torstai 31. maaliskuuta 2011
Maahanmuuttajia
Freddy Van Wonterghem järjesti Kouvolan kansalaisopiston auditoriossa paneelin, jossa maahanmuuttajat pääsivät tenttaamaan eduskuntavaaliehdokkaita. Itse tietenkin menin ensin iltamessuun, koska oli torstai ja myöhästyin alusta lähes tunnin. Messu pidettiin latinaksi mikä helpotti selkeästi orientoitumista kansalaisopiston auditorioon, jossa saapuessani käytiin keskustelua kolmella kielellä. Puhe oli ihan järkevää, vaikka ei tietenkään vetänyt vertoja sille mitä juuri latinaksi oli kuultu.
Kaikki - paikalla oli ainakin kurdeja, iranilaisia, somaleja ja armenialaisia - olivat päässeet yksimielisyyteen siitä, että uimahalleissa voisi aivan hyvin olla ainakin kerran pari kuukaudessa erillisiä vuoroja naisille ja miehille, mutta mitään uskonnon perusteella tapahtuvaa erottelua ei kannattanut kukaan. Eivätkä maahanmuuttajat ainakaan Kouvolassa ole sellaista kuulemma vaatineetkaan. Seuraava kysymys oli pitäisikö vakaviin rikoksiin, kuten väkivaltarikokset yleensä, tappo tai raiskaus jne... syyllistyneet ulkomaalaiset karkottaa. Tässä kaikkien puolueiden näkemykset jäivät aika laimeiksi maahanmuuttajien näkemysten rinnalla, sillä maahanmuuttajien mielestä raiskaajat ja tappajat pitäisi yksintein hirttää, joko täällä tai niissä kotimaissaan joihin heidät karkotetaan. Sen jälkeen aiheeksi tuli kotouttaminen. Maahanmuuttajien näkemys oli selkeästi se, että ongelmana on työttömyys ja se, että kahden kuukauden kielenopiskelua seuraa helposti kahdeksan kuukauden mitään tekemätön tauko. Itseopiskelu ei välttämättä ole helppoa. Yleisesti tunnuttiin olevan jopa vihaisia, että on pakko turvautua sossuun. Suomen ongelma on kuitenkin työttömyys yleisesti, eikä siihen ole mitään maahanmuuttajille erillistä ratkaisua olemassa. Oma näkemykseni, että humanitaarista maahanmuuttoa pitäisi ehdottomasti tyrehdyttää, tai jopa lopettaa se, ja keskittyä täällä jo olevien maahanmuuttajien ongelmiin vain vahvistui.
Kaikin puolin hyvä tilaisuus ja olisi hyvä, jos ehdokkaat joutuisivat vastaavan, rehellisen tykityksen kohteeksi useamminkin näissä maahanmuuttokysymyksissä. Käytetyn ajan lyhyys oli kyllä selvä ongelma, koska näppärät tulkit joutuivat selittämään puhutun useammille eri ryhmille. Puolueiden edustajien välille ei sen vuoksi syntynyt oikeastaan lainkaan keskustelua, vaan he vain vuorollaan esittivät kantansa. Vasurit yrittivät hieman hiillostaa PS:ää, mutta Anssi Tähtinen kuittasi kevyesti. Päiväaika ja neljän tunnin tilaisuus parilla tauolla voisi toimia hyvin.
Erityiskiitokset paljon kyselleelle, älykkäälle armenialaisnaiselle, joka tarjosi köyhyyslupauksen tehneelle, suomalaiselle paikalla palloilleelle tarkkailijalle tupakan.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Propagandataiteilijat edelleen vapaana
Julisteet Kotkan alueelle levitetty. Tehtävää valvoi Hirvosen erittäin mukava, automatkailusta pitävä koira ja huomasimmekin olevamme ainoa puolue, joka osaa laskea ja laittaa julisteensa juuri niille tarkoitetuille paikoille telineissä. Ei ihme, että puolueen kannatus nousee: Se osaa sentään perusasiat vaaleista.
Itse julistekokonaisuus on taiteellisesti haastava ja rohkea. Yhteen julisteeseen on mahdutettu kokonainen mediatyylien kirjo Hannu Karposta Andy Warholiin. Kokonaisuus on havahduttava korostaessaan vaalien historiallista jatkuvuutta ja pakottaessaan katsojan oman esteettisen mukavuusalueensa rajoille ja ylikin. Eihän näillä voi kuin voittaa tuntuu tuo yhtäaikaa räikeä ja harmoninen taideteos huutavan. Eikä kai voikaan.
Sinikeltapunamustavalkoisesta julisteesta on nyt siis syytä katsoa numero, jonka sitten kirjoittaa vaalilappuun.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Sosiaalinen media
Katselin Ajankohtaisen kakkosen keskusteluillan, jossa keskusteltiin sosiaalisesta mediasta. Ihan kiva ensimmäinen tunti. Toisen tunnin aikana Matias Turkkila, joka on kunnon heppu, oli edustamassa Hommaforum-keskustelupalstaa ja esitti keskustelijoille aluksi hyvän kysymyksen onko parempi päästää rasistiset mielipiteet vapaaseen ja avoimeen keskusteluun mukaan sen sijaan, että ne tukahdutettaisiin. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on nimittäin aina se mahdollisuus, että ne kasvavat siellä pimennossa itsekseen. Keskustelijoista ainoastaan Roman Schatz tuntui tajuavan kysymyksen idean.
Keskustelu meni heti kysymyksen jälkeen ainakin hetkeksi väärille urille ja siitä sai vaikutelman, että Hommaforum olisi jokin rasistien temmellyskenttä. Se ei pidä paikkaansa. Itselläni on tästä näkemystä, koska olen aikaisemmin ollut siellä mode, kirjoitellut sinne jonkinlaisia haastatteluja jne...Modena ollessani pyrin lukemaan niin paljon viestejä ja ketjuja kuin oli mahdollista. Se oli tylsää ja kuluttavaa, mutta hyvin harvoin siellä törmäsi viesteihin joita pystyi pitämään niin loukkaavina, että ne piti poistaa. Hatusta vetäisisin, että poistettujen viestien määrä oli korkeintaan yhden prosentin luokkaa. Sitä, että Sanna Ukkola ja Veronika Honkasalo ovat kokeneet ihan asiallisten arvostelujen seassa olleet "typerät" spammit jotenkin uhkaavina en oikein osaa käsittää. Nimenomaan persoonaa, ulkonäköä, perhettä, sukulaisia ja sellaista henkilökohtaisuuksiin menevää viestintää pyrittiin poistamaan ja jättämään arvostelu, joka kohdistui heidän, ainakin omasta mielestäni vilpittömästi sanottuna usein typerään, kirjoitteluunsa. Uskon, ja tiedänkin, että nykyään moderointi toimii ihan samalla tavalla.
Nykyään luen vain niitä keskusteluja, joihin itse osallistun. Tämä asia olisikin hyvä yleisesti huomata. Keskustelupalstoista ei voi muodostaa mitään tarkkailevaa kokonaiskuvaa, vaan ne koostuvat ihmisistä, jotka keskustelevat keskenään. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä jostain aiheista keskustellaan ja varmaankaan niistä keskustelevilla ei ole mitään käsitystä siitä mistä minä keskustelen. Silti olemme jotenkin samaa yhteisöä, joka monien Ajankohtaisen kakkosen iltaan osallistuneiden mukaan liikkuu vähintäänkin sananvapauden rajoilla. Jos joku mode lukee tämän, niin terkkuja! Tulen tekemään kaikkeni, että pääsette sitten linnasta pois ;)
Jussi Lähde esitti, että on pelkuruutta ja puskasta ampumista kirjoittaa nimimerkillä. Olen vahvasti eri mieltä. Itse asiassa en osaa yhdistää kirjoittamista millään tavoin rohkeuteen. Kirjoittamisen pitäisi olla kuin hengittämistä: kevyttä; vapaata ja huomaamatonta toimintaa. Se, että sitä pidetään rohkeutena on jo itsessään jonkinlainen oire yhteiskunnan vinoutumisesta.
Noin yleisesti kannatan keskusteluspalstoilla anarkiaa ja verisiä vaatteita. Olen ihan varma, että se - ajoittaisesta suurestakin ärsyttävyydestään huolimatta - on itseohjautuvaa ja on tavallaan suuri siunaus, että törkeän vulgaarit ja hienostuneen sivistyneet mielipiteet törmäävät avoimesti toisiinsa.
Ohjelman innostamana päivitin pitkästä aikaa Facebook-statukseni ja kirjoitin sinne "Moro!", kun tajusin, että kyseessä on merkittävä media. Ja joka tapauksessa, kun vielä lapsuudesta muistan kuinka Sex Pistols ei vapaiden, suomalaisten mediavaikuttajien masinoiman nuorisoliikkeen vuoksi päässyt tähän maahan, pidän internettiä ja sen vapautta ehkä parhaana juttuna ikinä, (*) ja olen ihan varma, että ilman sitä eläisimme edelleen todellisessa henkisessä DDR:ssä. Ongelmia toki keskustelussa on, mutta ne ovat eettisiä, eivät lainsäädännöllisiä. Pahuuteen pitää pystyä vastaamaan avoimella kentällä, ei pykäliinsä seonneissa oikeussaleissa.
(*) Täytyy yrittää nuorekkaasti myös teinikieltä ;)

Catwalk
Videolla esiintyvä bändi voisi olla The Finnish Bishops, mutta soitannoliset kaverithan kuitenkin aivan selvästi ovat onnellisen viattomia.
Kotimaa24 kertoo, että muotinäytös Turun tuomiokirkossa järjestetään. Poliitikoilla ei siis ollut tarpeeksi säädyllisyydentajua kieltäytyä houkuttelevasta keinosta mainostaa itseään. Vaikka nykykirkon riennoilla ei ilmeisesti mitään tekemistä kristinuskon kanssa olekaan, niin kannattaisi edes pakanallisessa hengessä muistaa, että siellä tepastellaan catwalkilla hautojen päällä.
Muistutetaan lopuksi, että tapahtuma on vihreiden ja evankelisluterilaisen kirkon yhdessä järjestämä paastonajan tapahtuma. Ensi vuonna varmaan joku elokuva tai uskontojen historiaan liittyvä museonäyttely sitten.
Ja ainakaan ne PS:n ehdokkaat joita itse äänestäisin eivät osallistu tapahtumaan mikä on hyvä.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Piispojen kannanotto
Nyt, kun seksuaalietiikka on ollut Suomessa kristinuskon keskeinen kysymys jo yhden syksyisen telkkariohjelman alkuminuuteista asti on miellyttävää lukea tasapainoinen kannanotto, jonka kaikki piispat varmasti allekirjoittavat.
Thank you, Mr. President.
Eiköhän se ollut siinä. Nyt varmaan voidaankin uskonasioissa keskittyä siihen, että kaikki ei ehkä sittenkään ole näkyvissä ja saatavissa tässä ja nyt.
Kirjoitin tämän koska television ainoassa mediakriittisessä ohjelmassa juuri tällä hetkellä kolme mediaidioottia Ruben Stiller, Saska Saarikoski ja Susanna Kuparinen kritisoivat Suomen kirkkoa ja maailmaa yleensä median näkökulmasta.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Propagandataiteilijat vielä vapaana
Perussuomalaiset ovat käteviä kaikilla aloilla. Lepopäiväkin sujui leppoisasti vaalijulisteita liimaillen. Muille puolueille, jotka hoitavat tällaiset toimet mainostoimistojen kautta voisi esittää toiveen, että putsatkaa edes vanhat mainoksenne pois taustalevyistä. Nyt me jouduimme tekemään senkin. Post postmodernit taideteokset ilmestyvät ilahduttamaan eteläisen Kymenlaakson äänestäjiä ja muita taiteenystäviä heti, kun sortovaltio antaa siihen luvan.Se taide on ilmaista ja mikäli sen nauttijat äänestävät oikein se tuottaa jopa iloa ja vaurautta koko kansakunnalle.
Siksipä arvoisat lukijat voisivatkin palkita innokkaan propagandaryhmämme sijoittamalla pienen summan sivussa näkyvälle tilille.
Me emme edes kerjäisi, ellei käskettäisi.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Miksi vastustan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa
Oikeastaan koko asiaa ei tarvitse edes perustella. Riittää, kun lukee uutisia ja huomioi tosiasiat.
Patrick Åserud on opettaja lastentarhassa. Hän on ikänsä asunut Groruddalenissa Oslossa. Viime vuosien kokemukset saaneet hänen tekemään päätöksensä. Hän ei anna lastensa varttua Groruddalenissa. Hän ei halua ottaa sitä riskiä, sillä Groruddalen on räjähtämispisteessä, kiitos epäonnistuneen kotouttamisen.
Patrickilla on monia huolta herättäviä tarinoita kerrottavanaan.
"Ei ole helppoa kuulua kantaväestöön Groruddalenissa. Kieliongelmat ovat valtavat ja lisäksi on vielä kauhea paine sopeutua normeihin, jotka ovat täysin vieraita länsimaisen elämäntavan ja ajatusmaailman omaaville".
"Täällä on lastentarhoja, jossa oikeastaan kukaan lapsista tai heidän vanhemmistaan ei puhu norjaa. Lapsia uhataan selkäsaunalla jos heidän eväsrasiastaan löytyy salamimakkaraa".
"Tyttöjä kiusataan koulussa heidän vaaleiden hiuksiensa vuoksi. Siitä selviää värjäyksellä, mutta myös puppelipojilla ja ateistien lapsilla on hankalaa, juutalaisista nyt puhumattakaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana kehitys on ollut suorastaan pelottava", sanoo Åserud.
Nyt Patrick on irtisanoutunut. 15 vuotta rikkautta ja voimavaraa tulevaisuuden toivojen kanssa riitti. Haasteita ja mahdollisuuksia kaikkialla ennen nähnyt opettaja ei ole enää optimisti ja monet muutkin ovat samassa tilanteessa ihonväriin katsomatta. Tutun intialaisperheen oletetaan elävän kuten muslimit, koska he ovat ihonväriltään tummia. Åserud kokee, että hänen oletetaan perheineen kotoutuvan omaan kotimaahansa vähemmistönä.
Väitteisiin, että joku voi pitää häntä sopeutumiskyvyttömänä Uuteen Norjaan, Patrick toteaa:
"Sitten meitä on monta. Juttu on niin, että ihmiset muuttavat täältä pois. He muuttavat henkilökohtaisten, konkreettisten kokemuksiensa vuoksi".
Tilastot tukevat Patrickin väitettä. 15 vuodessa Grouddalenista on häippäissyt 20.000 norjalaista, vaikka samaan aikaan alueen asukasluku on kasvanut. Kantaväestön osuus on pudonnut 82 prosentista 56 prosenttiin 15 vuodessa.
Åserud perheineen on hankkinut talon Hamarista. Paremmille alueille rahat eivät riittäneet. Hän toivoo kaikkea hyvää Grouddalenille, mutta pelkää samalla sen muuttumista Rosengårdiksi, mitä hän ei aio olla paikan päällä todistamassa.
Aftenposten
via rähmis.
Tuo on siis se todellisuus mitä nykyinen maahanmuuttopolitiikka synnyttää. Yhdelläkään suomalaisella poliitikolla, yhdelläkään suomalaisella yhteiskunnallisella toimijalla tai tutkijalla, eikä yhdelläkään suomalaisella instituutiolla ole esittää mitään sellaisia tapoja kotouttaa (*) maahanmuuttajia, joita ei Norjassa olisi kokeiltu. Tai Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Itävallassa jne. Mikäli johonkin todelliseen assimiloinnin tai integroinnin haasteeseen haluttaisiin aivan aikuisen oikeasti tarttua, niin uusi maahanmuutto pysäytettäisiin mahdollisimman täysin ja keskityttäisiin niihin maahanmuuttajiin, jotka jo nyt ovat maassa ja erittäin hyvää vauhtia syrjäytymässä suomalaisesta yhteiskunnasta sellaisena, kuin se on opittu tuntemaan. Tätä ei kuitenkaan tehdä, koska sitä ei osata tehdä. Sitä kannattaisi kuitenkin yrittää ja edes jonkinlaisen onnistumisen edellytys olisi se, että rajoja todellakin pistettäisiin kiinni ja pikemminkin pyrittäisiin estämään maahanmuuttoa, kuin edistämään sitä. Sen kummempaa maahanmuuttopolitiikkaa ei oikeastaan tarvittaisikaan ja maahanmuuton pohtimiseen käytettyjä resursseja voisi sen jälkeen ohjata tähdellisempiin kohteisiin.
(*) Koko käsite kotouttaminen on tyhjää uuskieltä, jolla ei ole mitään todellista merkityssisältöä. Kielen opettaminen on oikeastaan ainoa asia mitä todella voidaan tehdä. Sitäkään ei pystytä aikuisille opettamaan niin, että he esimerkiksi kykenisivät ymmärtämään suomalaisten poliitikkojen puheen, mikä on vaikeaa kenelle tahansa älykkäälle suomalaisellekin, ellei hän sitten halua vain uskoa, että tyhmiähän ne poliitikot ovat. Miten pitäisi ymmärtää esimerkiksi tämä poliitikkojen kiivaasti toistama ajatuskuvio: Nyt on kiireesti luotava työpaikkoja, koska meitä uhkaa työvoimapula? Kysyn vaan. Ja kun kielenopetusta, joka tosiaan on ainoa tehokas "kotouttamisen" muoto, ei pystytä nykyäänkään järjestämään, niin miten se muka pystyttäisiin järjestämään tuleville maahanmuuttajille? Ei tietenkään mitenkään.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Selibaattipäiväkirja osa 17 ( totuus )
Enää yhdeksän kuukautta jouluun.
Junassa vaunu oli täynnä perjantai-iltaa viettämään menossa olevia teinejä. Lueskelin paavin kirjaa ja väkisinkin rekisteröin haukkana kaiken pulinan. Ei yhden yhtä kirosanaa koko matkan aikana. Tämä on oikeasti hyvä asia.
Messua ei voi kuvailla, tai ainakin se vaatii toisenlaisen areenan. Saarna oli hyvä. Se vertaili kahta enkeliä: Gabrielia ja käärmettä. Niiden tapaa ilmaista asiansa ja kahta erilaista, noista tavoistakin noussutta tapaa vastata herätteeseen, Marian ja Eevan. Painan sen mieleeni, sillä sen kautta voi tulkita monia asioita oikein. Valintoja on tehtävä ja valinta oli molemmilla vapaa.
Kouvolan aseman sivistynyt ilmapiiri jaksaa aina yllättää. Tosin kohta on siirryttävä Vintiltä Monttuun, vaan rauhallisen hillittyä sielläkin yleensä on.
Sattumien summa
Firefox ilmeisesti katsoi, että miniflappari on sille liian vaatimaton maja ja rupesi temppuillen hyytymään. Google Chrome on vähintään yhtä kiva selain ja toimii hyvin, mutta tästä puuttuu oikoluku mikä hidastaa spammia ja jättää muutenkin vähän herran haltuun. Toisaalta se sopii koska olenkin ajattelut ruveta kirjoittelemaan lähinnä Jumalan ja saatanan välisestä sodasta, mutta en vielä: Katsotaan nyt ainakin nämä vaalit ensin :)
Takkirauta kirjoittaa repressiivestä toleranssista. Ellei oteta lukuun Wilhelm Reichia, joka oli varmasti kunnon mies ja aito hörhö, kuulin Frankfurtin koulukunnasta ensimmäisen kerran, kun veli HaH kirjoitti aiheesta Sisun muinoisella keskustelupalstalla. Hän käytti termiä punamädätys, joka ilkeästi särähti korvaani, koska silloin vielä poliittisesti viattomana liitin punaiset vain kapinan aikaisiin, pääosin ihan kunniallisiinkin punaisiin. Enää en tuollaisista termeistä hätkähdä, sillä täydellistä puna(viher)mädätystähän nykytouhu on. Takkiraudan teksti kasaa ansiokkaan tietopaketin, mutta itse en lainkaan usko, että koko homman taustalla olisi juuri mitenkään järjestäytynyt ja tietoinen toiminta. Siis ihmisten toimesta tietoisesti järjestäytynyt. Nuo jutut toimivat kuin mekaaniset koneet saatuaan alkusysäyksen, ja vain pienellä osalla mukana olevista ihmisistä on minkäänlaista yhteistä käsitystä toiminnan tavoitteista.
Nyt tapahtuva massahurmos kirkosta eroamisessa esimerkiksi on vain jälkiaaltoa siitä mitä tapahtui syksyllä TV-kakkosen kuuluisan - ja tietenkin äärimmäisen typerän - homoillan jälkeen. On melko selvää, että tietyt järjestöt olivat silloin mediayhteyksineen masinoineet valmiiksi eropiikin aloittaen eroamisen heti, kun joku väärä mielipide väärän ihmisen toimesta esitettiin ja joka sitten ruokki itseään ja karkasi käsistä. Nyt, kun yhden viattoman tytön haastattelusta nostettiin kohu, niin toimintamalli vain oli valmiina ja sitä käytettiin. Itse kansankirkko, josta taistelua kai käydään on menetetty jo paljon aikaisemmin ja se tavallaan vain seuraa tilannetta sivusta. Arkkipiispa uskalsi pyrkiä hiljentämään nuortenlehden, mutta ei hän uskalla pyrkiä hiljentämään sitä massaa, joka huutaa koviten, joten ennustettavissa on lähinnä jatkuvaa kilpahuutoa. Myöskään varsinaisilla ateisteilla ei ole tässä mitään roolia. En hetkeäkään usko, että esimerkiksi Eroa kirkosta-palvelun porukat olisivat kuviossa millään tietoisella tavalla mukana. He olivat vain yksi sopiva ratas, joka pyörähti lopullisesti kunnolla käyntiin silloin, kun ensimmäiset massaerot alkoivat.
Jupakan alkusyy, eli se miksi homoseksuaalit haluavat - jos voi yleensä edes sanoa, että he haluaisivat - kirkollisen avioliiton on minulle, ja varmaan kaikille muillekin, aivan täydellinen mysteeri. Kristittyjä kun ollaan sen todellisen alkusyyn tietysti tietää, mutta se ei oikein Suomessa sovi julkiseksi syyksi, sillä mikäli arkkipiispa sen sanoisi, niin media olisi täysin sekaisin usemman kuukauden ja Seppo Simolankin ansaitut eläkepäivät menisivät aivan varmasti pilalle. Ainoa tapa miten kansankirkko, säilyäkseen kirkkona, voisi tilanteen ratkaista olisi yksinkertainen toteamus, että se nyt ei vain käy ja dialogi on loppu.
No jaa. En tiedä. Joka tapauksessa, jos tämä päivittyy, niin Google Chromen Blog This! - laajennus ainakin pelaa.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Älä alistu!
Ei pitäisi alistua katsomaan aamukahvitelevisiota, mutta minkäs teet, kun telkkari on auki. TV-ihmiset ovat tosiaankin hulluja. Jotenkin masentaa kuulua "aikuiseen" kansakuntaan, joka pystytään teinitytön rehellisten ja viattomien puheiden vuoksi masinoimaan tollona laumana eroamaan kirkosta. Tai siis yleensäkään tekemään hysteerisenä tärkeitä päätöksiä. Toisaalta tavallaan hienoakin, että teinit vielä pystyvät saamaan "kukkahattutädit" sekaisin. Ehkä se on Rock&Roll.
Onneksi tämä on kuitenkin vain sitä miltä kansakunta telkkarista tai kirkollisista medioista, jotka kyllä ovat pimeyden voimien agentteja tässä, näyttää. Todellisuus on toki ihan toinen.
P.S.
Jaa. Olisi pitänyt heti kääntää YLE:n Absurdistaniin. Kyseessä olivatkin kotomaamme äärikristilliset. Hesarin tulevan raportoinnin laitakristillisistä taidan jättää väliin ihan mielentyyneyden vuoksi.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Onko Halla-aho rasisti?
Minusta ei, vaan hän on harvinaisen sivistyneellä tavalla kohtelias ja mukavakin tyyppi. Rasismialan ja identiteettikaupan todelliset ja innovatiiviset harcoremiehet ovat kuitenkin toista mieltä, kuten yltä ilmenee. Ja milläpä niille vastaan väittäisi, kun jo vuosikymmeniä ovat asian tutkimiselle omistaneet.
Keskittymällä universaaliin kirkollisuuteen ja toisaalta paikallisuuteen maailmaa alkaa näyttämään selkeältä, kirkkaalta ja järkevältä. Mitä se ei tietenkään ole, vaan aina monta vaaraa vaani tiellä ja se on myös aina syytä muistaa. Onneksi siis on YLE sillä sen kautta aina paljastuu maailman täydellinen järjenvastaisuus ja järjettömyys; pahuus siis. Ei olisi uskonut, että tähän puurosmaiseen limboiluun vieläkin pystytään, mutta koska pystytään, niin en uskalla edes kuvitella mitä vielä on odotettavissa.
Videosta kiitos rähmikselle.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Homovastainen
Ajat ovat sellaisia. Mikäli toteaa, että kirkolla on oikeus pitää oma avioliittokäsityksensä ja myös oikeus julistaa sitä ja sen ohella suhtautuu nuivasti siihen, että homoilla olisi oikeus perheen ulkopuoliseen adoptioon, niin välittömästi on tuhansia teiniaivoja kiihkoissaan huutamassa kurkku suorana homovihasta. Tällaiseltahan julkinen keskustelu siis näyttää.
Koska näin on, ilmoitan tässä olevani sekä homovastainen, homofobinen, että jopa homovihainen. Mitä erilaisiin dialogeihin ja keskusteluihin tulee, niin toteaisin, että pitäkää tunkkinne.
Liberaaleille vinkujille voisin toki vielä todeta, että hypätkää nyt jo alas sieltä rotevien homojen olkapäiltä: teidät on kyllä jo nähty. Totaalikyllästyneenä, täältä tähän.
P.S.
Tällä ei siis ollut juurikaan tekemistä tekemistä herätys- ja lähetysliikkeiden Älä alistu! - kampanjan kanssa, vaan siitä lukemani kommentoinnin niin Kotimaa24 - sivuilla, YLE:n siitä tekemien uutisten ja listojen, joissa sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavia ehdokkaita kutsutaan homofoobikoiksi ja joita sattumalta tuli luettua ja kuultua yhtä aikaa. Kyseisestä kampanjasta olen erittäin pitkälle samaa mieltä kuin Palaneen käryä - blogi tai Samuli Siikavirran blogi. Kampanjan ajatus, että maailman paineissa ei pidä alistua on aivan hyvä, mutta kampanja on aloitettu ja kohdistettu väärin. Homoseksuaalisuus on varmaan pienimpiä ongelmia siinä menossa, joka nykynuorille erilaisia, kristillisyydestä vierottavia paineita luo. Ja se, että kansankirkon sisällä ajatetaan erilaisia poliittisia agendoja sukupuolietiikan kautta on aikuisten ja kansankirkon oma ongelma ja siihen taisteluun ei nuoria juuri kannattaisi sotkea.
Mutta siis joka tapauksessa, jos rintamalinjat halutaan vetää niin, että sukupuolineutraalin avioliittolain vastustaminen on homovastaisuutta, niin sitten olen homovastainen, eikä koko juttu paljoakaan muuten kiinnosta. Ekumenian nimissä tosin olisi kiva, jos kansankirkko pysyisi kristillisenä.
20,3 prosenttia
Koska kosmopoliittiset viihdelehdet jo uutisoivat asiasta niin viitataan niihin. Perussuomalaisten kannatus aina henkisesti itsenäisessä - kunhan kanava ja rantarata saadaan rakennettua, niin myös fyysiset tullipuomit pystytetään - Kymissä on siis 20,3 prosenttia. Näin se käy. Vuosi sitten kaksi paikkaa tuntui hurjalta tavoitteelta ja se on edelleenkin virallinen tavoite. Noilla prosenteilla tulisi kolme paikkaa ja neljäs alkaa olla kai hilkulla. Siitä viidenteen taas ei olisi matka eikä mikään. Laitankin mielessäni tavoitteen PS:lle neljä paikkaa ja antaisin sen viidennen suosiolla ja iloisesti KD:lle.
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Turunen ja Ahvio
Uusi suosikkiohjelmani radiosta on Patmos-säätiön tuottama Taivaan ja maan väliltä - ohjelma, tai niistä ne jaksot, joissa Pasi "Tappara" Turunen ja Juha "Kalvinisti" Ahvio vastaavat kysymyksiin. Myös Pasi Turusen soolo-ohjelmia kuuntelee mielikseen, mutta ei niissä ole samaa hehkua. Pasi Turunen on selvästi älykäs ja tietäväinen kaveri - mikä oikeastaan oli yllätys, koska olen luullut, että Patmos on ihan hihhuleiden touhua - ja suhtautuu asioihin rennon avoimesti, mutta silloin, kun Juha Ahvio pääsee ääneen alkaa tapahtua, silloin puhdistetaan uskoa.
Tavallaan pitkät, asian ytimeen menevät luennot ovat masentavaakin kuunneltavaa. Aina jossain vaiheessa tulee tunne, että nyt vain yksi pieni hyppy taaksepäin ja tässä allekirjoitetaan Trenton kirkolliskokouksen oikeamieliset dokumentit, ja tunnustetaan maamiesten oikea usko, mutta ei: siitä lähdetään jyräten pomppimaan eteenpäin reformaation polkuja niin, että kiveä ei jäisi kiven päälle, vaan vain puhdas, hiottu kulmakivi jököttämään marmorisen mäen päälle. Ei toki kapinoiden, mutta hallitun virkamiesmäisesti riisutaan kaikki turhat koristeet tavallaan reformoiden reformaatiota kunnes vastassa on vain paljas seinä, totuus, joka on puhdas, mutta josta ei oikein saa mitään otetta ja josta ei oikein tiedä mikä se on. Siihen seinään pitäisi kai sitten päänsä lyödä. No onneksi ei tarvitse.
Siitä huolimatta mielenkiintoista ohjelmaa ja propsit Turuselle ja Ahviolle.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Politiikkaa ( ja tärkeämpää )
Vaalien todelliset voittajat ovat jo selvillä. He ovat ne noin 100 onnellista, mutta onnestaan tietämätöntä ihmistä, jotka saivat käsiinsä Freddy Van Wonterghemin ja Mirka Salon yhteismainoksen, johon korkean omakätisesti piirtelin tussilla ehdokkaiden numerot. Keräilyharvinaisuus, jonka lupaan pyydettäessä signeerata sitten joskus.
Vapaa-ajan asiantuntijana vietin siis viikonlopun Ruonalan vapaa-ajan markkinoilla. Politiikan teko markkinoilla on yllättävän leppoisaa ja hauskaa, ja toisaalta myös asiapohjaista. Siihen soisi törmäävänsä useamminkin. Tosin ei välttämättä tärkeinä pyhinä, mutta näin nyt kävi, että sitä joutui Ruonalan jalkapallohalliin, joka ei kyllä varsinaista tarkoitustaan ole täyttänyt, sillä KTP pelaa kakkosessa, eikä eurcupeissa. Yhdellä käytävällä olivat siistissä rivissä puolueiden teltat järjestyksessä IPU, KD, Kokoomus, SDP, PS, Keskusta, Vasemmisto ja Vihreät.
Ensimmäisen shokkini koin Kymen KD:n teltalla. Juteltuani ohimennen yllättävän pätevän tuntuisten ehdokkaiden kanssa näin Kotkan KD:n vaalivideon. Siis uskomattoman hieno suoritus puhtaasti amatööripohjalta. Älykkäät ja hyvät eivät tee mainostoimistoilla mitään. Ja heti sen perään markkinoiden lavalla esitettiin Kymin KD:n vaalilaulu ( tässä vanhassa kulttuurikaupungissa Haminassa tallennettu versio ). Mieleeni alkoi väistämättä hiipiä salakavalan sekavasti ajatus, että minunhan pitäisi äänestää Kristillisdemokraatteja. Mutta pois sellainen mielestä, omia ei jätetä. Sisua ja kiukkua nostikin välittömästi se pelin politiikka, jonka kohteeksi vaatimaton, mutta valaistunut puolueemme joutui: Oli itsestään selvää, että kymmenennen polven pyttisläinen Raul Lehto voittaisi kalankäsittelykilpailun, joten hän osallistui siihen puolueen edustajana. Perkuupöydälle tuotiin kuitenkin jotain muikkuja. Ei muikku mikään kala ole. Olosuhteisiin nähden kisa sujui kuitenkin hyvin. Lopullisesti tilanteen palautti normaaliksi Juho Eerolan loistelias, isänmaallinen mieslauluesitys, joka jäi mieleen markkinoiden parhaana taide-elämyksenä, mikä hyvin sopiikin puolueelle, jolla puolueista ainoana on kulttuuripoliittinen ohjelma ja joka historiallisesti on onnistunut herättämään jopa kulttuuripoliittista keskustelua ennen vaaleja. Ensimmäinen päivä sujui siis ohjelmallisesti kulttuurillisissa merkeissä sen ohella, että ihmisten kanssa puhuttiin politiikkaa ja pakkailtiin mainoskasseja.
Toisena päivänä huomasi heti, ketkä luottavat paikallisuuden voimaan. Häkämiestä ( Sodoma ) ja Tiusasta ( Stasi ) ei lasketa, joten PS ja KD olivat ainoat puhtaasti paikalliset joukkueet paikalla. Keskusta oli ostanut Väyrysen, SDP Urpilaisen ja Vihreät JJ. Kasvin vahvistuksikseen. Ei juuri auttanut. Seisomme ylväästi loistavana valona pimeyden ytimessä toisella puolellamme Väyrynen ja toisella Urpilainen. Nämä kaksi aiheuttivat hetkellisen sekaannuksen tukkiessaan kentän, mutta tilanteen selkiydyttyä oli selvää, että voitto oli meidän. Molemmat näistä ryöväreistä ja ostopelaajista pitivät vielä lavalla puheet, mutta niitä tuskin kukaan muistaa. Tekniikan tohtori JJ. Kasvin olen aina kuvitellut olevan niitä harvoja vihreitä, jotka ymmärtävät ydinvoimasta joitain, mutta niin hän vain lavalla paasasi Japanin toteutumattomasta ydinkatastrofista ja kuinka sen vuoksi ei ikinä ydinvoimaa Suomeen, mikä on vaaleissa tärkeä kysymys. Ei mahda kantaa vaaleihin asti kuitenkaan, vaikka vihreiden puoluetoimistossa varmasti toivotaankin, että ydinvoimalat olisivat tällä hetkellä Japanin suurin huolenaihe.
Paljon muutakin hienoa tapahtui, mutta siinä noin pääpiirteissään. Eli mukavaa oli, mutta väärinä päivinä, joten hallilta suoraan korvat luimussa junalle, suistolta yläjuoksuun Kouvolaan ja kirkkoon. Saarnassa pappi muistutti kuin tilauksesta kenen kutsua kaikissa tilanteissa todella kannattaa kuunnella ja oli, kuten aina, tietenkin oikeassa. Mutta kuten jo sanottu, nyt kävi näin.
Todettakoon lopuksi, että on ihan puhdasta kommunismia järjestää vaalit sunnuntaina ja suorastaan tieteellistä kommunismia on järjestää ne Palmusunnuntaina. Silti koen velvollisuudekseni mennä ja antaa ääneni moista kommunismia vastaan. Toivottavasti mahdollisimman moni tekee samoin ja myös äänestää oikein, eli Perussuomalaisia.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Pimp My Bride
Eli Turun tuomiokirkkoon suunnitellaan vaaleissa ehdolla olevien poliitikkojen muotinäytöstä. Asiasta kertoo Kotimaa24:
Piispana toiminut Kantola saatetaan nähdä tuomiokirkon catwalkilla.
Toivon, että poliittiset ehdokkaat ymmärtäisivät Suomen kirkon piispoja ja pappeja paremmin miksi muotinäytös ja vaalikampanja hautojen päällä steppaillen ei ole hyvä ajatus. Sen asian ymmärtämiseksi ei tarvitse edes sitä tietoa mikä koulutetuilla papeilla väistämättä on kirkkotilan sakraalista luonteesta. Mikäli PS:n edustajia osallistuu, tulen tulevaisuudessa harkitsemaan äänestämiskäyttäytymistäni hyvin vakavasti.
Pyhäinhäväistyksenä tapaus olisi toteutuessaan käsittääkseni suurempi kuin kaikki hölmöjen teinien, joille ilmeisesti ei ole edes koskaan yritetty opettaa totuutta, kännipäissään tekemät tempaukset yhteensä. Tämän taustalla ei voi olla edes hyvää intentiota, koska ainakin papit tekevät asian täysin tietoisina siitä mitä tekevät.
Lopetan toteamalla yksinkertaisesti: "Järkyttävää" Ja pyrin olemaan kiitollinen siitä, että itse katedraali ja Suomen piispanistuin on muualla. Mitäpä näitä pohtimaan, ateistit ja kommunistit mellastaa, se on niiden tekojen luonne.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Vihaan Getafea
No en varsinaisesti, mutta niin töpinöissäni olin, että luulin pelin olevan tänään, vaikka se on vasta huomenna. Menen pihalle huutamaan ja jos naapurin koira tulee puremaan, niin tappelen sen kanssa pimeässä yössä ja kaadun lumihankeen kuin soturi.
Joka tapauksessa nämä miehet ovat matkustaneet Madridiin:
Iraizoz, Koikili, Amorebieta, San José, David López, Llorente, De Marcos, Gabilondo, Raúl, Susaeta, Iraola, Orbaiz, Gurpegi, De Cerio, Javi Martínez, Muniain, Ekiza ja Urko Vera.
Hienoa porukkaa ja he ottavat 1 - 3 vierasvoiton. Ottelu siis alkaa Suomen aikaa klo 22:00 ja poikkeuksellisesti maanantaina.

torstai 10. maaliskuuta 2011
Natsipuolue De Röda
Vihreiden virhelistaa ei jaksa luetella, joten huomioidaan tällä kerralla vain "älyllinen" epärehellisyys. Vihreiden ideologi ja ilmeisesti Suomen älykkäin vihreä Osmo Soininvaara kirjoittaa perussuomalaisista: Vihreät ja perussuomalaiset samaan hallitukseen? Siinä mitä Osmo "Ode" Soininvaara PS:tä kirjoittaa ei tietenkään ole totta kuin siteeksi. Oden kunniaksi on sanottava, että hän todennäköisesti ei ymmärrä sitä itse ja on siksi viaton.
Jatketaan kuitenkin vihreällä ja intellektuaalisesti koetellulla poliittisen retoriikan linjalla, eli lyhyt ja tyhjentävä vastaus, joka noudattaa samaa tosiasioiden huomioimisen tasoa, kuin Soininvaaran kirjoitus, mutta joka on rehellisempi ja enemmän kiinni totuudessa olisi tietenkin: "Älä unta nää. PS ei lähde hallitukseen, jossa ajetaan vammaisten lasten eliminoimista." Muutenkin PS näyttäisi suhtautuvan vihreiden ajamiin sosiaalidarwinistisiin eugeniikkaohjelmiin hyvin nuivasti. Mikä on hyvä.
En siis usko, että nämä kaksi puoluetta mahtuisivat samaan hallitukseen.

tiistai 8. maaliskuuta 2011
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Kaiken onnettoman eräs huipennus
Sellainen on Johanna Korhosen ohjelma hänen omasta mielenmaailmastaan Yleisradiossa. Kuultavissa vain yhden päivän, mikä tietysti on asiassa hienoin puoli. Itse tunnen oikeastaan vain puhdasta kiitollisuutta siitä, että minun ei tarvitse ollaan millään tavoin kristittynä osallisena tuollaisissa kiistoissa, joten se asian siitä puolesta.
Toinen , ihan maallinen ja jatkuvasti havaittava juttu on se, että totuuden varsinaisesta asiasta löytää jälleen kerran huomattavasti paremmin verkon sameista vesistä ja sen keskustelupalstoilta, kuin rakkaasta Yleisradiostamme. Olkaapa hyvä.

Joukkohali
Halataan kaikki henkisesti Taneli Heikkaa. Taneli voi pahoin ja vihreät hänen kanssaan. Paraneminen tietysti edellyttää tosiasioiden tunnustamista, joten Tanelin ja vihreiden kannattaisi ihan ensimmäiseksi lopettaa oman huonoutensa projisoiminen perussuomalaisiin.
Niiltä lukijoista, jotka äänestävät vihreitä, ovat puolueen jäseniä tai ehdokkaita kysyisin edelleen: Miten ihmeessä te kehtaatte? Tämä ei siis ole retorinen, vaan ihan vilpitön kysymys.
Vihreäthän muistetaan puolueena, joka toi, Taneli Heikan kaltaisten mediahahmojen tuella, Suomeen poliittiset oikeudenkäynnit. Sillä linjalla vihreät selvästi aikovat myös jatkaa, joten kansalaisten kannalta parasta tietenkin on, että puolue olisi mahdollisimman pieni tai, että sitä ei olisi ollenkaan. Niille, joita vihreiden alkuperäinen idea luonnon suojelemisesta kiinnostaa on tarjolla vaikkapa juuri perussuomalaiset. Timo "Pappa" Soinikin piti viikoittaista absistenssipäivää lihan suhteen hiljaisesti, nöyrästi ja muille tyrkyttämättä jo kauan ennen kuin vihreät natsit pakottivat Helsingin koululaiset noudattamaan aatettaan samalla jyräävällä tavalla, kuin Adolf "Metroseksuaali" Hitler teki 30-luvun Saksassa.
Muutenkin kannattaa muistaa, että 30-luvun Saksassa juuri kukaan ei luullut juuri niiden natsien olevan pahoja. Osittain varmaan siksi, että natsit kaikkein eniten ja sumeilematta toitottivat olevansa hyviä. Heillä oli myös omat propagandalehtensä, joissa vihjailtiin, että poliittisten vastustajien pelossa ei uskalla kirjoittaa, samaan aikaan, kun he itse suunnittelivat sananvapauden rajoituksia. Natseissa kuitenkin oli myös ihan sivistynyttä sivistyneistöä mukana, joten he eivät menneet niin halpaan kuin Taneli Heikka ja vihreät, eli palavissa innoissaan paljastaneet kokonaan omaa olemustaan etukäteen. Tyhmyys ei olekaan synti, vaan tyhmyys on monessa mielessä arvostettavaa ja erittäin hienoa. Korkeampia voimia voimme kiittää myös siitä, että sellainenkin vilpillinen tyhmyys, joka yrittää naamioitua älyllisyydeksi tulee aina esiin juhlittavaksi. Vihreille on nyt käynyt niin: kovasta yrityksestä huolimatta ei heistä ole edes kunnon natseiksi. Mikä on hienoa.
P.S.
Ilamannille ja Kalskeelle vielä, että kirjoituksen sisältämä linkki selkeälle netin vihasivustolle, on täysin tietoinen teko. Vetoan kuitenkin syyntakeettomuuteeni, sillä tietoisuutta on aivan selvästi ihan joka junaan ja useita on vielä asemilla odottamassakin sitä koskaan tulematonta junaa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
No niin
Ottelu lähestyy loppuaan: Athletic Club Bilbao 2 - Sevilla 0.
Sevilla teki hädissään oman maalin toisen jakson puolivaiheilla ja Iraola viimeisteli hienosti 2 - 0 ajassa 42 minuuttia ja risat. Erokentät odottelevat edelleen pelokkaina ensi kautta.
Sevilla teki hädissään oman maalin toisen jakson puolivaiheilla ja Iraola viimeisteli hienosti 2 - 0 ajassa 42 minuuttia ja risat. Erokentät odottelevat edelleen pelokkaina ensi kautta.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Hieno päivä
On ilo huomata, että Suomessakin on isänmaallisia oikeistopolitiikkoja ja tänään heitä sitten olisi ihan tavattavissakin. Unkarin pääministeri Viktor Orban muiden mukana.Vain vähän aikaahan he täällä ovat, mutta mistä tietää mitä vaikutuksia sillä tulevaisuuden kannalta on. Tiedä vaikka isänmaallisuuden tauti tarttuisi niihin, jotka pääsevät lähempiin kosketuksiin arvokkaiden vieraiden kanssa. Ja onhan totta sekin, että pyhälle Kasimirille, jonka muistopäivä tänään on, tappio unkarilaisille koitui suureksi siunaukseksi.
Auringonpaiste taas saa jo syntymään visioita nurmella pelattavista pallopeleistä. Tehdään siis nykymedialle tyypillinen paljastus ja kirjataan tähän luottamuksellinen puhelinkeskustelu, jonka voi väittää tapahtuneen:
- Veikkausliiga.
- Rikospoliisista päivää
....
:)

torstai 3. maaliskuuta 2011
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Vastuullinen media
Kuva MTV3:n uutisista
Iltalehti uutisoi eilen ja Aamulehti yhä edelleen, että Suomen Sisun jäsenten keskuudessa liikkuisi sähköposteja, joissa suunnitellaan hyökkäystä kansanedustajaehdokas Jani Toivolaa vastaan. "Uutinen" oli pelkkää roskaa, kuten Matias Turkkilan ansiokkaasta ja maltillisesta ( itse olisin varmaan kävellyt suoraan tekemään tutkintapyyntöä ) vastineesta käy ilmi: Tapaus Toivola.
Kuvaan liittyen Helsinki Roc&Roll Oy ja sen johtaja Juhani Merimaa varmaan selittävät itse valveutuneelle medialle miksi kyseinen teksti on juuri klubin palkittujen tähtiesiintyjien mittojen mukaisella korkeudella julistamassa karua sanomaansa.
Halla-aholaisena en vielä ole palkannut henkivartijoita, mutta kirjoitan nyt ensimmäisen kerran pelon vallassa ja kyllähän tällainen pistää vakavasti harkitsemaan voiko tässä maassa harjoittaa turvallisesti yhteiskunnallista sananvapautta. Mistä sen tietää minne ja miten Tavastialla aivopestyt pikku pioneerit hyökkäävät. Kalske&Illman? Ovatko he uhattujen ainoa turva? Varmaa ainakin on, että he ilman muuta puuttuvat nopeasti ja ankaralla kädellä tällaiseen yritykseen estää poliittinen toiminta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)