sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, YLE ja muut.

 Suomen pääministeri opettelee uimaan.

"Suomalainen puolue ehdotti ulkomaalaisille hihanauhoja kannettavaksi

Perussuomalaisten kansanedustajan avustaja Helena Eronen on tehnyt aloitteen erityisten hihamerkkien käyttöönotosta maan ulkomaalaisille, mukaan lukien venäläiset. Hän perustelee ehdotusta kansallismielisellä sivustolla ”Uusi Suomi” julkaistussa blogikirjoituksesssaan sillä, että se helpottaa poliisin työtä ja vapauttaa resursseja, jolloin poliisin ei tarvitsisi jokaisessa erillisessä tapauksessa vaatia henkilötodistuksia ulkomaalaisilta. Lisäksi jokaiselle kansallisuudelle ehdotetaan erivärisiä hihanauhoja tunnistemerkkeineen. Hihanauhoja joutuisivat käyttämään myöskin suomenruotsalaiset, sekä seksuaalivähemmistöt. Jälkimmäisten tunnistemerkki olisi sateenkaaren värit, sanoo Eronen. Hän ehdottaa myöskin kaikille maahan saapuville ulkomaalaisille mikrosiruja ihon alle. Erosen artikkeli oli poistettu portaalin sivustolta. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset natsit pakottivat arjalaiseen rotuun kuulumattomia kansanryhmiä kuoleman uhalla kantamaan tunnistemerkkejä, myös hihanauhoja." 


Mielestäni tuo venäläisen uutistoimiston toimittama uutinen on täysin tarkka ja luotettava. Juuri noinhan suomalainen media, täysin kautta linjan, olemattoman asian uutisoi. Myös identtiset kaksoset ex-pääministeri ja pääministeri tukevat kyseistä uutisointia.

Tsuhnalainen fasismi.

2 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Olisikohan syypää jutun leviämiseen Venäjälle Johan Bäckman?

IDA kirjoitti...

En sanoisi noin. Minusta tuo on varsin tarkkaa raportointia suomalaisen median uutisista ja suomalaisten poliitikkojen kannanotoista.