torstai 1. maaliskuuta 2012

Vallanvaihto

Kohti kunnallisvaaleja V ( taajama-alueiden ulkopuoliset harrastusmahdollisuudet )

Suomi saa tänään uuden presidentin, mikä on aivan iloinen juttu. Oli hyvä, että Niinistöstä tuli presidentti ja oli hyvä, että Soinista ei tullut presidenttiä. Perussuomalaiset olisivat ehkä hyvinkin kestäneet Soinin menetyksen, mutta elämme globaalissa maailmassa ja kannattaa siksi muistaa, että presidentiksi Soini olisi aivan liian nuori. Eihän hän globalismin johtavan imperiumin Kiinan mittapuiden mukaan ole ollut kuin kymmenisen vuotta täysi-ikäinen ja täysivaltainen kansalainen. Eli aika on hänen puolellaan, kuten se on meidän kaikkien, jotka emme ole oikealla, emmekä vasemmalla, vaan oikeassa, puolella. Sellainenhan Niinistökin on.

Pidän myös kappaleesta Kuuden vuoden vuoden kuuliaisuus, sillä se tuntuu saavan ärsytyksestä suunniltaan kaikki tätivaltion virallisesti ja subventoitujen poptähtien ihailijat.Todellisessa kapinallisuudessa onkin aina jotain jaloa. Kappale on kuitenkin niin raju, että en tohdi linkittää sitä tähän konservatiiviseen blokiini.

Kuusi vuotta ei tietenkään riitä, vaan Niinistö on presidentti seuraavat 12 vuotta. Se on kohtuullisen pitkä aika ja viisasta presidenttiä voidaan sinä aikana todellakin tarvita jopa arvojohtajana. Edelliseen postaukseen viitaten on tullut mieleen mahdollinen skenaario, jossa luterilaisen kirkon hyväksyessä sukupuolineutraalin avioliiton muita kirkkoa alettaisiin painostamaan hyväksymään se myös. Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinenhan jo avasi keskustelun siitä kuinka kaikkien Suomessa toimivien kirkkojen olisi hyväksyttävä naispappeus ja lakimiesten ja oikeusistuinten kauttahan tässä maassa on tullut tavaksi suvaitsevien liberaalien toimesta politiikkaa tehdä. Ja nykyään ei olisi lainkaan mahdotonta, että professori Koskisen houreet otettaisiin täysin tosissaan ja ne jopa toteutuisivat. Se mitä luterilainen kirkko laittaa liikkeelle, ei aina ole sen hallinnassa.

Maailman kristittyjen ylivoimainen enemmistö ei hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa sen enempää kuin naispappeuttakaan. Katolinen- ja ortodoksinen kirkko joutuisivat toimimaan Suomessa lainsuojattomina. Luterilaisen kirkon valtavirran, tai ainakin kirkolliskokouksen, kanta olisi todennäköisesti se, että valtion lain takana on seisottava. Tuossa tilanteessa olisikin presidentille arvojohtamisen puolella puuhattavaa. Toisaalta kyllä uskon, että Niinistö presidenttinä järkeistää maan yleistä ilmapiiriä ainakin sen verran, että tuollaista ei pääse tapahtumaan.

7 kommenttia:

Michelange kirjoitti...

Minusta olisi ihan oikeasti hyvä homma, jos Koskisen ehdotusta alettaisiin toden teolla ajaa lävitse. Siitä tulisi hyvin mielenkiintoista. Näkyvä kirkko on syvimmältä identiteeltään Ecclesia militans, taisteleva kirkko, ja viime vuosikymmeninä olemme päässeet vähän veltostumaan. Viholliset hokevat, että katolinen kirkko ja moderni kulttuuri eivät sovi yhteen. No eivät tietenkään sovi, ja sen pahempi modernille kulttuurille! Mutta meikäläisistäkin monet näyttävät kuvittelevan olevan mahdollista loputtomiin istua kahdella tuolilla. Olisi ihan kiva saada välit selviksi joka suuntaan ja niin sanotusti katsoa, kuka on kuka.

IDA kirjoitti...

Samaa mieltä oikeastaan. Toisaalta niin kauan, kun kirkolla on toimintavapaus ei tilanne ole sen kannalta poliittisesti paha.

En ole mitenkään erityisesti seurannut USA:n tilannetta, mutta linkitetty Chicagon arkkipiispan kolumni oli lupaavan hyvä.

Tomi kirjoitti...

Kansa sai näköisensä presidentin, eli tyhmän ja saamattoman miehen.
Onneksi tällä pellellä ei ole valtaa.

Anonyymi kirjoitti...

IDA, katsoitko eilisen maajoukuepelin? Donau-Alpenland otti 3-1 voiton. Peli oli suurimmaksi osaksi aika tympeetä katsottavaa. Puolustus ei voittanut pääpalloja ja sitten tuo lahjarankkari vielä päälle. Oikeastaan peli meni hösseliksi siinä kun Hradecky potkaisi pallon Jankoon, josta pallo kimposi maaliin. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä että omalla kenttäpuoliskolla ei tulisi syöttää taaksepäin, ei varsinkaan oman maalin lähellä.

Pukin käyttö avauksessa yksinäisenä kärkkenä ei taida olla järkevää, kun Pukki ei ole mikään Llorenten tyyppinen kolossi jolle voi englantilaistyyppisesti roiskia pitkiä palloja joten hän ei voita niitä. Pidän pelinrakennusta parempana kuin roiskimista, mutta jos roiskimalla voidaan hyökätä paremmin, niin silloin tarvitaan semmoinen joka jaksaa painia toppareita vastaan.

Furuholm sai lyhyessa ajassa ja kaksi maalipaikkaa ja toinen tilaisuus tuotti maalin. Furkka olisi paremmin avauksen hyökkääjä joka saisi pelata koko 90 min jaksoja. Jos avauksessa on kaksi hyökkääjää, niin silloin Furkka ylimpänä ja Pukki hieman alempana.

IDA kirjoitti...

Tomi:

Niinistön puhe oli varsin hyvä. Itse asiassa oikein hyvä. Hän on myös älykäs ja aikaansaapa henkilö. Ei tietenkään edusta koko kansaa, koska ei sinuakaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tomin kanssa olen eri mieltä siinä, etteikö Niinistö saisi aikaan jotain, kuitenkin tähän asti etupäässä pahaa.

Suomessa on ollut kaksi "talousmiehenä" tunnettua presidenttiä, Koivisto ja Niinistö. Molempien talousopit ovat aivan hanurista ja Koiviston politiikka vei osaltaan Suomen konkkaan. Onneksi tällä toisella tahvolla ei ole valtaa toteuttaa "kansantalous on yhtä kuin kotitalous" -satujaan presidenttinä.

Niinistö mukavasti tosin backuppasi innokkaita persukannattajiaan toteamalla armeijan säästöt tervetulleiksi. Tiedän varmuudella ainakin kaksi niinistöläistä, jotka nimenomaisesti äänestivät Salea hänen järkkymättämän armeijamyönteisyytensä takia. Täytyy huomenna kysellä, mitkä ovat tunnelmat ensimmäisen linjapuheen jälkeen...

IDA kirjoitti...

Vieras:

Kävin nukkumaan 3 - 0 tilanteessa. Peli oli tosiaan aika tympeää. Siitä, että lopussa saa kulman ;) ei vielä kannata tehdä suuria johtopäätöksiä pelisysteemin suhteen. En usko, että MM-karsinnoissa on suuria odotuksia: Suomi tarvitsee kaikki hyvät pelaajansa ja Paatelaisen pitäisi vain jääräpäisesti ajaa omaa pelinäkemystään sisään. Tähän joulukuusisysteemin varmaan sopisi tuo ehdottamasi kaksi kärkeäkin?

Yritän tästä edespäin vakaasti päivittää Bilbaojuttuja vähintään kerran viikossa, niihin voi heitellä muutakin jalkapallokeskustelua pitkin viikkoa ja se olisi varsin mukavaakin. Ensi syksynähän MM-karsinnat alkavat ja mikäli luoja suo voisi yrittää seurata koko Bilbaon kauden, joka todennäköisesti tulee vielä päättymään Barcelonan ja Madridin ansaitsemattoman ylivoiman vakavaan haastamiseen mikäli tämä sama ryhmä jatkaa.