torstai 21. tammikuuta 2010

No nyt repes!



Olenkin jo pitkään surrut sitä, että en ole saanut otetta The Lord of the Rings - teoksesta mikä seikka on tehnyt minusta eräänlaisen hylkiön niin sanotuissa paremmissa piireissä. Edes Jarkko Tontin näkemys kirjasta ei vielä saanut potkittua minua täyteen vauhtiin, vaikka johtikin oikeaan suuntaan aina niin pitkälle, että pääsin kirjassa Enttien metsään asti, ennen kuin hyydyin. Nyt ei siis pidättele enää mikään vaan täytyy aloittaa innolla alusta. Konnusta olikin kaikkein kivointa lukea.

Toinen osa samaa videota. Isä Barronilla näyttää olevan muutenkin hyviä videoita, joista voisi nostaa esille vaikka tämän.

12 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Nuorin poikani oli siinä 10 ikäinen, kun hänellä välähti, että Keski-Maa oli kuin Eurooppa. Kontu oli Englanti, Rohan ja sen uljaat ratsumiehet rohirrim (huomaa hebrealainen monikko!) oli kuin Saksa. Ja Itä oli itä, josta kaikki kamala tuli.

Kari Rydman kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
IDA kirjoitti...

Itse suhtaudun kyllä epäillen taiteen allegorisiin selityksiin, myös tuohon katolilaiseen. Tavallaan hyvä peruslähtökohta selityksille on, että se on mitä se on :)

Tosin hyvä taide on tietysti avointa kaikenlaisille selityksille, joten ehkä sen nyt vain pitää lukea tämä teos kerran kunnolla.

Katolilainen selitys ei oikein voi sijoittaa itään kaikkea pahaa, koska ortodoksi...

Kumitonttu kirjoitti...

Katolisen kirkon suhde sosialismiin on yllättävää. Isot länsimaat ja jopa vasemmalle kallellaan olvat Hesari, Yle ja BBC kutsuvat Aasian kommunistisen kokeilun ylpeyttä, Burmaa, Burmaksi (tai ainakin muodossa Myanmar eli entinen Burma). Syynä on tietenkin Burmassa 60-luvulla vallan kaapanneen sosialistisen sotilasjuntan vastustaminen. Mutta sitten meillä on Suomen Katolinen kirkko ja sen piispa Teemu Sippo johdossaan julkaisee kuitenkin kirjoituksia, joissa viitataan myanmariin ja myanmarin pakolaisiin. Ihmeellistä, vai mitä.

Anonyymi kirjoitti...

Good day, sun shines!
There have been times of hardship when I felt unhappy missing knowledge about opportunities of getting high yields on investments. I was a dump and downright pessimistic person.
I have never imagined that there weren't any need in big initial investment.
Now, I'm happy and lucky , I begin to get real income.
It's all about how to choose a proper partner who utilizes your money in a right way - that is incorporate it in real business, parts and divides the profit with me.

You may ask, if there are such firms? I have to answer the truth, YES, there are. Please be informed of one of them:
http://theinvestblog.com [url=http://theinvestblog.com]Online Investment Blog[/url]

IDA kirjoitti...

joissa viitataan myanmariin ja myanmarin pakolaisiin. Ihmeellistä, vai mitä.

En nyt oikein pysty näkemään tuota poliittisena kannanottona. Se on vain nimi, vaikka nimet toki ovat tärkeitä. Veikkaan, että kirjoittaja ei ole ajatellut asiaa tuolta kannalta.

Katoliset hiippakunnat ja seurakunnat ovat taloudellisesti - välillä surkeankin - itsenäisiä. Ei ole olemassa mitään organisaatiota, joka auttaisi Burman katolista hiippakuntaa, elleivät muut hiippakunnat ja seurakunnat ja lähinnä niiden jäsenet halua auttaa sitä.

Hyvä lehti muuten tuo johon linkitit, jos pyörit Pyhtäällä ( Pyttis ) niin kiinnitä erityisesti huomiota Pyhän Ursulan seurakunnan tapahtumiin ;)

IDA kirjoitti...

Anonyymi sijoittaja:

Good day, sun shines!

Let´s rock, then

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä lehti muuten tuo johon linkitit, jos pyörit Pyhtäällä ( Pyttis ) niin kiinnitä erityisesti huomiota Pyhän Ursulan seurakunnan tapahtumiin ;)

Eikös se Pyhä Ursula ole Kouvolassa? Kymiä toki, mutta feikillä murteella.

Valkea kirjoitti...

Hyvä analyysi vallasta. Sitä on tänä päivänä maailmassa liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Good day, sun shines!
There have were times of hardship when I felt unhappy missing knowledge about opportunities of getting high yields on investments. I was a dump and downright pessimistic person.
I have never thought that there weren't any need in large starting capital.
Now, I feel good, I started take up real income.
It's all about how to select a correct companion who uses your money in a right way - that is incorporate it in real business, and shares the profit with me.

You can get interested, if there are such firms? I have to tell the truth, YES, there are. Please get to know about one of them:
[url=http://theblogmoney.com] Online investment blog[/url]

Yksin kaikkia vastaan kirjoitti...

Onko IDA nyt harharetkillään päätynyt pitämään Vatikaania ja paavinkirkkoa valkoisen identiteettipolitiikan pohjana? Väärää hevosta veikataan taas. Katolinen kirkko on nykypäivänä kolmannen maailman organisaatio, koska länsimaissa ei kukaan enää käy kirkossa. Siksi kirkon intresseihin kuuluu kannattaa rajoittamatonta maahanmuuttoa kehitysmaista kehittyneisiin maihin. Kirkon kanta Yhdysvaltojen laittomiin meksikolaisiin siirtolaisiin ja Sveitsin minareettikiistaan on mielestäni yksiselitteinen.

IDA kirjoitti...

Onko IDA nyt harharetkillään päätynyt pitämään Vatikaania ja paavinkirkkoa valkoisen identiteettipolitiikan pohjana?

No en todellakaan. En harrasta valkoista identiteettipolitiikka. Rami Leskinen on suomentanut tuon nimisen kokoelman artikkeleja, joka on ihan suositeltava, mutta olen hukannut sen.

Väärää hevosta veikataan taas. Katolinen kirkko on nykypäivänä kolmannen maailman organisaatio, koska länsimaissa ei kukaan enää käy kirkossa. Siksi kirkon intresseihin kuuluu kannattaa rajoittamatonta maahanmuuttoa kehitysmaista kehittyneisiin maihin. Kirkon kanta Yhdysvaltojen laittomiin meksikolaisiin siirtolaisiin ja Sveitsin minareettikiistaan on mielestäni yksiselitteinen.

Käsittääkseni katolinen kirkko kannattaa subsidiariteettiperiaatetta. Sen vaikutus Suomen politiikkaan noin yleisesti on todella vähäinen. Poliittisia mielipiteitä ei ole mitenkään sidottu, kunhan muistaa kommunismia vastustaa, mikä multa sujuukin vanhasta muistista ;)