perjantai 6. maaliskuuta 2015

Työvoimapulasta


Työvoimapulaa ei ole. Sitä ei ole edes Pikku Kakkosessa, koska YLE:n Pressiklubia tehdään aikuisille. Ohjelma on loistava esimerkki omistajuuden rappeuttavista puolista. Aikaisemmin se oli mediakriittinen ohjelma, joka tarkkaili median ilmiöitä arvostelevalla otteella. Sitä mukaa, kun Yleisradiota on vastoin tahtoani siirretty minun omistukseeni ohjelma on muuttunut nykyiseen muotoonsa, jossa toimittajat arvostelevat muita ihmisiä päräyttäen sekaan jonkun hyvällä tahdolla yläastetasoiselle kypsyydelle sopivaksi katsottavan vitsin.

Tällainen omistajuus ei ole soveliasta, joten alkaa olla vain kaksi vaihtoehtoa: YLE ryhtyy tekemään parempia ajankohtaisohjelmia tai se siirretään työntekijöidensä omistukseen. Heidän omalle vastuulleen. Sellaisessa tilanteessa muuten jonkun toimittajankin silmät saattaisivat avautua ja hän huomaisi, että mitään työvoimapulaa ei ole, ei ole koskaan ollutkaan, eikä koskaan tule. Se olisi kyllä ehkä kiusallista, sillä silloin toimittaja saattaisi esittää jonkun kysymyksen, eikä vain nyökkäillä monttu auki, kun ministerit tai tutkijat puhuvat tästä fiktiivisestä työvoimapulastaan.

No, olemalla katsomatta televisiosta muuta kuin urheilua ja kultturia ja pitäytyen Radio Yhden kuuntelijana näiltä kaikilta kyllä välttyy aika hyvin.

5 kommenttia:

sozaburo kirjoitti...

http://www.laliiga.com/nakokulma-barcelonan-ja-athleticin-cup-finaali-real-madridin-painajainen/

Sinne keskusjohtoa Madridiin pilkkaamaan. Copan voitto olisi kyllä melkoinen kruunu muuten pettymysten kaudelle.

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkin joskus kysyä joltakulta isokenkäiseltä, että minkähän näköinen otus se työvoimapula sitten on, että tietää varoa, jos se vaikka tulee kadulla tai lenkkipolulla vastaan? Lienee hyvinkin pelottava mörkö, kun herrat siitä ovat niin kovasti vauhkona? Olisikohan siinä kenties vähän Röllipeikon tai Muumilaakson Mörön näköä? ;)

Kunnon poliittista satiiria ei Suomessa olekaan osattu tehdä enää sen koommin, kun Frank Pappa Show pistettiin telakalle. Ja sehän ei toki tullutkaan ylen kanavilta, jos nyt oikein muistan.

-G-mies-

Becker kirjoitti...

Lopetin Pressiklubin katselun siihen ohjelmaan missä Halla-ahoa mollattiin Stillerin, Saarikosken ja Salmenin toimesta. Vaikka olenkin Halla-aholaisia, niin totesin ohjelman olevan sen tason ulostetta, että sen tiiraamiseen ei kannata uhrata aikaansa. Enkä ole muuten päätöstäni katunut. Koko ohjelma taitaa nykyisellään olla vain jokin Stillerin oman egon pönkittämiseen kehitetty farssi.

sozaburo kirjoitti...

Johanna Korhonen, voiko ihminen enää kuvottavampi olla?

IDA kirjoitti...

Loppuottelu Madridissa olisi todella mielenkiintoinen. Pelottaa vain, että tulee ns. kylmää kyytiä nykyisellä joukkueella, ellei sitten:

https://www.youtube.com/watch?v=JZQcFRxBecI

Messi tippuu siinä missä Diegokin :)