keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Historiallinen romaani

Arabialaisessa kaupungissa asuu mystiikkaan viehtynyt, Mahomet niminen mies. Hän viehättyy juutalaisten opista ja alkaa tutkia sitä. Hän näkee näkyjä ja tekee tulkintoja. Juutalaiset hämmentyvät, nauravat hänelle ja sanovat, että sinä olet nyt käsittänyt kaiken hieman väärin. Mahometin oppi voittaa kuitenkin alaa ja hän kostaa juutalaisten pilkan viemällä heidän omaisuutensa ja karkottamalla heidät arabialaisesta kaupungista. Viimeisistä jäljelle jääneistä hän tappattaa 600 miestä ja myy naiset ja lapset orjiksi. Mahometin oppi jää eloon ja se leviää.

Historialliset romaanit päättyvät usein juuri noin huonosti. Nykyään meidän pitäisi kunnioittaa kyseistä oppia, koska se on jollekin pyhä samalla, kun meidän pitäisi rekonstruoida omia uskomuksiamme siihen sopivammiksi.

Samaan aikaan, kun demarinaisten Erkki Tuomioja vaatii, että lapsia pitäisi kommunistiseen tapaan suojella vanhempiensa uskomuksilta, muistaen samalla huomauttaa, että todellinen ongelma ovat USA:n kristityt, hoitavat Demarinaiset järjestönä asioita niin, että Suomen julkisissa tiloissa aletaan harjoittamaan puhdasta uskonnollista apartheidpolitiikkaa mahomettilaisten ja demareiden vaatimuksesta varaamalla uimahallivuoroja suomalaisille ja ulkomaalaisille mahomettilaisille ja nimittämällä näitä vuoroja maahanmuuttajanaisten vuoroiksi.

Itse kirjoitin jo asiasta ihmettelyni, mutta en silloin tiennyt, että hankkeen takana ovat nimenomaan Demarinaiset. En voi sanoa, että olisin yllättynyt. Kimmo Kiljuselta, Paavo Lipposelta, Erkki Tuomiojalta, Erkki Liikaselta, Lasse Lehtiseltä ja vastaavilta tuskin muuta voi odottaakaan. Ihme tyttöjä, jotka eivät tässä asiassa uskalla kuin piiloutua maahanmuuttajien selän taakse.

Vaadittu kunnioitus oppia kohtaan onkin puhdasta pelkoa, eikä mitään muuta.

Jussi Halla-ahon ihmettelyyn miksi juuri lauantai on se päivä, jolloin vain mahomettilaiset, niin suomalaiset kuin maahanmuuttajat, saavat uida, vastauksena on luonnollisesti se, että demarit ja mahomettilaiset haluavat niin.

1 kommentti:

Poropoliisi kirjoitti...

Jussi Halla-ahon ihmettelyyn miksi juuri lauantai on se päivä, jolloin vain mahomettilaiset, niin suomalaiset kuin maahanmuuttajat, saavat uida, vastauksena on luonnollisesti se, että demarit ja mahomettilaiset haluavat niin.

Tietenkin. Jos uintipäivä olisi ollut esimerkisi tiistai, niin joku olisi saattanut esittää kiusallisia huomioita siitä, käyvätkö maahanmuuttajat ylipäätään edes töissä, kun joutavat keskellä viikkoa uimaan.