torstai 7. heinäkuuta 2011

Muutosvastarinta

Ennenkin on tullut todettua, että missä tahansa tilanteissa muutosvastarinta on järkevin tapa toimia.

Puolalaiset papit ovat viisaita. Messun jälkeen katseltiin erään saksalaisen koulutuskeskuksen kappelin esitettä. Kappelista oli viisi kuvaa, jotka esittelivät sitä 1800 - luvulta tähän päivään. "No, tuossahan on koko liturgian huononemisen historia", todettiin kuvista joissa kappeli muuttui aina vain riisutummaksi kunnes se oli alttaria lukuun ottamatta tyhjä ja oltiin nykyajassa. "Ensimmäisessä kuvassa se on kaunis, joten tietenkin se piti ehdottomasti muuttaa."

Olen joskus miettinyt vanhaa mummoa, jonka Teemu Lahtinen kertoi tavanneensa partiokavereidensa kanssa Puolassa. Hän ei ollut käynyt kotikylänsä ulkopuolella kuin kerran. Silloin kirkkoa oli korjattu, joten hän oli vieraillut parin kilometrin päässä olleen naapurikylän kirkossa. Kotinsa pihalta hän oli nähnyt kuinka saksalaiset marssivat itään ja venäläiset taas länteen. Jollain syvällisellä tavalla tuo on oikea tapa elää: olla vain rauhassa ja antaa hullujen marssia minne mielivät.

Ei kommentteja: