Ne on loppu nyt.
Lääkärin mukaan mitään asiallista estettä siirtymiselle takaisin kunnon töihin ei ole. Lonkan kanssa, vaikka varsinaista painonnostoa ei suositella, ei tarvitse varoa kuin todella hankalissa paikoissa ryömimistä, koska sellaisessa jalka voi joutua asentoon, jossa lonkka luiskahtaa paikoiltaan, jos luiskahtaa. Ja kaikenlaista ryömimistä tässä on varottu tähänkin asti.
Monta vaaraa tosin tuntuu olevan edessä. Lääkärin lausunnosta innostuneena lähdin pidemmälle lenkille, jonka oli tarkoitus kulkea teitä ja metsäpolkuja pitkin. Noin parin kilometrin reippaan, mutta vielä hapuilevan kävelyn jälkeen astuin pettävälle asfaltin reunalle ja rojahdin suoraan kumoon korjatun lonkan päälle. Onneksi se kesti. Kaatuessa mielessä ehtii pyöriä aika monta ajatusta ja kirosanaakin, ja tottakai rojahduksen jälkeen, kun löysää massaakin on kerääntynyt vähän liikaa, koski niin saatanasti. Kinkkasin kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen ja pikku hiljaa rupesi tuntumaan, että eipä tässä mitään käynyt. Vähän tärähti vain. Heitin lenkin sitten pyörällä. Se ei tuntunut lainkaan, joten ainakaan tekonivelen asento ei mitenkään niksahtanut. Lihakset saakin olla kipeät, tekisi melkein mieli sanoa jo urheilijamaisesti: niiden nyt täytyykin olla kipeät :)
Nyt pitäisi järjestää itsensä parille kursseille pätevyyskirjan uudistamiseksi. Savusukellusta ja sellaista. Jos se homma ei vedä niin rupean lopullisesti vapaaksi taiteilijaksi, mutta uskon sen hyvinkin vetävän. Joka tapauksessa ihmeellinen seikkailu ilmastoidussa painajaisessa, josta voi syntyä jotain kaunistakin, mutta jonka rakentaminen ei vain minulle sovi, on kuitenkin ohi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti