Vaalit lähestyvät ja bloggerista on kadonnut yläpalkki, josta muun muassa sai nopeasti napsautettua uuden tekstin kirjoitustilan esille. Epäilen tätä vihollisten katalaksi juoneksi, terroriksi julkisessa tilassa, ellei toisin todisteta. Tämä siis vitsinä, mikä nykyjournalismin oloissa on erikseen mainittava. Lueskelin muuten Kauko Kareen Tähän on tultu - kirjaa vuodelta 1967 ja se todistaa, että Suomessa on joskus ollut poliittisesti vakavasti otettavaa, kriittistä journalismia. Se mikä on ollut voi myös palata.
Vihollisuus muuten on asioiden tila. Siihen ei tarvitse liittyä mitään suuria tunteita ja vihollista voi kunnioittaa, jopa väitetään, että rakastaakin. Ei vihollisuudesta aina pidä edes pyrkiä irti, vaan se voi olla jopa hedelmällinen tila. Poliittiset vihollisuudet usein ovatkin sellaisia, jos niihin ei sotketa vihaa ja kaunaa. On hyvä, että puolueet ovat keskenään vihollisia.
2 kommenttia:
Itsekkyys ei ole pahuutta. Aktiivinen toimiminen omasta edusta piittaamatta toisen tappioksi; se on pahuutta. Valitettavasti tätä politiikka alkaa yhä enemmän olla. Ei poliitikkoa kiinnosta ninkään omien kannattajiensa edun ajaminen kuin nimenomaan toisen osapuolen demonisointi ja jopa pyrkimys sulkea vallankäytön ulkopuolelle. Jälkimmäisestä hyvin raadollisia esimerkkejä ovat Hirvisaaren, Hakkaraisen ja Halla-ahon kohtelu.
Ehkä tulevat historioitsijat puhuvat meidän aikakaudestamme H-miesten murroskaudesta, viitaten Hirvi-Hakkara-Halla-ahoon :)
No ei itsekkyyttä hyveenäkään voi pitää. Toisaalta toki toisten tappioksi toimiminen on paheellisempaa. Vihollisuus voi olla tila, jossa ei toimita toisen tappioksi, vaan pyritään pakottamaan toinen oikealle tielle.
Demonisoinnin ei pitäisi kuulua vihollisuuteen, eikä oikeastaan minnekään, koska demonisointi taitaa olla aina vain pahuutta.
Lähetä kommentti