Oma maahanmuuttopolitiikkani olisi aika yksiviivaista: Suomen pitäisi keskittyä määriin ja määritellä mikä on maamme kulttuurin kehityksen ja maamme taloudellisen kantokyvyn kannalta kestävä määrä vuosittain maahanmuuttavia ihmisiä ja pitäytyä sitten siinä. Itse lähtisin siitä, että taannoinen pakolaiskiintiö on sopiva ja riittävä määrä. Uudemmasta, maahan viime vuosina tuotetusta islamista olen paljolti samaa mieltä kuin Sebastian Tynkkynen, mutta en sano sitä tässä koska en Tynkkysen tapaan viitsi maksaa sakkoja.
Uusia näkökulmia aiheeseen on yleensäkin vaikea löytää, mutta löysin yhden, joka asettuu "rajat kiinni/rajat auki" - ajattelun ulkopuolelle, mutta pyrkii kuitenkin luomaan jonkinlaisen hengellisen kehyksen ajattelulle. Sen on kirjoittanut benediktiiniläismunkki Giulio Meiattini. Aika karusti englanniksi käännettynä se löytyy täältä. Ja vielä karumpana suomennoksena alta. Olkoon se vaikka ohjelmani Kotkalle edellyttäen, että portsareina seisovat muut kuin Tiusanen ja Mielonen.
Tarvitsemme ovia! Vastaanottavaisuudeksi.
1. Väärä diktomia
“Ei muureja, vaan siltoja!”, on muuttunut lähes hokemaksi. Se kuulosta hyvältä iskulauseelta, joka ilmaisee tehokkaalla tavalla terveen reaktion siihen liialliseen puolustusvaistoon, joka mahdollisesti kätkee sisäänsä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Mutta minun näkemykseni on, että siirtyminen “muureista” “siltoihin” on suistumista toiseen äärimmäisyyteen toisen äärimmäisyyden välttämiseksi.
Tarkoituksessaan asuttaa maa on ihminen kokenut kodin ensisijaiseksi välttämättömyydeksi. Koti on tehty muureista, mutta samalla siihen on tehty ovia. Oven kautta voidaan astua sisään ja poistua ulos. Oven kautta muukalainen tai vieras voi kulkea edellyttäen, että hän kysyy siihen luvan ja se myönnetään tai, että hänet on tervetulleena vieraana kutsuttu. Kodissa ovi on tahdikkuuden ja harkinnan vertauskuva ja siten se ilmentää myös harkintakykyä vastaanottavaisuudessa. On aika avata ja on aika sulkea, kuten voisimme sanoa Saarnaajan kirjaa mukaillen.
2. Ovi ja muuri.
Luonnostaan kuva ovesta viittaa kahden erilaisen tilan erottamiseen. On tärkeää muistaa, että ensimmäinen erojen tekijä ja rajojen luoja oli Jumala itse luomistyössään. Jumala erotti valon pimeydestä, taivaat maasta, mantereet vedestä( 1. Moos. 1:4 - 8). Tämä teko merkitsi siirtymistä kaaoksesta kosmokseen, epäjärjestyksestä suhteellisuuteen ja kauneuteen. “Ja Jumala näki, että niin oli hyvä/kaunista” ( 1. Moos 1:10).
Kuitenkin samaan aikaan Jumala takasi näiden suurten alueiden yhteyden ja niiden välisen kommunikaation tehden niiden eron täten kysymyksille alttiiksi. Jumala rakensi kulkuteitä taivaan ja maan välille ( Jaakobin tikapuut ( 1, Moos. 28:12 ), tai Ilmestyskirjan näkijälle taivaaseen avautuva ovi ( Ilm. 4:1 ) aina siihen asti, että hänen Poikansa tuli sovittajaksi niiden olentojen, jotka ovat taivaassa ja niiden jotka ovat maassa, välille ( Kol. 1:20 )
Ei siis ole ovia ilman muureja, ei sisäänpääsyä ilman estettä. Jumalallinen toiminta osoittaa, että ihminen elää vain yhtenäisyyden ja erottelun vaihtelussa, väistämättömissä eroavaisuuksissa ja hyveellisessä kommunikoinnissa. Muurin ilmaistessa erottelun ja artikulaation tarvetta, ovi mahdollistaa yhteyden sisä- ja ulkopuolen välillä ja muistuttaa siitä, minun ja sinun välillä, tämän ja tuon. Muuri ilman ovea on jakautuminen, avoimuus ilman rajoittavaa muuria on kaaos. Kaikki vastaanotto vaatii taitoa “erotella tavoitellen yhtenäisyyttä”, mikä vastaa Khalkedonin kirkolliskokouksen kristologian keskeistä periaatetta. Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon keskinäinen vastavuoroisuus on tärkeä indikaattori kaikille muille vastaanoton muodoille ja niiden tavoille.
3. Täällä ja tuonpuoleisessa.
Sen unohtaminen, että on olemassa ovia joita suojellaan ja joita tulee suojata, ja jotka siten vuorostaan hoitavat omaa vartiointitehtäväänsä, on identiteettien pyyhkimistä olemattomiin. Kenen tahansa joka lähestyy toisen “kotia” täytyy ovien vuoksi tiedostaa, että hän on astumassa maailmaan, joka ei ole hänen omansa vaan toisten oma, paikkaan joka on jo asutettu ja joka ei ole “ei kenenkään maata”. Tämän vuoksi kynnyksen ylittäminen edellyttää muuttumista, ja myös aiheuttaa sitä. Ei voi käyttäytyä paikasta riippumatta aina samalla tavoin. Ovi käskee käytöstä muuttumaan, se kutsuu muuttamaan käyttäytymistä arvostuksesta kodin asukkaita kohtaan. Jos se puuttuu, puuttuu yksi vastaanottavaisuuden keskeisimmistä edellytyksistä: kunnioitus. Jokaisen joka ulkopuolelta astuu ovesta kotiin on mukauduttava tuon kodin tapoihin. Oven avaajan hyväntahtoisuus edellyttää kunnioitusta siltä, joka oveen kolkuttaa.
4. Avoin ovi, suljettu ovi
On myös ovien sulkemista, joka osoittaa täysin vastaanottavaisuutta: Sitä tapahtuu, kun ovi suljetaan selän takana, kun tulokas on päästetty sisälle ja hänet on tuotu meidän maailmaamme sen sijaan, että häntä pidettäisiin seisomassa kodin kynnyksellä.
Avaamisen ja sulkemisen vaihtelu viittaa jälleen oveen joka on Jeesus Kristuksen vertauskuva. Hän myös on avoin ovi Isän luokse ja sisäänkäynti Kuningaskuntaan, ihmiselle tarjottu mahdollisuus äärettömyyteen. Mutta hän on myös ovi joka lopulta joiltakin peruuttamattomasti sulkeutuu: “Heidän ollessaan ostamassa öljyä sulhanen tuli. Ne jotka olivat valmiit menivät hänen kanssaan häätaloon ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: “Herra, Herra, avaa meille!” Mutta hän vastasi: “Totisesti, minä en tunne teitä.” ( Mat. 25:10-12 )
Tervettä vastaanottavaisuutta ei voi olla ilman tätä rytmiä, tätä avaamisen ja sulkemisen välillä tehtävää arviointia. Toisen toimenpiteen tekeminen absoluuttiseksi vaatimukseksi tarkoittaa, että ei ole riittävää ja oikeaa visiota vastaanottamisesta sen enempää henkilökohtaisten suhteiden kuin kansojen ja kulttuurien välisten suhteiden tasolla.
5. Mahdollisuus ja välttämättömyys
Näiden kahden äärimmäisyyden, mahdollisuuden ja välttämättömyyden, välillä on ihmisen vapaus. Voimme sanoa, että mahdollisuus ja välttämättömyys ovat ovenpielet ja vapaus niiden ylle asetettu päällyslauta.
Ensimmäinen ovenpieli, mahdollisuus, kertoo: “voit kulkea läpi tästä.” Mutta toinen ovenpieli puhuu toisin. Muuriin suunniteltu ovi vaatii kulkemaan läpi juuri siitä eikä mistään muualta, ja se vaatii tottelevaisuutta. Ovi on laki, se on “Nomos.” Se sanoo: “sinun on astuttava sisään juuri tästä.”
Aivan samoin kuten mahdollisuus ja välttämättömyys yhdessä ovi heijastelee paradoksia ihmisen vapauden yhtäaikaisesta laveudesta ja rajallisuudesta. Ennen kaikkea se ilmaisee vapauden yhteisöllistä aspektia. Ovi on jaettu kulkutie josta jokainen myöntyy, yhdessä muiden kanssa, kulkemaan. Se on jaettu laki, implisiittinen sopimus. Kun koti on kerran rakennettu ja ovi asetettu paikalleen jokainen laillinen käynti kulkee sen läpi. Siitä on olemassa de facto sopimus, alistuminen yleiseen normiin. “Hän, joka astuu sisään muulla tavoin on varas tai maantierosvo.” ( Joh. 10.1 )
Tämä periaate täytyy ulottaa myös niihin, jotka ylittävät rajojamme: “Pitäkää mielessä, että täällä on lakeja, on historia ja traditio, jotka lakeja ovat takoneet; niiden läpi teidän täytyy kulkea, jos haluatte nauttia mahdollisuuksista, joita yhteinen kotimme teille tarjoaa, ja tästä teidän täytyy antaa kiitokset!” Kukaan ei tule läpi mistä kohdasta hän vain haluaa. Tämä koskee kodin asukkaita, joten se koskee myös vieraita, jotka tavoittelevat pääsyä enemmän perheenjäsenten asemaan. Tämä on, olemuksellisesti, integraation suuri ongelma. Liiallinen varomattomuus meidän puoleltamme ei ole hyödyksi meille, eikä niille jotka tänne saapuvat.
6. Ei sen enempää siltoja kuin muureja…
Jätetään siis syrjään iskulauseet, jotka ovat yhtä loppuunkuluneita kuin helppojakin. Me emme voi rauhoittaa itseämme ja huokutella itseämme sanomaan, että sillat ovat tarpeeksi. Ottamatta mitään pois tuosta kauniista kuvasta, täytyy jatkaa eteenpäin ja ajatella, että rajan ylitettyään ihmisolennot tarvitsevat asumuksia ja koteja, joissa elää elämäänsä.
Ja kodin elämän jatkuvuutta ovat yhteiset taloudet ja liittoumat, normit ja kielet. Meidän eurooppalaiset maamme, alistettuina poikkeuksellisille demografian ja siirtolaisuuden haasteille eivät voi yksinkertaistetuilla kaavoilla trivialisoida vastaanottavaisuuden merkitystä ja siihen liittyvää politiikkaa. Muuri on mukava ja yksisilmäinen. Silta on banaali ja demagoginen. Oven hengellisyys on hienovaraista ja kompleksista, monimutkaista ja älykästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti