maanantai 27. elokuuta 2018

Sininen hetki


Ulkoministerin pohdintoja.

Olemme Timo Soinin kanssa veljiä Kristuksessa ja vihollisia politiikassa. Edellinen tietenkin on tärkeämpää, mutta jälkimmäinen ehkä aktiivisempaa toiminnallisesti. Kolmas leikkauskohta välillämme on, että meistä kumpikaan tuskin tulee päätymään kuvassa näkyvän kaltaiseen sankarihautaan. Siinä se sitten onkin. Pyhimyksiksi meidän molempien tietysti olisi syytä tähdätä, mutta se tavoite tuskin täyttyy, ellei sitten todella vakavasti ontuen.

Etäisyys on hyvästä. Politiikka ei ole mikään seurakunta. Nykyisin Perussuomalaisen kenttäväen on hyvä ja mukava kasata telttoja, jakaa lehtiä, osallistua tapaamisiin ja kokouksiin ja tehdä vaalityötä ilman mitään riitaa, kateutta, vihaa, toraa, eripuraisuutta, eriseuraisuutta ja pahansuomuutta ja toivon, että siellä vihollislinjan toisella puolella on sama juttu. Puolueen toimintailmapiiri on silminnähden parantunut, kun johdosta ovat lähteneet ne, joiden ohjelmalliset tavoitteet olivat jotain muuta kuin puolueen kenttäväen ja äänestäjien tavoitteet. Maallisia kuninkaita ei pitäisi palvoa lainkaan, eikä heille pidä uhrata aikaansa, kuin siinä mikä on välttämätöntä ja hyväksi yhteisön hyvinvoinnille. Nykyisin varmasti molemmissa puolueissa kenttäväki kokeekin tekevänsä työtä itsensä ja puolueen yhteisten tavoitteiden hyväksi. Mikä on hieno asia.

Soinin jutussa esittämistä näkemyksistä olen samaa mieltä. Juttu on yleisesti ihan hyvä ja asiallinen, joten tavoitteeni kommentoida päivittäin jotain absurdin postmodernia klikkiotsikkojuttua epäonnistui heti kättelyssä. Sen tuosta voisi järjettömyytenä poimia kuinka edes sen vihjaaminen, että March for Lifen tavoitteet olesivat jotenkin Suomen ulkopoliitikan vastaisia on täysin järjenvastaista ja politiikan väärinymmärtämistä.

Afrikkalaisten maiden kanssa käytävään kauppaan panostaminen on tärkeä asia. Sen pitäisi tapahtua niin, että afrikkalaiset maat saisivat rauhassa rakentaa omat sosiaaliset rakenteensa ilman, että kaikkien muiden päälle siellä olisimme vielä me suomalaiset sähläämässä niiden muuttamisessa mieleisiksemme. Tekniikka ja taitoa, joita tarvitaan noiden rakenteiden tukemiseen meidän tulee myydä, mutta ennen kaikkea pitää huoli siitä, että siinä vaiheessa kun ostaja niitä tarvitsee meillä on vielä myös jotain mitä myydä. Siinä suhteessa ei tällä hetkellä näytä erityisen hyvältä. Henkilökohtaisesti suosin nykyisin Kiinan kauppaa ja oikeastaan uskon Kiinan hoitavan suhteet Afrikkaan paremmin afrikkalaisten itsensä hyödyksi kuin mitä läntiset toimijat ovat tehneet. Tässä mielessä Suomen kannattaisi yhdä edelleen lämmittää suhteitaan Vietnamiin. Tämä tällaisena ulkopoliittisena neuvona.

Athletic Club kohtaa tänään kotonaan Huescan. Ottelu alkaa kello 23:00:00 Suomen aikaa. Saksassa on käynnissä suuri mielenosoitus, jossa kohdataan politiikan tämän ajan tärkeimmällä jakolinjalla. Toivottavasti se sujuu rauhallisesti.





3 kommenttia:

Yli-Balthasar kirjoitti...

Veli Kalina todistaa väkevästi.

Kiinalaisista sen verran, että eivät ne Afrikassa ole hyväntekijöinä vaan rasismisuojattuina bisnesmiehinä. Ennustan bisneksien pikaista loppumista kun afrikkalaisinfra on saatu kuntoon. Sitten voi taas antaa rapautua 50-60 vuotta.

Kumitonttu kirjoitti...

Huvittavaa on että keenerit rasisteeraa enempi kiinalaisia kuin eurooppalaisia. Afrikkaan tarvitaan valtava määrä uusia asuntoja, ja vaikka kiinalaisilla on siitä kokemusta, sitä on karttunut vasta parikymmentä vuotta.

Sellaista asuinrakentamisen osaamista jota eurooppalaisilla on, ei Afrikassa haluta. Tarvetta kyllä olisi, koska nythän porukka tulee Eurooppaan kun kotimaissa ei ole riittävästi edes asuntoja, joihin voisi perheen perustaa.

IDA kirjoitti...

Yli-Balthasar: Setä Soinin mukaan afrikkalaisten oma iskusana onki ollu: Trade not Aid.

Kumitonttu: En osaa sanoa Afrikasta voiko sitä käsitellä kokonaisuutena. En paremmin tunne, mutta mitä viime vuosina ole tutustunut erilaisiin lähinnä Ruandan ja Burundin ympäristössä asuviin ihmisiin, niin sielläkin vaikuttaisi olevan varsin erilaisia kansoja. Siksikin Soinin "Afrikka on naapurimme" vaikutta vähän naivilta julistukselta.