keskiviikko 29. elokuuta 2012

Poliittinen filosofia

Suomalaisen poliittisen kentän todellisia äärilaitoja on viime ajat viiletellyt filosofinen ryhmittymä, jota kutsun pelkoslaisiksi, koska kaikkia melko heterogeenisen ryhmän jäseniä yhdistävät Jani Pelkosen näkemykset Suomen Sisusta. Pelkoslaisten ajattelu on niin korkealentoista, että sitä ei tule seurattua kuin satunnaisesti; aivan liian hapokasta tavalliselle maalaisjärjelle, sanoisin. Toivotan kuitenkin ryhmälle mitä vilpittömin onnea. Uskon, että koko maailma on kiinnostunut heidän henkilökohtaisista kaunoistaan kuvitteellisia henkilöitä kohtaan.

Koska Uuden Suomen blogeissa on näköjään esiintynyt ryhmän keskuudessa haluja vaikuttaa perussuomalaisissa, niin voin todeta sen olevan hyvin helppoa. Pitää vain osallistua puolueen tilaisuuksiin. Ainakaan Kotkan PS ei aseta jäsenilleen mitään yli-inhimillisiä rajoitteita, enkä usko niitä asetettavan muuallakaan, tai edes puoleen valtakunnallisella tasolla: onhan yleisissä puoluekokouksissakin puheoikeus.  Paikallisen toiminnan kautta voi sitten pyrkiä valtakunnalliseksikin vaikuttajaksi. Paikallisessa toiminnassa on sekin etu, että ihmisiin tutustuu, jolloin ei tarvitse taistella oman mielikuvituksensa supersankarihahmoja vastaan. Toisaalta voi olla, että juuri tämä viime mainittu taisto on sitä pelkoslaisten ylempää filosofiaa, josta en ymmärrä mitään.

Niin tai näin. Demokraattisissa vaaleissa taas tavataan.

18 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Minusta pelkoslaisuus ei oikein sovi, koska Pelkonen on enemmän Sancho Panza -tyyppiä ja hänen maanisempi oppi-isänsä taas Don Quijote.

Don Quijoten mukaan Suomen Sisun vuodelta 2006 peräisin oleva ja edelleen voima oleva periaateohjelma rakentuu Helmut Stellrechtin ja Alfred Rosenbergin käsitysten pohjalle.

Vasarahammer kirjoitti...

Perussuomalaisissa vaikuttaa nykyisin myös "marmesrobilaisuuden" nimellä tunnettu ideologia ainakin tämän kirjoituksen perusteella.

En toivota Timo Anttilalle onnea vaaleissa enkä hänelle lankeavissa poliittisissa tehtävissä. Omaan pesään kusija vaatii nyt puoluetta "kotouttamaan" sisulaiset.

Perussuomalaisten kannalta on parempi, että Anttilan kaltaiset ovat teltan sisällä kusemassa ulos kuin teltan ulkopuolella kusemassa sisään.

Anttila yrittää pakottaa puolueen toimijoita ideologiseen pakkopaitaan, vaikka puolue on jo nyt niin iso, että sen on hyväksyttävä erilaisia näkemyksiä ja eri asioita tärkeinä pitäviä ihmisiä joukkoonsa.

IDA kirjoitti...

Katto korkealla, seinät leveällä ;)

Huvitti suuresti juuri tuo kirjoitus. Todennäköisesti PS:ssä eivät saisi vaikuttaa myöskään muut kristilliset suuntaukset kuin ihmisrakas ja äärimmäisen kristillinen ortodoksisuus. Puhdistuksia odotettavissa, jos tuo itäinen linja voittaa. Toisaalta onhan Suomessa kaunista saaristoa, jossa gulagpäiviä olisi mukava viettää :D

En ole varma, mutta muistaakseni kristillissosiaalisuuden puolueen aatteelliseksi pohjaksi edellisten vaalien ohjelmaan tuonut oli suomensisulainen. Ainakin hän on sitä noiden filosofien mielestä, koska on kirjoittanut Hommaan. Anttilan aikoina kristillissosiaalisuudesta ei edes puhuttu mitään, vaan "postimerkki perseeseen ja maasta ulos" oli kova sana.

Vasarahammer kirjoitti...

Anttilan jutut ovat mielestäni ylittäneet huvittavuuden rajat jo ajat sitten. Hänen fiksaationsa Hirvisaarta kohtaan on jopa pelottava.

Tässä yksi kommentti, joka edustaa tavallista maalaisjärkeä ja oikeaa suhtautumista Anttilan maaniseen sekoiluun.

Se Anttilan alkuperäinen kirjoitus on taas todella kuvottava henkilöön käyvä hyökkäys.

IDA kirjoitti...

Totta.

Itse olen ymmärtänyt niin, että Hirvisaari ei ole edes koskaan tavannut Anttilaa, tai päinvastoin.

Mikäli ottaisi osaa puolueen toimintaan, kävisi puoluekokouksissa jne. niin tällaisia tapaamisia tapahtuisi. Itselläni ei ole pienintäkään epäilystä siihen suuntaan, että James Hirvisaari, joka muuten on mukavampi tyyppi kuin kirjoituksensa joita itse pidän vähän töksähtelevinä, olisi kaappaamassa jotain puolueessa.

Tupakkamies kirjoitti...

Hieman kevyempää ot-juttua.

Athletic näyttää ottavan HJK:n rennosti - porukkaan on nostettu lauma junnuja.

Onneksi Javi Martinezin kauppa on vihdoin selvä ja tilille satoi sen verran rahaa, että pahasti hunningolla oleva puolustus voisi saada täydennystä. Olettaen, että näin lyhyellä ajalla sopiva pelaaja löytyy.

Tiedemies kirjoitti...

En ihan tajua tuota erimielisyyttä. Se kuulostaa ulkopuoliselle vähän sellaiselle "judean people's front" vs "people's front of Judea"- skismalta.

Kirjoitin jossain kommentissa pari vuotta sitten, että persujen yhtenäisyyden kannalta suurin ongelma tulee todennäköisesti olemaan se että ainoa yhdistävä tekijä on vimmainen viha kuvitteellisia vihollisia "punavihreitä" kohtaan. Tämä ei kanna kovin pitkälle, ja lopulta vihollisen kuvitteellinen ja mielikuvissa elävä luonne johtaa siihen että viholliset ovatkin sisäpuolella.

Anttila syyttelee jo kautta rantain sisulaisia nihilisteiksi ja ateisteiksi ja ties miksi. Aika monet noista syytöksistä ovat hyvin samanlaisia kuin teikäläisten syytökset. Ja Anttilaa voi sitten haukkua myös "suvikseksi" tai mitä nyt keksiikään. Ehkä tämän tappelun jälkeen sovitaan ja todetaan että todelliset viholliset on ne muut.

Tämä on kaiken tällaisen "konservatiivisen" liikehdinnän ongelma. Se saa käyttövoimansa vihollisten jahtaamisesta. Jos vihollisia ei löydy ulkoa, ne etsitään sisältä.

IDA kirjoitti...

TM:

Itse en näe tuossa punavihreän liikkeen yleisessä vastustamisessa ja analysoimisessa samanlaista ongelmaa. Toki voin puhua vain omasta puolestani, mutta yleensä siinä on puututtu vain julkiseen puheeseen ja pyritty sen kautta luomaan jotain yhtenäistä kuvaa itse aatteellisesta taustasta.

Anttila ja kumppanit taas aivan selvästi liittävät kuvitteellisen sisulaisuuden, jota julkinen media pitää potentiaalisena pahuutena, leimana eri henkilöihin ja kirjoittavat siltä pohjalta.

En missään nimessä kiistä, että ei olisi todella tullut v***uiltua punavihreälle suvaitsevaistolle ihan rankasti ja syitä analyyttisesti perustelematta ja yksilöimättä, mutta tässä on se pieni ero, että esimerkiksi Sisu on rekisteröity yhdistys, jolla on vastuulliset henkilöt ja joka ei ole poliittinen puolue. Esimerkiksi Niemelän analyysi periaateohjelmasta on ihan ok. julkisena kantana julkiseen toimintaan, vaikka se on typerä ja pitkälle niin väärä, että siihen ei ole järkeä enää vastata.

Jäsenmäärältään ja todelliselta vaikutusvallaltaan Sisu on varmaan jotain Kymenlaakson vihreiden luokkaa. Ei tulisi mieleenkään lähteä revittelemään Kymenlaakson vihreiden keskinäisiä erimielisyyksiä julkisesti verkossa, vaikka niistä jotain tietäisikin. Anttilan ilmaisema erimielisyys PS:n sisällä on vielä täysin kuvitteellinen ja hän esiintyy noissa kirjoituksissaan itse perussuomalaisena. Eli varsin epärehellistä poliittista pelaamista, vaikka toki aika merkityksetöntä.

Eli näissä on eroa, vaikka itse emme mitään pyhimyksiä olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli varsin epärehellistä poliittista pelaamista."

Koska politiikka olisi rehellsitä ollut? Itse kerroit, ettet tunne ketään hommalaista katolista itsesi lisäksi. Kuitenkin puolet Homman hallituksesta on katolisia.

Ei, että hallitus suuri olisi.

Politiikka on ja pysyy likaisena. Ja persuedustajat joutuvat oman valtansa tueksi värväämään 10 ehdokasta.

Onkohan tämä paras motiivi lähteä kehittämään kunnalliselämää? Valta, valtaisampi, valtavin?

-Milla

IDA kirjoitti...

Elisa ei käsittääkseni juurikaan kirjoittele Hommalle, eikä ole mitenkään erityisen katolinen. Siinä määrin varmaan missä itse olet hurskaasti luterilainen.

Pyrin avoimeen keskusteluun, mutta, edes vähän älykkään ihmisen toki pitäisi ymmärtää kenen kanssa keskustelee avoimesti ja kenen kanssa ei, joten tämä keskustelu loppui nyt tähän.

Kiitos tähänastisesta ja näkemiin.

Kumitonttu kirjoitti...

Itse kerroit, ettet tunne ketään hommalaista katolista itsesi lisäksi. Kuitenkin puolet Homman hallituksesta on katolisia.

Milla kirjoitti, että katolisiin olisi kovasti kääntymystä, johon Ida vastasi että ei hän tunne muita kääntyneitä kuin itsensä. Ja nyt Milla itse asiat sotkeneena alkaa syytellä Idaa. Huonotapaista.

IDA kirjoitti...

No itselleni ei edes tullut mieleen, että Elisa voitaisiin laskea mukaan, koska hän ei koskaan kirjoita mitään uskonnosta ja hän on tietääkseni lapsuudestaan asti katolilainen.

Jos Elisa lasketaan katolilaiseksi vaikuttajaksi, niin silloin toki on tietyllä tavalla totta, että koko Homma on lähes puhtaasti katolilainen viritys. Ja tämänhän oikeasti tutkiva, kriittinen ja tarkka silmä huomaakin vain seuraamalla avointa ja julkista keskustelua siellä :D

IDA kirjoitti...

"Onneksi Javi Martinezin kauppa on vihdoin selvä ja tilille satoi sen verran rahaa, että pahasti hunningolla oleva puolustus voisi saada täydennystä. Olettaen, että näin lyhyellä ajalla sopiva pelaaja löytyy."

No mistäs löydät? Aika harvoin junnuista saa nostettua mitään puolustuksen keskeistä tukipylvästä, vaan kyseessä on enemmän vanhempien ja kokeneempien pelureiden paikka. Amorebiatalta odotetaan nyt kai aika paljon.

Järkyttävää oli katsoa peliä Atletico Madridia vastaan ja tänään suunnistinkin punkrokkareiden kanssa mökille ja jätin koko HJK-Athletic - matsin väliin.

Tupakkamies kirjoitti...

Melkoista löntystelyä tuo tämän illan peli. Toista jaksoa jaksanut toistaiseksi edes seurata.

Beñat Etxebarriaa huhut tuovat Athleticiin vaikka Bielsa ehti todeta ettei korvaajaa ole luvassa.

Joo, toi atleti-peli teki pahaa. Falcao on edelleen silkkaa myrkkyä Athleticille.

Jaa, en tiennytkään hommalla olevan muita katolisia kuin IDA, Elisa ja minä, vaikka olenkin vielä toistaiseksi kaapissa ja epävirallinen ;)

IDA kirjoitti...

No niin!

Kohtahan tässä paljastuu minullekin, että Hommassa tosiaan kaikki ovat katolilaisia. Miksi minulle ei ikinä kerrota mitään :D

Tomi kirjoitti...

Arvasin, että homman kaltaista pahuuden linnaketta ei voida saada aikaiseksi ilman saatanallisia katolilaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä elää omaa elämäänsä. Mielestäni katolilaisuudesta ollaan Hommassa oltu kiinnostuneita. Ei tullut mieleeni, että joku olisi tämän vuoksi demonisoimassa katolisuutta.


Ja ärsytti IDA:n väite, että hän on mielestään ainoa kirkkoon liittynyt. Ja nyt sitten homman hallituksen jäsenkään ei ole hommalainen tai jotain seliseli. Idan mielestä ei varsinaisesti katolinen. Muuten ei kiinnosta ketään aiheeseen liittyvää henkilöidä.

Mutta ei aiheesta jankkaaminen kiinnosta enempää, kun en selkeää idioottimaisuuttani tajua, mistä tässä edes on kyse: Esim tämä:

"Elisa ei käsittääkseni juurikaan kirjoittele Hommalle, eikä ole mitenkään erityisen katolinen. Siinä määrin varmaan missä itse olet hurskaasti luterilainen."

Itse kuulun kirkkoon, mutten pahemmin käy siellä. En ole koskaan kokenut olevani uskovainen saati hurskas. Hyvin tavallinen laiska tapaus siis, mutta hengellisyydestä kuitenkin kiinnostunut, omalla henkilökohtaisella tavallani. Kerroin tästä avoimesti, koska mitäs salattavaa siinä nyt on. Ja vaihteleehan tämäkin elämäntilanteen mukaan: huomenna voi tilanne olla toinen.

Jos joku haluaa tästä vittuilla, toki saa, mutten oikein ymmärrä miksi.

-Milla

Tomi kirjoitti...

Milla, jos viittasit minun kommentiin, niin täytyy sanoa, että se oli kirjoitettu kieliposkessa. IDA tietää sen.

En siis demonisoi katolilaisia.