Kun modernin luonnonystävän tunnistaa varmimmin siitä, että hän ei tiedä mitään kasvistosta, eläimistöstä tai maantieteestä, niin arvostetun kotimaisen päivälehden tunnistaa siitä, että sen sivuilla kielenkäyttö on hurjempaa kuin 70-luvun Ratossa. Sitä lukiessa tuntuu siltä, että sekä maailmassa, että lasitalossa olisi käynnissä jatkuva sota, jossa ammukset räjähtelevät siellä täällä aivan pöyristyttävällä voimalla. Ainoastaan sanelukoneena toimivaan kotimaisen median pääkirjoittajaan voi luottaa, kun hakee leppoisan taivastelevaa jaarittelua, jossa jokin vakava moite on kohdistettu saneltuun kohteeseen. Muuten ollaan täysin hurjistuneina puremassa kaikkea mikä liikkuu, tai pikemminkin liikkuu äärimmäisesti; ääri liikkuu.
Onneksi kiihkeä sotatila taitaa vallita vain lasitalon sisällä, jossa kirjoitetaan fiktiivistä tositelevisiota maailman todellisista tapahtumista.
Yhteiskunnallisia asioita kannattaakin seurata aivan muin tavoin. On esimerkiksi huomattavasti rauhallisempaa olla puolueen jäsen ja saada sitä kautta asiallista informaatiota politiikasta. Yhteiskunnan yleisestä ilmapiiristä taas jo tunnin kävely kadulla, tai jos onnellisesti asuu maalla niin metsässä, kertoo enemmän kuin päivälehti. Jo pelkästään siitä syystä, että metsä ja katu eivät valehtele.
Politiikan ja maan ongelmat olisi helppo ratkaista, jos eri puolueissa ei oltaisi niin nuivia populisteja. Annetaan meidän persujen olla suomalaisia, kun me sitä niin haluamme, mutta korvataan muiden puolueiden eläköityvät, vauvakammoiset politiikot ja lehtimiehet ulkomaalaisella työvoimalla. Se tulisi huomattavasti halvemmaksikih, kuin kasvattaa uusia erilaisissa broileri- ja ajatushautomoissa, jolloin ei koskaan edes tiedä mitä sieltä munasta lopulta kuorituu ja taloudellinen panostus voi mennä kokonaan hukkaan.
Näin ei kuitenkaan tehdä, koska maassamme ollaan poliittisesti äärikepudemarikokoomuslaisia. Mikä on sääli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti