torstai 6. syyskuuta 2012

Aseveliakseli

On turha kiistää aseveliakselin - valitettavasti jo käytännön toimissa unohdettua - merkitystä suomalaisessa politiikassa. Myös Väinö Tannerin ansiot ovat suuremmat, kuin moni haluaisi myöntää.

Ottaen siis historian huomioon teen käytännön ehdotuksen Kotkan kyläkoulujen säilyttämiseksi ja jopa lisäämiseksi. Vetäisin tämän eilen hatusta ja ehdotus menee pääpiireissään näin: Kouluista muodostetaan osuuskuntia, jonka jäseniä ovat kouluissa opiskelevien lasten vanhemmat. Jäsenyyttä voisi halutessaan jatkaa lasten opiskelun loputtuakin. Opetuksen kustannuksista vastaisivat edelleen kunta ja valtio, mutta kiinteistöt luovutettaisiin osuuskuntien haltuun ja hoidettaviksi. Koulun toimivuus olisi osuuskunnan jatkumisen edellytys, mutta muuten osuuskunnat saisivat toimia vapaasti eri aloilla Suomen lakien mukaisesti.

Sulkeudun suosioonne. Ja mikäli, kuten pahasti näyttää, käy niin, että Kotkassa lopetetaan elinvoimaisia paikalliskouluja, niin älkää minua syyttäkö.

24 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

IDA, käsittääkseni valtio ei suoraan vastaa kuntien koulujen kustannuksista. Ainoa raha minkä valtio antaa on valtionavustus könttäsummana, jota ei ole kohdennettu.

Tomi kirjoitti...

Mikä olisi IDA:n mielestä koulun minimioppilasmäärä? 10, 5, vai yksi.

Jos 10 oppilaalle kustannetaan opettaja veronmaksajien rahoin tulee se aika kalliiksi per oppilas. Tasa-arvo ei tällöin toteudu suurten ja pienten koulujen välillä.

Vanhemmat voivat aina kotiopettaa lapsiaan tai palkata heille kotiopettajan.

Kumitonttu kirjoitti...

Mihin tässä enää voi luottaa - Paavikin on huolissaan hiilijalanjäljestään!

Onhan tuo aika erikoinen juttu, että kaikkein pahimman vastuksen Paaville tarjoaa (belsebuubin lisäksi) äiti-Gaia, ja nyt Pope sitten yrittää kamppailla maallisella keinovalikoimalla uuspakanoita vastaan. Hiukan sama kuin 80-luvulla Paavi olisi ajanut Skodalla miellyttääkseen Italian sosiaalidemokraatteja, jotka olivat päävastustajiaan siihen maailman aikaan.

IDA kirjoitti...

Kumitonttu:

Eiköhän tuo ole lähinnä vitsi koko juttu. Lahjoituksia vain otetaan vastaan ja ne menevät sitten parempaan ja tarpeellisempaan käyttöön. Näin luulisin. Paavi tuskin kerkiää paljoa autolla huristelemaan.

Toisaalta kyllähän elinympäristöstä huolehtiminen on myös kristittyjen velvollisuus ilman mitään gaiamystiikkaa. Prioriteetit kuitenkin tietenkin aina kunnossa:

"Katolinen kirkko pitää parempana, että aurinko ja kuu putoavat taivaalta, että maa tuhoutuu ja monet miljoonat maan päällä nääntyvät äärimmäisessä hädässä - maallisen ahdistuksen rajoissa - kuin, että yksikään sielu, en sanoisi, että tuhoutuu, mutta tekee syyttä yhdenkään anteeksiannettavan synnin, lausuisi yhdenkään tietoisen valheen tai varastaisi yhdenkään vaivaisen roposen"

Tomi:

Totta. Kunnat kohdentavat varat, mutta tuleehan niitä valtioltakin ja valtio määrää oppivelvollisuuden rajoja.

Jätän yksityiskohdat pohdittavaksi. Aluksi tässä puhutaan vain kouluista, jotka aiotaan lopettaa vuoden parin sisällä.

Osuuskuntakaan ei ole välttämätön, mutta toisihan se parempia mahdollisuuksia ansaita kuin yhdistys. Jossain Suomen kunnassahan vanhemmat perustivat yhdistykset, ottivat lainaa, remppasivat koulun ja vuokrasivat sen kunnalle. Nyt vuokrarahoilla lyhennetään velkaa.

Ainakin Kotkassa ongelmana tuntuvat olevan kiinteistöjen hoitokulut, eivät niinkään opettajien palkat. Lisäksi ilmeisen raadollisesti halutaan kiinteistöjen arvon nousua Kotkan saarella, jossa kaupungin omistamat kiinteistöt sijaitsevat. Lapsiperheiden muutto mukavemmille alueille ei edistä sitä.

Tiedemies kirjoitti...

Totta, vitsi sen on oltava. Olisihan se kummallista, jos Paavi ei toivottaisi ydinsotaa, ympäristötuhoja jne, koska tuomiopäivä tulee kumminkin. Paskaksi ja palamaan vaan; on parempi että kaikki kuollaan kuin että joku käyttää spärdäriä.

Tai sitten se paavikaan ei ole mikään täysi ääliö.

IDA kirjoitti...

Siis tuo lehtijuttu on vitsi siinä, että se korostaa tässä asiassa tuota ekologista, sinänsä tietysti arvokasta puolta. Väittäisin, että tuossa on kyseessä ihan normaali tapahtuma, jossa joku firma on halunnut lahjoittaa paaville mainosmielessä jotain ja lahjoitus on otettu vastaan, kun on voitu katsoa, että ainakaan mitään paheellisia tarkoituksia ei suosita. Eli kyseessä ei ole varsinainen kannanotto. Sellaisia kyllä voi lukea muualta.

Voisin, mitä kirjoituksen aiheeseen tulee, itse vaatia, että mikäli ehdotukseeni kyläkoulujen säilyttämiseksi ei suostuta, niin sitten vaadin vähintään sen, että koulukyydit hoidetaan sähköautoilla. Vihervasemmisto varmaan kuitenkin vastustaisi tätäkin, koska bensabussit tulevat selkeästi halvemmaksi ja säästyneen rahan voisi käyttää vaikka ideologisiin projekteihin, joissa opetetaan kehitysmaille, kuinka tulee elää luontoystävällisesti. Itse asiassa sellaisen opetustoiminnan aloittamiseksi voisi perustaa vaikkapa yhdistyksen, joka alkuun voisi palkata noin kymmenen toimihenkilöä.

IDA kirjoitti...

Ja en yhtään ihmettele miksi vain yhdellä kardinaaleista on - lehtitietojen mukaan - älypuhelin. Luulin, että olit ihan oikeasti kaivanut netistä luonnonsuojeluun liittyviä, helposti löydettäviä dokumentteja asiasta, mutta toki massamedian surkea uutinen kortsuista on mielenkiintoisempi.

Kyllä se nyt vain pitää sietää, että vaikka kirkko ei luonnon raiskaamista suosikaan, niin sen toiminnan fokus on jossain täysin muualla, kuin ilmastonmuutoksesta ja kortsuista tappelemisessa. Mitkä muuten nykyään alkavat vaikuttaa täysin samanarvoisilta asioilta, joista keskusteltaessa käytetään täysin samoja, moderneja argumentteja akselilla tää on hyvä ja magee - tää ei oo hyvä eikä magee.

Mitä tulee siihen, että katolinen kirkko alkaisi suosia konsumerismia ja hedonista elämäntapaa, niin pitäisi kyllä olla itsestään selvää, että niin ei vain tapahdu. Autolla ajoa se ei kuitenkaan katso synniksi pienelle ihmiselle, vaikka toki hevospelillä kulkeminen paljon mukavampaa olisikin.

Tomi kirjoitti...

Kyllähän Ratzinger lähes ääliön mitat täyttää. Hän on vielä vanhoillisempi kuin Wojtyla, vaikka tämä oli vanhoillisuuden ruumiillistuma.

Kumitonttu kirjoitti...

Hiukan ihmetyttää tuo, että otetaan ydinsota esiin, jos joku ei jaa samoja pelkoja kuin itse. Tarkoitan tietysti Tiedemiehen hiilidioksidi-fobiaa, joka kyllä täyttää sellaiset mittasuhteet, että uskonnollisesta hurmoksellisuudesta voidaan puhua samassa yhteydessä. Sähköauton puolesta promoaminen on älyllisesti laiskaa. Se on kuin pelastaisi hukkuvan tyhjentämällä lavuaarin.

Ranskan suuressa vallankumouksessa valistusfilosofien hengessä keskityttiin vain ja ainoastaan kristinuskon teilaamiseen, kun taas valistusfilosofit itse vastustivat kaikkia dogmeja. Sellaista vapaamielisyyttä johon esimerkiksi Rousseau tai Smith kykenivät ei oikein nykyvasemmistossa ole, vaikka se perikin antikristillisyyden heiltä. Kaikki muu on karsittu turhan vaikeana pois, ja jäljelle jää vain toisten uhkailu ja haukkuminen.

Tomi kirjoitti...

Kumis, Rousseau oli oikein downshiftaajien kuningas. Hänen mottonsa oli "takaisin luontoon".
Hän vihasi modernia yhteiskuntaa ja sen vempaimia.
Hän olisi nykypäivänä linkolalainen tai vielä jyrkempi.

Siinä sinulle idoli.

Tomi kirjoitti...

Kumis ihailemassasi jenkkien ihmemaassa on tosiaan uskovaisia, jotka toivottaisivat ydinsodan tai ekokatastrofin tervetulleeksi, sillä se tietäisi maailmanloppua ja Jeesuksen paluuta. Tärkeimpänä heidän omaa pelastumista ja muiden tuomitsemista ikuisiin kärsimyksiin.
Eikä tämä porukka ole edes vähälukuinen ja se on varsin vaikutusvaltainen.
Nämä ihmiset ovat mukana ja taustalla monissa konservatiivisissa ajatushautomoissa, joista esim. suollettaan propagandaa AGW:tä ja evoluutioteoriaa vastaan.

IDA kirjoitti...

"Kyllähän Ratzinger lähes ääliön mitat täyttää. Hän on vielä vanhoillisempi kuin Wojtyla, vaikka tämä oli vanhoillisuuden ruumiillistuma."

Mikäli menisitte mittauttamaan ÄO-osamääränne, niin löisin tonnin vetoa, että hän vielä reilusti yli kahdeksankymppisenä saattaisi päihittää sinut kirkkaasti. Nuorena aivan varmasti olisi päihittänyt. Kuten myös Wojtyla.

Toisaalta sinullehan älykkyyden mittari lienee oikea mielipide?

Tomi kirjoitti...

IDA, epäilen väitettäsi, sillä ole mitatusti varsin älykäs.

IDA kirjoitti...

No luvalla se ei ainakaan aina välity.

Razingerin ja Wojtylan kirjallisesta tuotannosta älykkyys taas välittyy varsin selkeästi.

Tomi kirjoitti...

IDA, kenties mielipide-erot sokaisevat sinut ja et näe jumalaista älykkyyttäni.

Missäs on tyhmyyteni näkynyt?

Tomi kirjoitti...

Jos Ratzinger ei tajua mitä hänen ehkäisykannastaan seuraa, niin voiko häntä pitää älyntähtenä?

IDA kirjoitti...

No se näkyy välillä vaikka siinä, että keskityt täysin johonkin ehkäisykantaan.

Ensinnäkään se ei velvoita ei-katolilaisia lainkaan. Ja toisekseen melkoisella varmuudella väittäisin, että uskontoaan harjoittavilla katolilaisilla ne ongelmat joita siitä mahdollisesti seuraa ovat vähäisempiä, kuin keskimäärin. Tästä ei ehkä ole tilastollista tutkimusta. Afrikasta on tilastollista tutkimusta, jonka mukaan katolisilla alueilla AIDS on vähäisempää kuin muualla, mutta ei kovinkaan merkittävässä määrin.

Lisäksi kyse on lähinnä ehkäisystä avioliitossa. Avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä jo muutenkin.

Tomi kirjoitti...

Mutta Afrikassa on ongelmia ruuan riittavyyden kanssa jo nyt. Ehkaisykielto taas edistaa vaestonkasvua. Katolisuus leviaa nopeasti Afrikassa.

IDA kirjoitti...

Ei se ole edistänyt väestönkasvua ainakaan Euroopan katolisilla alueilla.

Miten muuten evoluutiobiologian kannalta kommentoisit tätä, tieteellisesti tutkittuun tietoon pohjautuvaa uutista:

E-pilleri ympäristöriski?

Väestönkasvuhan loppuu kyllä, jos loppupeleissä ei enää pystytä lisääntymään :D

Kumitonttu kirjoitti...

Kysymys ehkäisystä on historiallisesti tarkasteltuna kytköksissä sosialistien rodunjalostuksellisiin päähänpinttymiin. Ruotsissa sosiaalidemokraatit ajoivat hallintokaudellaan pakkosterilisointia vähäosaisimmille. Euroopassa laajemmminkin erilaiset vasemmistoa kannattavat ryhmittymät äityivät suorittamaan laajamittaisia jälkiabortteja väärinuskoville ja väärärotuisille. Yhdysvalloissa aborttiklinikoita puolustavat kiivaiten ne, jotka tietävät että puolet aborteista tehdään mustille.

Kokonaisuudessaan ehkäisyssä on kyse siitä, että Malthus aikoinaan pelotteli ruoan loppuvan ja kehotti alimpia sosiaaliluokkia olemaan lisääntymättä. Nämä ovat tiukasti sidoksissa vasemmiston opilliseen aatteeseen, jonka mukaan yhteiskunta on eräänlainen elollinen organismi, jossa on "loisia" ja "syöpää", jotka tulee kirurgisen tarkoin leikkauksin poistaa. Vasemmiston suurin moraalinen ongelma on, että se käyttää aborttia ja ehkäisyä savuverhona välttääkseen keskustelemasta oikeista moraalisista näkökulmista. Se taas johtuu siitä, että vasemmiston on vaikea myöntää, että sen moraaliset näkökannat ovat ihmisvihamielisiä.

Tomi kirjoitti...

Kumis, mita ihmisvihamielista on ehkaisyssa tai abortin ja eutanasian kannattamisessa?

Oliko pakkosteriloijat USA:ssa, Britanniassa tai Suomessa vasemmistolaisia? Pakkosteriloinnit aloitettiin Suomessa aikana, jolloin vasemmistolla ei ollut mitaan valtaa politiikassa.

Matias F. kirjoitti...

Pakkosterilointi on ehkä yleisesti edistyksellisyyttä, mutta kai se siinä mielessä on yhteydessä vasemmistoon, että se ajallisesti ja ajatuksellisesti seurasi sosiaaliturvaa tai omaisuuden tasajakoa. Monet noin sadan vuoden takaiset edistykselliset kannattivat "köyhyyden poistamista" sosiaaliohjelmia ja muita pakkokeinoja käyttämällä, koska vaikutti tuhlaukselta, että köyhien perheiden lahjakkaat jäsenet eivät päässeet kehittämään kykyjään. Koska edistykselliset siihen aikaan olivat enemmän sidoksissa todellisuuteen kuin nykyään, he tajusivat, että tulonsiirrot köyhille voivat kumota tämän tehokkuutta lisäävän vaikutuksensa, jos yhteiskunnan parhaat kyvyt rajaavat jälkikasvuaan ja huonoimmat eivät. Tämän vuoksi piti keksiä pakkosterilisaatio sosiaaliturvan epäkohtia poistamaan. Pakkosterilisaatio-ohjelmista luovuttiin, kun vasemmisto huomasi, että sosiaaliturvalla voidaan luoda pysyvä alaluokka, joka aina äänestää vasemmistoa.

Tomi kirjoitti...

Matias F, naytat olettavan pakkosterilaation olleen vasemmiston keksinto, mutta kun se ei ollut.

Malthus oli itse pappi, ja monet muut pakosterilaatioiden ja ihmisjalostuksen isat olivat viktoriaanisen Britannian ylaluokkaa.

Tomi kirjoitti...

Toki brittilaisen ylaluoka tiedemiehet ja ajattelijat voidaan lukea vasemmistoon, mutta silloin oikeistoon jaa varsin vaatimatonta sakkia ja oikeiston saavutukset jaavat varsin mitattomiksi.