perjantai 27. huhtikuuta 2007

Revisionistista historiankirjoitusta

I

Vuonna 1939 liittoutuneet hyökkäsivät Suomeen. Pitkä ja suuria uhrauksia vaatinut taistelu pelasti maan täydelliseltä tuholta. Sodan seuraukset olivat kuitenkin raskaat. Tänään liittoutuneet esimerkiksi jakavat entisen, elinvoimaisen suomalaisen kauppalan Enson niin, että Yhdysvallat omistavat tehtaat ja Neuvostoliitto raaka-aineet. Suomalaisia tarvitaan vain töihin.

II

Malesia on valtiona vielä nuori. Japanilaiset vapauttivat sen vasta 1940 - luvulla.

5 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Kaikki juontaa kuitenkin Suomen laajenemispyrkimyksiin Pohjois-Amerikkaan 1918.

IDA kirjoitti...

Toki. Mutta ei tässä nyt ruveta sukulaisia syyttämään ;)

Jukka Aakula kirjoitti...

Hajahistoriaa Amerikasta ja japanilaisten vapauttajaroolista:

1. Muistaisin USA:n kominternilaisen kommunistipuolueen olleen alistettu SKP:lle joskus 30-luvulla. Suomalaiset olivat Amerikassa hullun kirjoissa - hulluja tekemään työtä mutta lakkoherkkiä, tai juoppoja, tai uskovaisia tai kommunisteja.

2. Japanilaiset meinasivat päästä jopa Intiaan koska Bengalin itsenäisyysliike asettui Japanin puolelle. Burmassahan japanilaiset olivat. Japanilaisiltakin puuttui kuitenkin pragmatiikan tajua - hiukan niin kuin saksalaisilta Ukrainassa 41-44.

Kekke kirjoitti...

"Japanilaiset meinasivat päästä jopa Intiaan koska Bengalin itsenäisyysliike asettui Japanin puolelle."

http://en.wikipedia.org/wiki/Indian_National_Army

?

IDA kirjoitti...

"Suomalaiset olivat Amerikassa hullun kirjoissa - hulluja tekemään työtä mutta lakkoherkkiä, tai juoppoja, tai uskovaisia tai kommunisteja"

Varmaan. Muistan kun aikanaan vanhemmat työkaverit puhuivat Wällärin ajoista. Hänhän oli anarkosyndikalisti ja amerikoissa oppinsa saanut. Todella lakkoherkkä. Toisaalta äärimmäisen kommunismivastainen. Kuulemma oli pistooli kourassa odottanut liiton toimistolla, josko tulee kommunisteja esittämään vaatimuksia.