perjantai 15. kesäkuuta 2007

Revisionistista historiankirjoitusta II

sekä rento johtopäätös

a.

Historian teollisimman ja kylmän byrokraattisimmin toteutetun kansanmurhan kuvaus: Kahdella täsmällisellä suihkukomennuksella reilut 200 000 siviiliä savupiipun kautta ulos.

Hiroshima ja Nagasaki.


b.

Chiang Kai-shekin armeija olisi tuhonnut Maon kommunistit seuraavana päivänä, mutta juuri sinä päivänä Japani hyökkäsi Matsuriaan. Chiang Kai-shek näki Japanin hyökkäyksen mahdollisuutena yhdistää Kiina ja hän vetäytyi armeijoineen välittömästi eteläiseen pääkaupunkiin Nankingiin. Japanilla taas ei ollut juurikaan mitään aikomusta hyökätä Kiinaan vaan sen sotatoimet oli suunnattu Neuvostoliiton vaikutusvallan laajenemista vastaan. Diplomaattinen tasapaino oli kunnossa. Neuvostoliiton rahoittamat ja soluttamat länsimaiset kommunistit kuitenkin provosoivat japanilaisvastaista toimintaa etelässä, jolloin Japanin armeija siirtyi sinne. Sen seurauksena Neuvostoliitto sai vaikutusvaltaa pohjoisessa. Loppujen lopuksi Kiina oli kuitenkin liian vahva, eikä sitä voitu jakaa liittoutuneiden USA:n ja Neuvostoliiton kesken, kuten Korealle - ja Ensolle ;) - tehtiin.

c.

Aito historia osoittaa, että lasketaan vuosissa, ellei kuukausissa, mutta ei ainakaan enää vuosikymmenissä, kun Japani ilmoittaa olevansa liitossa Kiinan kanssa ja alkaa noudattaa johdonmukaisesti liittoutumisen mukanaan tuomaa politiikkaa.

Olemme silloin kusessa, koska meitä johtavat ihmiset ovat yksinkertaisesti tyhmempiä kuin saappaat.

Ei kommentteja: