sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Yksinpuhelua ja pari linkkiä

Verkossa ajoittain vellovan älykkyyskeskustelun voisi tiivistää yhteen sanaan: Yksinpuhelua.

Useimmiten kyseessä on peitelty rotukeskustelu, eikä huomata lainkaan sitä, että yhteiskunnan kehityksestä johtuen ongelma voi muodostua vakavaksi vaikka osallisena olisi vain yksi rotu. Keskusteluun siitä mitä sen tosiseikan, että ÄO on 50 - 85 prosenttisesti periytyvä ominaisuus, perusteella pitäisi päätellä ja miten tuon tosiseikan pitäisi vaikuttaa politiikkaan ei koskaan päästä. Vastaan siis itse itselleni.

Ideaalisti sen ei pitäisi vaikuttaa juuri mitenkään. Olisi eettisesti erittäin arveluttavaa ruveta testaamaan lapsia ja suunnittelemaan heille koulutusohjelmia testien perusteella, koska se jakaisi yhteiskuntaa toisistaan mahdollisesti eriytyviin luokkiin jo pienestä pitäen. Korkeammassa koulutuksessa pääsykokeiden ja opintosuoritusten pitäisi olla riittäviä mittareita. Saksalaisessa tyylissä, jossa perusopintojen epäonnistumisen jälkeen voidaan ohjata ulos ei sinänsä ole mitään vikaa. Yksityisellä työnantajalla taas on tietysti oikeus valita työntekijät mielensä mukaan, mutta siinäkin testejä parempi ratkaisu voisi olla työnantajan yhteiskunnallisten kustannusten vähentäminen niin, että työntekijän palkkaaminen ei olisi niin suuri riski kuin se nykyään on.

Politiikan tehtäväksi jäisi lähinnä suunnitella yhteiskuntaa sellaiseksi, että siihen voisivat mielekkäällä ja rakentavalla tavalla osallistua myös ne, jotka auttamatta tippuvat pois monipuolistuvista ja aina vain enemmän älyllistä osaamista vaativista ammateista. Automaation etenemistä ei ole mitään järkeä estää ja automaation lisääntyminen merkitsee ihmistyövoiman tarpeen vähenemistä. Nykyiset visiot iloisista tietotyöläisistä, jotka suunnittelevat koneita ja tekevät pelejä, tai mediaa tai väitöskirjoja, koskevat karkeasti ottaen vain noin 20 prosenttia ihmisistä ja ovat siten kokonaisuuden kannalta pahasti vinossa.

Testeille jää kuitenkin hyvää käyttöä monissa organisaatioissa, kuten vaikka armeija, joissa virheet voivat olla kohtalokkaita ja joissa oikean henkilön olo oikealla paikalla on erityisen tärkeää. Ja toisaalta erilaisten poikkeustapausten, kuten oppimisvaikeuksien analysoinnissa.

Kansakuntien väliset ÄO-erot taas ovat asia, johon me emme voi vaikuttaa millään tavoin. Asian voi ottaa huomioon maahanmuuttopolitiikassa tai olla ottamatta. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin niin älyvapaata, että sen parantamistarpeen toteamiseen ei tarvita edes älykkyyttä, saati testattua sellaista. Kun huomataan, että työvoimapula on aivan puhdas harha, jäljelle jää, että kyse on puhtaasti arvovalinnasta: Haluammeko ylläpitää ja kehittää suomalaista kansallisvaltiota vai haluammeko epätoivoisesti yrittää rakentaa sen tilalle monikulttuurista Onnelaa, jollaiset parasta aikaa ajavat kovalla vauhdilla päin seinää asiassa edistyneemmissä Euroopan valtioissa. Siksi keskustelu kansojen välisistä eroista on maahanmuuton yhteydessä melko turhaa. Tervejärkinen ja tiukka vaatimus maahanmuuttajien assimiloitumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaiseen kansallisvaltioon on ihan riittävä poliittinen teko.

Rasismista ei näissä yhteyksissä kannattaisi puhua ollenkaan, koska nykyisen julkisen määritelmän mukaan jokainen itsetietoinen, järkevä ihminen - oli hän sitten musta, valkoinen tai keltainen - on rasisti. Vain se joka kieltää vähintään kolmesti itsensä saa armon, eikä häntä yleisessä keskustelussa, sikäli kuin se näitä asioita koskee, kutsuta rasistiksi.

ÄO-keskusteluun liittyen pari hyvää telkkarilinkkiä, jotka löytyivät Suomalian Sanomien kommentoijan kautta. Hänelle kiitos:

Charles Murray Book TV:ssä ( kolme pitkää tuntia )
James Flynnin ja Charles Murrayn keskustelu
Tom Wolfe ( vähän asian vierestä, mutta pitäähän tässä järkeäkin olla )

Lopuksi, Tom Wolfen kautta toki kerien, toiseen aiheeseen ja erittäin hyvään kuvaukseen tasavallan tilasta, jonka on kirjoittanut Jukka Hankamäki. Sinänsä oikeastaan hämmentävää, että tuollaiset tyypit ovat tuntemattomia suuruuksia, maassamme, valitettavasti.

5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Hankamäki on harvinaisen selväjärkinen ajattelija. Siinä on syy, miksi hänen ajatuksensa eivät mediaa kiinnosta.

Paavo kirjoitti...

Lapsiahan kyllä testataan vaikka miten. Jos haluaa vuotta aikaisemmin kouluun niin silloin on käsittääkseni joutuu ihan vain älykkyystestiin.

jos on koulussa tai muualla ongelmia niin aina psykologit jonkun merkinnän laittaa kognitiivisesta suorituskyvystä. Nykyään ainoat tasoryhmät ovat käsittääkseni tarkkis ja normaalit. Voisi niitä olla enemmänkin koska jos oikeasti merkittäviä eroja oppimiskyvyssä niin jotakuta ei opeteta, jos ei häiriköi ei saa huomiota. Peruskoulu on aika pitkä toteuttaa tasavertaisuuden unelmaa. Ei siinä lahjakas ainakaan ahkeraksi opi eikä lahjaton varmaan kovin hyvää itsetuntoa kehitä kun muut huokailee tai naureskelee hitaudelle.

nykyään kaupungeissa taidetaan aikalailla jo kiertää tasavertaisuusaatetta. Musiikkiluokkakin ennustaa sen että pääasiassa siellä on lapsia joiden vanhemmat on kiinnostuneita lapsistaan. Englanninkieliset luokat ovat eliittiainesta.

Kyllä niitä koulurajojakin tarkkaan syynätään kun asunnonpaikkaa etsitään.

tietysti on turha laittaa oppilaita ÄOn perusteella ryhmiin. Oppimiskyky ja tulokset kelpaa. Kun taas huonosti menestymisen syitä etsitään niin älykkyyden arviointi on oleellista.

mutta kansakunnan ihmisaineksesta sopii olla huolissaan. lapsia tuntuu tekevän nimenomaan ne joiden ei pitäisi. Epävakaat nuoret tytöt hakevat vauvasta sisältöä onnettomaan elämäänsä, vauva on helpompi ja tyydyttävämpi ihmissuhde kuin parisuhde. Ei tarvitse tuskailla mitä elämällään tekisi kun rupeaa äidiksi.

pershäiriöisten yksinhuoltajien lapsista tulee todennäköisesti pershäiriöisiä mukuloita.

IDA kirjoitti...

"mutta kansakunnan ihmisaineksesta sopii olla huolissaan. lapsia tuntuu tekevän nimenomaan ne joiden ei pitäisi. Epävakaat nuoret tytöt hakevat vauvasta sisältöä onnettomaan elämäänsä, vauva on helpompi ja tyydyttävämpi ihmissuhde kuin parisuhde. Ei tarvitse tuskailla mitä elämällään tekisi kun rupeaa äidiksi."

Jep.

Itse ajattelen niin, että vanha kunnon moralismi ja kansanvalistus olisivat parempia ratkaisuja, kuin mitkään eugeniikkajutut.

Anonyymi kirjoitti...

Haluammeko ylläpitää ja kehittää suomalaista kansallisvaltiota vai haluammeko epätoivoisesti yrittää rakentaa sen tilalle monikulttuurista Onnelaa, jollaiset parasta aikaa ajavat kovalla vauhdilla päin seinää asiassa edistyneemmissä Euroopan valtioissa.

Hyvä kysymys, mutta turha, sillä asia ei ole enää meidän päätettävissämme.

IDA kirjoitti...

"Hyvä kysymys, mutta turha, sillä asia ei ole enää meidän päätettävissämme."

Totta, jos ei ihmeitä tapahdu. Vastarinta on kuitenkin aina paikallaan ;)

Ja nykyisillä poliitikoilla Suomi on loistava ns. ajopuu. Se ajelehtii mukana vain ja on mahdollista, että Euroopan unioni muuttaa olemustaan tai jopa hajoaa. Tietenkin suomalaisista poliitikoista riippumatta, mutta kuitenkin.