keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Ei tullut takkia...

...mutta ei oikein housujakaan, eli Matti "Viisas" Vanhasen uskomaton kuningasidea perustaa suomalaisia työvoimatoimistoja Kiinaan on ilmeisesti ( ja ilmeisesti kiinalaisten toimesta, viisas kansa ) laitettu jäihin, mutta EU on lähtenyt toteuttamaan Heidi "Keskusneiti" Hautalan jo aiemmin tänne raukoille rajoillemme välittämää ajatusta työvoiman rekrytointipisteiden perustamisesta Afrikkaan.

Entisessä Englannissa ehkä lähimpänä Suomen perussuomalaisia olevan UKIP-puolueen Nigel Farage kysyy tuon Daily Expressin jutun mukaan: "Mitä hemmettiä me teemme avaamassa työvoiman rekrytointipisteitä Afrikassa, kun 400 000 on ennustettu menettävän työpaikkansa Britanniassa seuraavan kuuden kuukauden aikana?" Erittäin asiallinen kysymys.

Suomalaisten äänestäjienkin kannattaa pitää mielessä, että Suomi on juuri tällä hetkellä ja tulevaisuudessakin mukana tuossa hankkeessa, jota aiotaan laajentaa, hankkimassa työvoimaa Afrikasta Suomeen. Varsinkin lomautetuilla ja irtisanotuilla on varmasti aikaa mietiskellä asiaa syvällisestikin. Suomessa tätä ei vain taideta uutisoida, koska asia voisi herättää kiusallisia kysymyksiä Euroopan yhteisön politiikasta ja sellaisiin kiusallisiin kysymyksiin on kiusallista vastata.

Joka tapauksessa, jos joku on ihmetellyt mitä Suomen hallitus on tarkoittanut uudiskäsitteellä 'työperäinen maahanmuutto', niin juuri tätä se on tarkoittanut.

13 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Juuri tuollaisia toimia ne suurisuuntaiset EU-projektit ovat. Tehdään vääriä asioita väärään aikaan.

Parhaimmillaan projekteista ei koidu juuri lainkaan haittaa, jos ei hukattuja rahoja sellaiseksi lasketa.

IDA kirjoitti...

Toivotaan tuota EU:n puitteissa parasta mahdollista ratkaisua tässäkin. Eli projektin valumista tyhjiin. Siinä toivossa joudumme kyllä turvaamaan täysin afrikkalaisten ja EU-maiden kansalaisten viisauteen. EU:n "eliitti" eroaa jostain Idi Aminista tai Mobutu Sese Sekosta oikeastaan ainoastaan siinä, että he eivät ole yhtä luovia ja nopeita.

Tiedemies kirjoitti...

EU:n "eliitti" eroaa jostain Idi Aminista tai Mobutu Sese Sekosta oikeastaan ainoastaan siinä, että he eivät ole yhtä luovia ja nopeita.

Tämä on jo täysin järjetöntä. Ymmärrän kyllä, että osa tästä on ns. läppää, mutta EU:n päättäjien vertaaminen kannibaaleihin ja psykopaatteihin tekee pelkkää hallaa.

IDA kirjoitti...

"Tämä on jo täysin järjetöntä. Ymmärrän kyllä, että osa tästä on ns. läppää, mutta EU:n päättäjien vertaaminen kannibaaleihin ja psykopaatteihin tekee pelkkää hallaa."

No se tosiaan oli pelkkä vitsi.

Kuitenkin, jos nuo "eliitin" kaikki huikeimmat visiot todella toteutuisivat, niin sehän olisi vain hidastettu versio siitä tuhosta minkä joku Uganda aikanaan kärsi. Euroopan, sellaisena kuin se on opittu tuntemaan, tuho.

En toki usko, että ne kaikki toteutuvat, enkä usko, että kaikki EU-päättäjätkään haluavat niiden toteutuvan.

Kullervo Kalervonpoika kirjoitti...

En toki usko, että ne kaikki toteutuvat, enkä usko, että kaikki EU-päättäjätkään haluavat niiden toteutuvan.

Mitä lähemmäksi liittovaltiota kehitys kulkee, sitä enemmän ja meidän kannaltamme entisestään ikävämpiä tapahtumasarjoja tulemme näkemään.


Loppupelissä on kuitenkin kyse akselista Saksa-Ranska ja näiden määrittelemistä globaaleista intresseistä.

IDA kirjoitti...

Loppupelissä on kuitenkin kyse akselista Saksa-Ranska ja näiden määrittelemistä globaaleista intresseistä.

Niin ja siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että mikäli sivistys ei romahda automaatio vähentää entisestään työvoiman tarvetta.

Palvelualat eivät siinä mielessä toimi kasvun moottoreina, että ei voi paistella enempää pizzoja kuin on syöjiä. Tai voi, mutta ne menevät ilmaisjakeluun ja kaatopaikoille.

Näin ainakin luulisin.

Tiedemies kirjoitti...

Markkinatalous on distribuution ja allokaation järjestämistä kysynnän ja tarjonnan keinoin. Se, työllistääkö palveluala 50 vai 90 prosenttia, on viimekädessä merkityksetöntä.

Jos se työ, jonka tarkoituksena on tehdä sitä krääsää, korvataan koneilla, niin se krääsä tehdään silti. Ceteris paribus meillä on silloin sama määrä vähemmällä työllä. Sehän on vain hyvä. Koska se tavara tuotetaan, sille varmaan löytyy ostajia.

Ei kaikki palvelu ole pitsan paistamista. Nyttemmin varmaan huonoon maineeseen joutunut finanssipalvelu on palvelua myös. Tarpeeksi kehittynyttä teollisuutta ei enää erota palvelusta mikään.

Työvoiman tarpeen väheneminen on hyvä asia, kunhan se tapahtuu tasaisesti ja rauhallisesti ympäri yhteiskuntaa. Se on ongelma vain, jos joidenkin työ vähenee paljon nopeammin kuin muiden.

IDA kirjoitti...

Työvoiman tarpeen väheneminen on hyvä asia, kunhan se tapahtuu tasaisesti ja rauhallisesti ympäri yhteiskuntaa. Se on ongelma vain, jos joidenkin työ vähenee paljon nopeammin kuin muiden.

Joo. Olen tästä täsmälleen samaa mieltä. Samoin tuosta, että palvelualat eivät ole pelkästään ns. perinteiset palvelut. Kunhan tiivistin.

Ja kärjistän edelleen: Ongelmat tulevaisuudessa eivät ole työnjaossa vaan rahan jaossa. Mitä olen kai toitottanut ennenkin.

Mulla on sellainen kalpea aavistus tai idea, että ihmiset kollektiivisesti ymmärtävät näitä juttuja ja osaavat toimia niiden mukaan. Tavallaan siis veikata. Eli täysin pakottamaton ja luonteva syntyvyyden aleminenkin olisi tavallaan "alitajuinen" siirto siihen suuntaan miten paras tulevaisuus toteutuisi. Tälle teorialle minulla ei ole kyllä esittää kuin hataraa evidenssiä ;)

Joka tapauksessa - postauksen aiheeseen liittyen - pidän sulana hulluutena sitä, että länsimaat lähtevät keinotekoisesti muuttaman tätä tilannetta haalimalla lisää väestöä muulta oli se lisäväestö sitten vaikka Siriuksesta.

Jukka kirjoitti...

Ajatus aftrikkalaisten maahanmuuttajien tänne ottamisesta voi olla järkevä kvarttaalitaloudessa toimivalle yritykselle - esimerkiksi puuvillaplantaasille tai siivousyrittäjällle: Otetaan ihmisiä poimimaan puuvillaa tai tiskejä tai siivoamaan roskia.

Hetkellinen hyöty saadaan nyt ja haitta tulee seuraavan 200, 300,... vuoden ajalle.

Väestönlaadun aleneminen on yhteismaan ongelma

milla kirjoitti...

IDA: "Joka tapauksessa, jos joku on ihmetellyt mitä Suomen hallitus on tarkoittanut uudiskäsitteellä 'työperäinen maahanmuutto', niin juuri tätä se on tarkoittanut."

Jonkun pitäisi alkaa vastustamaan työvoimaperäistä maahanmuuttoa..

Perustaa vaikkapa puolue.

IDA kirjoitti...

En tiedä puolueesta tarvitseeko sellaista enää?

Vastustamaan tuota kyllä pitäisi ruveta.

Anonyymi kirjoitti...

"Vastustamaan tuota kyllä pitäisi ruveta."

Ehtiihän sitä syksymmällä.

Milla

IDA kirjoitti...

:)

Ehtiipä hyvinkin. Toisaalta luulen, että työperäisen maahanmuuton vastustus herää kyllä vielä ihan itsestään.

Uutisten mukaan yli 10 000 on jo saanut lomautus tai irtisanomisvaroituksen vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana.