perjantai 17. kesäkuuta 2011
Elävät kuvat
Itse en oikein usko siihen, että taide kertoisi todellisuudesta suoraan varsinaisesti mitään, mutta jos ajatellaan realistisen taidekäsityksen mukaisesti, niin on mielenkiintoista verrata 50-luvun ja nykypäivien suomalaista elokuvaa. Vertailun perusteella on ilmiselvää, että 50-luvun Impivaara oli avoimempi, onnellisempi ja rennompi. Jopa selkeästi kansainvälisempi.
Youtuben hakukenttään kun kirjoittaa sanan perussuomalaiset, niin toisena tuloksena tulee Roxy Musicin Do the Strand ja kolmantena tuo yllä oleva Wizzardin hieno tykitys. Luulen, että tässä todellisuus omalla tavallaan seuraakin taidetta, joten laitetaan Buffalo Station soimaan ja suunnataan kohti Tampereen metropolisaluetta äänestämään Juho Eerolaa varapuheenjohtajaksi ja tsemppaamaan, tai äänestämään, Teemu Lahtista puoluevaltuustoon. Noilla tahdeilla pitäisi onnistua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olet mielestäni oikeassa kolmessakin asiassa:
1. Taiteen keskeinen tehtävä ei ole kuvata todellisuutta. Jos todellisuus vilahtaa taiteessa, se on vain sivuilmiö, eikä vailla kiinnostavuutta sinänsä.
2. 1950-luvun impivaaralaisuus oli selvästi miellyttävämpi ja inhimillisempi. Tämän päivän ihmisiin on jostain istutettu aversio sellaista kohtaan; goottikauhu tuntuu läheisemmältä. Lieneekö jonkun tarkoitus?
3. Oscar Wilde esitti toista sataa vuotta sitten herkullisen paradoksin, jonka mukaan "luonto jäljittelee taidetta" Todistus: Missä olivat sumuiset maisemat, ennenkuin Turner alkoi maalata niitä 1800-luvun alussa?
Mjaah, mikähän se taiteen KESKEINEN tehtävä herrasväen mielestä lieneekään ja mikä sosiaalisen toiminnan kuvajainen SUORAAN peilaa yhteiskuntaa?
Tuosta leffa-analogiasta tulee mieleen, että siinä kaihoiltaisiin Suomisen Ollin perään, vai millaisten elokuvien ajatellaan edustavan avoimuutta, onnellisuutta, miellyttävyyttä, inhimillisyyttä ja mitä vielä? Ehkä Pekka ja Pätkä neekereinä, ja ainakin Suezilla, koska sehän - härregud - on jo silkkaa kansainvälisyyttä.
Ryysyrannan Joosepin miellyttävä inhimillisyys välittyy kivasti Heimo Lepistön roolisuoritukseen.
Esimerkkejä, pojat, esimerkkejä.
Lähetä kommentti