lauantai 28. helmikuuta 2015

Jatkuva edistys


Ihmisen jatkuva kehittyminen ja viisastuminen jaksaa hämmästyttää. Voi sanoa, että kaikki historian tragediat olisi voitu välttää, jos vallassa olisi ollut valistunut nykyihminen, tuo kaiken mitta ja valistusfilosofi/tiedemies Markiisi de Saden onnellinen lapsi. Ajatellaan vaikka vuoden 1918 äärimmäisen ikäviä tapahtumia. Mikäli silloin olisi ollut vallassa nykyisten hallitusten kaltainen dynaaminen yhdistelmä olisivat ihmiset kuulleet transistoriradioistaan - ne olisi silloin jo kevyesti keksitty ja niitä olisi myös tasapuolisesti jaettu - jotain seuraavan kaltaista:

- Herra ministeri! Kaduilla liikkuu miehiä kiväärien kanssa ja sosialidemokraattisen puolueen radikaali siipi...
- Anteeksi nyt arvon toimittaja, näillä ei ole mitään yhteyttä keskenään. Kaduilla rähisevät, lähinnä nuoret miehet, kärsivät sosiaalisista ongelmista. Sosialismi taas on rauhan ideologia.
- Mutta aikooko hallitus jotenkin toimia...
- En usko, että tässä mikään tavanomaista kummallisempi toiminta on tarpeellista. Tämä kaikki on ihan normaalia kehitystä, ehkä pienten kasvukipujen kera. Mutta kun kerran kysyitte voin kertoa, että Yleisradio aikoo lukea koko Pääoman ääneen radiossa.

Ja näin olisi vältetty turha väkivalta ja sosiaali- ja terveysministeriöllä olisi ollut aikaa keskittyä Espanjan taudin täysimittaiseen hoitoon.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi on se epsanjan tautiki sossujen syytä ?

IDA kirjoitti...

Kaikki on joten sekin.