Tästä on jo reilusti parikymmentä vuotta. Olimme Ruotsissa eräässä tehtaassa käymässä. Innostuin yhdestä ovelasta robotista ja jäin tutkimaan sitä. Eksyin muista ja jäin lähes täysin tyhjään tehdassaliin. Ajattelin viisaana oliona, että jossain vaiheessa kaikki kuitenkin menisivät kahvioon, joten lähdin sinne.
Kahvion laajassa aulassa oli kovasti porukkaa kerääntyneenä jonkun esityksen ympärille. Kirkasvärisiin aerobicasuihin pukeutunut pariskunta, mies ja nainen, veti siellä jotain jumppaa. Porukka, joka oli tavallisen metsäsuomalaisen oloista, katseli noiden tekopirteää hymyä uhkuvien voimistelijoiden esitystä täysin vakavina, ihan kuin siinä olisi ollut jotain järkeä. Musiikki oli jotain poppia.
Minusta koko hommassa oli jotain suurta symboliikkaa ja koinkin eräänlaisen valaistumisen. Ajattelin, että voi perkele, parhaiten tekisin, jos ottaisin mukaani pari hyvää kirjaa, menisin jonnekin puistoon, istuisin nurmikolle lootusasentoon ruveten lueskelemaan ja odottaisin kaikessa rauhassa kuka minut sieltä poimii ja seuraisin sitten sitä suuntaa. Silloin oli kuitenkin kaikenlaisia sitoumuksia ja jätin munattomuuttani seuraamatta tuota vaistoa, joka varmaan olisi johtanut oikeaan.
2 kommenttia:
Nyt sitten koet epäonnistuneesi elämässä?
Älä huoli, vielä on mahdollisuus parannukseen. Käyt heti maksamassa tv -maksun, liityt kirkkoon ja vasemmistoliittoon!
Unohdat tv:n, viinan, natsopropagandan ja alat joogaamaan! Otat matraksesi vaikka KakkaLeikki -Kekke:n.
"Nyt sitten koet epäonnistuneesi elämässä?"
En ollenkaan. Ihan aitoa onnistumisen iloa koin jopa tuon kirjoittamisen jälkeen.
Vähään kun tyytyy niin paljon saa ;)
Lähetä kommentti