torstai 7. helmikuuta 2013

Epäsuhta

Aamun Kymen Sanomat kirjoitti Freddy Van Wontergehemin tuomion säilyneen hovissa. Koko oikeusjuttu ja siitä tullut tuomio on yhtä epäsuhtaa, mutta otetaan esiin yksi näkökulma, jota ei ehkä  vielä ole puhkikaluttu.

Kymen Sanomat puhuu koko ajan Wonterghemin kirjoituksesta ( kirjoituksessaan Wonteghem, Wonterghemin kirjoituksessa todettiin jne ), vaikka kyseessä oli kommentti verkkokeskustelussa. Suomalaisen median päätoimittajan tason tuntien on tavallaan ymmärrettävää, että keskustelukommentti rinnastuu kirjoitukseen, mutta Kymen Sanomilta odottaisi kuitenkin enemmän. Kirjoitus, edusti se mitä tyylilajia tahansa, on itsenäinen, harkittu kannanotto, esteettinen ilmaus tai jotain siltä väliltä, mutta ennen kaikkea kuitenkin itsenäinen ja harkittu. Keskustelukommentti taas on kaikkea muuta kuin itsenäinen kirjoitus ja se on luettava itse keskustelun kokonaisuuteen liittyvänä. Tämä asia olisi erittäin hyvä ymmärtää, jos aivan oikeasti halutaan sitä avointa kansalaiskeskustelua politiikasta.

Tästä nimenomaisesta oikeusjutusta on kirjoitettu myös järkevästi, joten linkitän kirjoituksen jälleen kerran tähän: Unohtuiko alkuperäinen rikos? Kymen Sanomien lukijana ja Yleisradion omistajana toivoisin, että järjen käyttö yhteiskunnallisessa mediassa lähtisi liikkeelle niistä ja ne toisivat esiin myös tuon erittäin varteenotettavan näkökulman, joka kirjoituksessa esitetään.

10 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Vielakaan persut eivat ole saaneet potkittua rikollis-Freddya maasta. Miksi eivat?

Tomi kirjoitti...

Lisää todisteita persujen petovihasta:
http://www.hs.fi/kotimaa/Oinonen+30000+sutta+on+suunnittelemassa+muuttoa+Suomeen/a1360207879523

Vieläkö kiistät, ettei puolueessanne petovihaa esiintyisi?

IDA kirjoitti...

Voi aivan hyvin esiintyä kaikissa puolueissa. Muistaakseni jossain aiemmassa kommentissa jo otin kantaa petovihaan yleensä.

Nyt näyttää siltä, että pedot eivät tässä ole tärkeitä, vaan se miten niiden avulla voitaisiin vaikuttaa poliittisiin voimasuhteisiin, joten jätän sen kummemmin kommentoimatta. Totean vain, että ymmärrän paremmin sellaisia ihmisiä, joilla on eläimiin jonkinlainen suhde, kuin sellaisia, jotka tallustelevat ulkopuolelta kertomaan sen itsestään selvyyden, että lampaat ovat suden saalista, joten ole hiljaa ja muuta vuokrakasarmiin, sillä valtio on viljellyt sinulle perunavarastot globaaleilla markkinoilla.

IDA kirjoitti...

Ja vielä se, että susi on monin tavoin hieno eläin, mutta yhden ominaisuutensa vuoksi se sopisi tämän uuden ja mondeenin Suomen vaakunaeläimeksi. Se on muun ohella nimittäin myös laumasaalistaja.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän nimimerkki Tomin pitäisi tietää, että Freddy on Suomen kansalainen ja näin ollen ei ole mitään syytä poistaa häntä maasta. Ei se taida olla edes mahdollista elli F itse halua.

Nimimerkki Tomin voisi poistaa teh internestistä. Susannakin poisti sen omasta takkirauta-blogistaan. Siellä Tomi on häiriköinyt jatkuvalla syötöllä.

Tomi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tomi kirjoitti...

Ano, kyllähän minä tiedän Freddyn olevan Suomen kansalainen. Enkä minä häntä ole tosissaan ulos heittämässä.

Itseasiassa en karkottaisi ihmisiä kovinkaan helpolla. Rikoksen täytyy olla raskas, kuten raiskaukset, murhat ja vakavat huumausaine- ja talousrikokset, jotta karkotus tulisi kysymykseen. Silloinkin pitää olla suht. varmaa, että ko. henkilö ei ole hengenvaarassa karkotusmaassaan.

Tomi kirjoitti...

IDA, lammasfarmarit ja poronhoitajat ovat valtiolle kustannus eivät tulonlähde. Lopetetaan näiden ammattien tukeminen, niin päästään niistä eroon. Poronhoitajat käyttävät törkeästi muiden maita.

Kuten olen aiemmin todennut, niin suurimmat syyt susivihaan ovat 1) koirat ja 2) hirvet.
Sudet tosiaan tappavat n. 20 rakkia vuosittain. Metsämiesten mielestä tämä menetys on liian suuri vaikka saavat korvauksen. Metsästäjät pitävät hirveä yksinoikeutenaan eikä niitä riittäisi heidän mielestään sudelle jaettavaksi.
Lapset ovat petokeskustelussa pelkkä olkinukke. Kukaan metsästäjä ei oikeasti pelkää lasten puolesta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tomi wrote: Rikoksen täytyy olla raskas, kuten raiskaukset, murhat ja vakavat huumausaine- ja talousrikokset, jotta karkotus tulisi kysymykseen.

Ilmeisesti raiskatun tyttölapsen ruoskiminen kuoliaaksi on Tomin (ja Suomen oikeuslaitoksenkin) mielestä "kevyt-rikos"?

Jos edes sellainenkaan?

Tomi kirjoitti...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja, kukaan ei ole ruoskinut ketään hengiltä Suomessa.

Ulkomailla tapahtuvat rikokset selvitettäköön ko. maassa.