Vanhan fanittajat

Mikko Ellilä linkitti aikanaan jollekin sivulle videon kappaleesta Irish Blood, English Heart. Pidin sitä harvinaisen hienona esityksenä ja hain Google Playsta esittäjän muuta tuotantoa. En kuitenkaan innostunut sen kummemmin. Tuo on ainoa kosketukseni Morrisseyhin. Lehdestä olen lukenut, että hänestä lihansyöjät ovat murhaajia. Mikä ei pidä paikkaansa.

Tämä Morrissey on nyt onnistunut nostamaan kiihkeän myrskyn vesilasissa lausunnoillaan. Morrissey on sanonut, että hän haluaisi Saksan olevan saksalainen ja Ranskan ranskalainen. Ihmiset sanoutuvat hänestä sen vuoksi irti siellä sun täällä. Tämä on hämmentävää koska Morriseyn fanien pitää olla jo nelikymppisiä ihmisiä. Vähintään kolmekymppisiä. Miksi aikuiset ihmiset suuttuvat sellaisen henkilön mielipiteistä jonka musiikista he pitävät? Ja miten yleensäkään aikuiset ihmiset voivat pitää laulajaa sellaisena esikuvana, jonka mielipiteillä on heille suuri, tunteellinen merkitys? Linkitetyn HS:n artikkelin mukaan Morrissey on työväenluokasta lähtöisin oleva ukko, mutta hänen faneistaan on kasvanut graafikoita, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät enää voi sietää Morrisseyn työväenluokkaisia mielipiteitä. Jos näin, niin olisi ollut parempi, jos nämä graafikot, kirjailijat ja taiteilijat olisivat myös jääneet työväenluokkaisiksi, koska työväenluokkainen taiteilijaukko pystyy parilla lausunnolla pistämään heidät sekaisin ja pysymään itse tyynenä.

En tiedä, mutta tämä ehkä osittain selittää myös sitä miten kiihkeällä tunteella Trumpiin suhtaudutaan. Haluttaisiin kovasti fanittaa Yhdysvaltain presidenttiä ja nyt ollaan vihaisia kun ei voida. Tai Brexitiin. Olisi kiva jos englantilaiset olisivat kivoja ja pysyisivät EU:ssa, mutta he ovatkin inhottavia ja eroavat siitä. Ehkä meillä tosiaan on käsissämme aikuinen sukupolvi, joka suhtautuu ihmisiin suosikkeina ja inhokkeina sen sijaan, että he suhtautuisivat ihmisiin ihmisinä. Tämä on aika kammottava ajatus.

Muusikkojen, näyttelijöiden ja muiden niin sanottujen artistien poliittisiin mielipiteisiin ei kannattaisi kiinnittää mitään huomiota. Varsinkin popmusiikki on sellaista, että järjestelmällisyys ja järki vain häiritsevät sitä. Lievästi hullu tekee sillä alalla varmasti parempaa jälkeä kuin rationaalinen, asioiden oikeasta järjestyksestä pitävä ajattelija; siis sellainen ihminen, jonka poliittisille näkemyksille kannattaa antaa painoa. Niille, jotka ovat pitäneet Morrisseyn musiikista suosittelenkin sen kuuntelemista edelleen. Ei musiikkia edes tarvitse yhdistää sen tekijään, vaan se liikkuu vapaasti ilmassa. Itse en aio innostua Morrisseysta sen vuoksi, että hänellä on yksinkertaisia, kansallismielisiä ajatuksia. Saatan innostua, jos taas sattumalta kuulen yhtä hyvän kappaleen kuin tuo Irish Blood, English Heart.

Asiaa miettien päädyin siihen, että voisin järkyttyä, jos Kraftwerkin muusikot kertoisivat olevansa vaikuttuneita Timo Soinin politiikasta, mutta ei sekään minulta yöunia veisi, enkä sanoutuisi irti Kraftwerkista mitä sellainen irtisanoutuminen sitten ikinä tarkoittaisikaan.

Sitä ihmettelen, jos nämä Morrisseyhin suuttuneet eivät halua Saksan olevan saksalainen ja Ranskan olevan ranskalainen, niin mitä he haluavat? Pitäisikö Saksan ja Ranskan olla jonkinlainen Srollywood, joka tuottaisi heille kliinistä poptähtiä fanitettaviksi? Ei minusta suinkaan.

P.S.

Timo Hännikäinen on kirjoittanut aiheesta analyyttisemman jutun Sarastukseen. Siinä on esitetty yksi syy tuohon suuttumukseen: "Vasemmisto on tottunut pitämään kulttuuria omana leikkikenttänään, ja yksikin tältä alueelta kuuluva väärän tietoisuuden ilmaus saa sen täysin raivoihinsa" ja noin varmasti on.

Idiotia, jonka keskellä meidän on elettävä.