maanantai 30. huhtikuuta 2012
1984
Hyvä video, josta tulee mieleen etäisesti pönttömacin legendaarinen 1984-mainos. Kuin suoraan Orwellin romaanista otettu itsetyytyväisen ylimielinen hahmo julistaa virallista ja virallistettua totuutta usealta screeniltä, mutta nuoret kapinalliset kävelevät pois. Kuten oikein onkin.
via ja via
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen 4. sunnuntai
(Ap. t. 4: 8 - 12)
He käskivät tuoda apostolit eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla ja kenen nimessä te tämän teitte?" Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu, niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."
(1. Joh. 3: 1 - 2)
Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.
(Joh. 10: 11 - 18)
"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista. "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. "Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni -- saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä."

torstai 26. huhtikuuta 2012
Kansanedustajat lakia rikkomassa
Petteri Järvinen tekee kirjoituksessaan melko tärkeän huomion:
Kansanedustajat rikkoivat Lex Nokiaa.
Vaikka tapaus kuittautuukin ihan "no totta kai ne sen välittivät julkisuuteen" toteamuksella, niin olisi tässä kyllä pienen moraalipohdinnan paikkakin. Perustuuko Eduskunnan moraali todellakin sille kivijalalle, että talossa ei käytetä sanaa 'valehdella', joka sitten peittää sen, että todellisuudessa valehdellaan, kampitetaan ja puukotetaan minkä sielu sietää? Paljon se tuntuukin sietävän. Tässä tapauksessa siis sen, että toisen edustajan selkeää vahinkoa käytetään siekailematta ja välittömästi hyväksi häntä vastaan.
Entä mikäli olisi tapahtunut niin, että joku yksityinen yhtiö olisi rikkonut samalla tavoin tätä eduskunnan säätämää lakia? Kuinkahan moni niistä edustajista, jotka eivät käytä sanaa 'valehdella', ja ovat säätämänsä lain takana, olisi kysyttäessä jättänyt yhtiön moraalisesti tuomitsematta ja todennut, että mitään rikosta ei ole edes tehty.
Enpä tiedä. Todetaan nyt kuitenkin, että ilmeisesti lähinnä yritystoimintaa silmällä pitäen säädetty laki ( Lex Nokia ) itsessään asettaa kyllä huomattavan korkeat, lähes yli-inhimilliset moraaliset vaatimukset ja mahdollistaa rangaistuksen tapauksissa, jotka eivät ole edes näin selkeitä.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Median seuraamisesta
Kerrankin, kun jätin aamukahvitelevision katsomatta/kuuntelematta sieltä tuli puhdasta asiaa:
Matti Putkonen ja Jussi Halla-aho. ( toisena aiheena ohjelmassa )
Jotenkin tuli jopa ylevä olo, kun ajatteli, että siinä työmies ja tohtori sivistyneesti ja todenmukaisesti selittävät miten asiat ovat. Näin PS:n pitäisikin toimia. Myös mediastrateginen linjaus tulevaisuuden suhteen vaikutti innostavalta. Matti Putkosen ilmaus "Kiinalainen seinälehti", herätti tuttuuden ja turvallisuuden tuntua. Sellainen jos onnistutaan synnyttämään mediastrategian ytimeen ja pitämään se myös sellaisena, kuin kiinalaiset sen alunperin tarkoittivat, niin hyvä tulee.
Taidankin tästä lähtien lähteä siitä, että luen aamuisin hetkipalvelusta ja pyrin harrastamaan lectio divinaa päivän raamatuntekstien kanssa sen ajan mikä menisi aamukahvitelevision seuraamiseen. Näin kaikki, ainakin tämänaamuisen perusteella, voittavat :)

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Yllätys
Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että jotkut pitävät Iltalehteä oikeistolaisena ja jopa konservatiivisena mediana. Jos näin voidaan jotenkin perustella, niin se kuvaa kyllä suomalaisen politiikan täydellistä aatteellista rappiota. Kyseessähän on henkiseltä pohjaltaan varsin puhtaasti sosialistinen julkaisu, jota voisi nimittää jopa kommarilehdeksi, jos se vetistelevän ja valheellisen pateettisuuden ohella harjoittaisi myös rehtiä ärhäkkyyttä.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen 3. sunnuntai
(Ap. t. 3: 13 - 15; 17 - 19)
Ei -- Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on korottanut kirkkauteen palvelijansa Jeesuksen, hänet, jonka te luovutitte tuomittavaksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, vaikka Pilatus oli päättänyt vapauttaa hänet. Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen. Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia. "Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte. Mutta sillä tavoin Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla. Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois
(1. Joh 2: 1 - 5a)
Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä.
(Luuk. 24: 35 - 48)
Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivä. Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.

perjantai 20. huhtikuuta 2012
Adolf Hitlerin syntymäpäivä
Iltalehti päätti kunnioittaa Adolf Hitlerin syntymäpäivää valehtelemalla mahdollisimman törkeästi propagoiden kuten Göbbels on opettanut, mutta sitähän se toisaalta aina tekee.
Vatikaani jyrähti nunnille.
Itse sattumalta luin aiheesta muutaman kansainvälisen lehdistön artikkelin pari päivää sitten. Iltalehti on varmasti saanut uutisensa samoista lähteistä, mutta toki vääristelee niitä törkeästi, kuten natsityyliselle propagandalehdelle sopiikin.
Päätin itse juhlistaa tätä merkkipäivää lukemalla Veikko Huovisen Veitikkaa, jonka luin viimeksi nuoruusvuosinani. Olen järkyttynyt siitä kuinka tämä "humoristinen", ylistävä elämäkerta on saattanut vaikuttaa ajatteluuni kallistaen sitä natsismin ja erilaisten hihanauhojen hyväksymisen suuntaan. Päätinkin esittää seuraavaan julkisen vaatimuksen, asianomaisille valtion viranomaisille:
Veikko Huovisen kirjan Veitikka kaikki painokset tulisi polttaa ja poistaa yleisön saatavilta, kuten kaikki muutkin Veikko Huovisen teokset. Tässä selvästi lasketaan leikkiä asioilla, joista ei missään tapauksessa saa laskea leikkiä. Vaikka Huovinen on erittäin taitava kirjailija, eikä häntä itseään ehkä saa sanoistaan kiinni suoran tuomion julistamiseksi, niin minusta tällaisten tekstien esillä pitäjien ja julkaisijoiden tulisi tuntea vastuunsa sen täydellä painolla. Tämä kirja selvästi antaa kaikille luvan laskea leikkiä näillä äärimmäisen vakavilla asioilla. Ja kaikki eivät ole yhtä taitavia tai tunnustettuja sanankäyttäjiä kuin Veikko Huovinen. Seurauksista on jo nyt saatu aavistus poliittisen skandaalin muodossa. Puhumattakaan Suomessa jatkuvasti lisääntyvästä natsismin ihannoinnista ja rasismista.
Vähintä mitä voidaan tehdä on Veikko Huovisen tuotannon poistaminen koulujen äidinkielen opetuksesta, kirjastoista ja kirjakaupoista. Tämä koskee myös niiden näyttämö- ja televisiosovituksia. En tiedä olisiko julkaisijoille, dramatisoijille ja perikunnalle määrättävä rangaistus jatkuneesta, törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mutta suosittelen harkitsemaan sitä vakavasti.

torstai 19. huhtikuuta 2012
Kissaa kiinnostaa
Yleisön pyynnöstä ja miljoonien suomalaisten Athletic Clubin kannattajien "iloksi" aion mielenkiinnolla seurata ja raportoida Euroliigan ottelun Sporting Lissabon - Athletic Club Bilbao. Ottelun toinen osa pelataan ensi viikolla Athletic Clubin kotikentällä San Mames - stadionilla ja otteluparin voittaja menee Euroliigan loppuotteluun. Tänään siis kello 22:05 Suomen aikaa suoritetaan avauspotku Lissabonissa.
Myös Espanjan liiga on vielä mielenkiintoinen, sillä voittaessaan ensi sunnuntaina vieraissa sarjassa viimeisensä olevan Racingin Athletic Club säilyttää mahdollisuutensa sarjan neljänteen sijaan, vaikka masentuneena olin jo viikkoja sitten laskevinani, että mahdollisuudet jo menivät. Aina on siis toivoa.
Palaamme asiaan viimeistään illan ottelun puoliajalla ellemme ennen sitä innostu spekuloimaan julkistetuilla kokoonpanoilla. Se nyt voidaan niistä tietysti etukäteen sanoa, että Athletic Clubin kuosi tulee olemaan joka tapauksesta hyvä. Lissabonista tiedän sen, että se oli vuosia sitten erittäin mukava, joskin hieman rähjäinen satama. Todennäköisesti se nykyään on mennyt siitä pahempaan suuntaan, mutta uskon, että siellä on kuitenkin hyvä pelata jalkapalloa.
Athletic Clubin kokoonpano:
Iraizoz
Iraola
Aurtenetxe
Amorebieta
Ekiza
Iturraspe
De Marcos
Ander Herrera
Susaeta
Llorente
Muniain
ja penkillä:
Raúl, San José, Koikili, Ramalho, Toquero, Gabilondo ja Ibai
Mikäli espanjaa ymmärrän, eli en, niin Gurpegi, David López, Ruiz de Galarreta ja Javi Martïnez olisi jätetty ulos kokoonpanosta mikä viitannee siihen, että tarkoitus on panostaa myös sunnuntain Racing-otteluun. Ainakin David Lopez on usein ollut aika ratkaiseva vaihtopelaaja ja Javi Martinez on tietysti joukkueen ehdotonta aatelia. Kokoonpano on kuitenkin niin kova ilman heitäkin, että kyllähän noilla yksi Sporting kaatuu.
Puoliaikatulos: Sporting 0 - Athletic Club 0
Sporting aloitti erittäin pirteästi, mutta noin 15 minuutin paikkeilla Atheletic sai rauhoitettua peliä ja otetta siihen. Llorente oli pukata kulmapotkusta maalin, mutta meni reilusti yli. Muita maalipaikkoja ei oikeastaan ollut, ellei Susaetan kahta potkua, jotka voi myös nähdä turhan hätäisinä ratkaisuina, lasketa sellaisiksi. Sporting sen sijaan onnistui vielä alun jälkeenkin pari kertaa hyökkäämään vaarallisesti ja sai hyviä laukauksiakin, jotka Iraizoz torjui. Athleticin peli vaikuttaa erinomaisen tasapainoiselta, mutta sellainen loppuun asti hiottu ja viimeistelyihin asti menevä "konemainen" loistokkuus siitä vielä puuttuu. Sporting on spottimaisen pirteä kuten nimikin sanoo. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mitä enemmän peli etenee sitä enemmän se olisi kääntymässä Athleticille. Tiedä häntä, pian olemme viisaampia. Marcelo Bielsan kyykistelystä luulin, että hän on sydänkohtauksen kourissa, mutta hän vain tarkkaili peliä. Niin, ja vielä tärkeänä huomiona meille muotitietoisille se, että Athletic pelaa klassisen mustissa vierasasuissaan.
Lopputulos: Sporting Lissabon 2 - Athletic Club 1
Ennustin väärin ja loppua kohden peli kääntyi Sportingille, joka jaksoi juosta ja juosta... Athletic teki maalin melko jakson alussa ja hallitsi peliä niin täydellisesti, että vaikutti siltä, kuin maaleja olisi tulossa lisääkin. Peli kuitenkin hajosi ja hyytyi täysin viimeistään Ander Herreran vaihdon jälkeen. Sporting teki nopeassa tahdissa kaksi maalia ja Athletic saa olla varsin tyytyväinen noihin lukemiin. Vierasmaali tuli ja kotona riittää 1 - 0 voitto, joka, mikäli Sporting tässä esitti parastaan, on täysin otettavissa. Hyvää ja viihdyttävää peliä kaiken kaikkiaan. Athleticin pelin hajoamista johtoasemassa vain oli tuskallista katsoa.
Kuva- ja runotorstai XXXII
Kohti kunnallisvaaleja X ( idänpolitiikka )
Kolme pääministeriä
naamioi itsensä neekereiksi
ollakseen suojassa arvostelulta.
Heidän puheensa paljastaa heidät,
sillä se ei ole ihmisen puhetta.
Hulluus on aina myös itsensä paljastamista.
via
Muutos
Edelleen hämmästelen lain rautaisen järkkymätöntä voimaa, mutta ilmeisesti ajat vain ovat muuttuneet.
"Vanha perustuslain määräys, jonka mukaan kansanedustajaa sai hänen toiminnassaan ohjata vain hänen oma käsityksensä oikeudesta ja totuudesta, on heitetty romukoppaan jo ajat sitten."
Timo Vihavainen: Olisiko ruoskittavia.
Jos yleinen eetos on muuttunut tällaiseksi, niin emme oikeastaan tarvitse vahvaa väkivaltakoneistoa elääksemme totalitarismissa. Tässä on kieltämättä se hyvä puoli, että mitään ihmisten rahtaamista leireille tai vankiloihin ei tarvita, koska kenet tahansa voi koska tahansa hiljentää hyvin kevyin ja huomaamattomin toimenpitein. Syyllinen on aina se, joka aiheuttaa häiriöitä kuvayhteydessä. Ohjelman sisällöllä ei ole mitään väliä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Ateismin vulgaarit muodot
Ateismi tarkoittaa sitä, että valtion laki on aina kaikissa oloissa ehdottomasti korkein auktoriteetti, eikä sitä saa loukata missään oloissa millään tavoin. Tämä on tavallaan ymmärrettävääkin, koska valtiolliselle poliisille on niin helppo ilmiantaa.
Odotuksia
Aamukahvitelevisiota katsellessa tuli mieleen, että nyt kun PS:n eduskuntaryhmä on vapaa toimimaan, niin ainakin itse odotan sen käyttävän valtaansa täysin häikäilemättä Yleisradion uutis- ja yhteiskunnallisten toimitusten uudistamiseksi. Mielestäni ne voisi vaikka lopettaa, koska uutiset ja niiden taustat saa tietoonsa muutenkin, ja panostaa enemmän kulttuuri- ja urheilutoimituksiin. Lasten- ja nuortenohjelmiakaan ei YLE:n oikeastaan pitäisi tehdä, koska lapsille ei saa suoraan valehdella.
P.S.
Sisä- ja ulkopoliittinen skandaali alkaakin kääntyä voitoksi taistelulle tavoitteiden puolesta:
Suomenmaa.
Nyt tulee jo kehuja sekä ymmärrystä oikeasta suunnasta ja uskon, että keskustajohtoinen oppositiopolitiikka pääsee tästä todella lentoon, kun eduskunnassa on jälleen helppo tehdä ahkeraa työtä tavoitteiden edistämiseksi, käyttäytyen samalla demokratiaa ja keskustaa kunnioittavalla tavalla. Toivotaan, että Suomenmaan pääkirjoitus nyt painetaan visusti korvan taakse ja toimitaan sen mukaisesti, että Suomenmaa ei vain saa mitään aihetta pettyä ja jälleen suuttua.

Joosuan kirja II
Aion aloittaa kuvailemalla Raamatun rakennetta kristitystä näkökulmasta, mutta koska siitä tullee pitkähkö teksti, niin vielä ennen sitä on varoituksen sana paikalla. Raamattu on nykyisessä huumorin kieltävässä ilmapiirissä, jossa jokainen kolmen pääministerin tyhjyyttään kaikuva lause on otettava vakavasti totuutena, erittäin vaarallinen kirja. Se tavallaan kädestä pitäen opettaa ymmärtää vastakohtaisuuksia ja ristiriitojakin. Lukijalle herää ainakin aavistus siitä miten jokin asia tai olio voi olla yhtä aikaa elävä ja kuollut; kylmä ja kuuma; äärimmäisen vakava ja äärimmäisen naurettava. Se lähes pakottaa huomaamaan, että asiat eivät usein ole miltä ne näyttävät ja varsinkaan ne eivät ole kuten niiden halutaan näyttävän.
Toisaalta se kyllä myös opettaa kääntämään selkäänsä turhuudelle, joten uskon, että tästä tullaan selviämään häiritsemättä kolmen pääministerin leppoisaa vahtikoiraa, valtionsyyttäjää.

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Joosuan kirja I
Ennen tätä mielipuolista ulko- ja sisäpoliittista kohua eräs kaveri kysyi minulta täysin yllättäen: "Miksi Jumala käski tappaa jotkut kansat viimeiseen ihmiseen." En osannut, enkä varmaan osaakaan, vastata, mutta heitin nopeasti: "Mitäs minulta kysyt? Varmaan koska kyseessä oli luvatun maan valtaus. Muissa historiallisissa kirjoissahan käydään jatkuvia normisotia, mutta niissä ei muistaakseni yhdessäkään ole kyse Jumalan käskystä kaikkien tappamiseksi. Kannattaa tsekata Joosuan kirjasta." Asia jäi kuitenkin hetkeksi vaivaamaan ja mietin, että kirjoitan koko jutusta pidemmin ja perustellummin ihan vaikka omaksi sivistyksekseni. Koska kiihotuin poliittisesti asia kuitenkin jäi muun kohinan alle. Ja asiasta olisikin tietysti pitänyt kirjoittaa todella pitkästi, perustellen, viitaten ja lähdeaineistoa käyttäen, jotta siihen olisi tullut mitään järkeä mukaan. Nyt kuitenkin tuli mieleen, että rupean kirjoittamaan sen mukaan miten asioita tulee mieleen yrittäen kuitenkin pysyä jonkinlaisessa kuosissa, mutta mihinkään suoranaiseen vastaukseen itse kysymykseen edes pyrkimättä.
Voisi aloittaa - vaikkapa eräänlaisena avaavana tekstinä - siteerauksella Jesajan kirjasta. Laitan sen englanniksi koska se kuulostaa runolliselta; koska olemme EU:n kansalaisia, enkä osaa ranskaa kuin kolme ensimmäistä oppituntia On y va - kirjasta; ja koska en tietenkään halua missään tapauksessa kiihottaa suomalaista mediaa poliittisiin levottomuuksiin:
Woe to the rebellious children," says the LORD,
"who carry out a plan, but not mine;
and who make a league, but not of my spirit,
that they may add sin to sin;
who set out to go down to Egypt,
without asking for my counsel,
to take refuge in the protection of Pharaoh,
and to seek shelter in the shadow of Egypt!
Therefore shall the protection of Pharaoh turn to your shame,
and the shelter in the shadow of Egypt to your humiliation.
For though his officials are at Zoan
and his envoys reach Hanes,
every one comes to shame
through a people that cannot profit them,
that brings neither help nor profit, but shame and disgrace."

Luottamus
Tunnen äärimmäisen suurta epäluottamusta Perussuomalaisten eduskuntaryhmää kohtaan kevääseen 2015 asti ja pitää tapahtua paljon, että tulisin äänestämään ketään moiseen ryhmään ehdolla olevaa silloin. Onneksi ei voida sanoa, että ryhmä olisi puolueen, joka on eduskuntaryhmäänsä parempi, valitsema.
PS.
Yleisradio jatkaa selkeää valehteluaan Helena Erosen blogikirjoituksesta. Kollektiivista syntiä ja syyllisyyttä ei tietenkään ole, mutta eikö edes niitä yksittäisiä toimittajia, jotka joutuvat lukemaan noita, edes hävetä?

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Jännitys tiivistyy
Maanantaita mennään ja kello on jo 17:12:47 enkä ainakaan vielä ole kuullut mitään järisyttävää.
Vatikaani ja SSPX
En kyllä nuku, ennen kuin tämä maailmanpoliittinen draama on ratkennut. Itse toivoisin sopua, sillä skisma on aina pahasta.

Pari juttua
I
Jokainen ihminen on tasa-arvoinen Jumalan edessä, ei pääministerin edessä. Kun pääministeri väittää, että jokainen ihminen on hänen edessään tasa-arvoinen, hän asettaa itseään Jumalan asemaan.
II
Poliitikon filosofian on oltava paisutellun ja romantiikanomaisen tunteellista, 'Oletetun hyvän puolesta, oletettua pahaa vastaan' - filosofiaa. Oletetun siksi, että hyvyyttä ja pahuutta ei missään tapauksessa saa ankkuroida minkäänlaiseen pysyvämpään käsitykseen maailmasta, koska sellainen olisi riski. Tämä on luonnollista, koska älyllisen rehellisellä ja totuuteen pyrkivällä tarkastelulla politiikan ihanteettomuus ja likainen moraalittomuus paljastuisivat täysin selvästi.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen 2. sunnuntai
(Ap. t. 4: 32 - 35)
Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.
(1. Joh. 5: 1 - 6)
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta -- ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.
(Joh. 20: 19 - 31)
Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, YLE ja muut.
Suomen pääministeri opettelee uimaan.
"Suomalainen puolue ehdotti ulkomaalaisille hihanauhoja kannettavaksi
Perussuomalaisten kansanedustajan avustaja Helena Eronen on tehnyt aloitteen erityisten hihamerkkien käyttöönotosta maan ulkomaalaisille, mukaan lukien venäläiset. Hän perustelee ehdotusta kansallismielisellä sivustolla ”Uusi Suomi” julkaistussa blogikirjoituksesssaan sillä, että se helpottaa poliisin työtä ja vapauttaa resursseja, jolloin poliisin ei tarvitsisi jokaisessa erillisessä tapauksessa vaatia henkilötodistuksia ulkomaalaisilta. Lisäksi jokaiselle kansallisuudelle ehdotetaan erivärisiä hihanauhoja tunnistemerkkeineen. Hihanauhoja joutuisivat käyttämään myöskin suomenruotsalaiset, sekä seksuaalivähemmistöt. Jälkimmäisten tunnistemerkki olisi sateenkaaren värit, sanoo Eronen. Hän ehdottaa myöskin kaikille maahan saapuville ulkomaalaisille mikrosiruja ihon alle. Erosen artikkeli oli poistettu portaalin sivustolta. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset natsit pakottivat arjalaiseen rotuun kuulumattomia kansanryhmiä kuoleman uhalla kantamaan tunnistemerkkejä, myös hihanauhoja."
Mielestäni tuo venäläisen uutistoimiston toimittama uutinen on täysin tarkka ja luotettava. Juuri noinhan suomalainen media, täysin kautta linjan, olemattoman asian uutisoi. Myös identtiset kaksoset ex-pääministeri ja pääministeri tukevat kyseistä uutisointia.
Tsuhnalainen fasismi.
Ex-pääministeri ja parempaa lukemista
On ehkä faktisestikin väärin sanoa Mari Kiviniemeä entiseksi pääministeriksi, koska hän voisi aivan hyvin olla nykyinenkin pääministeri ja politiikkaa tehtäisiin Suomessa täsmälleen samoin linjauksin ja täsmälleen samalla tavalla kuin nyt. Ja riippumatta siitä onko Kiviniemi virallisesti pääministeri vai ei, hän joka tapauksessa on vähintään eläkeikäänsä asti palkatussa virassa toimimassa nykyisen politiikan puolesta.
" Ei mulla ole loppuunpalaneen, loppuun kulutettu olo ollenkaan. Vaikka mä oon ollu eduskunnassa jo 17 vuotta ja ihan niinku tässä puolueen sisäpiirissä vuodesta 2003 lähtien puoluejohdon jäsenenä tai ministerinä. Ehkä mun sukupolvessa todellakin on sillä tavalla, että me ajatellaan politiikkaa yhtenä elämänvaiheena, ja sitten meillä on muutakin elämää. Se ei oo ihan niin 24/7-toimintaa ku se oli 70- ja 80-luvuilla, ja vielä vähän 90-luvullakin."
Eli on se kivaa, että on kivaa.
"Oli ne lausunnot niin typeriä, että oli ilman muuta järkevää että kohu siitä syntyi. Ei avustajakaan voi mitä tahansa suustaan päästää. No, täytyy kyl sanoa että mä en ole lukenut sitä "plokia". Mutta, mä olen kyllä melkoisen vakuuttunut siitä, että siteeraukset ovat kuitenkin mediassa ollet ihan oikein."
Mikä tarkoittaa sitä, että pienipalkkaisen avustajan voi erottaa työstään vain koska se on poliitikoista kivaa ja varmistaa sitä, että poliitikoilla on edelleenkin kivaa. Erottamisen perusteita ei tarvitse edes tutkia, koska se ei olisi politiikoista kivaa, vaan ex-pääministeri voi televisiossa antaa tukea ja lausua kuinka hän kivana ihmisenä tietää asian tutkimattakin.
via Smith & Wesson
Suomalainen demokratia sairastaa vakavasti. Itse lopetan tartuntavaaran vuoksi äänestämisen kokonaan, ellei ennen seuraavia eduskuntavaaleja tapahdu jotain paranemista. Pidän muutenkin perinteistä, ennen Ranskan vallankumousta vallinnutta monarkiaa Euroopalle ja kansalaisille parempana hallitusmuotona, kuin tätä nykyistä.
En ole aikoihin lukenut Uuden Suomen blogeja, mutta tätä viimeistä mielipuolisuutta tarkastellessani törmäsin seuraavaan:
Parodia on vakava asia.
Teksti on harvinaisen tasokas ja soisi kansanedustajien lukevan tuon ( medialta en enää odota mitään, vaan olen sitä mieltä, että sanomalehdistön voisi aivan hyvin vaikka kieltää lailla ). Jos heistä 90 prosenttia osaakin käyttäytyä juuri niin kuin opettaja opetti, niin veikkaan, että korkeintaan vain se jäljelle jäävä 10 prosenttia heistä on vielä sisäistänyt niitä totuuden siemeniä, joita tuo kirjoitus sisältää.

lauantai 14. huhtikuuta 2012
Ennui
Poliittisen puolueen pelkkä kannattaminen Suomessa tuntuu tarkoittavan sitä, että olisi opittava ilmaisemaan itseään samalla lennokkuudella, kuin entisen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri, ettei vahingossakaan vahingoittaisi puolueessa korkeammalla hierarkiassa olevia ja sinne innolla pyrkiviä. Ei tavallinen janari sellaiseen sivistykseen pysty.
Tällainen onkin täysin järjetöntä. Olisi paljon mielekkäämpää opiskella vaikkapa ranskaa. Tietääkö kukaan pääsisikö hyllystä löytyvällä On y va - kirjalla hyvään alkuun?

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Vihapuhetta
Päivän Kymen Sanomissa vihaa ja kaunaa lietsova sosialidemokraattinen vihakirjoittaja kehottaa hyökkäyksiin ortodokseja vastaan ja vaatii heidän karkottamistaan maasta. Sitähän käytännössä tarkoittaisi kirjoituksessa vaadittu selkeä kielto noudattaa ortodoksisia kaanoneita.
Toisaalta kirjoituksen voi nähdä myös positiivisessa valossa: tästä valtiosta karkotetuksi joutuminen olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä siunaus ajattelevalle ihmiselle. Euroopassakin on vielä paljon valtioita, joissa lehdistössä saavat kirjoittaa, mediajulkisuudessa esiintyä ja kirjallisuuttakin kirjoittaa myös muut, kuin pöyristyneet raittiuskilpakirjoittajat. Suomessahan sellainen olisi täysin mahdotonta.

tiistai 10. huhtikuuta 2012
Bayern München
Baijeri on hienoa aluetta ja kaunista seutua. Sen jalkapallojoukkueet ovat urheiluseuroja, jotka kasvattavat pelaajia ja omaavat eettisiä periaatteita. Heille pelaajat eivät ole prostituoituja, joita ostetaan ja myydään. Kannattakaamme siis kaikki Bayern Müncheniä nyt, kun se kohtaa täysin sieluttoman ja muoviseen popmaailmaan syvälle sukeltaneen Real Madridin:
Teen mitä tahansa, jos annat minulle rahaa.
Nyt pelataan suurista asioista. Bayernin voitto on siunaus meille kaikille.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Pääsiäissunnuntai
( Ap. t. 10: 34a; 37 - 43)
Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
(Kol. 3: 1 - 4)
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
(Joh. 20: 1 - 9)
Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet". Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle. Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä. Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi. Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva.

Pääsiäisyö
(1. Moos. 1:1 - 2:2)
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä". Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin: maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä. Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla". Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä". Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin: Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet". Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
(1. Moos. 22: 1 - 18)
Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon". Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut. Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa. Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne." Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä. Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: "Isäni!" Tämä vastasi: "Tässä olen, poikani". Ja hän sanoi: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?" Aabraham vastasi: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Ja he astuivat molemmat yhdessä. Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi". Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi "Herra näkee". Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: "Vuorella, missä Herra ilmestyy". Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen."
(2. Moos. 14:15 - 15:1)
Ja Herra sanoi Moosekselle: "Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle. Mutta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten. Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä. Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä." Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja Israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista. Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia. Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella. Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta. Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon. Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: "Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestansa egyptiläisiä vastaan". Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä". Niin Mooses ojensi kätensä meren yli, ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa, egyptiläisten paetessa sitä vastaan; ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta. Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; ei yksikään heistä pelastunut. Mutta israelilaiset kulkivat kuivaa myöten meren poikki, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella. Niin Herra pelasti Israelin sinä päivänä egyptiläisten käsistä, ja Israel näki egyptiläiset kuolleina meren rannalla. Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta. Silloin Mooses ja israelilaiset veisasivat Herralle tämän virren; he sanoivat näin: "Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet hän mereen syöksi.
(Jes. 54: 5 - 14)
Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan. Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi murheellisen vaimon on Herra sinut kutsunut-nuoruuden vaimon, joka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi. Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella. Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista, minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä. Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva. Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty.
(Jes. 55: 1 - 11 )
Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot. Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi. Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut. Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
(Bar. 3: 9 - 15; 3:32 - 4:4)
Israel, kuuntele käskyjä, jotka antavat elämän, pidä korvasi auki, jotta ymmärtäisit. Mikä sinun on, Israel? Miksi sinä olet vihollismaassa, miksi vanhenet vieraassa maassa ja yhä saastut kuolleiden keskellä? Miksi sinut luetaan niihin, jotka ovat tuonelan omat? Sinä hylkäsit viisauden lähteen. Jos olisit kulkenut Jumalan tietä, saisit elää rauhassa ikuisesti. Opi jo, missä viisaus on, missä ovat voima ja ymmärrys. Kun sen opit, tiedät myös, missä ovat elämä ja pitkä ikä, missä ovat silmien valo ja rauha. Kuka on löytänyt viisauden asuinsijan, kuka on päässyt sen aarrekammioihin? Vain hän, joka tietää kaiken, tuntee sen, vain hän on ymmärryksellään sen tavoittanut, hän, joka muovasi maan ikiajoiksi ja täytti sen eläimillä. Hän lähettää valon, ja se lähtee matkaan, hän kutsuu sitä, ja vavisten se tulee. Tähdet loistavat taivaalla ja hoitavat riemuiten vartiotyötään. Hän kutsuu niitä, ja ne sanovat: ”Tässä olemme!” Iloiten ne loistavat luojalleen. Hän on meidän Jumalamme, kukaan toinen ei ole hänen vertaisensa. Hän tuntee viisauden tien ja avasi sen palvelijalleen Jaakobille, Israelille, jota hän rakasti. Tämän jälkeen viisaus ilmaantui maan päälle ja eli ihmisten keskuudessa. Viisaus on Jumalan käskyjen kirja, laki, joka on voimassa ikuisesti. Kaikki, jotka seuraavat viisautta, saavat elää, mutta ne, jotka sen hylkäävät, ovat kuoleman omat. Käänny, Jaakob, tartu viisauteen, kulje valoon, joka siitä loistaa. Älä anna toiselle kunniaasi, älä kalleintasi vieraalle kansalle. Hyvä on meidän osamme, Israel, sillä me tiedämme, mitä Jumala tahtoo.
(Hes. 36: 16 - 28)
Ja minulle tuli tämä Herran sana: "Ihmislapsi, kun Israelin heimo asui maassansa, he saastuttivat sen vaelluksellaan ja teoillaan. Niinkuin kuukautistilan saastaisuus oli minun edessäni heidän vaelluksensa. Niin minä vuodatin kiivauteni heidän ylitsensä veren tähden, jota he olivat vuodattaneet maassa, ja heidän kivijumalainsa tähden, joilla he olivat sen saastuttaneet. Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin. Vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin. Niin he tulivat pakanakansain sekaan; minne tulivatkin, he häpäisivät minun pyhän nimeni, kun heistä sanottiin: 'Nämä ovat Herran kansa, mutta heidän on täytynyt lähteä pois hänen maastansa'. Niin minun tuli sääli pyhää nimeäni, jonka Israelin heimo saastutti pakanakansain seassa, minne tulivatkin. Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin. Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, sanoo Herra, Herra, kun minä osoitan teissä pyhyyteni heidän silmäinsä edessä. Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne.
(Room. 6: 3 - 11)
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
(Mark. 16: 1 - 7)
Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. Ja he sanoivat toisilleen: "Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?" Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi'.

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Die Mench Machine
"Pääsiäinen on muuttunut hiljalleen yksilöllisempään suuntaan. Kevään juhlaa on alettu tuotteistaa." Kertoo otsikko Kymen Sanomien etusivulla. Say no more.
Tai sen verran voisi kiireessä sanoa, että 'Tuotteistettu yksilöllisyys' olisi mitä mainioin ja osuvin iskulause kuvaamaan modernistista yhteiskuntaa. Ja sitten äkkiä kohti kirkkoa: vapauden(kin) takaajaa.
Periferian hiljaisuus
Periferiassa eläminen on mukavaa, rauhallista ja sivistävää, mutta on sillä omat puutteensa varsinkin silloin, kun jaetaan maallista kunniaa: Kotkan kaupungintalo ei taaskaan saanut ansaitsemaansa huomiota.
Ovatko nämä maailman rumimmat rakennukset?

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Pitkäperjantai
(Jes. 52: 13 - 53:12)
Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä-sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo- niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita. Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
(Hepr. 4: 14 - 16; 5: 7 -9)
Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset.
(Joh. 18: 1 - 19: 42)
Kun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa Kedronin puron tuolle puolelle; siellä oli puutarha, johon hän meni opetuslapsinensa. Mutta myös Juudas, joka hänet kavalsi, tiesi sen paikan, koska Jeesus ja hänen opetuslapsensa usein olivat kokoontuneet sinne. Niin Juudas otti sotilasjoukon sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan. Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "Minä se olen". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan. Kun hän siis sanoi heille: "Minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan. Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä"; että se sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut: "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut". Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus. Niin Jeesus sanoi Pietarille: "Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?" Niin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hänet ja veivät ensin Hannaan luo, sillä hän oli Kaifaan appi, ja Kaifas oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina. Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: "On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä." Ja Jeesusta seurasi Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi. Tämä opetuslapsi oli ylimmäisen papin tuttava ja meni Jeesuksen kanssa sisälle ylimmäisen papin kartanoon. Mutta Pietari seisoi portilla ulkona. Niin se toinen opetuslapsi, joka oli ylimmäisen papin tuttava, meni ulos ja puhutteli portinvartijatarta ja toi Pietarin sisälle. Niin palvelijatar, joka vartioi porttia, sanoi Pietarille: "Etkö sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia?" Hän sanoi: "En ole". Mutta palvelijat ja käskyläiset olivat tehneet hiilivalkean, koska oli kylmä, ja seisoivat ja lämmittelivät. Ja myös Pietari seisoi heidän kanssaan lämmittelemässä. Niin ylimmäinen pappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opistaan. Jeesus vastasi hänelle: "Minä olen julkisesti puhunut maailmalle; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään. Miksi minulta kysyt? Kysy niiltä, jotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät, mitä minä olen sanonut." Mutta kun Jeesus oli tämän sanonut, antoi eräs palvelija, joka seisoi vieressä, hänelle korvapuustin sanoen: "Niinkö sinä vastaat ylimmäiselle papille?" Jeesus vastasi hänelle: "Jos minä pahasti puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa; mutta jos minä puhuin oikein, miksi minua lyöt?" Niin Hannas lähetti hänet sidottuna ylimmäisen papin Kaifaan luo. Mutta Simon Pietari seisoi lämmittelemässä. Niin he sanoivat hänelle: "Etkö sinäkin ole hänen opetuslapsiaan?" Hän kielsi ja sanoi: "En ole". Silloin eräs ylimmäisen papin palvelijoista, sen sukulainen, jolta Pietari oli sivaltanut korvan pois, sanoi: "Enkö minä nähnyt sinua puutarhassa hänen kanssaan?" Niin Pietari taas kielsi, ja samassa lauloi kukko. Niin he veivät Jeesuksen Kaifaan luota palatsiin; ja oli varhainen aamu. Ja itse he eivät menneet sisälle palatsiin, etteivät saastuisi, vaan saattaisivat syödä pääsiäislammasta. Niin Pilatus meni ulos heidän luokseen ja sanoi: "Mikä syytös ja kanne teillä on tätä miestä vastaan?" He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Jos tämä ei olisi pahantekijä, emme olisi antaneet häntä sinun käsiisi". Niin Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja tuomitkaa hänet lakinne mukaan". Juutalaiset sanoivat hänelle: "Meidän ei ole lupa ketään tappaa"; että Jeesuksen sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut, antaen tietää, minkälaisella kuolemalla hän oli kuoleva. Niin Pilatus meni taas sisälle palatsiin ja kutsui Jeesuksen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Jeesus vastasi hänelle: "Itsestäsikö sen sanot, vai ovatko muut sen sinulle minusta sanoneet?" Pilatus vastasi: "Olenko minä juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit ovat antaneet sinut minun käsiini. Mitä olet tehnyt?" Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä". Niin Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Pilatus sanoi hänelle: "Mikä on totuus?" Ja sen sanottuaan hän taas meni ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä. Mutta te olette tottuneet siihen, että minä päästän teille yhden vangin irti pääsiäisenä; tahdotteko siis, että päästän teille juutalaisten kuninkaan?" Niin he taas huusivat sanoen: "Älä häntä, vaan Barabbas!" Mutta Barabbas oli ryöväri. Silloin Pilatus otti Jeesuksen ja ruoskitti hänet. Ja sotamiehet väänsivät kruunun orjantappuroista, panivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänen ylleen purppuraisen vaipan ja tulivat hänen luoksensa ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas"; ja he antoivat hänelle korvapuusteja. Pilatus meni taas ulos ja sanoi heille: "Katso, minä tuon hänet ulos teille, tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä". Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: "Katso ihmistä!" Kun siis ylipapit ja palvelijat näkivät hänet, huusivat he sanoen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä mitään syytä". Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi". Kun nyt Pilatus kuuli tämän sanan, pelkäsi hän vielä enemmän ja meni taas sisälle palatsiin ja sanoi Jeesukselle: "Mistä sinä olet?" Mutta Jeesus ei hänelle vastannut. Niin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö puhu minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?" Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi." Tämän tähden Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat sanoen: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan". Kun Pilatus kuuli nämä sanat, antoi hän viedä Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle, paikalle, jonka nimi on Litostroton, hebreaksi Gabbata. Ja oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki. Ja hän sanoi juutalaisille: "Katso, teidän kuninkaanne!" Niin he huusivat: "Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari". Silloin hän luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen. Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle. Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: "Älä kirjoita: 'Juutalaisten kuningas', vaan että hän on sanonut: 'Minä olen juutalaisten kuningas'." Pilatus vastasi: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin". Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu. Sentähden he sanoivat toisillensa: "Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva"; että tämä kirjoitus kävisi toteen: "He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa". Ja sotamiehet tekivät niin. Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: "Minun on jano". Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Koska silloin oli valmistuspäivä, niin-etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri-juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas. Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako". Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet". Mutta sen jälkeen Joosef, arimatialainen, joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikka salaa, juutalaisten pelosta, pyysi Pilatukselta saada ottaa Jeesuksen ruumiin; ja Pilatus myöntyi siihen. Niin hän tuli ja otti Jeesuksen ruumiin. Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin sata naulaa. Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin, niinkuin juutalaisilla on tapana haudata. Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu. Siihen he nyt panivat Jeesuksen, koska oli juutalaisten valmistuspäivä ja se hauta oli lähellä.

torstai 5. huhtikuuta 2012
Kiirastorstai
(2. Moos. 12: 1 - 8; 11 - 14)
Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille Egyptin maassa sanoen: "Tämä kuukausi olkoon teillä kuukausista ensimmäinen; siitä alottakaa vuoden kuukaudet. Puhukaa koko Israelin kansalle ja sanokaa: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenisäntä itsellensä karitsan, yhden karitsan joka perhekuntaa kohti. Mutta jos perhe on liian pieni koko karitsaa syömään, niin ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan, henkilöluvun mukaan. Karitsaa kohti laskekaa niin monta, että voivat sen syödä. Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen iltahämärässä. Ja he ottakoot sen verta ja sivelkööt sillä molemmat pihtipielet ja ovenpäällisen niissä taloissa, joissa he sitä syövät. Ja he syökööt lihan samana yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he sen syökööt. Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi. Sillä minä kuljen sinä yönä kautta Egyptin maan ja surmaan kaikki esikoiset Egyptin maassa, sekä ihmiset että eläimet, ja panen toimeen rangaistustuomion, jonka minä olen langettanut kaikista Egyptin jumalista. Minä olen Herra. Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa, joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata. Ja tämä päivä olkoon teille muistopäivä, ja viettäkää sitä Herran juhlana; sukupolvesta sukupolveen viettäkää sitä ikuisena säädöksenä.
(1. Kor. 11: 23 - 26)
Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni". Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
(Joh. 13: 1 - 15)
Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät". Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani". Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää". Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki". Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat". Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.

Ja taas verinen vääryys.
Suomalaiset poliitikot lukevat varsin hyviä kirjoja:
Näihin kirjoihin poliitikot palaavat yhä uudestaan.
Mutta mikä ihmeen kirja on Alicen seikkailut Ihmemaassa? Tämähän on järkyttävää! Loistelias kirja on aikanaan hienosti ja taidolla suomennettu nimellä Liisan seikkailut Ihmemaassa. Se on siis Liisa eikä Alice. Liisa on suomenkieltä, Alice on sama nimi englanniksi. Osoittaa uskomatonta sivistyksen ohuutta mennä muuttamaan Liisa Aliceksi. On ymmärrettävää, että sekasortoisessa, modernissa maailmassa näissä nimissä tapahtuu sekaannuksia, mutta ei niitä pitäisi tapahtua sentään näin selkeissä, klassisissa asioissa ja vielä kotomaisen kirjojen kustantajan toimesta.
Onneksi tässä harmaassa ankeudessa on sentään myös yksi valonsäde loistamassa valoa suomalaiselle kulttuurille. Se on tietenkin Perussuomalaisen puolueen kulttuuripolitiikka. Sen pitäköön myös Alice Jaakonsaari ( SDP) ja muut eurooppanuoret mielissään.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Viisas kansa, tyhmä media
Uudessa Apu-lehdessä, joka kieltämättä on suomalaisten aikakauslehtien parhaimmistoa, Yrjö Rautio pakinoi jälleen politiikasta, valitettavasti. Pakina alkaa suomalaisten viisauden ylistämisellä ja sen toteamisella, että päättäjät eivät tätä viisautta ymmärrä. Suomalaista mediaa lukevien on tätä asioiden tilaa todella vaikea ymmärtääkin, eli en siis syyttäisi yksin mediaa seuraavia päättäjiä tästä tietämättömyydestä.
Raution mukaan "Timo Soini ja hänen Ramblers-orkesterinsa ovat esittäneet koko vuoden humppaa "EU syö ensin meidät kaikki ja sitten tulee maailmanloppu."" Ellei tuossa ole kyseessä alhainen ja tarkoituksenmukainen poliittinen propaganda, niin sitten siinä on kyseessä nimenomaan tyhmyys. Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat esittäneet erittäin asiallista ja terävää kritiikkiä Euroopan Unionin politiikkaa kohtaan. Tosin sen julkaisemiseen tarvitaan Wall Street Journalin tapaisia ulkomaisia lehtiä, koska se on liian korkeatasoista kotimaisessa poliittisessa mediassa käsiteltäväksi.
Eli aika yksinkertaisesti olisi tuonkin Raution pakinan voinut kirjoittaa: "Kansa viisas, media tyhmä", mutta ehkä noista maksetaan sananmäärän mukaan, joten sivu täytyy täyttää tyhjillä sanoilla.
Taas vääryys vallan saapi
Otsikon mukaisesti unelmoi kotkalainen julkiateisti ja sosialisti, joka oli kirjoittanut päivän Kymen Sanomiin yleisönosastokirjoituksen, jossa ennustettiin Perussuomalaisten romahtavan viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mutta eihän näin käy, eikä vääryys enää täyttä valtaa saa.
Kirjoittaja perusti väitteensä seitsemälle, toinen toistaan ontuvammalle syylle, joista tässä keskityn hetkeksi vain yhteen. "Soinin katolisuus, patavanhoillinen paavillisuus, on rasite yhä avarammassa ilmapiirissä." Siihen, että ilmapiiri on nykyään muuttumassa aina vain niuhommaksi ja ahtaammaksi ei kannata puuttua, sillä eiväthän sosialistit koskaan ole värikkyyden katoamisesta pahoillaan olleet, vaan heidän avara ilmapiirinsä olisi harmaa kaupunki, jossa kaikki talot olisivat Kotkan kaupungintalon kaltaisia. Hyväksytään siis, että ilmapiiri on tuossa mielessä muuttumassa avarammaksi ja todetaan sen päälle se tosiasia, että ainakaan maahanmuuton ja rajojen avautumisen mukana maahan ei ole tulossa yhtään ateistista sosialistia lisää, mikä onkin koko maahanmuuton paras puoli.
Soinin pitäminen patavanhoillisen paavillisena on lievästi sanottuna huvittavaa ja kertoo sen, että kirjoittaja ei tiedä sen enempää paavillisuudesta kuin katolilaisuudestakaan juuri mitään. Se olisi kuitenkin syytä ateistisen sosialistinkin tietää, että pyhä katolinen kirkko on 2000 vuotta vanha organisaatio, joka on saattanut hautaan useammankin imperiumin pysyen itse opiltaan ja hierarkialtaan samanlaisena, ja tulee saattamaankin niin pitkään, kuin maailmamme aika kestää. Mikäli PS siis olisi katolinen ja patavanhoillisen paavillinen puolue - jos sellainen olisi edes mahdollista - niin PS:n tulevaisuus vaikuttaisi häiritsevänkin pitkältä, eikä tulevista vaaleista tarvitsisi kantaa huolta lainkaan. PS ei kuitenkaan ole sen enempää katolilainen, kuin patavanhoillinenkaan puolue, eikä Soinin katolisuus vaikuta PS:n menestykseen suuntaan, jos ei toisenkaan.
Sosialidemokraattien huoli tulevista vaaleista on ymmärrettävä, mutta vähän voisi siis terästää sitä argumentaatiota millä parempia puolueita vastaan käydään. Kirjoittaville ateisteille voisi suositella vaikkapa nykyisen, patavanhoillisen paavin kirjoja. Aikaa voisikin käyttää niissä esitettyihin näkemyksiin vastaamiseen, niin pääsisimme viimein pohtimasta sitä sosialidemokraattista dilemmaa pitääkö valistuksen filosofien opetuksen valossa antaa kunnan avustuksia pyhäkouluille vai ei.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Kyldyyri
Kohti kunnallisvaaleja VIII ( kuntien auringonnousu )
Poliisin vanha tuttu, Chelsean kannattaja ja jalkapallokatsomoista viihtyvä hävyttömyyksien huutelija Paavo Arhinmäki on maamme kulttuuriministerinä jakanut apurahoja nuorisojärjestöille:
Avustusten saajat
Noissa pistää ensimmäisenä silmään puolueiden nuorisjärjestöjen tukien mieletön epäsuhtaisuus. Se ei toki ole Arhinmäen syytä, vaan ministeriön esittelijät todennäköisesti ovat esittäneetkin tuollaista jakoa. Poliittisten järjestöjen avustuksista olen samaa mieltä, kuin PS-nuorten puheenjohtaja Simon Elo:
Rahahanat tiukemmalle ja bileet seis
mutta jos kulttuuriministeriön tukia puolueiden nuorisojärjestöille jaetaan, niin niitä olisi jaettava jossain järkevässä suhteessa edes. Avustusten tarkoituksena ei ole pönkittää valtapoliittista konsensusta, vaan tukea nuorisotoimintaa. Kyllä se on jopa keskustallakin poliittista toimintaa, ehkä puhtaasti pyyteettömään hyväntekeväisyyteen perustuvaa Nuorisosäätiötä lukuun ottamatta, vasemmistoliitosta, kokoomuksesta ja demareista puhumattakaan.
Mitenkään tietenkään haluamatta arvotella ketään tekisi mieleni lopuksi neljännen polven punakaartilaisena todeta, että vasemmistoliiton ministerit voisivat hieman parantaa otteitaan ihan vaikka vain vanhan ja entisen työväenliikkeen hengen muistoksi.
Politiikan raadollisuus
Aamukahvitelevisio tarjosi Keskustan varapuheenjohtajille mainostilaa mukavan, keskustalaista politiikkaa propagoivan rupattelutuokion muodossa. Ottamatta kantaa siihen, että Keskustapuolue kuulemma on Suomen onnellisen tulevaisuuden tae, niin huomiota kiinnitti kuinka Mari Kiviniemen eron syyksi mainittiin politiikan raadollisuus. Julkisuus, media ja muut puolueetkin ovat kuitenkin kohdelleet Mari Kiviniemiä täysin asiallisesti, eikä hänen kimppuunsa ole hyökkäilty edes oletettujen skandaalien vuoksi. Politiikan raadollisuuden sijasta olisikin täsmällisempää tässä tapauksessa puhua Keskustan sisäisestä raadollisuudesta.
Käsi sydämelle: Kuka muuten oikeasti, siis ihan aikuisen oikeasti, uskoo, että mikäli Keskusta nyt olisi hallituksessa, niin kuntaliitoksia ei lähdettäisi ajamaan nykyisten kaavailujen mukaisesti tai, että Suomen politiikka EU:n vakuusrahastojen suhteen olisi jotenkin toisenlaista kuin nykyisin?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Herran kärsimisen palmusunnuntai
(Mark. 11: 1 - 10)
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin." Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: "Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?" He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: -- Hoosianna!* Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!
(Jes. 50: 4 - 7)
Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä. Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi. Minä tiedän, etten jää häpeääni.
(Fil. 2: 6 - 11)
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
(Mark. 14: 1 - 13; 47)
Oli kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. "Ei kuitenkaan kesken juhlan", he sanoivat, "ettei kansa ala mellakoida."
Kun Jeesus oli Betaniassa aterialla spitaalia sairastaneen Simonin talossa, sinne tuli nainen, jolla oli alabasteripullossa aitoa, hyvin kallista nardusöljyä. Hän rikkoi pullon ja vuodatti öljyn Jeesuksen päähän. Jotkut paheksuivat tätä ja sanoivat toisilleen: "Millaista voiteen haaskausta! Sen olisi voinut myydä ja antaa rahat köyhille. Olisi siitä ainakin kolmesataa denaaria saanut." He moittivat naista ankarin sanoin. Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi te pahoitatte hänen mielensä? Hän teki minulle hyvän teon. Köyhät teillä on luonanne aina, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole. Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten. Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki."
Juudas Iskariot, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, meni ylipappien luo kavaltaakseen Jeesuksen heille. He ilahtuivat kuulemastaan ja lupasivat antaa hänelle rahaa. Juudas etsi nyt sopivaa tilaisuutta toimittaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä.
Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä, jolloin oli tapana teurastaa pääsiäislammas, opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Missä tahdot syödä pääsiäisaterian? Minne menemme valmistamaan sen?" Jeesus lähetti matkaan kaksi opetuslastaan ja sanoi: "Menkää kaupunkiin. Teitä vastaan tulee siellä mies, joka kantaa vesiruukkua. Seuratkaa häntä, ja minne hän menee, siellä sanokaa talon isännälle näin: 'Opettaja kysyy, missä on häntä varten huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.'
Silloin yksi paikalla olevista veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)