torstai 11. tammikuuta 2007

Lukeminen, laskento ja laulu

Pahoittelen linkkiä kansainvälisille propagandasivuille, mutta tuo on uutinen, jonka seuraukset näkyvät tulevaisuudessa.

Englantilaiset, jos nyt enää mistään Englannista voi puhua muuta kuin muistelumielessä, lapset eivät yksinkertaisesti opi koulussa edes perusasioita. Tulevaisuuden yhteiskunta noilla sumun ja kalinan saarilla tuleekin olemaan erittäin polarisoinut ja erittäin jännittynyt. Se, että yhteiskunnan alakerrokset ovat keskenään hajanaisia ja toisiaan vastaan ei pelasta mitään, koska moderni yhteiskunta ei voi elää teatterista.

Nyt syntyvä lapsi tulee näkemään maailman, jonka taloudellinen painopiste on siirtynyt Kaukoitään. Järkevintä mitä hän voi tehdä on häipyä kehitysmaiden tasolle taantuvasta Eurabiasta. Täytyykin siis tänään tarkistaa, että sairaalan synnytysosasto ei varmasti ole neljännessä kerroksessa ;)

Onko kukaan muu muuten huomannut, että Tony Blair muistuttaa Tim Burtonin ensimmäisen Batman elokuvan Jokeria?

3 kommenttia:

kojootti kirjoitti...

Tony Blään ja Jokerin taitaa erottaa myös se, ettei Jokeri missään vaiheessa katunut rikollisia tekojaan. Blää kuitenkin otti askeleen kohti kaitaisempaa polkua muutama viikko takaperin ilmaistessaan rivien välistä, että rauhanuskovaisten ja muiden rikastajien tulee adaptoitua brittiläisiin perusarvoihin.

Paskat on housussa siellä joka tapauksessa, ei liene siinä epäselvyyksiä, mutta poliittinen eläin pelaa usein kahdella pakalla molempiin suuntiin välttääkseen "poliittisen vastuun" ja säilyttääkseen virkansa mahdollisimman pitkään.

Aika usein tosiaan nämä monikurjistajat näyttävät joltain sarjishahmolta tai eläimeltä. Harvoin ovat sieltä komeammasta päästä ;) Ei tule mieleen yhtään.

IDA kirjoitti...

No joo. Ei tässä toisaalta itsekään mitään Robert Redfordeja olla vaikka natseja ollaankin ;)

kojootti kirjoitti...

Ei ehkä Robert Redfordeja, mutta ei kuitenkaan Satu Hasseja..