perjantai 28. elokuuta 2009

Rasistinen uusfasismi ja -natsismi kotomaassamme


Kuvassa on suomalaisen ääri- laita- ja natsioikeiston kova, taisteluvalmis ydin. Yhteiskuntarauhalle erittäin vaarallisia, häikälemättömiä ihmisiä. Kuvasta pystyy helposti havaitsemaan ainakin kahdeksan varmaa pahamaineisen, separatistisen terroristijärjestö Suomen Sisun jäsentä, sekä yhden saatananpalvojan, eikä ole mitään syytä epäillä, että lopuillakaan olisi sen puhtaammat jauhot pussissa. Ehkä pahinta on, että tuossa vaiheessa, kun nämä hillittömät patsastelivat oikeuden pyhätön edessä kuin sitä pilkaten, noin puolet terroristeista oli jo kotiutunut tai kadonnut kaupungin vilinään.

Kysymmekin missä oli poliisi nyt, kun yhteiskunnan olisi voinut kerralla pelastaa sitä uhkaavalta, kiihottavalta väkivallalta?

PS.

Todettakoon, että kuvassa ei todellakaan ole osa Tromssasta kotiutuneiden, miljoonien suomalaisten Athletic Club - kannattajien ryhmästä vaan jotain paljon pahempaa.

Joka tapauksessa Athletic Club pelasi eilen vieraissa tasurin 1 - 1 ja meni näin jatkoon maalein 4 - 3.

UEFA:ssa edetään nykyään tähän tapaan. Arvonta suoritetaan tänään iltapäivällä. Jänskättää jo ihan kauheasti.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirottua! Eihän teitä nurkkamörköjä erota tavallisista ihmisistä!

Odotin sarvia ja hampaita, sekä pitkää notkeaa paholaisenhäntää. Tai edes infernaalisesti leimuavia viirusilmiä.

Jotenkin petetty olo.

Kumitonttu kirjoitti...

Ei kotimaista mediaa voi enää nauramatta lukea:

Äiti heitti kaksi lastaan alas parvekkeelta ja hyppäsi sen jälkeen itse perässä. Tragedia sattui Saksan Baden-Württenburgissa.

Syyttäjän mukaan perhe oli "normaali":

Naisen motiivia ei vielä tiedetä. Asunnosta on kuitenkin löydetty turkin kielellä kirjoitettu viesti.


Mitä ihmettä tarkoittaa normaali ja etenkin lainausmerkeissä?

Tiedemies kirjoitti...

Kumitonttu: Normaali as in "normimeininkiä"?

Ilkka kirjoitti...

Ei paha:

Lohko L:

Werder Bremen GER
Austria Wien AUT
Athletic Bilbao ESP
Nacional POR

Kumitonttu kirjoitti...

Tuskin "normimeininkiä" siinä mielessä, kuin suomalaiskansallinen, ehkä jopa geneettinen, tapa tappaa humalassa.

Vaikuttaa siltä, että kyseinen "normaaliksi" luonnehdittu tapahtuma on uudenlainen, Eurooppaan rantautunut kunniamurhan muoto, jossa nainen pakotetaan/ajetaan itsemurhaan. Sattuuhan näitä perheensisäisiä joukkosurmia ns. paremmissakin piireissä, mutta edelleen jaksaa ihmetyttää, miksi tuon nimenomaisen vähemmistöuskonnon perversioista ei voi puhua ääneen vaan sitä peitellään ja vähätellään. Silläkö se muuttuu?

Vanhoissa historiankirjoissa aikoinaan opetettiin, että Afrikan sodat johtuivat pääosin siitä, että valkoinen mies loi valtiot mielivaltaisesti heimorajoista välittämättä. Nyt kun tätä samaa rajattomuutta tuodaan Eurooppaan, ei enää olekaan soveliasta todeta, että heimorajoilla olisi ollut näiden uuseurooppalaisten synnyinseudulla yhteiskunnallista levottomuutta suojaava vaikutus. Niin ne vaan vanhat uskomukset muuttuvat kun vanhaksi elää.

Anonyymi kirjoitti...

Meillähän on tuo yksi Noubelistikin, joka näitä eurooppalaisia etnisiä sotkuja selvitteli tuossa taannoin. Ei se nyt ihan mikään tabu ole.

IDA kirjoitti...

Ei paha:

Lohko L:

Werder Bremen GER
Austria Wien AUT
Athletic Bilbao ESP
Nacional POR
.

Ohh! Horisontissa jo häämöttää The Pepsi Cola League featuring Britney Spears! Se kovenee.

IDA kirjoitti...

Utumies:

Kirottua! Eihän teitä nurkkamörköjä erota tavallisista ihmisistä!

Kyl nyt mut ainakin sentään ;)