lauantai 22. helmikuuta 2014

Siviiliunioni


Avioliiton voisi poistaa Suomen maallisesta ja "valtiollisesta" laista kokonaan. Avioliitto ei ole olemukseltaan tasa-arvoinen, vaan komplementaarinen, joten se ei sovi moderniin Suomeen edes sovittamalla. Olen ehdottanut aiemmin avioliiton tilalle muodostettavan laillisen sopimuksen nimeksi toveriliittoa, koska se sopisi kuin nakutettu päähallituspuolue Kokoomuksen linjaan. Toveriliitto on kuitenkin selvää suomea, joten on aika selvää, että nykysessä Suomessa sen käyttäminen olisi ylivoimasta. Siksi pseudolatinalainen ilmaus siviiliunioni olisi hyvä; se sopisikin hyvin kaikkien itelloiden, cursoreiden ja careoiden joukkoon.

Siviiliunionin voisivat solmia ketkä tahansa, ja kuinka monta tahansa, täysivaltaista kansalaista keskenään. Se olisi ehdottomasti kaikille samanlainen ja samanniminen sisältäen kaikille samat oikeudet. Siviiliunionin voisi solmia minuutissa ja siitä voisi erota minuutissa. Tämä olisi todellista tasa-arvoa. Siksi ehdotankin, että nykyisen, auttamattomasti puolittaiseksi ja siten huonoksi jäävän avioliittolain uudistuksen valmistelu keskeytetään ja ryhdytään valmistelemaan lakialoitetta siviiliunionista. Passiin merkintä siviiliunionista voitaisiin kirjoittaa muotoon civil union, niin kenenkään ei tarvitsisi hävetä maailman lentokentillä.

Jos kuitenkin avioliitosta halutaan ehdottomasti pitää kiinni, olisi tietenkin aluksi lähdettävä sitä, että avioero kielletään kokonaan. Sen jälkeen sitten katsottaisiin kaipaako avioliittolaki muita uudistuksia.

Näillä tämä asia selviäisi, eikä seuraavan eduskunnan tarvitse taas olla sorvailemassa tämän asian kanssa, joka on jatkuvasti tapetilla vain siksi, että aikuiset ihmiset eivät enää osaa olla aikuisia. Tässä voisi sanoa jopa legendaarisen: "Ajatelkaa edes lapsia", niillä on varmasti ikävää, kun kaverit ovat kypsempiä kuin kansanedustajat.

2 kommenttia:

RH kirjoitti...

Puollan avioliiton poistoa!

IDA kirjoitti...

No niin. Sittenhän meitä on jo kaksi. Seuraavissa vaaleissa tehdään jytky siviiliunionilla.