torstai 28. helmikuuta 2013

Kokoomus on sittenkin homofobinen puolue

En olisi uskonut, mutta näin todistaa yksi Kokoomuksen johtavista ideologeista itse, ja vielä yhteiskunnallisesti lähes yhtä tärkeällä foorumilla kuin Facebook ja Suomi24 ovat:

Kokoomuslaiset vaihtoon lakivaliokunnasta.

Kokoomus on jo kunnostautunut siinä, että sen johdolla pyritään erottamaan kansan valitseman eduskunnan valitsemien valiokuntien jäseniä ja vaihtamaan tilalle itselle sopivampia, joten eiköhän puolueen työmies Vapaavuori pystyisi kevysti hoitelemaan asiat niin, että puolueen ideologinen tahto tulisi tässäkin asiassa toteutettua. Ainakin jos toinen toinen työn sankari Junger tarjoaisi apuaan, kuten hän varmasti auliisti tekisi. Itse Katainen tietysti pesee kätensä ja sanoutuu irti tästä homofobiasta, mutta näytöt siitä kuitenkin ovat niin selvät, että ilman tarttumista toimeen ja puoleen homofobisen siiven laittamista ruotuun puheet jäävät tyhjiksi.

Lienee täysin selvää, että ainakin kolme "surkeaa homofobista vätystä" Anne Holmlund, Markku Mäntymaa ja Kari Tolvanen voisivat etsiä itselleen ja keskiaikaisen ankeille näkemyksilleen jonkin toisen ympäristön kuin Kansallisen Kokoomuksen, mutta todella synkkä 30-luvun soihtukulkueiden valossa lepatteleva varjo lankeaa myös niiden kokoomuslaisten kansanedustajien päälle, jotka eivät lakialoitetta allekirjoittaneet.

Noin yleisesti ottaen olen luonnollisesti kroonisesti pöyristynyt, kuten kaikki kunnon kokoomuslaisetkin.

6 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Miksi haluat niin kiihkeästä rajoittaa toisten ihmisten oikeuksia, jotka eivät edes elämääsi juurikaan vaikuta.

Homoavioliitto ei olisi sinulta yhtään mitään pois. En ymmärrä millä logiikalla vastustat sitä.

IDA kirjoitti...

Yksi syy on tietysti se, että lukiessaan vaikka kommenttisi ylempään postaukseen näkee millaiset motiivit lain ajamisen taustalla oikeasti ovat. Sellaisten vaikutusvaltaa yhteiskunnassa tulee tietenkin rajat kaikin avoimessa demokratiassa mahdollisin keinoin :)

Muuten asia on aika pitkälle jo käsitelty. Se, että puolustajat kuvittelevat olevansa loogisia puolustuksessaan, vaikka logiikalla ei juuri ole tekemistä asian kanssa, on tietenkin yksi syy sekin. Kun lakia ei hyväksytä, he saavat harjoitusta logiikassa ja ehkä huomaavat, tai osa heistä huomaa, että he eivät olekaan puhtaan loogisia vaan heillä on mielipide, joka pohjaa moniin muihinkin asioihin kuin käsiteltävään lakialoitteeseen.

Myös postauksessa Kotkan kommareiden erheistä löytyy perusteluja.

Tomi kirjoitti...

Et vastannut kysymykseen lainkaan. Miksi vastustat homoavioliittoja?

Et taida oikeasti edes vastustaa niitä, vastustat liiton kannattajia.

IDA kirjoitti...

Olen vastannut siihen niin monta kertaa, että ajattelin ottaa hieman tuotakin näkökulmaa esiin. Vastustan sitä täsmälleen samoista syistä, kuin entinen ja tuleva paavi vastustavat. Kehotan tutustumaan heidän perusteiluihinsa. Alustavasti voi meditoida vaikka tätä:

"Ekologian tärkeyttä ei enää kukaan kiellä. Meidän täytyy kuunnella luonnon ääntä ja vastata asianmukaisesti. On myös olemassa ihmisen ekologia. Ihmisellä on myös luonto, jota hänen kuuluu kunnioittaa, eikä voi mielensä mukaan muokata. Ihminen ei ole itsensä luomaa vapautta [sich selbst machende Freiheit]. Ihminen ei luo itse itseään. Hän on järki ja tahto, mutta myös luonto. Hänen tahtonsa on oikein järjestäytynyt jos hän kunnioittaa luontoaan, kuuntelee sitä ja hyväksyy itsensä sellaisena kun hän on, sellaisena joka ei ole luonut itse itseään.

http://sanapapilta.blogspot.fi/2013/02/ratzinger-bundestagissa.html

Tomi kirjoitti...

IDA, tämä teidän pappinne ei taida tietää, että homoseksuaalisuutta (jos tarkoitetaan saman sukupuolen välistä seksiä) esiintyy luonnossa runsaasti. Ja ihmisillä sitä on nähtävästi esiintynyt iät ja ajat. Kaikissa historiallisissa kulttuureissa homoseksuaalisuutta on esiintynyt. Luultavasti sitä esiintyi jo esihistoriassa, ja luultavasti myös sitä esiintyi nykyihmisen esi-isillä.

Eli homoseksuaalisuus on luonnollista. Te uskovaiset ette vaan tunnusta sitä luonnolliseksi.

IDA kirjoitti...

Kannatta lukea ehkä alusta asti tuo blogi ja sen jälkeen vaikka koko puhe ja siitä sitten taas eteenpäin. Luonnollinen ei tarkoita tuossa aivan yksi yhteen sitä mikä luonnossa tapahtuu. Ja siinä oletetaan, että ihminen pystyy järkensä ja vapaan tahtonsa vuoksi tekemään luontoakin koskettavia päätöksiä.

Tietenkin homoseksuaalisuus on siinä mielessä luonnollista, että se on luontoa. Ei sitä kukaan kai kiistä. Itse olisin varmaan ihan valmis taistelemaan vakavastikin homojen ihmisoikeuksien puolesta, en vain pidä avioliittoa ihmisoikeutena. Enkä lainkaan pidä siitä, että suomalaista "sortoa" usein rinnastetaan joihinkin Ugandan ihmisoikeusrikkomuksiin.