tiistai 6. marraskuuta 2018

Jako kahteen


Media on havainnut polarisoitumisen ilmiönä ja syyttää itse ilmiöistä niitä, jotka ovat havainneet sen jo aikoja sitten.

Otetaan esimerkiksi USA. USA:ssa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliitosta ja juuri mikään osavaltio ei hyväksynyt niitä. Vasemmisto tarvitsi korkeimman oikeuden päätöksen saadakseen oman agendansa läpi. Sen jälkeen kun se oli saatu kansan tahdosta huolimatta läpi vasemmisto alkoi kaikin oletetuin voimin hieroa sitä enemmistöä edustavien vastustajiensa naamaan. He loivat kahtiajaon.

Enää ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta, kuin toivoa, että hyvät ihmiset eri kaupungeissa ja kunnissa hoitavat asian niin, että vasemmiston perverssi maailmankuva painuu mahdollisimman vähin vahingoin historiaan ja kansan kahtiajako unohtuu.

En tiedä jaksanko itse seurata USA:n vaaleja aamuun asti ns. livenä. Tuskin jaksan, mutta toivon kuitenkin herääväni republikaanien voittoon. Trumpin valinnan yhteydessä yllätyin iloisesti, kun aamulla avasin television ja huomasin YLE:n puhuvien päiden olevan aivan suruissaan. Samankaltainen vaaliaamu olisi nyt paikallaan. Itse en kauhean paljon arvosta Trumpia, mutta arvostan sitä politiikkaa mitä hän on tehnyt. Uskoisin sille löytyvän kannatusta osavaltio->maakunta->kunta - tasolla.

Kuvassa muuten Haminan lipputanko. Pyörin torilla ympyrää ennen kuin havaitsin sen. Valokuvassa sitä ei edes näy.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät ihmiset..
Tuo hyvikset ja pahikset on jo jonkinlainen klisee amerikkalaisissa elokuvissa, tv-sarjoissa ei niinkään, niissä on vähän monisäikesempää ..