäntö voimassa (lag om ansvar för elektroniska anslagstavlor),
    vaikka siellä ylläpidetään vähintäänkin yhtä tiukkaa sananvapauden suojaa
    kuin meillä.

    Toisaalta ymmärrän hyvin, että toisenlaisiakin käsityksiä on olemassa ja
    että myös painavia vastaargumentteja voidaan esittää. Siksi puhun
    nimenomaan asian harkitsemisesta ja selvittämisestä - en muitta mutkitta
    po. lainsäädännön käyttöön ottamisesta.

    Kohteliaimmin,


    Mika Illman
    Valtakunnansyyttäjänvirasto / Riksåklagarämbetet
    PL / PB 333
    00181 HKI / HFRS
    010 362 0824"

    Vastauksessa liitteenä oleva raportti löytyy tuolta 17 - 19 raportti elokuu 2007. Liite sisälsi sen neljännen artiklan*.

    On siis ilmeisesti lähdettävä siitä, että Petri Peltosen, Tomashotin ja Mikko Ellilän tapaukset ovat sellaisia esimerkkejä rasismin lisääntymisessä Suomessa, että niiden vuoksi olisi muutettava sanan- ja kokoontumisen vapautta koskevaa lainsäädäntöä.



    *
    1. Aiemmat suositukset

    Rasistinen, syrjivä ja muukalaisvastainen aineisto internetissä


    1. CERD-komitea esitti huolestuneisuutensa rasistisen, syrjivän ja muukalaisvastaisen aineiston levittämisestä internetin välityksellä ja suositteli ryhdyttävän toimenpiteisiin rasistisen propagandan leviämisen estämiseksi.

    1. Internetissä ilmenevä rasismi ja muukalaisvastaisen aineiston levittäminen ovat edelleen ongelmia. Keinoina laittoman ja haitallisen sisällön torjunnassa ovat tiukka lainsäädäntö, tehokas valvonta sekä aktiivinen kansainvälinen yhteistyö. Onnistunut valvonta vaatii viestiä päättäjiltä rikoksen vakavuudesta sekä oma-aloitteista toimintaa poliisilta. Käytössä olevat keinot tulisi hyödyntää tehokkaammin ja uusia keinoja, kuten pakollisia keskustelupalstan valvojia tai aineiston etukäteisseulontaa, tulisi kehittää. Uudet menettelytavat puuttua internetissä olevaan lapsipornografiaan ovat osoittaneet, että rikolliseen materiaaliin internetissä voidaan tarvittaessa puuttua menestyksekkäästi.

    1. Sinänsä laillisten, mutta haitallisten sisältöjen torjunta vaatii viranomaisten ja alan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä toimialan itsesääntelyä. Mm. vähemmistövaltuutettu, poliisi sekä kansalaisyhteiskunta ovat työskennelleet yhteistyössä internetin palveluntuottajien (Internet Service Providers) kanssa lisätäkseen näiden aktiivisuutta hallinnoimillaan verkkosivuilla.

    1. Internetissä julkaistavan rasistisen materiaalin yhteydessä syyllisten henkilöllisyyttä on yleensä vaikeaa selvittää ja myös materiaalin poistaminen on usein vaikeaa. Portaalin ja keskustelupalstan ylläpitäjät voivat joutua joissakin tapauksissa vastuuseen rikoksentekijänä tai osallisena, jos he toistuvasti laiminlyövät poistaa yleisön saatavilta viestin, joka on sisällöltään selvästi lainvastainen. Johtamis- ja valvontavelvollisuuden laiminlyönyt vastaava toimittaja voidaan tietyin edellytyksin tuomita sananvapauslain 13 §:n mukaisesta päätoimittajarikkomuksesta sakkoon.

    1. Sananvapauslainsäädännön vuonna 2004 voimaan tullut uudistus oikeuttaa verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttamisen viranomaisille, jos viestin toimittaminen yleisön saataville on todennäköisesti lainvastaista (17 §), ja verkkoviestin jakelun keskeyttämisen tuomioistuimen, tutkinnanjohtajan, syyttäjän tai asianomistajan hakemuksesta, jos viestin pitäminen yleisön saatavilla on ilmeisesti lainvastaista (18 §). Jos tuomioistuin antaessaan ratkaisunsa syyteasiassa katsoo, että sivuston sisältö on täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön, voi se määrätä, että sivusto on poistettava yleisön saatavilta (22 §)

    1. Sananvapauslain edellä mainitut säännökset soveltuvat kuitenkin vain Suomessa harjoitettuun julkaisutoimintaan. Jos lainvastaista aineistoa levitetään palvelimelta, joka sijaitsee ulkomailla, edellyttää esimerkiksi tunnistamistietojen saaminen, että ao. ulkomaan viranomaiset antavat tarvittavaa oikeusapua. Sama koskee verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen ja sivuston poistamista koskevan määräyksen täytäntöönpanoa.

    1. Käytännössä rasistista aineistoa levitetään hyvin yleisesti USA:ssa sijaitsevien palvelinten kautta. USA kieltäytyy pääsääntöisesti näissä tapauksissa pyydetyn oikeusavun antamisesta vedoten omaan sananvapauslainsäädäntöönsä. Tämä rajoittaa varsin tuntuvasti Suomen viranomaisten mahdollisuuksia puuttua tehokkaasti internetissä julkaistavan rasistisen materiaalin levittämiseen.

    Oikeuskäytäntöä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan


    1. Rikoslain 11 luvun 8 §:n mukaisia rikosjuttuja (kiihottamista kansanryhmää vastaan) käsitellään melko harvoin tuomioistuimissa. Vähemmistövaltuutettu teki vuonna 2006 tähän liittyviä tutkintapyyntöjä koskien noin neljääkymmentä internetsivustoa/blogia. Vuoden 2006 lopussa tällaisia tapauksia oli valtakunnansyyttäjän-virastossa vireillä 15. Vuonna 2005 tapauksia oli yhdeksän. Määrä on lisääntynyt vuosittain.

    1. Aikavälillä 1.1.2002–30.9.2006 tuomioistuimissa annettiin vain kaksi tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joista ensimmäisessä syytteet hylättiin ja toisessa syytetty tuomittiin yhteensä 300 euron sakkorangaistukseen (Helsingin hovioikeus). Tuomion perusteluissa todetaan, että julkaistun tekstin juutalaisvastaisuus, jolla on pyritty saamaan lukijoissa aikaan samanlainen halveksunta juutalaisia kohtaan kuin syytetyllä itsellään on, on loukkaamistarkoituksessa tapahtunut uskonnon häpäiseminen ja on sen vuoksi tahallinen niin kiihottamisena kansanryhmää vastaan kuin myös uskonrauhan rikkomisena. Se, että vastaaja itse piti väitteitään totuudenmukaisina ei poistanut tahallisuutta.

    Henkinen Neuvostoliitto

    Se jäi sittenkin eloon. Pienenä, mutta sitkeänä, ja erittäin valitettavasti juuri tänne.

    Kari Haakanan blogin mukaan Suomen valtionsyyttäjä Mika Illman ( Demla ) on jo vuosi sitten julkisesti tuonut esiin halunsa sallia puhelinkuuntelu, murtaa kirjesalaisuus ja rajoittaa sekä sanan- että kokoontumisen vapautta:

    Lähetin valtionnsyyttäjä Mika Illmanille sähköpostia ja toivoin vastausta muutamaan täsmentävään kysymykseen. Illman vastasi kysymyksiin saman tien. Alla kysymykseni ja Illmanin vastaukset niihin.

    1. Tarkoititteko ehdottamallanne valvonnalla keskustelupalstojen etukäteistä vai jälkikäteistä valvontaa? Onko ideana siis velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä tarkistamaan kaikki viestit ennen niiden julkaisua vai puuttua jo julkaistuihin viesteihin?

    Kysymys olisi jo julkaistujen viestien poistamisesta yleisön saatavilta. Kun keskustelupalstalle tulee sisällöltään selvästi lainvastainen viesti (esim. vakavaa rasismia sisältävä lausuma), se poistettaisiin. Jo nyt eräillä ylläpitäjillä on tällaiset valvojat (käsitykseni mukaan). Sellaisten riittävästä palkkaamisesta tulisi velvoite, aivan niin kuin verkkojulkaisun on palkattava vastaava toimittaja valvomaan toimitustyötä.

    2. Koskisiko ehdottamanne lainsäädäntö myös yksityishenkilöiden ylläpitämiä keskusteluja, joita löytyy mm. blogeista ja muilta yksityishenkilöiden ylläpitämiltä www-sivuilta?

    Eduskunta on todennut, että "palstan ylläpitäjän rikosoikeudellinen vastuu voi tulla arvioitavaksi, jos tämä esimerkiksi sallii palstan muodostuvan rikollisten viestien julkaisukanavaksi". Tämä velvoite koskee periaatteessa kaikkia, koska jokainen on velvollinen varmistamaan toimintansa laillisuuden. Voi olla, että käytännölliset syyt edellyttävät säännösten kohdentamista sellaisiin ylläpitäjiin, jotka harjoittavat liiketoimintaa.

    Mutta periaatteessa siis yksityiselläkin on sama velvoite toimintansa laillisuuden varmistamiseksi, joten - jos minulla olisi kaikki kortit - laajentaisin säännökset koskemaan myös yksityisiä toimijoita.

    3. Kuinka ehdotuksenne suhtautuisi IRC:n tai pikaviestiohjelmien avulla käytäviin keskusteluihin?

    Periaatteessa samalla tavalla. Ylläpitäjä olisi velvollinen valvomaan keskustelua ja kohtuullisessa ajassa puuttumaan selvästi lainvastaiseen aineistoon. Se ei ole sen kummallisempi velvoite kuin, mitä esimerkiksi radiolähetyksen tai TV -lähetyksen vastaavalle toimittajalle on sälytetty suoran lähetyksen osalta.

    Ymmärrän toki, että po. levitysväline on sellainen, ettei sen valvominen ole kovin helppoa. Se ei kuitenkaan ole peruste jättää keskustelut täysin valvomatta. Sallitun ja kielletyn raja kulkee nimittäin aivan samalla kohtaa netissä kuin netin ulkopuolellakin.

    Noilla näkemyksillä ja mielipiteillä urakehitys Suomessa on siis tasaisen nouseva.


    Koska tämän blogin tunnisteisiin oli blogilistalla jostain syystä ilmestynyt sana 'aikuistuminen' annan nuorille - jotka nyt toivottavasti kuitenkin tuhlaavat aikansa paremmin, kuin tämän lukemiseen - aivan ilmaisen neuvon, jota kannattaa noudattaa: Tuosta on syytä joko ottaa oppia, tai sitten miettiä tarkasti mihin oikein pyrkii. Ensimmäinen tuo mainetta ja mammonaa tässä maassa, toinen ehkä, mutta vain ehkä, hieman pitempiaikaista kunniaa.

    keskiviikko 7. toukokuuta 2008

    Debatin paluu

    Kuvassa on perässähiihtäjiä

    Eilen jossain television uutis- tai ajankohtaisohjelmassa iloittiin siitä, että 70-luvulla taajaan julkaistut, kärkevät pamflettityyppiset kirjat ovat tekemässä paluuta. Ensimmäisenä esimerkkinä esiteltiin jonkun täydellisen tyhjäpään tekemää kirjaa siitä, kuinka Viro muka harjoittaa venäläisiä kohtaan Apartheid-politiikkaa.

    Olisin onnellinen, jos eläisin maassa, jossa tuollaisen väitteen esittäminen olisi jotenkin haastavaa ja rohkeaa, jopa kiivasta keskustelua herättävää, mutta se nyt ei vain ole sitä. Surkealla väitteellä todennäköisesti saa julkisuutta, olalle taputtelua ja yleistä hyväksyntää niissä piireissä, jotka noita kirjoja lukevat ja julkaisevat, eli suomalaisen sivistyneistön piireissä. Ja se on meidän kaikkien yhteinen häpeä se.

    PS

    Kullervo kirjoittaa aiheesta laajemmin.

    Illan kierros

    Mestaruus ( Real Madrid ), kaksi suoraa Britney Spears - liigan paikkaa ( Villarreal, Barcelona ) ja kaksi putoajaa ( Levante, Murcia ) ovat jo ratkenneet. Käytännössä ehkä myös se, ketkä saavat vähintään suorat UEFA-cup paikat, joten illan otteluissa mielenkiinto keskittyy sarjataulukon suhteen lähinnä Intertoto paikkaan ( 7. sija ) ja viimeiseen putoajaan. Itse Athletic Club kohtaa varmasti putoavan Murcian. joten kolmea pistettä on lupa odottaa.

    Ottelut:

    Deportivo - Levante
    Getafe - Almeria
    Mallorca - Osasuna
    Racing - Sevilla
    Betis - Valladolid
    Murcia - Athletic Club Bilbao
    Recreativo - Villarreal
    Valencia - Zaragoza
    Real Madrid - Barcelona

    Oikeastaan ainoa mielenkiinnoton peli on viimeinen, perinteikäs kylätappelu. Urheilukanava näyttää sen suorana joskus lähellä puoltayötä, jolloin se pelataan. Muut ottelut alkavat kello 21:00 Suomen aikaa.

    Viikonlopun jalkapallo-otteluista kannattaa etukäteen nostaa esille tulevan superlauantain pelit: KTP - Warkaus JK ja Viljandi JK Tulevik - Narva JK Trans. Ensimmäinen alkaa kello 16:00 Suomen aikaa Kotkassa ja toinen kello 18:00 Suomen aikaa Viljandissa.

    Ei taaskaan streamia. Athletic Clubin kokoonpano:

    Armando
    Iraola
    Luis Prieto
    Amorebieta
    Del Horno

    Cuellar
    Gurpegi
    Javi Martinez
    David Lopez

    Aduriz
    Llorente

    Vaihdossa

    Aranzubia
    Munoz
    Yeste
    Gabilondo
    Garmendia
    Etxeberria
    Koikili

    Vaikuttaisi vähän siltä, että etenkin keskikentällä lähdetään jo kokeilemaan ja antamaan peliaikaa vahvasti hyökkäävälle kokoonpanolle. Voitto on kuitenkin tuolla ryhmällä täysin varma.

    Hämmentävää: Edes Bilbaon sivujen live-seuranta ei toimi tässä pelissä, joten täysin Livescoren varassa ollaan. Almeria on joka tapauksessa jo 0 - 2 johdossa, joten näyttää siltä, että 7. sijasta saa kamppailla tosissaan, jos sen meinaa saavuttaa. Ja samantien Murcia menikin 1 - 0 johtoon.

    Puoliaikatilanne:

    Murcia 1 - Athletic Club 1. Llorente on tehnyt Bilbaon maalin, mutta koska edelleenkään mikään muu kuin Livescore ei toimi asiasta ei voi sen enempää kertoa. Todennäköinen lopputulos: 1 - 4.

    Lopputulos:

    No joo: 1 - 2 joka tapauksessa. Gabilondo teki toisen maalin. Sarjataulukko ei ilmeisesti edelleenkään selkiintynyt. Postaan se tänne heti, kun saan oman pääni selväksi.

    Eli näin:

    1. Real Madrid 81
    2. Villarreal 71
    3. Barcelona 64
    4. Sevilla 58
    ------------------------
    5. Atletico Madrid 58
    6. Racing 56
    -------------------------
    7. Mallorca 53
    8. Deportivo 52
    9. Athletic Club 49
    10. UD Almeria 49
    11. Espanyol 48
    12. Betis 46
    13. Getafe 45
    14. Valencia 45
    15. Valladolid 43
    16. Zaragoza 41
    17. Recreativo 40
    ----------------------
    18. Osasuna 40
    19. Murcia 30
    20. Levante 25

    Atletico Madridin ja Espanyolin välinen peli pelataan myöhemmin. Laskekaa itse. Kahdessa viimeisessä pelissä on kuusi pistettä jaossa. Bilbao kohtaa ensin Racingin kotonaan ja lopuksi Sevillan vieraissa.

    tiistai 6. toukokuuta 2008

    Kaksi avointa kysymystä hallitukselle

    Hallituksen mukaan Suomi tarvitsee ehdottomasti lisää työperäistä maahanmuuttoa. Hallituksen suunnitelmien mukaan nämä maahanmuuttajat taas tarvitsevat kotouttamis- ja työllistämispalveluja.

    Suomessa tällä hetkellä olevan maahanmuuttajaväestön työttömyys on hälyttävän korkealla tasolla. Myös suomalaisen kantaväestön keskuudessa vallitsee työttömyys, jonka tasoista vielä joku aika sitten kutsuttiin suurtyöttömyydeksi. Ensimmäinen kysymys kuuluu: Miksi suunnitteilla olevia kotouttamis- ja työllistämispalveluja ei kokeilla nykyisin maassa oleviin työttömiin?

    Maassa jo olevan, työttömän maahanmuuttajaväestön ikärakenne on sellainen, että se ei voi olla este laajemmalle työllistymiselle. Monet heistä osaavat jo kielenkin. Toinen kysymys siis kuuluu: Mitä vikaa maassa nykyisin olevissa maahanmuuttajissa hallituksen mielestä on?

    Nämä tietenkin olivat tietenkin oikeasti retorisia kysymyksiä. Jokainen jo varmaan ymmärtää, että Suomen hallitus ei kykene tuollaisiin kysymyksiin vastaamaan.

    Super! Hyper! Mega!


    Rakas Yleisradiomme, joka antaa äänen poliittiselle neroudelle, jaksaa aina yllättää. Nyt tarvitsemme valtiollisen superviraston, koska kunnissa on huutava työvoimapula!

    YLE:n uutisen jännin ja kiihottavin kohta on ehkä tämä:


    Maahanmuuttoon liittyvien määrärahojen hallinnointi sekä työvoiman maahanmuuton ja kotouttamisen ohjaus pitäisi Norrbackin mielestä siirtää sisäministeriön vastuulle. Kuntien valtionosuuksien yhdeksi jakoperusteeksi tulisi kuntaan muuttavien ulkomaalaisten määrä.


    Jos kuntiin muuttaa työntekijöitä tekemään sitä työtä, jota kunnilla on yllin kyllin tarjolla, mutta johon ei riitä kotimaisia, saati kuntalaisia työntekijöitä, niin valtio maksaa siitä hyvästä vielä kunnille avustusta. Ja mitä enemmän kuntaan muuttaa työntekijöitä, sitä enemmän avustusta kunta saa! Aivan loistavaa! Tähän ei eläin pysty.

    Mihin Ole Norrback olisikaan voinut päätyä, ellei hän olisi puhdasta vaatimattomuuttaan tarjonnut konsulttiapuaan - vielä nykyisen, tiukan kilpailutuksen aikana - omalle, köyhälle Sisäministeriöllemme? Ei ole turhaan sanottu, että Suomella se vain on hyvä herraonni.

    Suomi tarvitsee yhä enemmän työvoimaa hyvin monella alalla, varsinkin nyt, kun ajat ovat kuitenkin edelleen suhteellisen hyvät. Eli tarvitaan työvoimaa. Kun puhutaan maahanmuutosta, niin niitten määrä, jotka tulevat työn perässä tänne, on aika nopeassa kasvussa, kun turvapaikkahakijoiden määrä on mennyt alaspäin.


    Huomauttaa Norrback.

    Paras puhe

    Koulunkin juhlissa parhaat pääsevät aina puhumaan ( via).

    Kuitenkin näissä ansiokkaissa puheissa on yleensä aina jotain sellaista, jossa vanhat sivistyskansat osasivat jo menneinä aikoina nähdä jotain hieman ontuvaa ja outoa. No, kukaanhan ei ole täydellinen ja meidän matkamme täältä maailman syrjäkyliltä aitoon monikulttuurisuuteen on vielä pitkä.

    "Alabama, good-bye! I love thee well!
    But yet for a while do I leave thee now!
    Sad, yes, sad thoughts of thee my heart doth swell,
    And burning recollections throng my brow!
    For I have wandered through thy flowery woods;
    Have roamed and read near Tallapoosa's stream;
    Have listened to Tallassee's warring floods,
    And wooed on Coosa's side Aurora's beam.
    "Yet shame I not to bear an o'er-full heart,
    Nor blush to turn behind my tearful eyes;
    'Tis from no stranger land I now must part,
    'Tis to no strangers left I yield these sighs.
    Welcome and home were mine within this State,
    Whose vales I leave -- whose spires fade fast from me
    And cold must be mine eyes, and heart, and tete,"
    When, dear Alabama! they turn cold on thee!"

    Pelko vs. hienotunteisuus

    Takuan Seiyon kaksiosainen essee Euroopasta ja Japanista ( osa1 ja osa2 ) on vähintäänkin mielenkiintoinen ja lennokas, vaikka kannanottamisen varsinaisen vertailun mielekkyyteen jättäisikin sikseen.

    Ei siitä enempää siis. Yllä oleva kuva vain kiinnitti välittömästi huomion. Kyseessä on Euroopan yhteisön valmistelema, virallinen juliste, jonka EU joutui kuitenkin vetämään pois protestien jälkeen. Fasistiskommunistinen iskulause ja tyyli eivät tietenkään olleet syynä, sillä ne kai otetaan EU:n ollessa kyseessä annettuina, vaan tapa, jolla kuva käsittelee yhtä kristinuskolle ja juutalaisuudelle melko keskeistä asiaa: kuvassahan EU rakentaa uudelleen Jumalan hajottamaa Baabelin tornia mitään peittelemättömällä innolla.

    Tämä on huomion arvoista siksi, koska islamia kohtaan EU pyrkii esiintymään niin herkkätunteisesti, että se on valmis rajoittamaan yksityisten kansalaisten oikeutta esittää mielipidettään kyseisestä uskosta. Silti se samaan aikaan hallintona pystyy suunnittelemaan itselleen mainokseksi tuollaisen julisteen ja havaitsee hienotunteisuuden puutteensa eurooppalaista, uskonnollista perinnettä kohtaan vasta protestien jälkeen.

    Jos ei muuta, niin tapauksen pitäisi osoittaa ainakin se, kuinka helppo uskovaisia on loukata, jopa vahingossa. Joku viaton lapsi saattaa joskus piirtää kuvan, joka räjäyttää koko islamilaisen maailman vihan. Eu-eliitti puhuu hienotunteisuudesta ja uskonnollisten näkemysten kunnioittamisesta, mutta todellisuudessa sen toiminnan motiivina on pelko. Se ei uskalla suojella Euroopan maiden kansalaisten oikeutta arvostella islamia, mutta toisaalta se ei myöskään, yleisen mielipiteen pelossa, uskalla asettaa kansalaisille samoja rajoja kristinuskon suhteen. Tämä ristiriita johtaa näinä onnettomina aikoina ikävään tilanteeseen ratkaistiin se miten päin vain: Islamin arvostelu nostaa Euroopan sisällä välittömiä protesteja, joihin liittyy väkivallan uhka, uskottava laki ei taas kauaa voi kohdella kahta uskontoa eri tavoin ja mikäli kristinuskon arvosteluun aletaan lainsäädännön puolesta suhtautua samoin kuin islamin arvosteluun, niin se olisi maallisen, liberaalin yhteiskunnan kannalta mitä ilmeisin tappio.

    Japanissa asiat ovat luonnollisesti toisin. Syitä ehkä kannattaa miettiä vaikka ei noin syvälliseksi, kuin Takuan Seiyo heittäytyisikään.

    maanantai 5. toukokuuta 2008

    Älä valita, opi eesti.


    Sillä olennaiset asiat voi ilmaista myös näin. "Au ja uhkus" on varmasti hyvä luonnehdinta.

    Nyt näyttää pahasti siltä, että jo lapsesta asti kannattamani Viljandi JK Tulevik on hienoisissa vaikeuksissa sarjassa, joten lienee syytä taas ottaa seuran tulevaisuus tarkkailun alle.

    Meistriliigan taulukko löytyy täältä. Viljandi JK Tulevikin seuraava peli on kotiottelu Narva JK Transia vastaan lauantaina 10.5. Täytyy toivoa, että siitä lähtisi voittoputki käyntiin. Ainakin 6. sija pitäisi olla joukkueen tavoitettavissa.

    Rasistiset rikokset

    Rakas Yleisradiomme uutisoi:

    Rasististen rikosten yleistyttyä Suomessa internetistä on tullut ääriliikkeille ja vähemmistövihamielisille ryhmille yhä merkittävämpi kasvualusta. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle.
    Ulkoministeriön ulkoasiainneuvos, turvallisuusasiantuntija Kirsi Westphalen arvioi, että rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa.

    - Kuten kaikki yhteiskunnallinen toiminta, myös negatiiviset ilmiöt, kuten rasismi näyttävät siirtyneen nettiin, hän kertoo.

    Kuitenkin vain harva verkkorasisti jää kiinni. Syyttäjäviranomaiset kaipaavat jämerämpiä keinoja puuttua ongelmaan.

    - Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Itse pitäisin tarpeellisena harkita tämän tyyppisen lainsäädännön säätämistä myös Suomeen, valtionsyyttäjä Mika Illman toteaa.

    Verkko kokoaa myös uskonnollisia ja poliittisia ääriliikkeitä. Suojelupoliisi tarkkailee Suomessa useita rasistista materiaalia ja äärioikeiston propagandaa ulkomaita myöten levittäviä verkkokauppoja.

    Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkistetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.

    - Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-Euroopassa, valtionsyyttäjä Illman sanoo.

    Suomessa tunnetaan tasan kolme - voi niitä olla enemmänkin, mutta ne eivät ole tulleet julkisuuteen - syytteisiin ja alioikeuden tuomioihin johtanutta juttua. Petri Peltosen taiteellinen provokaatio, joka johti kirjan takavarikkoon ja tuomioon, nimimerkki Tomashotin uutissivusto, joka johti sivuston sulkemiseen ja tuomioon, sekä Mikko Ellilän Yhteiskunta koostuu ihmisistä - kirjoituksen aiheuttama oikeudenkäynti, joka johti oikeuden vaatimukseen sivuston sulkemisesta ja tuomioon. Kyseessä on kolme, yksityistä, mitään ryhmiä edustamatonta kansalaista. Mika Illmannin toive, että Suomessa ei mentäisi samaan kuin Länsi-Euroopassa, on siis hurskasta tuuleen huutelua, koska nimenomaan hän itse on ensimmäisten joukossa viemässä tilannetta Suomessa kohti sitä samaa mielettömyyttä, joka Länsi-Euroopassa jo vallitsee. Vaikka Illman siis on pystynyt nykyisen lainsäädännön puitteissa ajamaan tuomion läpi noissa kolmessa jutussa - mikä itsessään on jo häpeä suomalaiselle oikeusvaltiolle - hän vaatii vielä tiukempaa, laajempaa ja kattavampaa lainsäädäntöä pystyäkseen nostamaan uusia oikeusjuttuja ja saadakseen lisää kansalaisia tuomiolle.

    Koska Mika Illman on tässä asiassa ottanut ilmeisen vetovastuun toimien samalla johtavana asiantuntijana myös julkisuudessa, niin hänellä ilman muuta täytyy olla tieto siitä mitkä tai millaiset suomalaiset sivustot nykyään täyttävät nuo hänen ehtonsa ja ovat rasistisesti rikollisia. Käsittääkseni virkamies on jollain tavoin velvollinen vastaamaan kansalaisten kysymyksiin. Valtakunnansyyttäjänvirastosta siis kyselemään.

    Koska Illmannin työ- ja yhdistystoverin Johanna Suurpään mukaan Suomessa on noin 20 ahkeraa nettirasistia, niin heitä on siis jäljellä 17 tuntematonta. Ja koska arvio on noinkin tarkka verkkoa seurataan ilmeisen tiiviisti. Mikäli Demlassa siis tunnetaan välillä tarvetta alentua shampanjahuuruista tavallisten kansalaisten tasolle, vastauksen voi tietysti vapaasti heittää tähän kommentteihinkin.

    Poliittinen keskustelu puutarhanomaisella pihalla


    - Siis oletko jonkun puolueen jäsen?
    - Joo liityin, kun...
    - Vittu että siä oot tyhmä!

    Tämmöstä se on kaukana Pariisista :)

    lauantai 3. toukokuuta 2008

    Pallopeleistä

    Nyt on hyvä aika miettiä Athletic Clubin huomista kokoonpanoa huomisessa...Ei vaiskaan, asetan pääni Jalkapalloyhteiskunnan oikeudenmukaiselle giljotiinille ja myönnän katselevani silmä tarkkana Suomen jääkiekkopeliä Saksaa vastaan. Olen vähän hämmentynyt: ei oikein kulje.

    Joka tapauksessa huomenna, valitettavasti jo kello 18:00 Suomen aikaa, eli ei Urheilukanavan aikaa Athletic Club kohtaa kotonaan Mallorcan. Turistirannan liuhulettiset manolot pitäisi tietysti voittaa, mutta jotenkin tässä on epävarmuus iskenyt eikä enää uskalla ennustaa mitään. Pelin tärkeys riippuu aika paljon siitä miten muissa peleissä käy, mutta noin periaatteessa voi sanoa, että jos nyt takkiin tulee, niin Eurokentät jäävät kyllä tavoitteena seuraavaan kauteen. Toisaalta kaikissa tapauksissa kausi on ollut hyvä ja eteenpäin on menty. Pelkästä Intertoto paikasta ei kannata repiä sellaista draamaa, kuin viime kauden putoamiskamppailusta ja homman voi nyt ottaa rennostikin. Mikäli ensi kaudella kauden alkupuolisko on niin hyvä, kuin tämän kauden loppupuolisko - kuten tietenkin tulee olemaankin - niin ensi vuonna mietimme tähän aikaan vuodesta voittaako Athletic Club aivan varmasti liigan mestaruuden.

    Pelin alkuun on parikymmentä minuttia Athletic Clubin kokoonpano:

    Armando
    Iraoala
    Gurpegi
    Amorebieta
    Del Horno
    Susaeta
    Javi Martinez
    Yeste
    Gabilondo
    Garmendia
    Llorente

    Vaihdossa:

    Arandubia
    Koikili
    Etxeberria
    Murillo
    Cuellar
    Aduriz
    David Lopez

    Kyllä tuolla miehityksellä kaiken järjen mukaan pitäisi Mallorca voittaa.

    Puoliaikatilanne: Athletic Club 1 - Mallorca 1. Jotenkin käsittämättömän onnenkantamoisen kautta Mallorca sai maalin parin minuutin pelin jälkeen. Bilbao teki tyylipuhtaan maalin Llorenten puskettua Susaetan kulmapotkun maaliin. Garmendiaa on varoitettu. Tilastojen perusteella peli on kohtuullisen tasaväkinen, streamia ei näy missään.

    Muissa peleissä Murcian 0 - 2 vierasjohto Racingista on mielenkiintoisin tulos.

    Lopputulos Athletic Club 1 - Mallorca 2, eli voi perkele. Toisaalta muut ovat pelailleet tasureita, joten sarjasijoitus ei taida muuttua onnettoman kotitappion myötä miksikään, eikä Intertotopaikka vielä karkaa tavoittamattomiin. Yhdeksän pistettä on vielä siis jaossa. Real Madrid voi varmistaa sarjan ykköspaikan tänään Urheilukanavan pelissä. mutta tuskin se baskijoukkue Osasunaa voittaa.

    Sarjataulukko:

    Sarjataulukko:

    1. Real Madrid 78
    2. Villarreal 68
    3. Barcelona 64
    4. Atletico Madrid 58
    --------------------------
    5. Racing 56
    6. Sevilla 55
    -------------------------
    7. Mallorca 50
    8. Deportivo 49
    9. UD Almeria 49
    10. Espanyol 48
    11. Athletic Club 46
    12. Betis 45
    13. Getafe 42
    14. Valladolid 42
    15. Valencia 42
    16. Zaragoza 41
    17. Recreativo 40
    ----------------------
    18. Osasuna 40
    19. Murcia 30
    20. Levante 25

    Real Madrid sitten voitti mestaruuden. Bilbaon seuraava peli on vierasottelu Murciaa vastaan. Murcian putoaminen varmistui tänään, kun Racing nousi 3 - 2 voittoon joten Murcialla ei ole mitään panosta ja oikeastaan tässä olisikin tilanne, jossa ruskea kirjekuori voisi vaihtaa omistajaa. Murcia peli pelataan jo keskiviikkona 7. päivä kello 21:00 Suomen aikaa.