torstai 23. elokuuta 2012

Moraalinen alustus

Aloitan kunnallisvaalikampanjan täällä vasta, kun ehdokkaat on asetettu virallisesti, sillä ainakin sen verran olen velkaa Kotkan erittäin hyvin toimineelle keskusvaalilautakunnalle, josta olen oppinut paljon. Koska kuitenkin tämän blogin kommenteissa on keskitytty moraalisiin kysymyksiin esitän niistä alustavan kantani tässä.

Homoliittoja en kannata, enkä äänestäisi niiden puolesta. Aborttia vastustan murhana. En jaksa nyt kirjoittaa asiasta omaa kantaani omin sanoin, mutta suurin piirtein kaikki mitä siitä minulla olisi sanottavana on kirjoitettu täällä. Kiitän kirjoittajaa. Demokratiaa kannatan. En kuitenkaan sellaista demokratiaa, jossa maallinen laki korvaa Jumalan. Monet tuntuvat kannattavan sellaista demokratiaa ja se on huono asia. Demokratiaa ei voi olla, ellei sen perusideasta, että maalliset lait ovat ihmisten säätämiä, muuttuvia ja alati haastettavissa, pidetä kiinni. En pidä - tai oikeastaan pidän sitä saatanallisena - sellaisesta demokratiakäsityksestä, että olisi joku ideologisesti valmis malli demokratialle, jota pitäisi vain noudattaa. Erittäin huolestuttavalla tavalla yleinen eetos kuitenkin on nykyään käsittämässä demokratiaa sellaisena ja sitä vastustan. Katolista kirkkoa kannatan vilpittömästi kaikissa sen pyrkimyksissä. Toivoisin, ja usein rukoilenkin, että kaikki suomalaiset, mutta ennen kaikkea Kymin seurakunta, liittyisivät katoliseen kirkkoon. En kuitenkaan aio tehdä asiasta valtuustoaloitetta vaikka sattuisin saamaan enemmän kuin ne kymmenen varmaa ääntä ja naapurin tonnin.

Tuossa nuo olivatkin. Eli näillä tullaan menemään näissä kiistakysymyksissä, joista kunnallisella tasolla ei valitettavasti edes päätetä.

16 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Tää on hyvä. Rispektiä siitä.

IDA kirjoitti...

Kiitoksia.

Näillä mennään :)

Tiedemies kirjoitti...

Niin, siis jotta nyt ei jää epäselvyyttä: Tietenkin tämä on silkkaa objektiivista pahuutta, mutta se on pahuutta, jota vastaan taisteleminen voi tapahtua reilun pelin hengessä, kun pahuus tällä tavalla myönnetään avoimesti.

IDA kirjoitti...

Ei ole koskaan ollut epäselvää, että kannatat homoliittoja, lasten abortointia ja kommunismia sekä vastustat katolista kirkkoa.

Se, että nimität sitä hyvyydeksi, ei tee siitä hyvää. Olet vain tunteellisesti sitä mieltä.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Asiasta kolmanteen...

Onko Lasse Lehtinen Persu?

Sitä vaan ajattelin, kun on niin lapsellinen ajojahti maailman parhaiten koulutettujen ja maailman eniten riippumattoman ja maailman vähiten korruptiota omaavassa maassa menossa.

Mitähän tästä vielä tulee, kunhan pääsevät Halla-ahon tms. kimppuun.

En polta, en syö sipsejä - mutta juon. Aion ostaa paljon kaljaa, ei sitä selvinpäin kestä seurata.

- buuri johannesbuurista -

Kumitonttu kirjoitti...

"silkkaa objektiivista pahuutta"

Tiedemiehen kommentit alkavat muistuttaa yhä enemmän sellaista epätodellista kuvaa hukkuvasta, joka uhkaa pieksevänsä kaikki pelastusveneessä olijat, jos nämä pelastavat hänen henkensä.

Anonyymi kirjoitti...

Suora ja mustavalkoinen. En kannata.

Onnea vaaleihin, kaltaisiasi tarvitaan.

-Milla

IDA kirjoitti...

Kiitti.

Vakaa tarkoitus ole tulla valituksi, vaan kerätä ne kymmenen ääntä listalle ja käyttää se tonni sen hyväksi. Tämä on ikään kuin velvollisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdokkaaksi lähteminen vaatii kanttia. Ja velvollisuudesta lähteminen vielä enemmän (ja tämänkaltaisia lienee harvassa).

Selvennykseksi, että suoraan puhuminen on tietenkin hyvä asia ja mustavalkoisuus ei. Mielestäni.

Jossain vaiheessa olematon aborttikeskustelukin täytyy käydä, koska poliittista painetta asioiden muuttamiseen selvästikin on.

Vai onko?

-Milla

IDA kirjoitti...

En tiedä onko.

En ole seurannut eduskunnan keskustelua näiltä osin, mutta viimeinenhän oli sisäministeri Räsäsen ehdotus siitä, että lakia muutettaisiin taaten hoitohenkilökunnalle ja lääkäreille oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä ja samalla hieman aikaistettaisiin abortin saamisen aikarajaa. Äänestäisin tällaisen esityksen puolesta jos äänestystilanteeseen joutuisin.

Julkista keskustelua käydään, kuten aina, jenkkiteinien ehdoilla ja jenkeissä aborttilait ovat täysin erilaisia kuin Suomessa.

Uskonnollisista näkemyksistä olisi syytä muistaa - ennen tämä kuului yleissivistykseen - että tuomioita ei jaella ihmisille, vaan tuodaan esiin tekojen tuomittavuus. Jotkut teot vievät harhaan pelastuksesta. Kenenkään henkilökohtaista sieluntilaahan kukaan ei kuitenkaan voi tietää.

Maalliset tuomiot ovat erikseen ja yhteiskunta on katsonut asiakseen tuomita esimerkiksi välivallan sen tekijöille henkilökohtaisesti mikä on hyvä asia. Yhteiskunnallisen keskustelun käyminen on kuitenkin muuttumassa aina vain typerämmäksi, koska tekoja ei osata erottaa tekijöistä ja asioihin siksi suhtaudutaan jopa manipuloivan tunteellisesti.

Tiedemies kirjoitti...

Onhan se tietenkin niin, että se on kommunismia jos valtio ei tule ihmisten makuuhuoneeseen tai että ajateltaisiin vaikka että naisilla on oikeus päättää omasta kehostaan noin pääsääntöisesti.

Kumis, se teidän pelastusvene kun on kumijolla kylpyammeessa, ja hukkumiselta säästyy jo sillä että vetää tulpan irti. Enkä minä ketään ole uhannut piestä, kunhan vain totean tosiasiat. Toisaalta teillä täällä nyt on tuollainen oma postmoderni todellisuus johon esimerkiksi niinsanotut tosiasiat eivät oikein pääse tunkeutumaan. Sosialismiahan ja punaviherämädätystähän se sellainen olisikin.

En vaan jaksa sellaisia virtuaalisia väittelyitä, joissa toinen osapuoli on korvannut todellisuuden omilla, lähinnä lääketieteellisesti mielenkiintoisilla "tosiasioillaan".

Anonyymi kirjoitti...

"Uskonnollisista näkemyksistä olisi syytä muistaa - ennen tämä kuului yleissivistykseen - että tuomioita ei jaella ihmisille, vaan tuodaan esiin tekojen tuomittavuus. Jotkut teot vievät harhaan pelastuksesta. Kenenkään henkilökohtaista sieluntilaahan kukaan ei kuitenkaan voi tietää. "

Miten sieltä raamatusta sitten valikoituu ne tietyt tuomittavat teot, kuten abortti ja muu, joka sopii erityisesti poliittisesti erilailla ajattelevien toimintaan.

Tuskinpa Jeesus olisi hyväksynyt halla-ahon ja laistensa poliittisen puheen vittuilun ja vihan suhteen.

Silloin tekojen tuomittavuus näyttäytyykin jeesusteluna. Missä yritys tasapuolisuuteen ja valmius kritisoida "omia"?

-Milla

IDA kirjoitti...

"Miten sieltä raamatusta sitten valikoituu ne tietyt tuomittavat teot, kuten abortti ja muu, joka sopii erityisesti poliittisesti erilailla ajattelevien toimintaan."

Ei tässä ole kyse poliittisesta toisinajattelusta. Eikä asioita johdeta ihan suoraan Raamatusta, mutta kymmenen käskyä ovat kristillisen moraalin perusteet. Niistä yleensä johdetaan moraalisesti hyvän käytöksen perusteet.

On kuitenkin huomattava, että vaikka lepopäivän pyhittämättä jättäminen, varkaus ja murha yms. ovat tuomittavia asioita, niin kristinusko armahtaa niiden tekijät. Tässä ei ole mitään poliittista.

"Tuskinpa Jeesus olisi hyväksynyt halla-ahon ja laistensa poliittisen puheen vittuilun ja vihan suhteen."

Nyt on niin, että ainakin oman rippi-isäni mielestä politiikka on yleensäkin likaista. Ihmiset nyt vain elävät tässä syntisessä maailmassa. Jeesuksen seuraaminen, jonka pitäisi olla tavoite, on niin vaikeaa ja haastavaa, että me emme siihen pysty.

Kannattaa muuten lukea Tuomas Kempiläisen klassikko Kristuksen seuraamisesta. Se on vaikuttanut hyvin paljon suomalaisiinkin herätysliikkeisiin.

"Silloin tekojen tuomittavuus näyttäytyykin jeesusteluna. Missä yritys tasapuolisuuteen ja valmius kritisoida "omia"?"

Itse pyrin olemaan näkemättä näitä moraalikysymyksiä poliittista kenttää jakavina. On myös vihreitä ja kommunisteja, jotka vastustavat aborttia. Minusta nämä ovat henkilökohtaisen moraalin asioita poliittisessa mielessä. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, jotka kannattavat aborttia ja eutanasiaa. Ellet usko kysy Kotkan PS:n puheenjohtajalta. Mutta, jos puoleen linjaksi tulisi kanta, joka kannattaa aborttia ja eutanasiaa eroaisin siitä välittömästi.

Tomi kirjoitti...

Komppaan TM:ää. Tämä on minun kannaltani kuin suoraan paholaisen (jota ei ole olemassa) esikartanosta, mutta on loistavaa, että pelaat avoimin kortein.

IDA kirjoitti...

Tomi:

Onhan se toki ateistisen sosialistin näkökulmasta kauheaa, jos lasten teollinen tappaminen ja geneettisesti puhtaiden kuluttajien kasvattaminen jotenkin estyisi.

Tässä oikeastaan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: Joko pyhä katolinen kirkko tai sitten te joiden mielestä kasvoton, kulttuuriton ja persoonaton valtio ja raha päättävät ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Itse valitsin katolisen kirkon. Ihmisellä on vapaa tahto. Se mitä te pidätte hyvyytenä näyttäytyy ja toteutuu puhtaana pahuutena. Ja aina, kun niin tapahtuu, te luistatte vastuusta ja toteatte, että en se ollut minä; minun kommunismini vain ymmärrettiin väärin. Surkeaa jengiä, ja jos saan käännyttää tai opastaa, niin toteaisin, että pyrkikää kohti parempaa.

Tiedemies kirjoitti...

:)