Evoluutioteorian mukaan kaikki elämä on yhtä alkuperää ja erilaiset lajit ovat eriytyneet omiksi elämänmuodoikseen muutamahkon suuren muutoksen kautta.
Muurahainen on omalla tavallaan huomattavasti menestyneempi elämänmuoto, kuin esimerkiksi ihminen. Paljon vanhempikin se on. Nykyisin on taas nousemassa esille näkemys, että muurahaispesä olisi yksittäinen olio, superorganismi, jossa eri muurahaiset toimittaisivat tietynlaisten ruumiinjäsenten virkaa.
Koska elämä on yhtä ja samaa virtaa on aika luonnollista, että eri lajien sosiaaliset käyttäytymistavat perustuvat osittain samoihin evolutiivisiin mekanismeihin. Niihin, jotka yleensä mahdollistavat lajin ja sen yksilöiden säilymisen. Ei ole varmaan mikään ihme tai sattuma, että sosiobiologia on kummunnut aika pitkälti yhteisöllisten hyönteisten tutkimuksesta.
Siitä miten evolutiivinen valinta tapahtuu käydään keskustelua, jossa keskeisenä kiistanaiheena kaiketi on, voiko ryhmien välinen valinta muodostua hallitsevaksi ryhmien sisäiseen valintaan nähden. Siis ihmetellään esimerkiksi sitä, miksi jotkut eläinpopulaatioiden jäsenet toimivat selvästi epäitsekkäästi ja heikentävät näin mahdollisuuksiaan lisääntyä itse. Jos joutuu nuorena pedon syömäksi, koska varoittaa muuta laumaa ja kiinnittää pedon huomion, niin ei siinä enää paljon lisäännytä. Parempi olisi mennä piiloon ja antaa pedon syödä joku kilpailija. Ryhmävalintaa siis selvästi on, minkä puolesta mehiläiset, muurahaiset ja vastaavat ovat selkeähkö todistekin. Virallisesti sitä kuitenkin pidetään heikkona verrattuna ryhmän sisäiseen valintaan. Tavallaan on ymmärrettävääkin miksi noin ajatellaan. Koko juttu olisi kätevintä ratkaista niin, että sen taustalla olisi vain yksi valintamekanismi. Uusi ryhmävalinnan teoria taas edellyttää sitä, että on useampia, eri tasoilla olevia valintamekanismeja.
Asia nähdään uudessa, ehkä vielä kerettiläisessä näkemyksessä, niin, että itsekkyys on valttia ryhmän sisäisessä valinnassa, mutta epäitsekkyys taas ryhmien välisessä valinnassa. Loppupeleissä ryhmävalinta kuitenkin muodostuu lajin kehityksen aikana hallitsevaksi ja lopulta epäitsekkäästi sisäisesti käyttäytyvät ryhmät säilyvät evoluution "voittajina", itsekkäästi sisäisesti käyttäytyvien ryhmien kadotessa niiden tieltä.
Aiheesta kirjoittaa tarkemmin, David Sloan Wilson, joka esittää, että ihminen lajina olisi suuressa muutoksen vaiheessa kehittymässä kohti superorganismia ( tai siis superorganismeja ). Itsehän taas tapani mukaan luin vain vähän alkua, ennen kuin kiiruhdin kirjoittamaan tämän. Vierailullahan tässä vain ollaan muurahaisten planeetalla, joten kiire painaa päälle. Pahoittelen siis mahdollisia väärinkäsityksiä ja otan oikaisuja enemmän kuin mielelläni vastaan.
Mieleen vain tuli voiko muurahainen X turvata muuhun kuin Jumalaan, jos hän haluaisi säilyttää vapaan tahtonsa?
9 kommenttia:
Suosittelen Bert Hölldobblerin ja Edward O. Wilsonin kirjaa Muurahaiset, mikäli aihe kiinnostaa enemmän. Hölldobbler ja Wilson painottavat kovasti sitä, miten menestyneitä murkut ovat.
Jep. Tuo on ollut pitkään harkinnassa. Siinähän ovat muistaakseni suuressa roolissa kotomaamme omat muurahaiset ;)
Enemmän kiinnostus on ihan ideatasolla. Itse olen tarkkaillut vain ympäristön pesiä ihan mielenkiinnosta. Olen sen verran "buddhalainen" että en viitsi pahemmin sorkkia niitä.
Vai ollaan Kymessä buddhalaisia. Eikö yksi Ruukinmatruuna riitä?
"Vai ollaan Kymessä buddhalaisia. Eikö yksi Ruukinmatruuna riitä?"
No minulla on ihan eri opettajat.
Vaikka heitä kunnioitan, niin itse kuitenkin tyydyn olemaan buddhalainen heittomerkeissä.
...ja jos kovasti alkaa tarkkailu ahdistaa voi sinne päsään kusaista.
Ne on kuitenkin vaan hyönteisiä jotka kuljettaa risuja.
"Ne on kuitenkin vaan hyönteisiä jotka kuljettaa risuja."
Kyllä Suomen muurahainen vastaa kymmentä Amazonasin muurahaista.
Sitä paitsi, jos muurahaispesään laittaa kuoritun tikun, siitä tulee hyvän makuinen. Ei ole kiva jos toiset silloin kuseskelee pesiin ;)
Hyvä juttu.
Mielenkiintoista että Hölldobler ja Wilson kirjoittavat taas uuden kirjan - vastahan ne 70-luvulla kirjoittivat saman nimisen kirjan.
Jostain syystä en koskaan ole erityisemmin lämmennyt tällaisille eläinmaailmasta ihmisyhteiskuntiin siirretyille teorioille. Enkä lämpene jatkossakaan.
"Jostain syystä en koskaan ole erityisemmin lämmennyt tällaisille eläinmaailmasta ihmisyhteiskuntiin siirretyille teorioille. Enkä lämpene jatkossakaan."
Täytyy muistaa, että ne eivät ole mitään ehdottomia ja deterministisiä. Eivätkä varsinkaan toimintaohjeita. Ei ole olemassa - noin kärjistetysti - mitään poliittista vaatimusta, että ihmisten pitäisi ruveta toimimaan muurahaisten tapaan. Ei se olisi mahdollistakaan ;)
Ja tuo oli minun sävellystäni aiheesta. Varsinainen pihvi on tuossa Wilsonin tekstissä ja Wilsonin & Wilsonin tekstissä Rethinking the Theoretical Foundation of Sociobiology.
Ei niissä muurahaisista puhuta, eikä ihminen tietenkään kehittyisi samanlaisiksi superorganismeiksi, kuin muurahaispesät, vaikka se tuhansien vuosien aikana superorganismeja kohti kehittyisikin.
Lähetä kommentti