perjantai 1. heinäkuuta 2011

Reklamaatio numero Z



Aivan ensimmäiseksi haluaisin todeta Haminan ainoalle rastafarineekerille Pelle Miljoonalle, että kato säkin nyt vähän mitä sä mainostat vai onko massi syönyt sielun?

Toiseksi:

- Pysähtyykö tämä ennen Rantahakaa siinä Tavastilan kohdalla?
- Odotas..ei. Inkeroinen on ennen Rantahakaa.
- Voisiko pysähtyä? Siinä oli ennen pikavuoropysäkki.
- Ei ole enää.
- Ennen kaikki olikin paremmin.
- Ehkä.
- Voisitko kuitenkin pysähtyä siinä, mulla ei olisi kuin pari sataa metriä käveltävää siitä.
- Kuinka paljon sulla olisi Rantahaasta.
- Sellainen seitsemisen kilometriä.
- Tota, mielelläni, mutta kun ei saa pysähtyä kuin aikatauluun merkityillä pikavuoropysäkeillä.
- No eihän sitä kukaan huomaa, jos hetkeksi pysähtyy. Hyppään nopeasti ulos ja siinä se.
- Ikävä kyllä, aina joku huomaa. En voi pysähtyä kuin pikavuoropysäkeillä. Tai en saa.
- Eli siis ei käy?
- Valitettavasti.
- Ok. Täytyy mennä sitten Karhulaan ja ottaa sieltä taksi.
- Eli?
- Karhulaan.
- 13, 50.
- Ole hyvä.
- Kiitos.

Kolmanneksi: Ei pitäisi valittaa. Sentään pääsee Kouvolasta Karhulaan maksamalla ainoastaan mitättömän 13 euron 50 sentin rahasumman. Koko autossa oli lisäkseni kolme muuta matkustajaa, jotka varmaan kyttäsivät silmä kovana pysähtyykö bussi vain oikeilla pysäkeillä, tai sitten ei. Taksi Karhulasta Tavastilaan laskutti 24 euroa. Julkisissa liikennevälineissä on tulevaisuus. Väittäisin näin. Ihmetyttää silti mihin tämä maa on oikein menossa, kun bussikuski ei vapaana ihmisenä uskalla tehdä tuollaista pientä palvelusta, joka ei olisi keneltäkään pois, vaan pitää tiukasti kiinni säännöistä ja pelkää jonkun näkevän, että niitä rikotaan. Linja-autossa ei todellakaan ole tunnelmaa enää.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis onko tarina tosi?!!

Mitä helvettiä siellä Suomessa tapahtuu?! TEHKÄÄ JOTAIN!!

Kun jokainen tietää sen, että maassa on vain yksi ainoa eduskunnassa vaikuttava puolue, jonka takki EI käänny, miksi helvetissä joku äänestää jotakin muuta?!!

IDA kirjoitti...

Tarina on tosi. En valehtele koskaan, tai ainakin pyrin välttämään sitä. Keskustelun vedin muistista ja sanamuodoissa voi olla virheitä. Osaisin kuvailla tilanteen täysin sellaisena kuin se oli kuvana, mutta en muista vuorosanoja ihan nauhalta.

En kuitenkaan itse vetäisi tuosta noin rajuja johtopäätöksiä. Sattuuhan sitä. Julkisia kannattaa silti käyttää :D

Tiedemies kirjoitti...

Oliko kunnan mies va yksityinen?

IDA kirjoitti...

Ei tullut katsottua minkä firman bussi oli kyseessä. Valkoinen, hieman sinistä ja hieman punaista. Ennen oli sentään Vilkkaan vinttikoirat, joista näki heti mikä bussi vie sivistyksen pariin.

Joka tapauksessa kyllähän tämä on selvä indikaattori yksityisautoilun autuuden puolesta. Rupean ajelemaan Kouvolaan omalla autolla. Tai sitten tyydyn odottamaan 21.52 lähtevää junaa. Tavastilan asemalta, joka muuten on tulevan Helsinki - Pietari radan risteysasema, ei tartte kävellä kuin pari kilometria :D

tommi kirjoitti...

Kansan enemmistön näkemys näistä kuten kaikista muistakin säännöistä on se, että jos bussi saa jättää matkustajan muuallekin kuin pysäkille, se johtaa siihen, että ilkeät kuskit tönivät lapsia ovista moottoriteillä rekkojen alle.

IDA kirjoitti...

Siis Tavastilassa on kyllä linja-autopysäkki myös Kouvola - Kotka tien varressa. Se ei vain ilmeisesti ole enää pikavuoropysäkki.

Huvittavaahan tässä on sekin, että jotkut pilvenpiirtäjien rakentajat näkevät, että Kotkan, Haminan ja Kouvolan pitäisi olla samaa kaupunkia. Olisihan se tavallaan hienoakin. Itse nimeäisin sen, koska Kotham - city ei varmaan käy, Talousmetsämetropolikseksi.

Toukka kirjoitti...

Kotka + Kouvola + Hamina = Kokohama.

Anonyymi kirjoitti...

IDA, luitko sen viestin jonka kirjoitin ja laittamani linkit Jaskan blogijuttuihin? Kummastelin tässä kun et vastannut. Ajattelin että kymiläisenä sinua olisi kiinnostanut tuo aihepiiri kovasti.