sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Sosiaalinen konstruktio

Monet ihmiset tuntuvat ymmärtävän sosiaalisen konstruktion käsitteen väärin. Ikään kuin kyseessä olisi joku yksilön kuvitelma, joka sitten toteutetaan ja jota voi rakennella ja purkaa mielensä mukaan. Näin ei kuitenkaan ole.

Jo nimensä mukaisesti kyseessä on useamman ihmisen yhteistyön tulos. Vaikka kyseessä olisi alkujaan kuvitelma niin se on monen ihmisen yhteinen kuvitelma, jolloin sillä tietysti täytyy olla perustansa todellisuudessa, mikäli se on kestävä. Totta tietysti, että suurikin joukko voi elää saman harhan vallassa, mutta sellaiset joukot eivät rakenna kestäviä konstruktioita.

Jotain tommosta :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sosiaalinen konstruktio on negatiivissävyinen termi, silloin kun on kyse konstruktioista kuten kansallinen identiteetti, sukupuoli-identiteetti tai uskonnollinen vakaumus, joiden keinotekoinen luonne on alituisesti tarkastelussa. Monikulttuurisuuden kaltaisten konstruktioiden konstruktioluonnetta ei yleensä ole tarpeen mainita eikä analysoida.

IDA kirjoitti...

Tuossa on tavallaan saman asian kaksi eri puolta. Samalla tavoin, kun ne kuvittelevat pystyvänsä purkamaan ensimmäiset, ne kuvittelevat pystyvänsä rakentamaan jälkimmäisen.

Se ei kuitenkaan onnistu, koska toimiakseen 'kuvitelman' pitää olla niin kattava, että kaikki osalliset ovat jollain tavoin itsenäisinä toimijoina mukana.

Ajatusten tasolla voi tietysti aina leikitellä, mutta todellisuudessa sen enempää purkaminen kuin rakentaminenkaan eivät onnistu.

Jukka Aakula kirjoitti...

Kansallinen identiteetti - kuten identiteetti yleensä - on tietysti aina osittain määrittelykysymys.

Mutta kuten maanantaimies viittasi tästä tehdään sitten se väärä johtopäätös että identiteetti on mielivaltainen ja siksi muka jotenkin huono asia.

Identiteetti määrittelee sen sfäärin jossa ihminen tekee mm. kiinteimmin yhteistyötä. Identiteetti siis helpottaa yhteistyötä niitten kanssa joilla on sama identiteetti. Antropologi Joseph Henrich om mm. todennut että etninen identiteetti voi määritellä sellaisen sfäärin jossa yhteistyötä tehdään.

Identiteetti on yhteistyön mahdollistaja. Samantekevää onko se konstruoitu, mielivaltainen tms.

Ja kuten ida sanoo, konstruoiminenkin on jo sinällään ihmisten välinen yhteinen akti.