maanantai 30. heinäkuuta 2007

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat on maahanmuuttoasioissa poliittisesti puolueellinen julkaisu. Vaatimukset maahanmuuttokriittisille kirjoituksille ovat lehdessä aivan ylimaalliset. Olen nähnyt lehteen tarjottuja pohdittuja, tasapainoisia ja älykkäitä kirjoituksia, joista joidenkin kirjoittajilla on akateemista pätevyyttäkin kirjoittaa asiasta. Monet jutuista pesevät lehden yleisen tason puhtaasti kuusi nolla. Silti ne jäävät kylmästi julkaisematta.

Maahanmuuttomyönteiselle linjalle Helsingin Sanomat taas ei aseta mitään rajoituksia vaan julkaisee mitä tahansa raflaavaa soopaa, jota joku vain keksii kirjoittaa. Hyvä esimerkki - ja jo muualla käsiteltykin - on tuore kirjoitus, joka vastustaa rikoksiin syyllistyneiden somalien karkottamista, ja joka sisältää esimerkiksi seuraavan puhtaan valheen:

"Maastakarkotus rikoksesta kärsityn rangaistuksen jälkeen on lisärangaistus, jonka suomalainen hallintojärjestelmä haluaa kohdistaa afrikkalaisiin ja muihin kehitysmaista kotoisin oleviin ihmisiin."

Maahanmuuttokriittisellä kirjoittajalla ei olisi mitään mahdollisuutta saada vastaavaa älyvapaata vääristelyä lehdessä läpi. Hänellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta saada juttuaan läpi Helsingin Sanomissa ollenkaan. Ei ainakaan jos se on hyvä, pohdittu ja asiallinen. Jonkun nopean purkauksen lehti saattaa julkaistakin. Arvattavista syistä.

Helsingin Sanomat ei siis millään muotoa edusta perinteistä, puolueetonta ja tasapuolista tiedonvälitystä. Joka niin luulee, on harvinaisen tyhmä. Sivusta löytyy linkki vaikkapa Jerusalem Postiin, joka on sanomalehti.

Tämä tuosta "lehdestä". Pahoittelen tapahtunutta ja aion taas autuaasti unohtaa koko läpyskän. Suosittelen samaa myös muille. Paikallisuutiset voi lukea paikallisista lehdistä ja Iltalehteä, joka kertoo Suomen ja maailman uutiset siinä missä Helsingin Sanomatkin voi lukea ilmaiseksi verkosta.

Lisäys:

Helsingin Sanomat on ilmeisen puolueellinen ja poliittinen kaikissa asioissa mitä se käsittelee. Se on enemmän politiikan tekemistä, kuin tiedonvälitystä. Kyse tuskin on tietoisesta linjasta, vaan ainoastaan surkeasta journalismista, varsinkin päätoimittajatasolla. Lehti annetaan idealististen maailmanparantajien käsiin, kun itse ei yksinkertaisesti tiedetä asioista mitään.

3 kommenttia:

Arkki kirjoitti...

Ihan loogista tuo on oikeinajattelevien pään sisällä: Suomessa oleskelijoihin pätee Suomen laki, ja jos saa karkoituksen rangaistuksen päälle se on lisärankaisemista koska ei suomalaisia koskaan karkoiteta. Ja koska karkoitusuhka konkretisoituu vain tummaihoisiin, se on merkki heihin kohdistuvasta rakenteellisesta syrjinnästä. Reilussa maailmassahan karkoitettaisiin kaikennäköisiä eikä vain tummaihoisia, tosin ei kyllä pitäisi karkoittaa ketään kun ei kerran suomalaisiakaan.
Tämän ajattelun taustalla on näkemys siitä että kansalaisuus/dettomuus ei saa aiheuttaa erilaista kohtelua.

joo-o. >P

IDA kirjoitti...

Niin. Voi olla. Suomesta on kuitenkin karkotettu muita rikoksiin syyllistyneitä kuin afrikkalaisia ja kehitysmaiden asukkaita, joten tuo lainauksen väite oli puhdasta roskaa.

Vaikka se olisi tyylillistä provoamistakin, niin painotan vain sitä, että Hesari laskee tuolta puolelta kaiken mahdollisen tuollaisen roskan läpi, mutta maahanmuuttokriittiseltä puolelta ei yleensä mitään ja asettaa maahanmuuttokriittisille kirjoituksille riman paljon korkeammalle. Käsittääkseni niin korkealle, että koko lehteen ei kannata edes kirjoittaa, kun voi yksin tein tehdä aiheesta väitöskirjan.

Tuo kansalaisuus/dettomuus on laajempi juttu, mutta minulla ei noin aluksi olisi mitään sitä vastaan, jos Helsingin Sanomien toimittajilta riistettäisiin kansalaisuus. Siihenhän ei kuitenkaan saa liittää mitään oikeuksia, joten eivät he mitään menettäisi ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Nimimerkki a sanoi asian juuri kuin se on. Oikeinajattelussa kansalaisuus tai sen puute ei ole mikään peruste erityiskohtelulle tai syrjinnälle.

Koska syrjintä on oikeinajattelussa kaikista pahin rikos ihmisyyttä vastaan, myös kansalaisuuteen perustuvia etuoikeuksia pitää vastustaa.