perjantai 30. tammikuuta 2009

AamukahviTV

YLE:n uutiset kertoi, että Suomen oikeuslaitos on jumissa. Jutut viipyvät siellä häpeällisen kauan ja oikeuslaitoksen tila on Euroopan yhteisön jäsenmaiden huonoin.

En lainkaan ihmettele tätä asiantilaa, koska tärkeintä Suomessa - Valtakunnansyyttäjän viraston oma erityinen homma - on esimerkiksi syytellä ihmisiä Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan keskellä mitä syvintä rauhan aikaa. Sellainenhan ei voi tuottaa muuta, kuin hämmentävää, mutta samalla ikävää, pelleilyä.

Ja Suomessa on täysin luonnollista, että lakimiehet ovat omaa etuaan ajavia, järjestäytyneitä poliitikkoja, joten on kai myös yhtä luonnollista, että oikeutta käydään pitkään ja hartaasti. Kukas sitä näinä aikoina työstään ja asemastaan luopuisi. Mukavaa, kun töitä riittää valittavaksi asti.

Ei kommentteja: