Steve Sailerin blogissa on mielenkiintoinen postaus Richard Henry Prattista ja hänen perinnöstään.
First ever anti-racist was racist
Pratt otti intiaanilapsia sisäoppilaitokseensa ja koulutti heistä kulttuuriltaan kunnollisia valkoisen, amerikkalaisen kulttuurin lapsia. Itse olen aina vastustanut tuollaista toimintaa, jossa pyritään kieltämään ihmisen kulttuurinen identtiteetti ja muovaamaan hänestä jonkin ideologisessa mielessä parempana pidetyn kulttuurin persoonaton edustaja. Näen kulttuurien erot, koska en ole sokea, mutta en aseta kulttuureja mihinkään universaaliin hierarkiaan. Itse toki pidän joistain enemmän kuin toisista, mutta niin kaikki ihmiset. Luultavasti tästä syystä tulin Li Andersonin, Dan Koivulaakson ja Mikael Brunilan tieteellisessä tutkimuksessa Äärioikeisto Suomessa, jossa kuulemma on viitteitä ja se siksi on tieteellinen, mainituksi esimerkkinä kulttuurirasismista.
Itse kutsuisin Andersonia, Koivulaaksoa ja Brunilaa prattilaisiksi, tai ehkä kuvaavammin brattilaisiksi. Hehän pyrkivät sopeuttamaan kaikki mahdolliset kulttuurit ja kansat omaan, fiktiiviseen, muita ylempänä pitämäänsä luokkakulttuuriin, jonka taso kaikkineen on luokkaa ABBA. Itse lähden siitä, että vain paikallisuus voi kulttuurissa saavuttaa jotain todella oleellista ja olen aina ollut sitä mieltä, että se joka muuttaa sopeutukoon paikallisuuteen. Se, että tätä nykyään voidaan pitää jonkinlaisena rasismina on tietysti vain osoitus maamme julkisen eetoksen matalamielisyydestä ja latteudesta. Onneksi suomalaiset, eivätkä muutkaan julkisuuden ulkopuolella ole yhtä tolloja, kuin brattilaiset.
2 kommenttia:
Pratt oli vakaumuksellinen antirasti mutta samalla hän harjoitti nykymittapuun mukaan melko brutaalia kulttuuri-imperialismia.
Vierastan menneiden aikojen ihmisten arvostelua moralistisista lähtökohdista. Miten sitten valkoihoisen länsimaalaisen olisi pitänyt suhtautua intiaaneihin? Miten hän oikeastaan olisi voinut suhtautua jollakin muulla kuin selkeän rasistisesti tai kulttuuri-imperialistisesti kuten Pratt, jos ajatellaan hänen aikansa lähtökohdista?
Lisäksi jos ajatellussa, jossa intiaanikulttuureilla olisi arvo sinänsä, tavallaan lukitaan intiaanit omaan primitiiviseen museoonsa. Ihanteena tietysti olisi, että jokaisen kulttuurin edustajat saisivat itse valita, mitä elementtejä he omaksuvat toisista kulttuureista.
Ainoa aidosti suvaitsevainen toimintatapa olisi tietysti ollut, jos Pratt ja kumppanit olisivat palanneet sinne, mistä tulivatkin eli Eurooppaan.
En itsekään rupea arvostelemaan menneisyyttä, mutta onhan noissa tieteellistä tutkimusta tekevissä antirasisteissa havaittavissa ihan selvää samankaltaisuutta tuon Prattin kanssa.
Jos leikkii sillä ajatuksella miten tuolloin olisi pitänyt toimia, niin ei ainakaan niin kuin toimittiin, vaan siten, että intiaanikulttuurien arvokkuus olisi nähty ja pyritty rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja pyrkiä puolin ja toisin eroon niistä kulttuurisista tavoista, jotka loukkaavat universaaliin ihmisarvoon kuuluvia oikeuksia. Tämä nyt on tietenkin idealismia vain. Eikä tuollaisia asioita voi oikeastaan suunnitella, sillä todellisuudessa ne riippuvat niin monista asioista.
Nykyisiin kansainvaelluksiin verrattuna Amerikka on mielenkiinoinen. Mayflower rantautui 1620 ja intiaanit antautuivat lopullisesti jotain 1900. Eli valloitus ei todellakaan tapahtunut äkkinäisellä maahanmuutolla ja jatkuvalla sodalla. Intiaaneilla ehkä olisi jossain vaiheessa ollut mahdollisuus vaatia sopeutumista, vaikka he teknologisesti olivatkin alakynnessä. Sen jälkeen taas uudella muutolla ei olisi ollut omaa kulttuurillista lokeroaan. Toisaalta manner oli iso, asukkaita vähän ja niistä suurin? osa liikkuvia heimoja.
Lähetä kommentti