maanantai 27. tammikuuta 2014

Madridia vastaan


Yleisön pyynnöstä palataan asiaan. En voi luvata, että jokaisen ottelun seuraisin. Kuten sozaburo kommenteissa mainitsee on Ahtletic pelannut tämän kauden todella hyvin. Toverillisen Real Sociedad - tappion jälkeen se on takonut kolmessa voittamassaan ottelussa 15 maalia. Ensi sunnuntaina, kierroksella 22 on kotona vastassa itse Real Madrid. Voittohan siitäkin tulee, minkä voi jo etukäteen ilmoittaa.

Athletic on nyt sarjassa neljäntenä. Ero kolmen kärkeen Barcelonaan, Atletico Madridiin ja Rea Madridiin on 12 - 11 pistettä, eli aika paljon, mutta ei hätää. Neljäs sijakin on ehkä enemmän kuin ennen kautta uskallettiin odottaa. Tähtivalmentaja Bielsa lähti ja Llorentekin palloilee nykyään Juventuksessa Javi Martinezin lähdettyä jo vuotta aiemmin. Toisaalta Bilbao ei ole koskaan ollut tähtien varassa.

Pistän sarjataulukon 21 kierroksen jälkeen tähän, kunhan illan ottelu on pelattu. Siinä Real Sociedadilla on mahdollisuus nousta kuuden pisteen päähän Athleticista. Eurokentillä Athletic on jo 11 pisteen turvin ja putoamisviivaan on hulppeat 23 pistettä.

Ensi sunnuntai-illan teurastuksen tuomitsee kohtuullisen saldon omaava valencialainen Ayza Gámez. Hänellä on takanaan 15 Athleticin ottelua, joista 7 voittoa, 3 tasapeliä ja 5 tappiota.

Ensi keskiviikkona Cupin välierässä Athletic kohtaa kotonaan Atletico Madridin ja lähtee otteluun allaan 1 - 0 vierastappio. Sekin on siis helposti käännettävissä voitoksi. Tarkkailemme tilannetta, jos keskiviikkona ehdimme.

Eli sarjataulukko 21 kierroksen jälkeen:

FC Barcelona     54
Atletico Madrid  54
Real Madrid       53
Athletic Club      42

Villarreal CF      37
Real Sociedad   36

Sevilla FC         31
Levante UD      27
RCD Espanyol  26
Valencia CF     25
Granada CF     24
Getafe CF        24
RC Celta          22
CA Osasuna     22
UD Almeria      22
Málaga CF       21
Elche CF          21

Real Valladolid 19
Raoy Vallecano  16      
Real Betis         11

2 kommenttia:

sozaburo kirjoitti...

Cup sujuu normaaleissa uomissa myös Atleticon kanssa. Muidenkin kanssa on vieraissa hävitty ja kotona varmistettu jatkopaikka.

Toki AM on eri luokan vastus, mutta nyt Falcaokin on poissa niin kyllä tästäkin noustaan. Eihän eka pelikään ollut mitään yhtä maalia Bilbaon päähän.

Jos lähteeseen on luottamista Bilbaolla on käytössään liigan kahdeksanneksi suurin palkkabudjetti. Eli rahoille tulee hyvää vastinetta.

Imulippo kirjoitti...

Liigassa viidennen ero kolmanteen on 16 pistettä - La Ligalle hyvin tyypillinen piste-ero siis - ja Athletic istuu siinä välissä. Jos Rämä on jonkun "pikkujengin" suhteen hermostunut, se on nimenomaan Athletic. Keskushallinnon kätyreillä on tapana menettää säännöllisesti pisteitä San Mamesilla.