torstai 26. syyskuuta 2013

Ohjelmaidea



Omistamani mediayhtiö Yleisradio voisi aloittaa kulttuurihistoriallisesti korkeatasoisen keskusteluohjelman, jossa Paavo Lipponen ja Yrjö Rautio keskustelisivat valittujen vieraiden kanssa siitä kuinka he yhdistivät suomalaisen työväenliikkeen ja nostivat sen nykyiseen, huimaan liitoonsa. Ohjelman nimeksi sopisi trendikkäästi vaikkapa Coffee Shop Vasemmistoälymystö, mutta tämä on tietenkin vain alustava ehdotus.

Ainakin itse olen jo kyllästynyt siihen, että Yrjö Raution aika ja kyvyt kuluvat Apu-lehdessä viikosta toiseen jatkuvan kertomuksen kirjoittamiseen niistä tavoista millä Perussuomalaisen puolueen olisi parasta hajota. Siinä kokemus suuren poliittisihistoriallisen linjan yhdistäjänä ja kasvattajana valuu täysin hukkaan.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Sen jälkeen, kun Apu-lehti omasta aloitteestani lakkasi tulemasta talouteemme, en ole nähnyt Yrjö Raution kirjoituksia juurikaan. Olenko menettänyt jotakin?

Toisaalta Yrjö Rautio ja vihreät teemanumerot saivat minut tuntemaan sellaista kammotusta lehteä kohtaan, että minulla oli vaikeuksia siirtää sitä paperinkeräykseen, jonne se ikään kuin luonnosaan kuului.

Mitä tapahtui perinteikkäälle perhelehdelle ja miksi siitä tuli katkeroituneiden sosialistien äänitorvi?

IDA kirjoitti...

Tuskin olet mitään menettänyt. Rautio siellä edelleen kirjoittelee, että työläiset ovat surkeita rasisteja ja kehuu kapitalisteja. :D