keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hellepäiviä

Nurmikon ajamisen jälkeen oli niin hikinen olo, että päätin lähteä hakemaan kaljaa. Se on hyvää.

Matkalla autoradiossa soi ohjelma, joka ilmeisesti kuului sarjaan, joka on rakennettu seitsemän kuolemansynnin ympärille. Jakson asiantuntija oli joku julkkisliikemies, mikä on sinänsä ihan ok, koska kaikkihan me olemme syntien asiantuntijoita. Mikäli Yleisradio kuitenkin haluaisi toimia järkevästi, se ottaisi tällaiseen ohjelmaan jonkun kirkkomme papeista. Olen melko varma, että hän lähestyisi yleisellä tasolla asiaa hyveiden kautta.

Laitetaanpa kertaukseksi: kolme teologista hyvettä ovat usko, toivo ja rakkaus; neljä kardinaalihyvettä taas kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, urhoollisuus ja ymmärtäväisyys. On paljon järkevämpää keskittyä näihin hyveisiin kuin kuolemansynteihin, koska synnit eivät itsessään ole mitään, vaan ne ovat pelkkiä negaatioita, jotka johtavat mielemme ja sitä kautta tekomme pois noista elämään ja totuuteen johtavista hyveistä.

Eli tämä vain ihan toivomuksena sinne Yleisradion suuntaan. Kulttuuriahan tässä kaikki ollaan rakentamassa, eikä vain uupuneina mietiskelemässä mikä siinä on vikana.

5 kommenttia:

sozaburo kirjoitti...

Hellepäivän ratoksi Bilbaosta kantautui positivinen siirtouutinen.

Viime kausi oli niin turhauttava, matsien katsominenkin jäi minimiin. Toivottavasti Llorente-ongelma ratkeaa ja joukkueen fixaus sujuu suotuisasti.

Kristillissosiaalisuutta käsittelevä juttusi oli hyvä avaus urakalle. Hyllyssä odottaa pari katolisen libertaristin kirjaa. Ei sillä että libertarismin puolesta olisin enää aikoihin liputtanut.
Luin pitkästä aikaa Sarastusta ja kirjoitamasi juttu krisrk

IDA kirjoitti...

Ihan hyvä, jos se juttu toimii. Itse olin todella epävarma siitä. Olisi tehnyt mieli kirjoittaa persoonallisempi ja "rajumpi" :D, mutta toisaalta ajattelin, että pitäisi mahdollisimman lyhyesti, ytimekkäästi ja ymmärrettävästi esittää itse asiaa.

Niistä periaatteista voisi jokaisen kohdan käydä erikseen läpi pidemmässä jutussa, mutta Sarastus ei ehkä ole oikea paikka sellaiseen.

Uskon muuten, että Bilbao on ensi kaudella aika vahva.

Anonyymi kirjoitti...

Miten kissa on tykännyt lämmöstä ja auringosta? Löhöääkö se nurmella vai mitä tekee? Nukkuuko se kesällä ulkona vai meneekö sisälle? Entäs syönti, onko ruoka-ja juomakuppi ulkona vai etsiikö se itse hiiriä ja rottia?

Sateita on tässä välissä käynyt, eilenkin ukkosti ja lämpö tippui hetkessä kymmenen astetta.

Anonyymi kirjoitti...

Confederations cupissa pelaavat Brasilia ja Espanja. Uruguay ja Italia saavat tyytyä pronssipeliin. Mitä arvelet noista peleistä?

Sozaburo kirjoitti...

Bielsa ja Llorente sitten lähtivät. Adurizille hankittiin kilpailija joukkueen ykkösmaalaajaksi: Kike Sola, joka ilmeisesti teki viime kaudella 9 maalia Osasunassa.

Kesällä vielä kolme harkkapeliä: baskijoukkue ja sitten Saksaan ja Britteihin.

Nyt vaan hyvä alkukausi ja eurokentille tähtäin.