keskiviikko 15. elokuuta 2012

Teknoseikkailu

En ole kymmeneen vuoteen vilkaissutkaan Linuxiin päin, mutta kun satuin näkemään ylimääräisen fläppärin ajattelin asentaa siihen sellaisen, koska muistini mukaan se on nopea ja suorituskykyisempi kuin Windows. Koneessa oli XP, joka pyörittelee kyllä suvasti uusimpia selaimia ja kiintolevyllä asennettuna ollutta, uutta Office-pakettia. Muita ohjelmia kuin Googlen ohjelmia en juuri käytä, mutta ajattelin, että ainahan suorituskyvystä iloa on, koska Firefox on nykyään niin syöppö. Ubuntua kehuttiin helpoksi, joten päätin kokeilla sitä.

Koko asennushomma yksinkertaisesti ärsytti minua koko ajan. Ellen uskoisi Jumalaan, niin minusta olisi varmaankin kehittymässä humanisti, sillä toimimattoman tekniikan puukotteleminen ei vain jaksa enää innostaa. Ensin huomasin, että konetta ei voi käynnistää USB - tikulta, joten rupesin tekemään levykuvaa. Tämäkään ei onnistunut vaikka käytin suositeltua ohjelmaa. Nämä viat olivat toki koneessa itsessään, joka ilmeisesti luki levyä todella huonosti. Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt muutama tunti konetta uudelleen käynnistellessä ja Setupin boottijärjestyksiä säätäessä. Lopulta päätin ottaa Ubuntu for Windows asennuspaketin, joka tekisi suoraan verkosta vaatimatta levyn osioimista. Se on kuuleman mukaan hieman, mutta vain hieman hitaampi käytössä. Asennus kesti muutaman tunnin, mutta onnistui hyvin. Ubuntu olikin sitten oikea suoritusihme, kun se lopulta puolessa tunnissa sai itsensä käytiin niin kokeilin avata Open Officen Writerin. Noin kymmenen minuutin kuluttua kyllästyin odottamaan sen käynnistymistä ja klikkasin System Settingsejä. Ne aukenivat noin kymmenessä minuutissa ja niitä oli mukavasti. En vain viitsinyt tehdä niille mitään, koska ne eivät juuri erittäin kulmikkaasti hypähtelevän osoittimen komentoihin mitenkään reagoineet. Firefox ei vaikuttanut käynnistyvän ollenkaan. Lopulta painoin sitten sammutusnappia ja noin parissakymmenessä minuutissa systeemi sai itsensä sammumaan. Käynnistin koneen XP:hen ja nyt se toimii oikein moitteetomasti.

Eli ainakaan Ubuntu for Windows asennus ei ole suorituskykyisempi kuin XP, vaan kaikkea muuta. Voisin ehkä huvikseni tehdä vielä asennuslevyn kunnon koneella, mutta en taida viitsiä, jos Ubuntusta ei suorituskyvyn suhteen ole mitään hyötyä.

6 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Nämä vaativat usein vähän tarkkuutta siinä, mitä valitsee. Ubuntu on jo nykyisin aika raskas sellaisenaan. Veikkaan, että tuossa on jotain nyt mennyt rautapuolella pieleen. Saanko udella vähän, millaisella raudalla ja mitä versiota Ubuntusta olet käyttänyt?

Xubuntu on parempi, se on huomattavan kevytrakenteinen, olen sillä tekohengittänyt todella vanhan läppärin ja pyöri todella hyvin.

Lisäksi openofficen ongelma on se, että uudemmat versiot on olleet välistä aika raskaita.

XP on toisaalta sekin kyllä kiistämättä aika kevyt. Verrattuna nyt vaikka vistaan, joka kyllä vie kaikki mehut koneesta ihan heti.

Mulla on työkoneena niin järeää rautaa ettei mitään rajaa, mutta Windows 7 silti jumittaa joskus suorituskyvyssä. Ei pitäisi olla mahdollista, mutta kun vaan on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tiedemiehelle: Sinä kun vissiin ymmärrät tuosta puolesta huomattavasti enemmän kuin minä, niin osaatko sanoa, miksi aikanaan niin mainiosti toimiva Mozilla Firefox on nykyisin semmonen etana kuin se on? Itse siirryin Chromeen.

IDA kirjoitti...

TM:

Kyseessä on vanha Toshiba L-30-134 flappari, joka oli jäänyt käyttämättömäksi. Ei itsellänikään sille sen suurempaa käyttöä ole kuin, että ajattelin kokeilla siinä juurikin jotain Linuxia.

Ubuntusta latasin uusimman version. Kyllä tämä ilmoitetut kone minimivaatimuksen täytti kevyesti. Tuo for Windows - asennus tekee kyllä jonkinlaisen levykuvan, eikä luo Ubuntulle omaa osiotaan joten kiintolevyn fragmentoituminenkin saattaa vaikuttaa asiaan. Täytynee kokeilla tuota Xubuntua ja tehdä asennuslevy kunnon koneella.

Tiedemies kirjoitti...

Yrjö, en kyllä osaa sanoa. Olen huomannut saman asian, Firefox on turvonnut aivan kamalaksi. En kuitenkaan ole tässä asiassa mikään asiantuntija. Se on vähän kuin kysyisit autonviritysohjeita fyysikolta.

Olen vaan itse käyttänyt linuxia nyt ehkä 10 vuotta. Ubuntuun siirryin ehkä 6 vuotta sitten. Ubuntun uusimmat versiot kärsivät samasta ongelmasta kuin kaikki isolle yleisölle tarkoitetut käyttikset, eli siinä on vähän jokaiselle jotain ja laitevaatimukset sitten kasvavat sen mukana. Minimivaatimukset eivät aina kerro kaikkea.

Sen verran olen huomannut, että erityisesti se on se desktop joka sen tehon syö, ja Gnome ei ole mikään kevyt. Xubuntu on tässä suhteessa erityisesti kevyempi, mutta itseasiassa Lubuntu on vielä parempi. Se on suunniteltu vähätehoisiin laitteisiin, Xde on siinä korvattu vielä kevyemmällä LXde:llä, ja sen pitäisi pärjätä puolella siitä muistista jonka Xubuntu vaatii. En ole kokeillut, Xubuntun asensin kyllä yhteen tosi vanhaan läppäriin (256Mb ram jne) ja se toimi kuten miten.

Tuo koneen käynnistymättömyys tikulta on kyllä ärsyttävä piirre, vanhemmissa bioseissa ei ole sitä mahdollisuutta. Olen toisaalta yllättänyt koska tuo Toshiban L30-134 ei ole nyt niin vanha, sen pitäisi kyllä tukea tikulta boottausta. Minulla on vanhempi ja ainakin teoriassa mopompi IBM:n T42. Siinä näkee miten laadukas rauta oikeasti on laadukasta, spekseistä viis. Ajan siinä ubuntun 10.04:ää, tosin laajensin muistin 1.5Gigaan joku aika sitten. 512Megalla se ei jaksanut.

Toinen mitä voisit kokeilla (itselläni ei mitään kokemusta) on Bodhi Linux, mutta sen mukana ei tule paljon mitään softaa (selain lähinnä) joten kaikki pitää asentaa sitten itse.

IDA kirjoitti...

Olen nyt pari päivää käyttänyt tätä konetta ja yllättäen uusin Firefox vaikuttaa tässä XP:llä toimivan sujuvammin, kuin tykimmissä Windows7 koneissa. Firefoxista ei viitsisi luopua, koska siihen saa suomenkielisen oikoluvun.



Tiedemies kirjoitti...

Firefoxin toimivuus ja sulavuus tuntuu tosiaan olevan hyvin paljon käyttiskohtaista. Minulla on läppärillä firefox + ubuntu 10.04 ja se pyörii ihan hyvin. Toisessa koneessa on joku 11. jotain ja se on periaatteessa merkittävästi tehokkaampi kone, sama versio Firefoxista tahmaa välillä niin maan perusteellisesti.

Softa on näissä jutuissa todella monimutkainen kokonaisuus. Siellä on kaikenlaisia toimintoja jotka riippuvat siitä mitä paketteja on asennettu, mitä käyttiksen palveluita käytetään jne, joiden kohdalla on hirveän vaikea edes asiasta oikeasti jotain tietävän mitään sanoa mikä vaikuttaa mihinkä, saati sitten sellaisen urpon kuin minä.

Tunnen käyttöjärjestelmien jne toimintaa juuri sen verran että voin sanoa etten tajua niistä mitään. Siis, olen jotain konffaillut ja puukotellut joskus joidenkin ohjeiden mukaan esimerkiksi kun laittelin pystyyn pientä linux-klusteria, mutta siis suurin osa niistä jutuista on minulle jonkinlaisia loitsuja joiden sisällöstä en tajua mitään.

Tykkään siitä silti enemmän kuin windowsista, jonka toiminta on kaikki jotenkin aivan hämärän peitossa, siis ei ole edes periaatetasolla mitään konffistiedostoja joita puukottamalla voisi saada jotain ongelmia ratkaisuta.

Tavallaan voi sanoa niin, että winkkarissa kaikki toimii jotenkin ja jos joku ei toimi sitä ei voi korjata. Linuxissa on usein niin, että pikkuongelmia on enemmän, mutta kaiken voi periaatteessa korjata ja saada toimimaan paremmin.