keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Oikeiston huutolaislapset


Kymi on oikeastaan niin keskellä lännen- ja idän kristinuskojen ikiaikaista rajaa, kuin siinä voi olla. Kaukana pohjoisessa tosin, mutta periferioissa on hyvä elää ja merkitykset saattavat kirkastua niissä jopa selkeämmin kuin keskustoissa. Siitä tuo kuva tälle muistopäivälle. Tekstin kanssa sillä ei ole juuri mitään tekemistä.

On oikeastaan ihan hyvä, että Suomesta puuttuu amerikkalaistyylinen oikeisto. Vasemmistossa on tarpeeksi kestämistä. Se, että Suomessa ei ole perinteistä eurooppalaistyylistä oikeistoa KD:n ulkopuolella on sen sijaan oikeastaan jopa tragedia. Ja ellei nyt ihan tragedia, niin ainakaan se ei ole maalle hyvä asia.

Tänään IS lähetti Elinkeinoelämän keskusliiton vaalitentin, johon kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat osallistuivat. Tentistä pystyi hyvin päättelemään sen, että mikäli puolueiden voimasuhteet pysyvät samoina kuin mitä ne nyt ovat gallupeissa ( eivät tosin pysy ), niin Kokoomus on valmis ottamaan vihreiden paikan SDP:n ja Vasemmistoliiton hallituksessa. Puolueen puheenjohtaja teki tämän selväksi jopa tomeralla tavalla. Jossain vaiheissa keskustelua olisi draaman kaaren vuoksi odottanut, että hän olisi hypännyt SDP:n puheenjohtajan syliin hetkeksi imemään peukaloaan.

PS oli keskustelussa yksinäinen järjen ääni siinä mielessä, että se keskustelussakin oli aivan omassa positiossaan. kuten on muutenkin. Muitakin järjen ääniä keskustelussa kyllä oli: KD ja hieman yllättäen Vasemmistoliitto. Mikäli Suomen politiikka olisi arvopohjaltaan samanlaista kuin varsinaisissa EU-maissa, niin se rakentuisikin PS/KD vs. Vasemmistoliitto/vihreät jännitteisen vastakkainasettelun varaan.

En sitten tiedä onko Suomessa oikeistolaisia varsinaisesti enempää kuin KD saa ääniä. Tuskin on, koska on vaikea uskoa heidän olevan niin petettävissä, että he jatkuvasti äänestäisivät Kokoomusta. Toisaalta tottumus ja asenne ovat vahvoja voimia: jotkut ovat nuoruudessaan ottaneet oikeistolaisen asenteen, tarttuneet Kokoomuksen verkkoon eivätkä enää pääse siitä irti. Heidän on sitten edelleen rimpuiltava siinä "Hei" Täällä mä oon" - hengessä, vaikka puolue ei koskaan aja mitään heidän hyväksi näkemäänsä asiaa, vaan puuskuttaa tomerana pikku veturina eteenpäin Ruotsin Moderaattien ja RKP:n rakentamia kiskoja, kunnes kiskot loppuvat. Sitten hengähdetään ja odotetaan, että Moderaatit ja RKP saavat radan uuteen suuntaan valmiiksi. Kannattaisikin tunnustaa tosiasiat ja astua KD:n vakaaseen laivaan, tai jos rohkeutta riittää hypätä PS:n iloiseen 'bandwagoniin'. Tai sitten perustaa se oikeistolainen liberaalipuolue.

Perussuomalaiset oli siis keskustelun selkeä järjen ääni. Perussuomalaisia on kuitenkin vaikea sanoa perinteiseksi eurooppalaiseksi konservatiivipuolueeksi, vaikka puolueessa niitäkin virtauksia paljon on. Puolue on niin suomalainen, että sen sovittaminen eurooppalaiseen poliittiseen kenttään on ainakin tällä hetkellä vaikeahkoa ja hyvä niin.

Yleisesti keskustelusta voi sanoa, että emme tulleet hullua hurskaammiksi siitä millaista politiikkaa vaalien jälkeinen hallitus mahdollisesti tulisi ajamaan, ellei vaihtoehdoksi lasketa sitä, että sama meno jatkuu aina vaan. Juontajat puhuivat enemmän kuin keskustelijat, mutta sen verran oli edistytty kohti sivistynyttä keskustelua, että vain muutaman kerran suoraan keskustelijan päälle oli juontajan päästävä sanomaan oma näkemyksensä. Olisi ehkä hyvä, jos vaalien yhteydessä olisi toinen lappu, jossa kansalaiset pääsivät äänestämään vaalitenttien juontajista seuraavalle kaudelle. Sen verran selvästi heidän poliittiset näkemyksensä kuitenkin keskusteluja ohjaavat.

Idän ja lännen rajalla jo tiedetään ketä äänestetään. Mikäli muu Suomi haluaa äänestää sivistyneesti se äänestää samoin. Ellei äänestä, niin omapa on vikansa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KD:tä en äänestä koska en ole jeesus
PS:sää koska en halua vasemistoa valtaa (siis oikeata vasemistoa, ei nykyistä vihervasemisto diibadaabaa, stalin ja skdl on sentää kuollu)
eli jos haluaa vähänkää päättää omista rahoistaan, niin vaihtoehdot on vähissä

IDA kirjoitti...

Silloin Kokoomus ei ole vaihtoehto ellet omista jotain yritystä, jolta lähinnä vain valtio ostaa palveluja. Se ei ole oikein oikeistolaisuutta. PS:n ohjelmakin alentaisi yksityisten talouksien ja pienyritysten verotusta selkeästi enemmän kuin mitä Kokoomus tekee.

KD nyt kuitenkin on Euroopan oikeistopuolueiden valtavirran kaltainen puolue. Kokoomus ei ole. Eivät CDU/CSU:n äänestäjätkään ole Jeesuksia. Joku saattaa toki olla, jos on espanjankielisistä maista muuttanut. RKP voisi mennä oikeistopuolueesta, mutta se on puolueista kaikkein hajanaisin poliittiselta linjaltaan. Sitä äänestävät myös sosialistit kunhan ovat ruotsinkielisiä.

Pienpuolueista Liberaalit ja Piraatit voisivat olla vaihtoehto. Jälkimmäisestä en tosin tiedä onko se mitenkään talousliberaali tai muuten oikeistolainen.

Kumitonttu kirjoitti...

En sitten tiedä onko Suomessa oikeistolaisia varsinaisesti enempää kuin KD saa ääniä.
ja
Kokoomus ei ole vaihtoehto ellet omista jotain yritystä, jolta lähinnä vain valtio ostaa palveluja. Se ei ole oikein oikeistolaisuutta.

No enpä olisi itse osannut tuota paremmin tiivistää. Ylen uutisen mukaan Suomessa vasemmistolaisuus on päällekäyvä yhteiskunnallinen ideologia (linkki:

"Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu."

Ei kai tässä muuta voi tehdä kuin odottaa systeemin romahtamista. Rukoukset eivät taida auttaa.

IDA kirjoitti...

Tuskin joo rukoukset ainakaan talouteen auttaa: Köyhempiä ja vähempään tyytyviähän meidän pitäisi olla, jotta taivaaseen päästäisiin. Tänään tuli Facebookissa vastaan meemi, jossa oli sitaatti Ronald Reaganilta: "We can't spend ourselves rich." Tämä vanha totuus voisi olla edes kohtuullisessa käytössä nykypolitiikassa.

Michelange kirjoitti...

Muuten samaa mieltä, mutta epäilen, voiko meikäläistä KD-puoluetta pitää (keski-)eurooppalaistyylisenä oikeistona.

Muistettakoon, että puolueen nimi oli alun alkaen Kristillinen liitto, ja sen lähimmät veljespuolueet löytyvät pikemminkin muista pohjoismaista kuin Keski-Euroopasta. Taisi olla Päivi Räsänen (voin tosin muistaa väärin), jonka aloitteesta puolue muutti nimensä Kristillisdemokraateiksi. Nimen muuttamista vastustettiin puolueessa laajalti, ja muutosvastarintaa perusteltiin pääasiassa siten, että meikäläisten kristillisten arvopohja on jokseenkin toinen kuin keskieurooppalaisilla kristillisdemokraateilla - niin kuin onkin.

Tämä nyt oli vähän pedantti nillitys, sillä kyllä minä näitä meikäläisiä krisseleitä kaikesta huolimatta ihan sympaattisina tyyppeinä pidän, ja ellen äänestäisi perussuomalaisia äänestäisin heitä.

IDA kirjoitti...

Totta tuokin. KD taitaa olla aika vapaakirkollinen. On se kuitenkin linjauksiltaan lähimäpänä keskieurooppalaisia, konservatiivisia oikeistopuolueita. Enemmän EPP:n ytimessä kuin Kokoomus, joka olisi kotonaan Aldessa.