Puita istuttavat autoilijat

Suomesta on tulossa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvalta, sanoo pääministeri Juha Sipilä.

Autoilijat voisivat istuttaa puita tankkauksen yhteydessä.

Odotankin, että Juha Sipilä lyö minut tämän suurvaltahankkeen ritariksi, koska jo ennen hänen käskyään olen istuttanut metsään puita ja en oikeastaan yksityisautoile lainkaan, vaan käytän junaa ja linja-autoja matkustukseen. Tänään Lahteen, huomenna en tiedä minne jne...

Olen tähän valmis, jos ritarin ansioksi lasketaan noin 5000 kuussa puhtaana käteen.

Jokainen joka ottaa nämä suomalaisten poliitikkojen puheet vakavasti siltä pohjalta, että niiden takana olisi vilpitön halu suojella luontoa voi virkistää muistiaan vaikka - onneksi lopulta torpatun - jätevesiasetuksen ja tuulivoimalapäätösten taustoihin tutustumalla. Oleellista on myös huomata, että näiden poliitikkojen aikana on Suomesta kadonnut kyky rakentaa voimalaitoksia.

Itse en pidä pahana sitä, että luontoa suojellaan tai, että metsää istutetaan, mutta pidän pahana sitä, että rahantarpeen vuoksi nostetaan energiaverotusta naamioiden se valheellisesti operaatioksi, jolla suojellaan luontoa. Otetaan ikään kuin moraalisesti ylempi asema kansaan nähden, vaikka moiselle ei ole mitään perusteita. Mikäli poliitikot näkisivät itsensä vaikka vain Suomen kansan omaisuudenhoitajina ja kasvattaisivat sen mukaisen moraalisen selkärangan olisivat asiat varmasti paremmin kuin nyt, kun he yrittävät esittää jonkinlaisia maailmaa tuholta pelastavia visionäärejä, supersankareita, jotka ovat kuin eräänlaisia kömpelön sanamagian Hämähäkkimiehiä. Heillä itselläänkin olisi varmasti silloin parempi olo, koska rehellisyys aiheuttaa pidemmän päälle sellaistakin, että ei ole paha mieli.

Yleisemminkin ärsyttää nykyinen eetos, jossa hyväntekemisen nähdään tuovan taloudellisia voittoja, eikä uskalleta suoraan sanoa sen aiheuttavan kustannuksia, jotka pitää maksaa. Hyvän tekeminen maksaa aina ja sen pitääkin olla itseltä pois. Suomi, joka nousukauden huipulla ottaa velkaa kattaakseen budjettinsa ei ole kypsä tekemään hyvää.

Kissakin kiinnostui

Jännittävä havaita, että pop-musiikki pystyy vielä näinäkin päivinä herättämään moraalista tuohtumusta. Tässä valitettavasti pitää kuitenkin sanoa, että väärin tuohduttu.

Euroopan suurin natsien festivaali

Artikkelista tulevat mieleen nuoruuteeni ( tai oikeastaan lapsuuteeni ) sijoittuneet kampanjat, jolla estettiin Sex Pistolsin pääsy Suomeen ja kauhuelokuvien kieltäminen muuten kuin korkeintaan saksittuina. Molemmissa niissä suomalainen, vapaa media oli erittäin aloitteellinen ja oikeastaan tuotti valtiovallalle ja erilaisille vasemmistolaisille nuorisojärjestöille idean, että nyt on taas jotain joka on pakko sensuroida.

En tunne tuota musiikkigenreä, jota festivaaleilla esitetään, mutta vahvasti epäilen, että yhtyeet eivät ole poliittisesti kansallissosialisteja ja tuskin ne edes pyrkivät minkään poliittisen liikkeen luomiseen, tai edes sellaisen säestämiseen. Onhan koko popkulttuuri noin yleisestikin individualististen pellejen puuhaa.

Itse pidän ainakin yhdestä natsibändistä, eli kuusaalaisesta Mistreatista. Harvoin toki kuuntelen sitäkään, mutta jos haluan kuunnella hyvää punkrokkia, niin Mistreat on parasta mitä Suomessa on tarjolla. Rokissa on kyse eräänlaisesta kapinallisesta aktista enemmän kuin musiikista, enkä ainakaan itse usko sen kykyyn muuttaa ihmisten ideologisia näkemyksiä mihinkään suuntaan. Huonoimmillaan se on maailmankuvaa hajottavaa, parhaimmillaan se tuottaa todella hyviä, yksittäisiä lauluja; ja muutamalle teema-albumillekin voi arvoa antaa. Ongelma on ollut enemmän median vakava suhtautuminen poppiin erilaisine analysoivine kriitikoineen kuin pop itse. Poppia/rokkia ei ole koskaan syytä ottaa niin vakavasti, että maailmankuva muodostuisi sen antamien vaikutteiden perusteella. Ei sitä kuitenkaan kieltääkään pidä, koska pitäähän ihmisten pitää myös hauskaa.

Vaikka luonnollisesti itsekin tuomitsen kyseisen riettauden ja epäjumalanpalvonnan festivaalin näillä Plinio Corrêa de Oliveiran viisailla sanoilla rokin esihistorian ajoilta:

"Vallankumouksellinen prosessi ihmissielussa ... on aivan viimeaikaisissa sukupolvissa tuottanut uudenlaisen luonteenlaadun, joka näkyy erityisen selvänä rock and roll –musiikin hypnotisoimissa nuorissamme. Tätä sielullista tyyppiä luonnehtivat spontaanit psykologiset primäärireaktiot, joita järki ei kontrolloi ja joihin efektiivisellä tahdollakaan ei näytä olevan mitään osallisuutta, sekä fantasian ja ”elämyksellisten” kokemusten ylivalta todellisuuden systemaattiseen analyysiin nähden. Tämä kaikki on mitä suurimmassa määrin seurausta sellaisesta pedagogisesta kulttuurista, joka käytännössä viittaa kintaalla niin logiikan roolille kuin tahdon koulimisenkin merkitykselle kasvatustyössä."

En kuitenkaan olisi valmis kieltämään tai varsinkaan ideologisoimaan mitään kyseistä musiikkia esittävää festivaalia tai muuta tilaisuutta.

Vääryys ja vilppi

Hallitus kiristää alkoholiveroa. Korotus aiotaan painottaa viineihin, olueen ja mietoihin juomiin yleensä. Korotuksen taustalla kaksi syytä: Suomalaisten alkoholinkulutus on laskenut ja vähintään sama verokertymä kuin ennenkin on saatava kasaan. Toiseksi panimotoiminta on riippumatonta liiketoimintaa, jossa toimivat yksityisyrittäjät eivät ole sidoksissa valtion itseltään yksityistämään, ja sitä rahoittamalla säätelemään liike-elämään, eivätkä suoraan valtioon, joten heitä on helppo verottaa. On olemassa vaara, että panimotoiminnassa joku vaurastuisi olematta Kokoomuksesta tai Keskustasta riippuvainen, joten vaara on torjuttava verottamalla.

Enemmän kuin raha tässä(kin) päätöksessä häiritsee eniten sen valheellisuus. Hallituspuolueet tulevat edelleen esittämään kuinka he vapauttivat alkoholipolitiikkaa, vaikka tällä päätöksellä he tosiasiassa kiristävät sitä. Koska elämme demokratiassa voi hyvin sanoa, että me valehtelemme itsellemme, teemme itsellemme vääryyttä ja vilppiä, aina vain uudestaan laskemalla nämä helppoheikit kuin koirat veräjästä heidän toimiaan kyseenalaistamatta ja mikä pahinta: aina vain uudelleen äänestämällä heidät tekemään kepposiaan.

Elämme siis aika syvässä itsepetoksessa.

On totta, että alkoholi, kuten mikä tahansa maallinen nautinto, voi olla väärä jumala, joka vie ihmisen mennessään palvomaan itseään ja tyydyttämään vain omaa nautinnonhaluaan, mutta tätä se ei ole yleisesti. Paljon vakavampi ja uhkaavampi väärä jumala on se, että me annamme hallita itseämme näin valheellisella tavalla tekemättä asialle mitään. Näin teemme, vaikka kaikki tiet vaikuttaa asioihin demokraattisesti ovat edelleen auki. PS:kin oli osoittautua täysin valheelliseksi puolueeksi, mutta yksi sen sloganeista pitää täysin paikkansa: "Sitä saa mitä tilaa." Poliittisen puolueen tärkein tehtävä olisi olla valehtelematta, jotta kansalainen tietäisi mitä hän tilaa.

Ja tietenkään meidän ei pidä viinistä murehtia. Sitä voi valmistaa itsekin, jos se välttämätöntä on.

Todellinen pahuus

Olisi ehkä tekopyhää jatkaa tälläista sarjaa etsien lehtien uutisia ja jättäen kokonaan huomiotta se kuinka Saatana juoksentelee irrallaan kirkon ytimessä. Sehän se varsinainen skandaali kuitenkin on ja siitä tulee kaiken muun, toivottavasti vakavamman ja tervehdyttävämmän toiminnan, lisäksi vielä myös postmoderni klikkikohu. Toisaalta en ole kypsä käsittelemään asiaa mitenkään syvällisemmin, koska tietopohjani on se mitä itse saan lukea. Linkitänkin tämän loppuun kaksi laajaa suomenkielistä tekstiä, jotka liitteineen kertovat perinpohjaisesti mistä on kysymys ja joiden esittämistä näkemyksistä olen täysin samaa mieltä.

Lyhyesti viimeisestä, joka toivottavasti myös tervehdyttää kirkon tilaa: Arkkipiispa Viganò julkaisi viime lauantaina kirjeen, joka sisältää erittän vakavia syytöksiä Kirkon hierarkian korkeimpia tasoja edustavia henkilöitä kohtaan liittyen seksuaalisten hyväksikäyttötapausten peittelyyn ja myös seksuaalisen hyväksikäytön harjoittamiseen. Viganòn kirje on ilmeisen uskottava, koska asemansa vuoksi hänellä on ollut pääsy kaikkiin niihin tietoihin, jotka hän kirjeessä julkistaa, eikä hänellä eläkeläisenä ole mitään asemaan liittyvää syytä valehdella mistään. Viganò kehottaa kirjeessään paavia ja kaikki niitä piispoja, jotka näihin todella hämäriin, opillisesti ajatellen suurinpiirtein saatananpalvontaan verrattaviin touhuihin ovat osallistuneet eroamaan toimistaan. Kehotus on näillä tiedoilla erittäin perusteltu.

Oskari Juurikkalan kirjoitukset aiheesta:

Kirkon hyväksikäyttöskandaalit - saako puhua avoimesti?

McCarrick, Viganò ja hyväksikäyttöskandaalit: Mitä paavi Franciscus tiesi ja teki?

Sininen hetki

Ulkoministerin pohdintoja.

Olemme Timo Soinin kanssa veljiä Kristuksessa ja vihollisia politiikassa. Edellinen tietenkin on tärkeämpää, mutta jälkimmäinen ehkä aktiivisempaa toiminnallisesti. Kolmas leikkauskohta välillämme on, että meistä kumpikaan tuskin tulee päätymään kuvassa näkyvän kaltaiseen sankarihautaan. Siinä se sitten onkin. Pyhimyksiksi meidän molempien tietysti olisi syytä tähdätä, mutta se tavoite tuskin täyttyy, ellei sitten todella vakavasti ontuen.

Etäisyys on hyvästä. Politiikka ei ole mikään seurakunta. Nykyisin Perussuomalaisen kenttäväen on hyvä ja mukava kasata telttoja, jakaa lehtiä, osallistua tapaamisiin ja kokouksiin ja tehdä vaalityötä ilman mitään riitaa, kateutta, vihaa, toraa, eripuraisuutta, eriseuraisuutta ja pahansuomuutta ja toivon, että siellä vihollislinjan toisella puolella on sama juttu. Puolueen toimintailmapiiri on silminnähden parantunut, kun johdosta ovat lähteneet ne, joiden ohjelmalliset tavoitteet olivat jotain muuta kuin puolueen kenttäväen ja äänestäjien tavoitteet. Maallisia kuninkaita ei pitäisi palvoa lainkaan, eikä heille pidä uhrata aikaansa, kuin siinä mikä on välttämätöntä ja hyväksi yhteisön hyvinvoinnille. Nykyisin varmasti molemmissa puolueissa kenttäväki kokeekin tekevänsä työtä itsensä ja puolueen yhteisten tavoitteiden hyväksi. Mikä on hieno asia.

Soinin jutussa esittämistä näkemyksistä olen samaa mieltä. Juttu on yleisesti ihan hyvä ja asiallinen, joten tavoitteeni kommentoida päivittäin jotain absurdin postmodernia klikkiotsikkojuttua epäonnistui heti kättelyssä. Sen tuosta voisi järjettömyytenä poimia kuinka edes sen vihjaaminen, että March for Lifen tavoitteet olesivat jotenkin Suomen ulkopoliitikan vastaisia on täysin järjenvastaista ja politiikan väärinymmärtämistä.

Afrikkalaisten maiden kanssa käytävään kauppaan panostaminen on tärkeä asia. Sen pitäisi tapahtua niin, että afrikkalaiset maat saisivat rauhassa rakentaa omat sosiaaliset rakenteensa ilman, että kaikkien muiden päälle siellä olisimme vielä me suomalaiset sähläämässä niiden muuttamisessa mieleisiksemme. Tekniikka ja taitoa, joita tarvitaan noiden rakenteiden tukemiseen meidän tulee myydä, mutta ennen kaikkea pitää huoli siitä, että siinä vaiheessa kun ostaja niitä tarvitsee meillä on vielä myös jotain mitä myydä. Siinä suhteessa ei tällä hetkellä näytä erityisen hyvältä. Henkilökohtaisesti suosin nykyisin Kiinan kauppaa ja oikeastaan uskon Kiinan hoitavan suhteet Afrikkaan paremmin afrikkalaisten itsensä hyödyksi kuin mitä läntiset toimijat ovat tehneet. Tässä mielessä Suomen kannattaisi yhdä edelleen lämmittää suhteitaan Vietnamiin. Tämä tällaisena ulkopoliittisena neuvona.

Athletic Club kohtaa tänään kotonaan Huescan. Ottelu alkaa kello 23:00:00 Suomen aikaa. Saksassa on käynnissä suuri mielenosoitus, jossa kohdataan politiikan tämän ajan tärkeimmällä jakolinjalla. Toivottavasti se sujuu rauhallisesti.

14. Helluntain jälkeinen sunnuntai

Galatalaiskirje 5. 16 - 24.

Mutta minä sanon: vaeltakaat Hengessä, niin ette lihan himoa täytä; Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan: nämät ovat vastaan toinen toistansa, niin ettette tee, mitä te tahdotte. Mutta jos te Hengeltä hallitaan, niin ette ole lain alla. Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus, Epäjumalain palvelus, noituus, vaino, riita, kateus, viha, torat, eripuraisuus, eriseura, pahansuomuus, murha, juopumus, ylönsyömyys ja muut senkaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niinkuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus. Senkaltaisia vastaan ei ole laki. Mutta jotka Kristuksen omat ovat, ne ovat ristiinnaulinneet lihansa, himoin ja haluin kanssa.

Matteuksen evankeliumi 6. 24 - 33.

Ei kenkään voi palvella kahta herraa; sillä taikka hän tätä vihaa ja toista rakastaa, taikka hän tähän suostuu ja toisen ylönkatsoo. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Sentähden sanon minä teille: älkäät murehtiko henkenne tähden, mitä te syötte ja mitä te juotte, eikä ruumiinne tähden, millä te teitänne verhootte. Eikö henki enempi ole kuin ruoka? ja ruumis parempi kuin vaate Katsokaat taivaan lintuja, ei he kylvä eikä niitä, ei myös kokoa riiheen, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii heidät. Ettekö te paljoa enempi ole kuin he? Mutta kuka teistä voi surullansa lisätä yhden kyynärän pituudellensa? Ja mitä te surette vaatteista? Katsokaat kukkasia kedolla, kuinka he kasvavat: ei he työtä tee, eikä kehrää. Kuitenkin sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä. Jos Jumala näin vaatettaa pellon ruohon, joka tänäpänä seisoo ja huomenna pätsiin heitetään, eikö hän paljoa enemmin teidän sitä tee, te vähäuskoiset? Älkäät siis surulliset olko, sanoen: mitä me syömme, taikka mitä me juomme? eli millä me meitämme verhoomme? Sillä kaikkia näitä pakanat etsivät; sillä teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkia näitä tarvitsevan. Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan.

Jatkuvuus

Suomalainen mediailmasto on nykyisin niin mielipuolista, että siitä ei voi oikein kirjoittaa parodiaa, satiiria, ironiaa, tai lempää komediaa, koska se itsessään on jo kaikkea noita liikuttavan pateettisella tunteellisuudella vuorattuna, valmiina pakettina. Sen voi oikeastaan pysäyttää siihen kuvaan, jossa eduskunta hartaan kunnioittavasti hiljentyy sanan ääreen Jani Toivolan vaatiessa traslakia. Odotetaan aikoja parempia.

Osittain siitä tämä pitkähkö hiljaisuus. Ja toisaalta siitä, että en ole seurannut ajankohtaisia tapahtumia juuri lainkaan muualta kuin sosiaalisen median kautta. Se on minusta huomattavasti parempi, toimivampi ja nopeampi tapa pysyä kärryillä kuin perinteisen median seuraaminen. Ja tietysti olen myös sitä mieltä, että olemme kärryillä, joilla ei ole mitään järkeä pysyäkään. Politiikassa tietysti tapahtuu myös asiallisia asioita, mutta en ole PS:n mainostoimisto kuitenkaan ja mikäli politiikassa positiivista ja rakentavaa kerrottavaa löytyy se lähes poikkeuksetta liittyy PS:n kannanottoihin, toimintaan ja tulevaan ohjelmaan. Toisto on mestaruuden äiti, mutta ehkä liika olisi liikaa.

Eilen kuitenkin hieman hämmentyneenä iltamessun jälkeen havaitsin, että kirjoittamisella yleensä voi olla myös positiivisia vaikutuksia.

Kehittelin sellaisen idean, että julkaisen sunnuntaisin vanhan 1962 messukirjan lukukappaleen ja evankeliumitekstin ja yritän sitten viikolla päivittäin kirjoittaa jostain räiskyvän postmodernista klikkejä kalastavasta, sen päiväisestä uutisesta ( mieluiten poliittisesta sellaisesta ) jollain tavoin niiden valossa. Käytän raamatunteksteissä Bibliaa, koska messukirja on vanha ja koska se kai on suomalaista käännöksistä lähimpänä Vulgataa. En yhtään tiedä mitä tästä tulee, mutta epäonnistuminen on tietysti varmaa. Katsellaan.

Myös Athletic Bilbaon kausi on alussa. Veikkaisin tälle kaudelle sijoitusta, joka takaa pääsyn Mestareiden liigaan. Ainakaan sunnuntain pelejä en kuitenkaan raportoi niin sanotusti livenä, mutta kautta voisi seurata muuten entiseen tapaan.

Kansallismielisyydestä

En aikanaan pitänyt termistä ‘maahanmuuttokriittinen’, sillä suhtauduin kritiikkiin luovuutta latistavana ilmiönä. Syvältä pimeydestä oleva kriittinen teoria tuli myös mieleen. Ja kaikkein pahimpana kiinalaiset itsekritiikkikokoukset, joissa tunnustaneet ja itsensä kritiikillä puhdistaneet lopuksi tapettiin. Yleensäkin; en ollut mikään kriitikko, enkä ole vieläkään. Olin kansallismielinen ja olen edelleenkin. Olin sitä mieltä, että nimenomaan kansallismielisyyttä pitäisi tuoda esille ja sen pitäisi riittää. Termi kuitenkin osoitti poliittisen ja käytännöllisen toimivuutensa, joten nuivuuteni sitä kohtaan laantui aika pian. Eikä kansallismielisyys kadonnut mihinkään, vaan vahvistui ja on perussuomalaisten viime kesäisen puoluekokouksen jälkeen vahvempana ja terävämpänä suomalaisella poliittisella kentällä kuin koskaan ennen.

Kansallismielisyyden perustan määrittelee aika tyylikkäästi Paavillisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan neuvoston kokoama Kirkon yhteiskuntaopin käsikirja. Se on muutenkin erittäin hyvä ja tarpeellinen opus:

Ihmisoikeuksien alue on laajentunut kansojen ja kansakuntien oikeuksiin. Se, mikä on totta ihmiselle, on totta myös kansoille. Opetusvirka muistuttaa, että kansainvälinen oikeus “nojaa valtioiden yhtäläisen kunnioittamisen, kunkin kansan itsemääräämisoikeuden ja vapaan yhteistyön periaatteisiin ihmiskunnan suuremmaksi yhteiseksi hyväksi.” Rauha ei perustu vain ihmisoikeuksien vaan myös kansojen oikeuksien kunnioittamiseen: erityisesti niistä on mainittava oikeus itsenäisyyteen.

Kansakuntien oikeudet eivät ole mitään muuta kuin ‘ihmisoikeuksia’ käsitettynä tällä erityisellä yhteisöllisen elämän tasolla. Kansakunnalla on “perustavanlaatuinen oikeus olemassaoloon”; oikeus “omaan kieleensä ja kulttuuriinsa, joiden kautta se ilmaisee ja edistää henkistä ‘suvereniteettiaan’; oikeus “muovata elämänsä omien traditioidensa mukaan, tietenkin sulkien pois kaikenlaiset perustavien ihmisoikeuksien loukkaukset ja erityisesti vähemmistöjen sortamisen.”; ja oikeus “rakentaa tulevaisuuttaan varmistamalla nuoremmille sukupolville asianmukaisen kasvatuksen.”. Kansainvälinen järjestys vaatii erityisyyden ja univeraalisuuden tasapainoa. Sen toteuttamiseen kutsutaan kaikki kansakunnat, joiden ensimmäinen velvollisuus on elää rauhan, kunnioituksen ja solidaarisuuden hengessä toisten kansakuntien kanssa.

Tuossa on, ellei nyt kaikki, niin ainakin suuri osa oleellisesta. Kansa ja kansakunta määrittyvät orgaanisesti ( niiden oikeudet rinnastuvat ihmisoikeuksiin ja perustuvat niihin ). Valtio on oma asiansa ja kansainväliset suhteet ovat valtioiden suhteita mistä, vaikka sitä ei suoraan sanota, seuraa, että valtiottomalla kansakunnalla tai kansalla on suhde sitä hallitsevaan valtioon. Ja lopusta voi päätellä, että jokaisella kansakunnalla tulisi olla oma valtionsa, tai ainakin niillä on siihen oikeus.

Suomessa näin onkin ainakin vielä. Täällä valtio ja kansa ovat poikkeuksellisen yhteneväisiä ja päällekkäisiä. Tiettyä lohkeamista on kuitenkin tapahtunut ja tapahtumassa. Sitä symboloi hyvin se, että valtiossa jossa kaikki nuoret miehet käyvät asepalveluksessa ja ovat sen jälkeen armeijan reservissä valtiollista establishmenttia edustava, globalistinen mediakonserni pitää hallussaan ja julkaisee mielensä mukaan sotilastiedustelun korkeimman turvaluokituksen asiakirjoja vain sillä seurauksella, että konsernin hallituksen puheenjohtaja kutsuu Tasavallan presidentin tapaamaan itseään. Ja käytännössä lohkeamisesta kertoo, että valtio päästää rajojensa yli kenet tahansa tietämättä henkilöistä mitään ja tarjoaa heille vähintään yhtä hyvää sosiaaliturvaa kuin valtion kansalaisille. Tämä globalismin ja halvan työvoiman nimissä.

Mikäli repeämä edelleen laajenee kansallismieliset ovat luonnollisesti, ja jo perusolemuksensa vaatimina, kansan ja kansakunnan puolella, oppositiossa valtiota vastaan niiltä osin kuin valtio toimii kansan etujen vastaisesti. Niiltä, jotka sanovat, että oppositiosta ei voi vaikuttaa puuttuukin usko siihen, että kansa, orgaanisena ja itsenäisenä entiteettinä, on aina lopulta sitä hallitsevaa valtiota voimakkaampi.

Näissä, yllättävänkin poliittisissa merkeissä: Hyvää joulua! 

Jouluun liittyy eskatologinen elementti, joka on aina sekä valtiota, että kansaakin voimakkaampi:

Heinillä härkien kaukalon

Paavi ja valeuutiset

Suomalainen media on varsin tehokkaasti tuhonnut omaa uskottavuuttaan, tai sitä mitä siitä oli vielä jäljellä, viimeisen parin viikon aikana. En itse viitsi tarkastella niitä isoja skandaaleja, jotka on jo moneen kertaan puitu, vaan tuon esille erään pienemmän jutun, koska se on hyvä ja keskittyy oleellisiin asioihin.

Iltalehti teki jutun otsikolla Paavi tuomitsi valeuutiset syntinä. Tuolla jossakin, Internetin aarniometsissä, juttu oli ymmärretty niin, että paavi olisi tuominnut sen mitä suomalainen media, ja sen herättämä keskustelu kutsuu valemediaksi. Näin ei kuitenkaan ole. Paavi pikemminkin kehui sellaista ja kannusti sellaiseen omaehtoiseen tekemiseen suuriin mediataloihin ja massauutisointiin luottamisen sijaan. Itse puhe, johon iltalehden juttu viittasi on aika hyvä ja saatan suomentaa sen, tai ainakin osan siitä, jos kerkeän. Tässä mielestäni keskeinen kohta Aalto-opiston äidinkielellä:

Small media companies and publishing houses can more easily respond to these needs. They are subject, by their very nature, to healthy limits that help them to generate less massified information, less exposed to the pressure of fashions, as transient as they are intrusive. In fact, it is genetically more linked to its territorial base of reference, closer to the daily life of communities, more anchored to the facts in their essentiality and concreteness. It is a journalism closely connected to local dynamics, to the problems arising from the work of the various categories, to the interests and sensibilities of intermediate groups, which do not easily find channels to be able to adequately express themselves.

Uutisoinnin synteinä paavi esitti disinformaation asioiden puolueellisena esiintuomisena vastakkaiset näkökannat pimentäen, sensaatiota tavoittelevan herjaamisen tai kunnianloukkaamisen, ja vanhojen kaivelemisen niiden esittämiseksi nykypäivän muuttuneiden käsitysten valossa. Jokainen voi itse päätellä syyllistyykö noihin Suomessa valta- vai valemedia. Todennäköisesti molemmat, mutta valemedia vähemmän, ja sillä on myös paremmat mahdollisuudet parantaa tapansa, koska se ei ainakaan vielä ole uutisia massoittain tehtaileva koneisto, kuten valtamedia tuppaa olemaan.

Paavi puhuttelee Italian aikakauslehtiä.

612 kulkue ja kaksi kulttuuria

Dwight Longenecker kirjoittaa kuinka katolinen kirkko USA:ssa jakaantuu kahteen erilaiseen, toisistaan suuresti poikkeavaan, kulttuuriin.

America’s Two Catholic Churches.

On liberaalin eliitin laiskanpullea, vallitsevaan kulttuuriin sopeutumaan pyrkivä, tyhjenevä ja häviävä kirkko ja toisaalla dynaaminen, toimiva ja väkeään alati lisäävä tavallisen kansan kirkko. Samanlainen jakolinja on havaittavissa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, jossa lähes kaikki uskonnollinen ja hengellinen toiminta virallisten toimitusten ulkopuolella näyttää olevan konservatiiveiksi kutsutun tavan kansan järjestämää. Itse asiassa samanlainen jako tuntuu nykyisin kulkevan läpi kaikkien eurooppalaisperäisten kansojen ja kulttuurien. Makuasia pitääkö kirkkojen jakaantumista yhteiskunnallisen tilanteen heijastumisena kirkon sisälle vai pitääkö yhteiskunnan jakaantumista hengellisen jakaantumisen seurauksena. Itse jakaantuminen on kuitenkin havaittava tosiasia. Koska jako ei noudata mitään perinteisiä poliittisia jakolinjoja, vaan molemmilla puolilla on oma sivistyneistönsä ja oma maalais- tai työväkensä, molemmilla puolilla on rikkaita ja köyhiä, ja molemmat ryhmät ovat kaiken kaikkiaan hyvin heterogeenisiä, pidän tässä jakoa puhtaasti hengellisenä tai identitaarisena. Valtiollisen politiikan tasolla kamppailu, jos sen annetaan tapahtua demokratian periaatteita noudattaen, päättyy ennemmin tai myöhemmin väistämättä alaluokan voittoon.

Epätasapainoa ryhmien välillä aiheuttaa lähinnä se, että yhteiskunnalliset kulttuuri-instituutiot ovat liberaalin “eliitin” hallussa lähes täydellisesti. Tästä syystä heidän puoltaan voi hyvin kutsua yläluokaksi. Nämä instituutiot kuitenkin kiihtyvällä vauhdilla tyhjenevät kaikesta merkityksestään, eikä alaluokka oikeastaan edes kamppaile niiden hallinnasta, vaan haluaisi vain rauhassa luoda oman elämänpiirinsä ja elää siellä rauhassa ilman yläluokan pitämän metelin aiheuttamia häiriöitä.

Suomessa tilanne reaalielämän tasolla on tietenkin toinen kuin Yhdysvalloissa. Kamppailun puhtaasti henkistä luonnetta kuvaakin hyvin se, kuinka tunteenomaisella kiihkolla Suomen media suhtautuu Yhdysvaltojen politiikkaan ja kuinka suurella innolla se yrittää sovittaa kansainväliset, lähinnä viihdeteollisuuden luomassa lumetodellisuudessa elävät vastakkainasettelut Suomen politiikkaan. Kaikesta omasta ja arvokkaasta tyhjentynyt media takertuu siihen, että se on kuitenkin yläluokkaa, joka kuuluu samaan ryhmään kuin miljoonia tienaavat, kiroilevat ja ihaillut stand-up koomikot, sekä erilaiset globaalin tosi-tv:n tähdet. Todellinen, yläluokkainen vasemmistoliberaali onkin aina samaa mieltä kuin poptähti Madonna. Mikäli on Madonnan kanssa eri mieltä jostakin, on vahvasti epäilyttävä. Paidassa oleva Che Guevaran kuvakin laulaisi Material Girliä, jos se osaisi puhua, eikä olisi kaikessa onttoudessaan niin täydellisen mykkä. Tällaisen yläluokan kanssa ei mielellään ole missään tekemisissä, vaan väkisinkin sitä hakeutuu alaluokan pariin. Kaikkien omistamasta Yleisradiostakin tulee katsottua lähinnä vain päivittäin esitettävä Suomi-Filmi. Ne kuvaavat paljon fiksumpaa ja älyllisesti terveempää maailmaa.

Tästä päästäänkin 612-kulkueeseen. Se haluaisi kulkea rauhassa Töölöntorilta Hietaniemen hautausmaalle ilman poliittisia tunnuksia ja iskulauseita. Aiempina vuosina se on onnistunut hyvin ja onnistuu tänäkin vuonna mikäli asia kulkueeseen osallistuvista on kiinni. Viime vuonna tapasin kulkueen yhteydessä paljon tuttuja, niitä kuuluisia tavallisia ihmisiä, mutta yhtään fasistia tai natsia en tavannut. Heitä varmasti oli kulkueessa mukana, mutta he eivät tuoneet itseään tai agendaansa millään tavoin esiin. Yleisradio ja muut mediat kuitenkin tietävät kulkueen olevan äärioikeistolainen natsimarssi, jolla on jotain poliittisia vaatimuksia. Hyväntahtoisesti voisi ajatella, että Yleisradiossa ei vain tiedetä asiasta, koska siellä tunnetaan Hollywoodin massatuotannot paremmin, kuin suomalaisten ihmisten asiat. Ja näin voi ollakin. Suomalaiselle toimittajalle voi olla mahdoton rasti kävellä reilu kilometri alaluokan parissa, aistia tunnelmia ja kertoa niistä sitten rehellisesti sotkematta niitä globaalin viihdeteollisuuden luomiin ristiriitoihin ja vastakkainasetteluihin, sillä eihän sitä voi tietää mitä mieltä Madonna olisi karvalakkisten ja pipopäisten suomalaisten tavisten kävelystä, mutta sen tietää mitä mieltä Madonna on fasisteista ja rasisteista. Ja vaikka toimittaja pystyisikin, niin päätoimittaja on joka tapauksessa jo etukäteen antanut sanat, joilla kulkueeseen osallistujia pitää kuvailla. Onko se sitten laitaoikeisto, äärioikeisto, fasistit, rasistit vai kansallissosialistit jää nähtäväksi.

Suomessa alaluokan vaihtoehtoisen yhteiskunnan rakentaminen/rakentuminen ei ole niin pitkällä kuin USA:ssa ja monissa muissa eurooppalaisen kulttuuripiirin maissa. Sen ituja on kuitenkin jo havaittavissa täälläkin. Itse ennustan, että tulevaisuudessa sen keskeisin vaatimus nykyiselle yläluokalle tulee kaikissa läntisissä valtiossa olemaan: Jättäkää meidät jo rauhaan ja menkää pois.

Toistoa islamista

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin tässä blogissa, mutta kaukaa viisaana en ole indeksoinut kirjoituksia, joten en jaksa niitä myöskään etsiä.

On perusteellinen virhe sanoa islamin edustavan pimeää, keskiaikaista takapajuisuutta modernin maailman keskellä. Keskiajalla, joka on ainoastaan Eurooppaa kuvaava ajanjakso, musisoitiin, runoiltiin, laulettiin, maalattiin kuvia, juotiin olutta ja kirjoitettiin paksuja järkäleitä, jotka loivat perustaa länsimaiselle filosofialle. Islam ei millään tavoin muistuta keskiajasta, vaan on lähes sen vastakohta ja se vyöryy Euroopan päälle modernina ja harmaana kuin tieteellistekninen supervalta DDR taannoin. Se ennemmin kieltää kuvat ja musiikin, kuin suosii niitä. Eurooppaan tunkeutuva islam, ja varsinkin sen eurooppalainen hyväksyminen onkin mitä modernein ja edistyksellisin ilmiö.

Ristiretkien aikana kirjoitetussa islamilaisessa historiassa ihmeteltiin huvittuneena ja paheksuen sitä, kuinka frankkien naiset saivat liikkua yksin kaupunkien kaduilla. Juuri mikään ei siis tässä suhteessa ole muuttunut. Ristiretket eivät olleet minkäänlainen stigma islamilaisessa kulttuurissa. Niitä ei edes muisteltu siellä ennen kuin lännen sosialistiset tutkijat tarjosivat niistä oman, materialistisen ja modernin tulkintansa. Sen jälkeen niistä tuli, suoraan lännestä omaksuttuna, myös islamilaisessa maailmassa tunteita ja kiihkoa nostattava propagandan väline. Suhtautuminen ristiretkiin onkin lännessä nykyisin täysin samanlaista kuin se on islamilaisessa maailmassa. Eli modernia, edistyksellistä, historiatonta, väärään tietoon perustuvaa ja poliittiseen propagandaan kelpaavaa.

Sanotaan myös, että islamin pitäisi käydä läpi jonkinlainen reformaatio ja ollaan toiveikkaita koska islam alkaa olla siinä iässä, jossa kristinuskon reformaatio tapahtui. Reformaatio ( tai revoluutio ) kuitenkin muutti kristinuskoa jyrkempään ja ahdasmielisempään suuntaan. Kalvinin Geneve on tästä hyvä todiste, ellei pidä Ruotsin kirkkokuria niin pahana. ISIS edustaisi juuri sitä reformoitua islamia, jos tällainen vertailu olisi mitenkään mielekästä. Islamissa ei verrannollista reformaatiota voi tapahtua.

Muita kulttuureja ei voikaan verrata eurooppalaisen kulttuurin historiaan sijoittaen niitä jotenkin ajasta jäljessä ja tai ajasta edellä oleviksi. Ne elävät omaa aikaansa, eikä niillä ole edes tarkoitusta kehittyä millekään eurooppalaiselle tasolle. Tästä hyvänä, positiivisena esimerkkinä erään kiinalaisen viisaan pitämä TED-talk luento

Tarina kahdesta poliittisesta järjestelmästä.

Islam ei ole takapajuinen. Se on vain yksiselitteisesti väärää ja vahingollista oppia. Ei konfutselaisuuskaan oikeaa oppia ole, mutta sen puitteissa voi selkeästi saavuttaa erilaisia tuloksia myös modernissa maailmassa, vaikka se onkin Euroopan keskiaikaa selvästi vanhempaa perua: Kovaa ja ankaraa rautakautta :)

Pohjoismainen kirkollinen yhteisö

Verkossa liikkui juttuja Ruotsin kirkon uudesta messukirjasta. Osittain jutut olivat aika vahvastikin liioiteltuja, mutta melko oireellista sekin, että niihin oli helppo uskoa. Julkista keskustelua luterilaisista kirkoista hallitsee todella hämmentävä poliittisuus ja täydellinen irtioleminen itse kirkkojen ydinsanomasta. Ainakaan Suomessa kirkon oma media ei ole tähän todellakaan syytön. Kuulemani mukaan varsinainen todellisuus on aivan toista kuin se mitä kirkollinen media ja muut mediat Suomessakin heijastelevat, joten siksi on ehkä turhaa, tylyä ja hölmöä arvostella luterilaista kirkkoa sen julkisuuskuvan mukaan.

Liturginen vuorokausi on kuitenkin vaihtunut ja kirkkovuoden viimeinen viikko alkanut. Sunnuntai oli luterilaisessa kalenterissa tuomiosunnuntai, joten en malta olla heittämättä alustavana huomiona tätä eilen mieleeni pullahtanutta virkettä: "Pohjoismaissa luterilainen kirkko ei enää edes pyri olemaan Kristuksen morsian, vaan se näkee itsensä valtion ehtoisana emäntänä."

Tämä lienee liberaalien kirkkojen yleismaailmallinen ongelma.

Kouvola, osa taiteen häpäisy

On harvinaistta, että Kouvolassa astutaan harhaan, mutta nyt niin on tehty.

Kouvolalaisessa taidemuseo Poikolassa on esillä poroporvariston makuhermoja hivelevää kitsiä, jonka esilläpitoa voidaan Suomen lain mukaan pitää uskonrauhan rikkomisena. Sinänsä häpeällistä tuolle hyvien ihmisten kauniille kaupungille. Olisi hyvä, jos kyseinen taidemuseo Poikola jätettäisiin omaan arvoonsa ja sen mahdolliset tuet kaupungilta tai valtiolta tulevaisuudessa evättäisiin. Kitsin pitäisi edes myydä itse itsensä, eikä sitä saisi sekoittaa taiteellisesti ja kulttuurisesti arvokkaiden, tukea ansaitsevien teosten joukkoon.

Suomi 100-näyttelystä kirjallinen kysymys.

Kansanedustajat Mika Niikko (ps ), Sari Essayah (kd), Teuvo Hakkarainen (ps), Toimi Kankaanniemi (ps), Antero Laukkanen (kd), Lea Mäkipää (sin), Päivi Räsänen (kd), Harry Wallin (sd) ja Peter Östman (kd) ovat tehneet asiasta eduskuntakyselyn, sillä “heidän mielestään ei ole suotavaa, että Jumalaa pilkkaavaa taideteosta ylläpidetään valtion varoista ja pannaan näytille osin valtion rahoittamaan juhlanäyttelyyn.” Eikä se suotavaa olekaan.

Itse olen kannattanut täydellistä sananvapautta ( ja kannatan edelleen ), mutta allekirjottaisin itsekin tuon kysymyksen. Yhdenvertaisuus lain edessä on yhtä tärkeä asia kuin sananvapaus ja tällä hetkellä Suomessa ei olla yhdenvertaisia lain edessä. Kristityille pyhiä asioita saa pilkata aivan vapaasti, kun taas islamin pilkasta tuomitaan sekä kansanedustajia, että tavallisia tallaajia. Tätä on joskus perusteltu sillä, että oikeuskäytäntö suojelee vähemmistöjä, kun taas enemmistö ei suojaa tarvitse. Perustelu ei ole pätevä, sillä ortodoksit, katoliset ja monet vapaiden suuntien kristityt ovat Suomessa huomattavasti pienempiä vähemmistöjä kuin sunnimuslimit, joita laki ja oikeuskäytäntö suojelevat. Ei ole siis olemassa mitään oikeudellisia, moraalisia tai edes käytännöllisiä syitä miksi taidemuseo Poikolan harjoittama kristittyjen herjaaminen sallitaan, vaikka se on sekä lain, että oikeuskäytännön vastaista.

Odotan siis taidemuseo Poikolalle tuomiota sekä uskonrauhan rikkomisesta, että kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Erityisen irvokasta taidemuseon harjoittama kiihotus on sen sorron valossa, jota Lähi-Idän kristityt kärsivät Suomen suojeleman islamin taholta.

Mitä Kouvolan jo monesti runoiltuun hienostuneisuuteen muuten tulee, niin todistakoon sen tuo eilen matkalla messuun kännykällä nappaamani kuva. Kun me vähemmistössä vietimme pyhää messua, niin naapurikirkossa Kouvolan hyville porvareille lauloi Saara Aalto. Jumala Kouvolaa varjelkoot.

Vanhan fanittajat

Mikko Ellilä linkitti aikanaan jollekin sivulle videon kappaleesta Irish Blood, English Heart. Pidin sitä harvinaisen hienona esityksenä ja hain Google Playsta esittäjän muuta tuotantoa. En kuitenkaan innostunut sen kummemmin. Tuo on ainoa kosketukseni Morrisseyhin. Lehdestä olen lukenut, että hänestä lihansyöjät ovat murhaajia. Mikä ei pidä paikkaansa.

Tämä Morrissey on nyt onnistunut nostamaan kiihkeän myrskyn vesilasissa lausunnoillaan. Morrissey on sanonut, että hän haluaisi Saksan olevan saksalainen ja Ranskan ranskalainen. Ihmiset sanoutuvat hänestä sen vuoksi irti siellä sun täällä. Tämä on hämmentävää koska Morriseyn fanien pitää olla jo nelikymppisiä ihmisiä. Vähintään kolmekymppisiä. Miksi aikuiset ihmiset suuttuvat sellaisen henkilön mielipiteistä jonka musiikista he pitävät? Ja miten yleensäkään aikuiset ihmiset voivat pitää laulajaa sellaisena esikuvana, jonka mielipiteillä on heille suuri, tunteellinen merkitys? Linkitetyn HS:n artikkelin mukaan Morrissey on työväenluokasta lähtöisin oleva ukko, mutta hänen faneistaan on kasvanut graafikoita, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät enää voi sietää Morrisseyn työväenluokkaisia mielipiteitä. Jos näin, niin olisi ollut parempi, jos nämä graafikot, kirjailijat ja taiteilijat olisivat myös jääneet työväenluokkaisiksi, koska työväenluokkainen taiteilijaukko pystyy parilla lausunnolla pistämään heidät sekaisin ja pysymään itse tyynenä.

En tiedä, mutta tämä ehkä osittain selittää myös sitä miten kiihkeällä tunteella Trumpiin suhtaudutaan. Haluttaisiin kovasti fanittaa Yhdysvaltain presidenttiä ja nyt ollaan vihaisia kun ei voida. Tai Brexitiin. Olisi kiva jos englantilaiset olisivat kivoja ja pysyisivät EU:ssa, mutta he ovatkin inhottavia ja eroavat siitä. Ehkä meillä tosiaan on käsissämme aikuinen sukupolvi, joka suhtautuu ihmisiin suosikkeina ja inhokkeina sen sijaan, että he suhtautuisivat ihmisiin ihmisinä. Tämä on aika kammottava ajatus.

Muusikkojen, näyttelijöiden ja muiden niin sanottujen artistien poliittisiin mielipiteisiin ei kannattaisi kiinnittää mitään huomiota. Varsinkin popmusiikki on sellaista, että järjestelmällisyys ja järki vain häiritsevät sitä. Lievästi hullu tekee sillä alalla varmasti parempaa jälkeä kuin rationaalinen, asioiden oikeasta järjestyksestä pitävä ajattelija; siis sellainen ihminen, jonka poliittisille näkemyksille kannattaa antaa painoa. Niille, jotka ovat pitäneet Morrisseyn musiikista suosittelenkin sen kuuntelemista edelleen. Ei musiikkia edes tarvitse yhdistää sen tekijään, vaan se liikkuu vapaasti ilmassa. Itse en aio innostua Morrisseysta sen vuoksi, että hänellä on yksinkertaisia, kansallismielisiä ajatuksia. Saatan innostua, jos taas sattumalta kuulen yhtä hyvän kappaleen kuin tuo Irish Blood, English Heart.

Asiaa miettien päädyin siihen, että voisin järkyttyä, jos Kraftwerkin muusikot kertoisivat olevansa vaikuttuneita Timo Soinin politiikasta, mutta ei sekään minulta yöunia veisi, enkä sanoutuisi irti Kraftwerkista mitä sellainen irtisanoutuminen sitten ikinä tarkoittaisikaan.

Sitä ihmettelen, jos nämä Morrisseyhin suuttuneet eivät halua Saksan olevan saksalainen ja Ranskan olevan ranskalainen, niin mitä he haluavat? Pitäisikö Saksan ja Ranskan olla jonkinlainen Srollywood, joka tuottaisi heille kliinistä poptähtiä fanitettaviksi? Ei minusta suinkaan.

P.S.

Timo Hännikäinen on kirjoittanut aiheesta analyyttisemman jutun Sarastukseen. Siinä on esitetty yksi syy tuohon suuttumukseen: "Vasemmisto on tottunut pitämään kulttuuria omana leikkikenttänään, ja yksikin tältä alueelta kuuluva väärän tietoisuuden ilmaus saa sen täysin raivoihinsa" ja noin varmasti on.

Idiotia, jonka keskellä meidän on elettävä. 

Vihreä vihapuhe ja isku omaan nilkkaan

Jotenkin suunnattomasti ärsyttää kohu, joka on noussut jonkun Vihreän naisen twiitin ympärille. En ymmärrä mitä väliä sillä on, jos joku Fatim on sitä mieltä, että maalla asuminen on hölmöä ja hän itse teini-ikään juuttuneena hölmönä tehostaa sanomaansa mukahauskalla herjalla. Siis sellaisella, jolle tytöt voisivat keskenään hihitellä. Maailma on jotenkin sekaisin, kun tällaiset edes nousevat esiin ja niitä ruvetaan vatvomaan oikein tosissaan aikuisten ihmisten voimin. Oikeassa ja järkevässä maailmassa kissaa ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Toisaalta tässä on tiettyä kosmista oikeudenmukaisuutta, josta ei voi olla nauttimatta. Vihreät on ollut ehkä pahin kyttäyspuolue ja muiden ankara tuomitsija. Hyvässä muistissa on, kuinka he järjestivät mielenosoituksia Olli Immosen Facebook - päivityksen johdosta ja lietsoivat vihaa Ollia kohtaan Helsingin muinaista Itä-Saksaa imitoivalla kansalaistorilla. Siellä mielipuolisuus sai ympärilleen mittavat puitteet ja vihreät lähtivätkin innolla kiertueelle tuomitsemaan Ollia ja perussuomalaisia. Turussa vihaa oli lietsomassa Vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö ja vastaavia mielenosoituksia suunniteltiin touhutippa pöksyissä muihinkin kaupunkeihin. Vain Vihreän kuplan ulkopuolisen Suomen järkevyys hyydytti suunnitelmat. Kaikki mitä Vihreät tästä Fatimin tapauksesta niskaansa saavat onkin niille aivan oikein.

Asiassa on kuitenkin se puoli, että tämä Fatim ei ole Vihreä puolue. Hän on persoona, joka heitti twitteriin läpän. Ei sen kummempaa. Jos itse olisin maalaisena jotenkin edes etäisesti loukkaantunut, niin läppäisin takaisin. Ei vain kiinnosta, kuten ei siis kiinnosta kissaakaan.

Toivoisin, että Vihreä puolue ottaisi tästä opikseen ja lopettaisi poliittisten vastustajiensa demonisoimisen, mutta valituneesti arvaan sen olevan turha toive. Eikä siinä mitään. Enemmän toivon sitä, että ihmiset ymmärtäisivät, että jokaista netissä heitettyä läppää ei kannata ottaa kovinkaan vakavasti. Tämä toive voi jopa toteutua, koska eiväthän ihmiset tyhmiä ole. Media on.

Skandaali

Kristillisessä teologiassa skandaali on tarkkaan määritelty synti. Nyt puhutaan kuitenkin politiikkaa, joka on luonteenomaisesti likaista, joten skandaalin määritelmäksi tässä riittää, että se tarkoituksellisesti hämmentää mieliä ja johtaa pois totuudesta.

Sananvapauden suhteen Suomen laki ja oikeuskäytäntö ovat paljaita skandaaleja. Poliisi tutkii vihapuheita netissä ja vaikka laki ei edes tunne vihapuhetta niin poliisin löytämät tapaukset sitten tuomitaan joko kiihotuksena kansanryhmää kohtaan tai uskonrauhan rikkomisena. Meille valehdellaan oikeuskäytännön olevan sellainen, että nämä lait suojelevat vähemmistöjä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suomessa ortodoksit, katolilaiset ja vapaiden suuntien kristityt ovat vähemmistöjä. Näitä kuitenkin saa ihan vapaasti lyödä vihapuheella kuin vierasta sikaa. Esimerkiksi reformaation juhlapäivän aattona Yleisradion aamutelevisiossa todettiin katolisen papiston olevan pedofilian instituoitu muoto. Vaikka kyseinen klippi on varmasti myös netissä ( somessa ), niin mistään ei ilmesty nettipoliisia viheltämään peliä poikki, saati valtionsyyttäjää nostamaan syytettä asianomaisia vihapuhujia vastaan. Tämä osaltaan todistaa, että puhe vähemmistöjen suojelusta on skandaalinomaista roskaa, jonka tarkoitus on verhota Suomen kansalaisilta sitä totuutta, että heidän sananvapauttaan halutaan rajoittaa. Ja sitä halutaan rajoittaa pelosta, koska islam, jota Suomen laki varsinaisesti suojelee, voi hyvinkin iskeä väkivaltaisesti mikäli sitä erehdytään pilkkaamaan. Väkivallan pelko on siis se syy miksi oikeuskäytäntö on mikä on, ei vähemmistöjen suojelu oletetulta vihapuheelta. Vähemmistöjä, ainakin uskonnollisia sellaisia, saa edelleen solvata niin paljon kuin sielu sietää, kunhan vähemmistö ei ole islamilainen.

Sananvapauden rajoituksiin liittyy myös se, että emme saa, tai enää osaa sanoa miten asiat ovat. Vuoden 2015 syksyllä Haaparantaan kuljetettiin Saksasta Ruotsin läpi kymmeniätuhansia nuoria miehiä, jotka sitten kävelivät sillan yli Suomen puolelle Tornioon. Ensimmäiseksi valehdeltiin, että he ovat Syyrian sotaa paossa olevia naisia ja lapsia. Media ilmeisesti jopa uskoi tämän vastoin omien silmiensä todistusta. Toiseksi valehdeltiin asian tulleen hallitukselle yllätyksenä ja kolmanneksi, että hallituksen oli kansainvälisten sopimusten ja lain sitomana mahdotonta sulkea rajaa. Niitä, jotka yrittivät sanoa totuuden pidettiin vihapuhujina ja nettipoliiseja palkattiin lisää suojelemaan esitettyä valhetta. On ehkä mahdollista, että Suomen hallitus ei tiennyt Saksan ja Ruotsin hallitusten toimista, mutta mikäli niin oli, niin se johtui siitä, että Suomen hallitusta ei tarvinnut informoida, koska sen suostumusta pidettiin itsestään selvänä. Kansainvälisten sopimusten ja lakien mukaan jokaista tulijaa ei olisi ainoastaan voinut käännyttää takaisin rajalla, vaan jokainen olisi pitänyt käännyttää. Hehän tulivat, tai heidät kuljetettiin, Suomeen turvallisista maista.

Siinä pari skandaalia. Näitä voisi luetella vaikka kuinka paljon. Nuo kaksi liittyvät yhteen, koska olemme osa Euroopan unionia ja Euroopan unionin kuningasidea väestöpyramidin korjaamiseksi ja työvoiman saamiseksi juurettomaksi ja rajojen yli liikkuvaksi on massiivinen siirtolaisten vastaanotto lähinnä muslimimaista. Siinä samalla saadaan latistettua Euroopan kristillinen perintökin. Kristinuskohan ikävästi estää ihmisten poliittista käsittelyä pelkkänä juurettomana siirtotyövoimana ja kuluttajamassana

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Skandaali voi joskus johtaa myönteisiinkin tuloksiin. Suurten mediatalojen, kuten Yleisradion ja Mainostelevision skandaalimainen huonous nostaa esille sen, kuinka pienet yhtiöt ja yksityiset ihmiset voivat tuottaa asiallisia, älykkäitä ja rehellisiä keskusteluohjelmia, joiden tasolle suuret mediatalomme eivät enää kykene. Jotain uutta on siis mediarintamalla nousemassa ja sitä kannattaa seurata.

Keskustelua sananvapaudesta.

Presidentti Huhtasaari

Verkkolehti Sarastuksessa julkaistiin äskettäin usean eurooppalaisen intellektuellin allekirjoittama Pariisin julistus: Eurooppa johon voimme uskoa. Julistuksen sisältämät 36 kohtaa ovat puhdasta asiaa ja on ilo huomata, kuinka monia yhteneväisyyksiä niissä on puheisiin, joita Perussuomalaisten johto makkaranpaiston ohella piti Lappeenrannan kävelykadulla Oleksilla pipot korvillaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Presidentinvaalit ovat tammikuussa. Niiden jälkeen eduskunta saattaa hyvinkin hajota, mutta ei mennä asioiden edelle. Presidentin merkitys poliittisena vaikuttajana on nykyisin lähes olematon. Maassa, jonka julkinen elämä ja mediailmasto eivät tunnusta mitään perinteisiä arvoja presidentti ei voi olla edes mikään arvojohtaja, ellei hän potki koko ajan tutkainta vastaan. Laura Huhtasaarella olisi sisua ja kykyä sekin tehdä. Hän on ehdokkaista ainoa, joka ei jäisi vain aina silloin tällöin Apu- tai Seura lehden valokuvajournalistisissa jutuissa esiintyväksi eläväksi muovipatsaaksi, vaan hän voisi ottaa kantaa myös niihin asioihin, jotka aidosti koskettavat kansalaisten elämää.

Presidentin valtaoikeuksia kuitenkin pitäisi lisätä. Laura Huhtasaari on tästä puhunutkin. Itse toivon asian tulevan mukaan myös Perussuomalaisten ohjelmiin. Eduskunta valtaoikeudet aikanaan palauttaa, jos on palauttaakseen. Aidosti poliittista valtaa omaava presidentti kuitenkin olisi Suomen poliittista elämää tervehdyttävä instituutio. Olettaen siis sen, että kansallismielisten poliittinen työ onnistuu ja Suomi muiden Euroopan maiden mukana saa palautettua kansallisen suvereniteettinsa kaiken kaupanneiden 60-lukulaisten jälkeensä jättämiltä raunioilta. Mikäli Euroopan Unionin kehityksen annetaan jatkua nykyiseen suuntaan ei taas pian tarvita edes eduskuntaa.

Konservatiivina olen kysynyt itseltäni uskaltaisinko äänestää poliittisesti kokematonta, nuorta Laura Huhtasaarta mikäli hän vaalit voittaessaan saisi samat valtaoikeudet, jotka Urho Kekkosella aikanaan oli. Vähän sitä joutuu miettimään, mutta vastaus on: kyllä uskaltaisin. Perusteluna viittaan tuohon Pariisin julistukseen. Laura Huhtasaaren puheet voivat kuulostaa polveilevilta ja pinnallisiltakin mediassa, mutta ne juurtuvat vahvasti tuohon laajempaan ja syvempään eurooppalaiseen ajatteluun. Ja se on hyvä.

Nettipoliisi

Netin vapaaseen keskusteluun on alusta astia suhtauduttu liialla vakavuudella. Kaikki avoimet palstat ovat parhaimmillaan lennosta ylös kirjattua kapakkapuhetta. Ei niistä kannata nostaa esiin erillisiä osia tai yksittäisiä puheenvuoroja pitäen niitä sitten jonain vakavina lausuntoina. Toisaalta nettiin voi luoda myös vakavasti otettavia tiloja, mutta ne ovat aina jollain tavoin suljettuja tai luonteeltaan monologisia, lähes pelkästään julkaisevia.

Nettipoliisit eivät luo itselleen tällaista tilaa, vaan spammailevat Twitterissä kuin parhaatkin mainostoimistourasta haaveileva hipsterit ja yrittävät jopa joskus laskeutua kansan sekaan Facebookiin. Veikkaan, että he polkevat virastoon tietokoneidensa ääreen keltaisilla jopoilla, piippu suupielessä savuten.

Nettipoliiseihin pitääkin suhtautua kuin keihin tahansa kännissä ja läpällä twiittaileviin hemmoihin. He muodostavat yhden, ja omanlaisensa, kuoron Totaalisen sodan alati kehittyvällä näyttämöllä. Toivotaan, että heidän äänensä kaikuu rintamalla tyyllikkään sointuvana ja näytelmän harmoniaa kunnioittaen. Ainakin tähän asti esitys on ollut mitä mainiointa.

Kouvola, osa joku

Kävellessäni kirkolla olivat Kouvolan hyvät ihmiset kokoontuneet suurin joukoin kaupungintalonsa eteen. Huomasin lakanan, jossa mainostettiin taikuria ja jonglööriä. Niitä talolla todella tarvitaan.

Kirkolta lähtiessäni kuulin kaupungissa vietettävän Muodin yötä. Päätin luoda sille unohtumattoman kohokohdan ja kävelin suoraselkäisesti Manskin läpi perussuomalaisten mustaa nahkasalkkua kantaen. Jo tässä vaiheessa iltaa siis voidaan todeta Kouvolan Muodin yön olleen onnistunut tapahtuma.

Kouvolan vahvuus on, että täällä ei ilmeisesti ole minkäänlaista akatemiaa. Suomalaisen akateemisuuden ongelma on, että keskieurooppalaisesta käsityksestä hypättiin nopeasti anglosaksiseen, eikä välissä ehditty luoda oikein mitään omaa. Kouvolassa tällaista kahden akateemisen disipliinin väliin imettyä tyhjiötä ei ole, vaan täällä on kaikki omaa.

Jeesus Kristus on kuningas! Ja me olemme jo voittaneet.

Teknologia

Modenin maailman järjestykseen on paljonkin huomautettavaa, sitä voi ja on syytäkin arvostella, mutta teknologia on mielestäni varsin arvovapaa asia.

Istuskelen tässä Kymissä ja katselen suorana lähetyksenä paavi Franciscuksen saapumista Portugalin Fatimaan huomista Fatiman Neitsyt Marian päivää juhlistamaan. Lentokoneen ovi aukeni juuri. Tämä ei tuota minulle mitään oheiskustannuksia kuukausittaisen nettimaksun lisäksi. Nyt paavi astelee jo punaisella matolla. Tämä tapahtumien samanhetkinen seuraaminen ei ole ihme, vaan ihmisen työn tulosta, mutta kyllähän tämä ihmeelliseltä tuntuu, kun on elänyt ajan jolloin televisiot olivat mustavalkoisia ja niissä oli kuvaputket. Suoran lähetyksen tekeminen toiselta puolelta maailmaa vaati silloin suuria teknistaloudellisia ponnistuksia. Nyt tuolla voisi olla vaikka Heikkilän Olli kännykkänsä kanssa liftaamassa ja streamia tulisi.

Neitsyt Marian ilmestyminen Fatimassa on yksi niitä harvoja ilmestyksiä, jotka kirkko tunnustaa.

Wikipedia kertoo

Sen todellisuuteen ei ole mitään velvoitetta uskoa, mutta itse kyllä uskon. Ilmestys tapahtui Venäjän vallankaappauksen aikoina. Sen kokeneet lapset ilmaisivat Jumalan tahdoksi Venäjän pyhittämisen Neitsyt Marialle. Koska olemme lokaaleja, niin muistetaan, että Suomessakin on ainakin kaksi kertaa lausuttu katolisissa kirkoissa rukous Suomen vihkimiseksi Neitsyt Marialle. Viimeksi vuonna 2012. Teknologian suomin keinoin yhden osan rukouksesta voisi kopioida tähän.

Pyhä äiti, me kannamme sinun tahrattomaan sydämeesi rukouksemme:

+ Pyhää Jumalaa pilkkaamasta,
- varjele meidät!

+ Ateismiin lankeamasta ja uskoa sydämistämme kadottamasta,
- varjele meidät! 

+ Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, jumaluutta pilkkaamasta,
- varjele meidät!

+ Jumalan käskyjä polkemasta,
- varjele meidät!

+ Pyhää kommuuniota kelvottomasti vastaan ottamasta,
- varjele meidät!

+ Parannuksen sakramenttia tarpeettomana pitämästä,
- varjele meidät!

+ Syntiä pyhää kirkkoa vastaan tekemästä,
- varjele meidät!

+ Pyhää isää ja hänen opetustaan halveksimasta,
- varjele meidät!

+ Kyllästymästä ja toivoa heittämästä,
- varjele meidät!

+ Rakkaudettomuutta toisille osoittamasta,
- varjele meidät!

+ Omatuntomme herkkyyttä hyvälle, kauniille ja todelle menettämästä,
- varjele meidät!

+ Aviollisen uskottomuuden synniltä,
- varjele meidät!

+ Avioliiton arvoa ja pyhyyttä vastaan syntiä tekemästä,
- varjele meidät!

+ Syntymättömiä lapsia surmaamasta,
- varjele meidät!

+ Ihmiselämää koeputkessa luomasta ja manipuloimasta,
- varjele meidät!

+ Lapsille huonoa esimerkkiä näyttämästä ja lapsia turmelemasta,
- varjele meidät!

+ Yhteiskunnallisista vääryyksistä,
- Varjele meidät!

+ Kaikesta synnistä,
- Varjele meidät!

+ Nälältä ja sodalta,
- varjele meidät!

Tuossa se on tietenkin pelkkä elektroninen dokumentti, mutta rukoiltaessa asia on eri. Ymmärrän, että ateistiset lukijani pitävät tuollaista mahdollisesti hyvinkin hämmentävänä. Toivon kuitenkin, että se ei herätä mitään pilkkaa heidän sydämessään, koska noin vain on. Pitkälti Suomen oma asia onko hän halullinen vai haluton puoliso.

Alkoholipolitiikkaa

Hallituksen lupaamat lievennyksen alkoholin myyntioikeuksiin vesittyvät, koska keskustan kansanedustajat eivät voi hyväksyä limuviinojen tuloa kauppaan. Kepu tietysti rankaisee niskuroivia kansanedustajia omalla tavallaan. Eduskunnasta kuului ehdotuksia laittaa heidät jalkapuuhun Alkon eteen, mutta itse en siihen usko, vaikka se olisikin täysin oikein.

Hallituksen esitys toisaalta onkin vesittynyt ja huono. Alkoholijuomat pitäisi erottaa käymistuotteisiin ja tisleisiin ja sallia ensimmäisten vapaa myynti kaupoissa. Rajoittaminen keinotekoisella prosenttirajalla ei ole hyvä juttu oikeastaan millään tavalla. Se ohjaa panimoita tuottamaan tiettyyn prosenttiin tähtääviä tuotteita ja toisaalta päästää juurikin erilaiset typerät limuviinat täyttämään kauppojen hyllyjä meidän valistuneiden asiakkaiden häiriöksi.

Suomessa on orastavaa pienpanimotoimintaa ja ilmeisesti myös erilaisista marjoista tehtyjä tilaviinejä valmistetaan aika runsaasti. Oluiden ja viinien myynnin vapauttaminen olisi siis piristävää suomalaiselle yritteliäisyydelle ja elinkeinotoiminalle. Vaikka alkoholista kieltämättä on haittoja, niin kyllä olut ja viini enimmäkseen ihmisten ja kansalaisten iloksi ovat. Valtiolta olisi mitä mainioin teko vapauttaa markkinat kotimaisille oluille ja viineille. Mutta, kuten sanottua, se olisi myös järkevää, joten valtio sitä tuskin tekee.

Näkymä oikealta

Sattumalta eksyin lukemaan Lawrence Austerin taannoista blogia View from the Right. Austerin kuolemasta on jo yli neljä vuotta. Rauha hänen sielulleen.

Aikanaan blogia tuli luettua tiiviisti. Se oli aina "angoloskenen" ytimessä. Muistan, että itseäni usein ärsytti Austerin "oikeaoppisuus", sillä hän oli ojentamassa lähes jokaista, joka oli astunut askelenkin väärään. Nykyisin, kun sen aikaiset kiistat ovat muuttaneet muotoaan blogia voi varmaan lukea viileämmin, minkä aionkin tehdä.

Yksi Lawrence Austerin viimeisiä postauksia, kymmenen päivää ennen hänen kuolemaansa oli:

I have had this thought going back decades.
I believe in two things: God, and white Western civilization.

Vaikka itse en usko kuin Jumalaan tuo on minusta ihan asiallinen ajatus, jota ei pitäisi potkia pois keskustelusta sen vuoksi, että se on muka rasistinen. Asia mistä ei päästä yli eikä ympäri on, että läntinen sivilisaatio on valkoisen rodun tuotos. Se on vain fakta. Kiinalainen sivilisaatio on keltaisen rodun tuotos. he sanovat itsekin niin, enkä menisi väittämään vastaan ainakaan tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa.

En tiedä miksi täällä on menty niin sekaisin noiden asioiden kanssa, mutta oletan sen johtuvan julkisen keskustelun älyllisestä taantumasta. Nykyisin ei ajatella asioita, vaan nykyisin fanitetaan asioita. Austerin sanoessa "valkoinen sivilisaatio" nuosee ilmoille omituinen tunnepilvi, jossa sekoillaan sen parissa mikä olisi fanitettavin ja eniten uusiin kokemuksiin vievä näkemys, jolla 70-luvulla olisi voinut päästä Suosikin karvapäägalleriaan.

Kuitenkin rotujen väliset rajat ovat ideologioista riippumaton asia ja ne eivät katoa yhtään minnekään. Kuten mitkään maalliset rajat ne eivät ole rajoja joita ei voisi ylittää, mutta ne tulevat kuitenkin pysymään. Itse puhuin aiemmin sumeista rajoista, mutta en laiskana jullina jaksanut soveltaa mitään todellista matematemaattista ajattelua tähän, eikä olisi ollut kykyjäkään. Nyt lähtisin kehittämään tuota aiemmin mainostamaani ovi-ideaa. Se on parempi, koska se pitää oven molemmilla puolilla olevia itsenäisinä, arvokkaina ja päätävinä toimijoina.

Joka tapauksessa. Tämä ei ollut Lawrence Austerin muiston arvoinen postaus, mutta näillä täällä mennään.

Ovi

Minun piti ottaa kuva omasta ovestani, mutta unohdin sen, enkä enää jaksa lähteä ottamaankaan. Sen sijaan tuossa kuvassa kyyhkynen, joka ansiokkaasti vartioi tietä ovelleni. Pysykää poissa, jos ei ole asiaa.

Mitä enemmän mietin dom Meiattinin ehdotusta, että vaihtaisimme keskustelussa mielikuvat muureista ja silloista mielikuviin ovista, sitä paremmalta se tuntuu. Mielikuvilla on merkitystä. Monista asioista johtuen puhdas fakta ei vetoa ihmisiin, vaan tarinat, näkemykset ja kosketukset esteteettisiin mieltymyksiin vetoavat. Syvemmällä tasolla ihmiset ovat viisaita. On aika selvää, että vaikka suomeen tulisi miljoonia poppamiehiä ja maahan rakennettaisiin satoja megamoskejoita, niin parin sadan vuoden päästä, pikaruokavieraiden kadottua tuonelaan, soilta nousee suomalainen rotu jatkamaan työtään kuten se teki isovihan jälkeenkin. Tässä välissä kuitenkin nähtäisiin kärsimyksiä, jotka eivät ole lainkaan tarpeellisia.

Eli luokaamme ovet, jotka voimme itse avata ja itse lukita. Kansaa muokkaavat tekijät ovat: verenperintö; elinympäristö ja elinkeinot; kieli; uskonto; ja tavat ja tottumukset. Ne voisivat samalla olla viisi ovea, joiden kautta maahanmuuttajien pääsyn Suomeen on käytävä. Ei voida vaatia kaiken ymmärtämistä, mutta voidaan vaatia, että edes yhdestä suunnasta ymmärretään mitä sisään pääseminen vaatii.

Mitään velvollisuutta otaa ketään vastaan Suomen valtiolla ei ole, koska tämä maa on suomalaisten koti. Mikäli valtio ei edusta kansaa se ajan myötä vaihdetaan.

Rukoile ja tee työtä

USA:ssa käydään keskustelua bendediktiiniläisestä ratkaisusta. Sen perustana on ajatus, että perustaessaan luostareita ja vetäytyessään niihin Rooman valtakunnan rappion ja sekasorron aikoina benediktiinien sääntökunta onnistui säilyttämään ja välittämään antiikin sivistyksen aarteet jälkipolville läpi noiden tuhon aikojen. Miten tätä sitten pystyisi soveltamaan sekulaarissa maailmassa on keskustelun aihe.

Todennäköisesti kirjoitan asiasta jonkun asiallisen jutun. Ihan ensimmäiseksi voisi kuitenkin tarjota kaikille suomalaisille instant-ratkaisua kunnon markkinamiehen tapaan: Muuttakaa maalle, tai maaseutukaupunkeihin ja kauppaloihin.

Jyrisevä analyysi puolueen tilasta

Kunnallisvaalit ovat sitten ohi. Itse asetin paaston etusijalle ja kampanjoinnin jonnekin muualle. Todistetuksi kuitenkin tuli, että pelkästään rukoilemalla ja paastoamalla voi saavuttaa muutaman arvokkaan äänen, jotka ovat osaltaan nostamassa listan vertailulukua. Pari/kolme kaltaistani maallisista riennoista vetäytyvää ehdokasta lisää ja olisimme tavoitelleet Kotkassa jo seitsemättä paikkaa, parillakymmennellä olisimme ottaneet jo vähintään kahdeksan.

Olen jonkun verran ehtinyt katsella tuloksia maanlaajuisesti ja aika monilla paikkakunnilla tilanne vaikuttaa samalta kuin Kotkassa. Vaikka hävisimme prosenteissa ja paikoissa niin voitimme siinä, että ryhmät todennäköisesti pystyvät parempaan kunnallispolitiikkaan, koska niiden ei tarvitse tuhlata aikaansa sisäisten ristiriitojen kanssa vatvomiseen. Ja edelleen saimme maanlaajuisesti selvästi enemmän paikkoja kuin vihreät ja vasemmisto.

Seuraava koitos on puoluekokous kesäkuun alkupuolella. Puheenjohtajaehdokkaat kiertävät varmaan täälläkin. Oma ehdokkaani on yllättäen Jussi Halla-aho. Uskon vakaasti hänen olevan paras vaihtoehto puolueen kannalta siksikin, että hän ei mitä ilmeisimmin pyri ministeriksi eikä näin aseta mitään paineita hallituksen päätökselle ministeripaikkojen lisäämisestä. Niille paperilehtien jyriseville analyytikoille, jotka tulevat elegantisti argumentoimaan kuinka hallituspuolueen puheenjohtajan pitää olla ministeri voi yksinkertaisen ytimekkäästi todeta: "Ei pidä." Halla-ahon puheenjohtajuudella on mahdollista päästä lopullisesti irti siitä, että media ohjailisi puoluetta. Ei se nykyäänkään ohjaile, mutta sellaisia mielikuvia syntyy ja niitä myös elätellään, koska vieläkin politiikkaa tehdään syöttämällä juttuja mediaan. Sellaisen loppuminen olisi mitä mainioin asia.

Tuli puheenjohtajaksi kuka tahansa, niin on ehdottomasti pidettävä kiinni siitä, että hallituksen sopimat toimenpiteet maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi toteutetaan. On nimittäin herännyt tiettyjä perusteltuja epäilyjä hallituksen laiskasta suhtautumisesta niihin. On myös pidettävä kiinni siitä, että mitään mukautumista EU:n määrittelemään taakanjakoon ei tapahdu. Jos me nyt lähdemme mukaan siihen sanoen, että me kuitenkin päätimme Suomessa itse sekä mukaanlähdöstä, että tulijoiden määrästä, niin seuraava hallitus on jo antamassa päätösvallan EU:lle. Maahanmuuton kustannusten laskeminen ei ehkä ole niin tärkeää, koska sellainen tehtävä on hallitukselle aivan liian vaativa. Suomen Perustan tutkimukselle on tulossa jatkoa samalta tekijältä, joka teki ensimmäisen osan ja se ajaa saman asian, kuin hallituksen yrittämä, mutta sen omaan kyvyttömyyteen törmännyt tutkimus.

Eli ihan optimistisella hengellä kohti tulevaisuutta. Mikäli seuraavissa eduskuntavaaleissa joudumme oppositioon, niin - olettaen tilanteen pysyvän tällaisena - yhdyn Reijo Tossavaisen näkemykseen siitä, että sen jälkeisissä vaaleissa tulee sellainen jytky, jota tässä maassa ei ennen ole nähty.

Sivistyneen kampanjoinnin puolesta

En ole kukaan enkä mikään heittelemään ensimmäisiä kiviä, mutta totean oman kampanjani koostuneen kissan kuvista ja kristillisten tohtorismiesten siteeraamisesta. Perussuomalaisten kampanjaa olen ollut seuraamassa Helsingissä ja Haminassa, sekä osallistunut siihen Kotkassa. Meno teltoilla ja kojuilla on ollut erittäin sivistynyttä ja keskustelevaa. Helsingissä voi muhia jopa pienoinen jytky taas. Ken elää se näkee.

Jytkyä ei kuitenkaan sielläkään toteuteta samalla barbaarisella tavalla millä Vihreä puolue ja Suomen Evankelis-luterilainen kirkko kampanjoivat Helsingissä. Mielenosoittajien kiihottaminen poliisia, virkakuntaa ja oikeuslaitosta vastaan ei ole sitä mitä demokraattisen vaalikampanjan tulisi olla, eikä se varsinkaan ole kunniaksi eduskunnassa istuville kansanedustajille.

Poliisin toiminnan häiritsemisessä oli selkeästi kyse vaalikamppailusta. Afganistaniin on tehty jo useita palautuksia aikaisemmin. Yleensäkin Suomesta tehtiin vuonna 2016 noin 6000 palautusta joihin poliisi osallistui. Nyt palautetut 10 henkilöä eivät poikenneet millään tavoin yleisestä linjasta, jota vastaan ei aikaisemmin ole osoitettu väkivaltaisesti mieltä. Ainoa poikkeus aikaisempaan on Suomen olosuhteissa, eli vaalien läheisyydessä. Evankeli-luterilainen kirkko oli toki mukana tukemassa omaa leiriään Rautatientorilla, eikä osallistumassa vaaleihin, estäessään poliisia tekemästä hälytystehtäviään, joihin kuului muun muuassa yksi kotiväkivaltahälytys. Vihreät kuitenkin olivat mukana noissa tihutöissä, ja lietsomassa niitä, vain edistääkseen omaa vaalikampanjaansa väkivallan ja kapinoinnin keinoin.

Lopuksi asiallisempiin asioihin:  Verkossa on jonkun verran ollut keskustelua Popedan laulajan, runoilija Pate Mustajärven tärkeästä yhteiskuntafilosofisesta kannanotosta. Totean asiaan saman mitä Plinio Corrêa de Oliveira kirjoitti jo vuonna 1959:

"Vallankumouksellinen prosessi ihmissielussa ... on aivan viimeaikaisissa sukupolvissa tuottanut uudenlaisen luonteenlaadun, joka näkyy erityisen selvänä rock and roll –musiikin hypnotisoimissa nuorissamme. Tätä sielullista tyyppiä luonnehtivat spontaanit psykologiset primäärireaktiot, joita järki ei kontrolloi ja joihin efektiivisellä tahdollakaan ei näytä olevan mitään osallisuutta, sekä fantasian ja ”elämyksellisten” kokemusten ylivalta todellisuuden systemaattiseen analyysiin nähden. Tämä kaikki on mitä suurimmassa määrin seurausta sellaisesta pedagogisesta kulttuurista, joka käytännössä viittaa kintaalla niin logiikan roolille kuin tahdon koulimisenkin merkitykselle kasvatustyössä."

Klassisen musiikin arvostaja, kansanmusiikin ja gregoriaanisen laulun ystävä Kotkan valtuustoon. Aänestä 301!

Edistyksen puolesta

Äänestäjien on hyvä tietää mistä ehdokkaan maailmankatsomus kumpuaa. Koska en ehdi itse nyt kirjoittaa, niin lainaan tähän otteen kirjasta Vallankumous ja vastavallankumous. Mikäli haluat edistystä niin ainoa mahdollinen ehdokas sinulle Kotkassa on 301, joka vilpittömin sydämin pyrkii turvaamaan sen edellytykset. Ja siis kirjaan:

1. Vastavallankumous on traditionalistinen 

A. Syy Kuten olemme jo nähneet, vastavallankumous on voimainponnistus, joka kehittyy vallankumouksen funktiona. Vallankumous kääntyy koko esi-isiltä saamaamme ja vielä jäljellä olevaa kristillistä perintöämme vastaan, se ahdistelee lakkaamatta kristillisiä instituutioita, oppeja, käytös-, ajattelu- ja tuntemistapoja. Vastavallankumous on niin muodoin kristillisten traditioiden puolustaja.

B. Savuava lampunsydän 

Vallankumous käy kristillisen sivilisaation kimppuun tavalla, joka monessa suhteessa muistuttaa erään Brasilian sademetsissä kasvavan puun strategiaa. Tämä villiviikuna (Urostigma olearia) kietoutuu toisen puun rungon ympärille peittäen sen lopulta kokonaan, minkä seurauksena alakynteen jäänyt puu kuolee. ”Maltillisissa” ja hidastempoisissa suuntauksissaan vallankumous lähestyi kristillistä sivilisaatiota aikomuksenaan kietoutua sen ympärille ja tappaa se. Tämä outo tuhoamisprosessi on meidän aikanamme yhä kesken. Toisin sanoen olemme nyt jonkinlaisessa siirtymävaiheessa. Voisi melkein sanoa, että kristillisen sivilisaation kuolevat jäänteet kituuttavat yhä, ja suhteellisen hiljattain lakkautettujen kristillisen traditioiden jo hiipuva tuoksu vaikuttaa edelleen ihmisten mielissä. Tämän kaiken rinnalla elävät kuitenkin lukemattomat vallankumoukselliset instituutiot ja tavat.

Tämä taistelu yhä elävän suurenmoisen kristillisen tradition ja uutuuksien himon (joista paavi Leo XIII puhuu kiertokirjeensä Rerum Novarum alkusanoissa) villitsemän vallankumouksellisen aktion välillä on tosiasia, jonka edessä oikea vastavallankumouksellinen ymmärtää ikään kuin luonnostaan olevansa hyvien traditioiden aarteen puolustaja. Sillä nuo traditiot ovat kaikki mitä meillä on jäljellä kristillisestä menneisyydestä, ja niitä täytyy varjella. Tässä mielessä vastavallankumouksellinen toimii kuin meidän Herramme, joka ei tullut ”sammuttamaan savuavaa lampunsydäntä” eikä ”musertamaan murtunutta ruokoa”1 . Hänen on siis pyrittävä pelastamaan rakkaudella kaikki nämä kristilliset traditiot. Vastavallankumouksellinen aktio on olennaiselta luonteeltaan traditionalistista.

C. Väärä traditionalismi 

Vastavallankumouksen traditionalistisella hengellä ei ole mitään yhteistä sen väärän ja kapeakatseisen traditionalismin kanssa, joka säilyttää tiettyjä rituaaleja, tyylisuuntia tai tapoja vain rakkaudesta menneisiin muotoihin ja ilman vähäistäkään arvostusta sitä oppitraditiota kohtaan, josta nämä ovat saaneet alkunsa. Tällainen on kuitenkin pelkkää arkeologismia, ei suinkaan tervettä ja elävää traditionalismia. 1 Vrt. Matt. 12:20. 65

2. Vastavallankumous on konservatiivinen 

Onko vastavallankumous konservatiivinen? Eräässä mielessä se on sitä, vieläpä hyvin syvällisellä tavalla. Toisessa mielessä se taas ei ole sitä, ei alkuunkaan. Jos on kyse tarpeesta säilyttää tuleville sukupolville nykyhetkestä jotakin sellaista hyvää, joka ansaitsee tulla säilytetyksi, vastavallankumous on konservatiivinen. Mutta jos on kyse tämän nyt elämämme siirtymävaiheen ikuistamisesta, siis vallankumouksellisen prosessin pysäyttämisestä tähän nykyiseen vaiheeseensa, niin vastaus on toinen. Jos on kyse siitä, että astuisimme sivuun historian raiteilta ja suolapatsaaksi jähmettyneenä omaksuisimme ajastamme niin hyvät kuin huonotkin puolet ja näin tavoittelisimme pysyvää, harmonista rinnakkaineloa hyvän ja pahan välillä, niin vastavallankumous ei ole eikä voikaan olla konservatiivinen eli säilyttävä.

3. Vastavallankumous on aidon edistyksen ehdoton edellytys 

Onko vastavallankumous edistyksen kannalla? Kyllä, jos kyseessä on autenttinen edistys. Ei, jos se ymmärretään marssiksi kohti vallankumouksellista utopiaa.

Materiaalisessa mielessä aito edistys tarkoittaa luonnonvoimien oikeata hyväksikäyttöä Jumalan lain mukaisesti ja ihmisen hyödyksi. Siksi vastavallankumous ei tee sopimuksia tuon nykyajan teknologista liikakasvua suosivan, uutuuksia, vauhtia ja koneita palvovan kulttuurin kanssa, eikä myöskään suostu alistumaan siihen valitettavaan tendenssiin, joka pyrkii organisoimaan inhimillisen yhteiskunnan more mechanico. Juuri tällaiset ylilyönnit paavi Pius XII perinpohjaisesti tuomitsi.

Minkään kansakunnan materiaalinen edistys ei muutenkaan ole keskeisellä sijalla kristillisesti ymmärretyssä edistyksen käsitteessä. Siinähän on kysymys ennen muuta ihmisen kaikkien sielunkykyjen täysipainoisesta kehittymisestä ja ihmiskunnan noususta kohti moraalista täydellisyyttä. Vastavallankumouksellinen edistyskäsitys edellyttää siis edistyksen hengellisen aspektin nostamista materiaalisen yläpuolelle. Tästä syystä vastavallankumoukselle on ominaista pyrkiä edistämään niin yksilöiden kuin kansojenkin keskuudessa tosi uskonnon, tosi filosofian, tosi taiteen ja tosi kirjallisuuden arvostusta; sen sijaan ruumiillinen hyvinvointi ja muu materialistinen hyvä kiinnostavat sitä vähemmän.

Jotta vallankumouksellisen ja vastavallankumouksellisen edistyskäsityksen välinen ero tulisi täysin selväksi, on syytä lopuksi korostaa sitä, että vastavallankumouksellinen ymmärtää tämän maailman aina pysyvän kyynelten laaksona ja pelkkänä välivaiheena matkalla taivaaseen, kun sen sijaan vallankumouksellinen arvelee edistyksensä avulla voivansa luoda maanpäällisen paratiisin, jossa ihmiset elävät onnellisina uhraamatta ajatustakaan ikuisuudelle.

Koko aidon edistyksen käsitteestä huomataan, että kyseessä on vallankumouksellisen prosessin vastakohta.

Vastavallankumous on siis ehdoton edellytys, jos halutaan varmistaa aidon edistyksen pysyminen normaaleissa uomissaan ja tehdä loppu edistyksen valheellisen julkisivun takana lymyävästä vallankumouksellisesta utopiasta.

http://www.pliniocorreadeoliveira.info/livros.asp

Rasistipallo

Olen siitä poikkeuksellinen ihminen, että pystyn kevyesti erottamaan eri päärotujen edustajat kadulla ohi kulkevasta, satunnaisesta ihmisjoukosta. Pystyn melko tarkasti poimimaan sieltä jopa eri kansalaisuuksia. Eli olisin varmasti hyvä rasistipallossa. En kuitenkaan pelaa sitä. Itse asiassa en enää pelaa oikein mitään pallopelejä. Tarkkailen kuitenkin Athletic Club Bilbaon otteita Espanjan liigassa ja odotan innolla Kotkan Työväen Palloilijoiden tulevaa kautta. Se, että jalkapallon kyljessä pelataan mainostarkoituksessa myös rasistipalloa, johtuu siitä, että UEFA:n, FIFA:n ja muiden vastaavien korruptoituneet, vanhat ja irstaat miljonäärit tarvitsevat loputtomasti lisää rahaa, josta me emme taas välitä.

Jos suomalainen haluaa äänestää kunnallisvaaleissa egalitarismia ja liberalismia vastaan, niin ainoa mahdollisuus siihen on äänestää minua Kotkassa. Numeroni on 301.

Vakaa vaalililupaukseni on, että teen edellisessä bloggauksessa olleesta suomennoksesta paremman ja luettavamman. Minusta tekstin idea pätee moneen muuhunkin asiaan kuin maahanmuuttopolitiikkaan.

Tolkun ovet

Oma maahanmuuttopolitiikkani olisi aika yksiviivaista: Suomen pitäisi keskittyä määriin ja määritellä mikä on maamme kulttuurin kehityksen ja maamme taloudellisen kantokyvyn kannalta kestävä määrä vuosittain maahanmuuttavia ihmisiä ja pitäytyä sitten siinä. Itse lähtisin siitä, että taannoinen pakolaiskiintiö on sopiva ja riittävä määrä. Uudemmasta, maahan viime vuosina tuotetusta islamista olen paljolti samaa mieltä kuin Sebastian Tynkkynen, mutta en sano sitä tässä koska en Tynkkysen tapaan viitsi maksaa sakkoja.

Uusia näkökulmia aiheeseen on yleensäkin vaikea löytää, mutta löysin yhden, joka asettuu "rajat kiinni/rajat auki" - ajattelun ulkopuolelle, mutta pyrkii kuitenkin luomaan jonkinlaisen hengellisen kehyksen ajattelulle. Sen on kirjoittanut benediktiiniläismunkki Giulio Meiattini. Aika karusti englanniksi käännettynä se löytyy täältä. Ja vielä karumpana suomennoksena alta. Olkoon se vaikka ohjelmani Kotkalle edellyttäen, että portsareina seisovat muut kuin Tiusanen ja Mielonen.

Tarvitsemme ovia! Vastaanottavaisuudeksi.

1. Väärä diktomia

“Ei muureja, vaan siltoja!”, on muuttunut lähes hokemaksi. Se kuulosta hyvältä iskulauseelta, joka ilmaisee tehokkaalla tavalla terveen reaktion siihen liialliseen puolustusvaistoon,  joka mahdollisesti kätkee sisäänsä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Mutta minun näkemykseni on, että siirtyminen “muureista” “siltoihin” on suistumista toiseen äärimmäisyyteen toisen äärimmäisyyden välttämiseksi.

Tarkoituksessaan asuttaa maa on ihminen kokenut kodin ensisijaiseksi välttämättömyydeksi. Koti on tehty muureista, mutta samalla siihen on tehty ovia. Oven kautta voidaan astua sisään ja poistua ulos. Oven kautta muukalainen tai vieras voi kulkea edellyttäen, että hän kysyy siihen luvan ja se myönnetään tai, että hänet on tervetulleena vieraana kutsuttu. Kodissa ovi on tahdikkuuden ja harkinnan vertauskuva ja siten se ilmentää myös harkintakykyä vastaanottavaisuudessa. On aika avata ja on aika sulkea, kuten voisimme sanoa Saarnaajan kirjaa mukaillen.

2. Ovi ja muuri.

Luonnostaan kuva ovesta viittaa kahden erilaisen tilan erottamiseen. On tärkeää muistaa, että ensimmäinen erojen tekijä ja rajojen luoja oli Jumala itse luomistyössään. Jumala erotti valon pimeydestä, taivaat maasta, mantereet vedestä( 1. Moos. 1:4 - 8). Tämä teko merkitsi siirtymistä kaaoksesta kosmokseen, epäjärjestyksestä suhteellisuuteen ja kauneuteen. “Ja Jumala näki, että niin oli hyvä/kaunista” ( 1. Moos 1:10).

Kuitenkin samaan aikaan Jumala takasi näiden suurten alueiden yhteyden ja niiden välisen kommunikaation tehden niiden eron täten kysymyksille alttiiksi. Jumala rakensi kulkuteitä taivaan ja maan välille ( Jaakobin tikapuut ( 1, Moos. 28:12 ), tai Ilmestyskirjan näkijälle taivaaseen avautuva ovi ( Ilm. 4:1 ) aina siihen asti, että hänen Poikansa tuli sovittajaksi niiden olentojen, jotka ovat taivaassa ja niiden jotka ovat maassa, välille ( Kol. 1:20 )

Ei siis ole ovia ilman muureja, ei sisäänpääsyä ilman estettä. Jumalallinen toiminta osoittaa, että ihminen elää vain yhtenäisyyden ja erottelun vaihtelussa, väistämättömissä eroavaisuuksissa ja hyveellisessä kommunikoinnissa. Muurin ilmaistessa erottelun ja artikulaation tarvetta, ovi mahdollistaa yhteyden sisä- ja ulkopuolen välillä ja muistuttaa siitä, minun ja sinun välillä, tämän ja tuon. Muuri ilman ovea on jakautuminen, avoimuus ilman rajoittavaa muuria on kaaos.  Kaikki vastaanotto vaatii taitoa “erotella tavoitellen yhtenäisyyttä”, mikä vastaa Khalkedonin kirkolliskokouksen kristologian keskeistä periaatetta. Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon keskinäinen vastavuoroisuus on tärkeä indikaattori kaikille muille vastaanoton muodoille ja niiden tavoille.

3. Täällä ja tuonpuoleisessa.

Sen unohtaminen, että on olemassa ovia joita suojellaan ja joita tulee suojata, ja jotka siten vuorostaan hoitavat omaa vartiointitehtäväänsä, on identiteettien pyyhkimistä olemattomiin. Kenen tahansa joka lähestyy toisen “kotia” täytyy ovien vuoksi tiedostaa, että hän on astumassa maailmaan, joka ei ole hänen omansa vaan toisten oma, paikkaan joka on jo asutettu ja joka ei ole “ei kenenkään maata”. Tämän vuoksi kynnyksen ylittäminen edellyttää muuttumista, ja myös aiheuttaa sitä. Ei voi käyttäytyä paikasta riippumatta aina samalla tavoin. Ovi käskee käytöstä muuttumaan, se kutsuu muuttamaan käyttäytymistä arvostuksesta kodin asukkaita kohtaan. Jos se puuttuu, puuttuu yksi vastaanottavaisuuden keskeisimmistä edellytyksistä: kunnioitus. Jokaisen joka ulkopuolelta astuu ovesta kotiin on mukauduttava tuon kodin tapoihin. Oven avaajan hyväntahtoisuus edellyttää kunnioitusta siltä, joka oveen kolkuttaa.

4. Avoin ovi, suljettu ovi

On myös ovien sulkemista, joka osoittaa täysin vastaanottavaisuutta: Sitä tapahtuu, kun ovi suljetaan selän takana, kun tulokas on päästetty sisälle ja hänet on tuotu meidän maailmaamme sen sijaan, että häntä pidettäisiin seisomassa kodin kynnyksellä.

Avaamisen ja sulkemisen vaihtelu viittaa jälleen oveen joka on Jeesus Kristuksen vertauskuva. Hän myös on avoin ovi Isän luokse ja sisäänkäynti Kuningaskuntaan, ihmiselle tarjottu mahdollisuus äärettömyyteen.  Mutta hän on myös ovi joka lopulta joiltakin peruuttamattomasti sulkeutuu: “Heidän ollessaan ostamassa öljyä sulhanen tuli. Ne jotka olivat valmiit menivät hänen kanssaan häätaloon ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: “Herra, Herra, avaa meille!” Mutta hän vastasi: “Totisesti, minä en tunne teitä.” ( Mat. 25:10-12 )

Tervettä vastaanottavaisuutta ei voi olla ilman tätä rytmiä, tätä avaamisen ja sulkemisen välillä tehtävää arviointia. Toisen toimenpiteen tekeminen absoluuttiseksi vaatimukseksi tarkoittaa, että ei ole riittävää ja oikeaa visiota vastaanottamisesta sen enempää henkilökohtaisten suhteiden kuin kansojen ja kulttuurien välisten suhteiden tasolla.

5. Mahdollisuus ja välttämättömyys

Näiden kahden äärimmäisyyden, mahdollisuuden ja välttämättömyyden, välillä on ihmisen vapaus. Voimme sanoa, että mahdollisuus ja välttämättömyys ovat ovenpielet ja vapaus niiden ylle asetettu päällyslauta.

Ensimmäinen ovenpieli, mahdollisuus, kertoo: “voit kulkea läpi tästä.” Mutta toinen ovenpieli puhuu toisin. Muuriin suunniteltu ovi vaatii kulkemaan läpi juuri siitä eikä mistään muualta, ja se vaatii tottelevaisuutta. Ovi on laki, se on “Nomos.” Se sanoo: “sinun on astuttava sisään juuri tästä.”

Aivan samoin kuten mahdollisuus ja välttämättömyys yhdessä ovi heijastelee paradoksia ihmisen vapauden yhtäaikaisesta laveudesta ja rajallisuudesta. Ennen kaikkea se ilmaisee vapauden yhteisöllistä aspektia. Ovi on jaettu kulkutie josta jokainen myöntyy, yhdessä muiden kanssa, kulkemaan. Se on jaettu laki, implisiittinen sopimus. Kun koti on kerran rakennettu ja ovi asetettu paikalleen jokainen laillinen käynti kulkee sen läpi. Siitä on olemassa de facto sopimus, alistuminen yleiseen normiin. “Hän, joka astuu sisään muulla tavoin on varas tai maantierosvo.” ( Joh. 10.1 )

Tämä periaate täytyy ulottaa myös niihin, jotka ylittävät rajojamme: “Pitäkää mielessä, että täällä on lakeja, on historia ja traditio, jotka lakeja ovat takoneet; niiden läpi teidän täytyy kulkea, jos haluatte nauttia mahdollisuuksista, joita yhteinen kotimme teille tarjoaa, ja tästä teidän täytyy antaa kiitokset!” Kukaan ei tule läpi mistä kohdasta hän vain haluaa. Tämä koskee kodin asukkaita, joten se koskee myös vieraita, jotka tavoittelevat pääsyä enemmän perheenjäsenten asemaan. Tämä on, olemuksellisesti, integraation suuri ongelma. Liiallinen varomattomuus meidän puoleltamme ei ole hyödyksi meille, eikä niille jotka tänne saapuvat.

6. Ei sen enempää siltoja kuin muureja…

Jätetään siis syrjään iskulauseet, jotka ovat yhtä loppuunkuluneita kuin helppojakin. Me emme voi rauhoittaa itseämme ja huokutella itseämme sanomaan, että sillat ovat tarpeeksi. Ottamatta mitään pois tuosta kauniista kuvasta, täytyy jatkaa eteenpäin ja ajatella, että rajan ylitettyään ihmisolennot tarvitsevat asumuksia ja koteja, joissa elää elämäänsä.

Ja kodin elämän jatkuvuutta ovat yhteiset taloudet ja liittoumat, normit ja kielet. Meidän eurooppalaiset maamme, alistettuina poikkeuksellisille demografian ja siirtolaisuuden haasteille eivät voi yksinkertaistetuilla kaavoilla trivialisoida vastaanottavaisuuden merkitystä ja siihen liittyvää politiikkaa. Muuri on mukava ja yksisilmäinen. Silta on banaali ja demagoginen. Oven hengellisyys on hienovaraista ja kompleksista, monimutkaista ja älykästä.