perjantai 24. helmikuuta 2012

Laskennon tuntimäärä säilyy ennallaan


Peruskoulutusta suunnitteleva työryhmä on jättänyt ehdotuksensa Jukka "Pyknikkoukko" Gustafssonille.

Ilmeisesti voi pitää jonkinlaisena järjen torjuntavoittona, että matematiikan tuntimääriä ei vähennetty. Noin muuten on positiivista, että taito- ja taideaineisiin kiinnitetään huomiota.

Historian ja yhteiskuntaopin tuntimäärää ehdotetaan lisättäväksi yhdellä vuosiviikkotunnilla. Lisätunti kohdennetaan yhteiskuntaoppiin, jonka opetusta varhennetaan alkamaan perusopetuksen vuosiluokilta 5–6. Esityksellä vahvistettaisiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja osallistumisen oppimista ja opettamista sekä syvennettäisiin mm. taloustiedon opetusta.
Ympäristöoppia ehdotetaan opetettavaksi perusopetuksen 1.–6. vuosiluokilla biologiasta, maantiedosta, fysiikasta, kemiasta ja terveystiedosta koostuvana kokonaisuutena, jonka opetukseen sisältyy kestävän kehityksen näkökulma. Perusopetuksen 7.–9.vuosiluokilla opetusta annettaisiin erillisinä oppiaineina kuten nykyisinkin.
Aihekokonaisuuksien toteuttamiseen varattaisiin 7.–9. vuosiluokilla yksi vuosiviikkotunti. Esityksellä eheytetään opetusta ja lisätään oppiaineiden välistä yhteistyötä, jotta opetuksessa olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata ajankohtaisiin koulutushaasteisiin kuten elämänhallinnan, tapakasvatuksen, demokratiakasvatuksen, yrittäjyyskasvatuksen, kansainvälisyyden ja kestävän kehityksen haasteisiin. Samalla mahdollistetaan nykyistä paremmin esimerkiksi draaman menetelmien käyttö opetuksessa.
Tulevaisuuden perusopetus

Kuitenkin väittäisin, että tuo ei juurikaan valoisia tulevaisuudenkuvia lupaile. Tietysti mielikuvitusta tuo ravitsee jo niin, että itsekin melkein jo innostun kirjoittamaan kemiallista draamaa näyteltäväksi, mutta eri asia lisääkö se tärkeiden asioiden oppimista. Veikkaisin, että esimerkiksi kasvien keräily, joka voitaisiin yhdistää taito- ja taideaineisiin, olisi hyödyllisempää. On jokseenkin huolestuttavaa, että fysiikka, kemia, biologia ja maantieto yhdistetään ympäristö- ja yhteiskuntaopin ainekokonaisuuksiin. Ja tuon yhteiskuntaopin saaman viikkotunninkin olisi voinut lisätä historian opetukseen. Oikeastaan olisi hyvä, jos kouluille annettaisiin enemmän valtaa päättää opetuksen sisällöistä ja ministeriöt puuttuisivat asioihin vasta, jos jotain olisi perusteellisesti vialla.

En edelleenkään ymmärrä miksi toimiva ja hyvä kansakoulu-> kansalaiskoulu-> ammattikoulu/kansakoulu-> oppikoulu-> lukio - malli piti aikanaan tuhota. Siellä se varmaan olisi vieläkin naftaliinissa, jos joku haluaisi tehdä toimivan koulu-uudistuksen.

17 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Maksullista oppikoulua pidettiin epatasa-arvoisena. Toisekseen oppilaiden jako oppikouluun mentaessa tapahtui liian varhain lapsen kehitykseen nahden.

IDA kirjoitti...

Olisihan sen voinut muuttaa maksuttomaksi samalla tavalla kuin peruskoulunkin.

En tiedä tapahtuiko se liian varhain oikeastaan. Siihenkin kohtaan olisi voinut tehdä joustoa, joka olisi sallinut vaihtamisen vielä myöhemminkin. Silloinhan se oli neljänneltä tai viidenneltä luokalta.

Ja toisinpäin oppikouluista saattoi hyvin jatkaa ammattikouluihin suoraan ja lukioistahan nykyään mennäänkin ammattikorkeakouluihin.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kansakoulussa oli neljä luokkaa. Oppikoulu oli jaettu niin että keskikoulussa oli viisi luokkaa ja lukiossa oli kolme. Jos muuttaa nykytermeillä ymmärrettäväksi, niin kansakoulussa oli siis luokat 1-4, keskikoulussa oli luokat 5-9 ja lukiossa oli luokat 10-12.

Jotkut oppikoulun käyneet kävivät vain keskikoulun, kuten toinen mummoni. Jos oli käynyt koko oppikoulun, oli siis käynyt sekä keskikoulun että lukion, esimerkkinä molemmat vanhempani.

Kansakoulu oli maksuton. Ei kai siinä kansakoulu-oppikoulu-järjestelmässä ollut muuta vikaa kuin se että oppikoulu oli maksullinen. Se olisi varmaan voinut jatkaa sellaisenaan paitsi että muutetaan oppikoulu, eli keskikoulu ja lukio, maksuttomaksi.

IDA, mitä arvelet miten Bibaon käy ManU:a vastaan? ManU:n loppukauden päätavoite on Valioliigan voitto joten Bilbao voi ehkä toivoa että ManU pelaa tämän otteluparin puoliksi leikillään, ja että siksi voisi olla voiton sauma. Kun kerta Mestarien liigan puolella FC Basel tiputti ManU:n niin voisko sitten Bilbao tehdä saman?

IDA kirjoitti...

Vieras:

Lähdetään nyt vakaasti siitä, että Bilbao voittaa ManU:n vaikka ManU pitäisi näitä historiansa tärkeimpinä peleinä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä yhteiskunta oli silloin parhaissa kantimissa, kun meillä oli kiertokoulu.

Kirkko kukoisti, kansa oli nöyrää ja taatusti maahanmuuttokriittistä.

Eiköhän panna pojat toimeksi?

IDA kirjoitti...

No meillähän on nyt kiertokoulu. Erilaiset erityisopettajat kiertävät koulusta kouluun. Oli silloinkin kiinteät rakennukset, ei niitä kouluja hevoskärryissä pidetty.

Anonyymi kirjoitti...

Aion kirjoittaa vihaisen artikkelin siitä, kuinka nykyinenkin yliopistolaitos on porvariston taantumuksellinen ideologinen linnake. Voitko uskoa: Vuoden 1918 tapahtumiin viitattiin 'vapaussodan' [sic!] nimellä ja uskalsipa luennoitsija vielä kehua Murha-Kustaan luonteenpiirteitä, siis todella julkisesti ylistää tuota Pyöveli-Mannerheimia!

Olen ollut viimeiset pari päivää kuin maani myynyt. Missä on marxilainen yliopistoni?? :(

IDA kirjoitti...

Missäs näin pääsi tapahtumaan?

Hieno homma kuitenkin. Ehkä taas koittaa aika, jolloin siitä voi puhua siitä kapinana ja kertoa Kymin punakaartista.

Tomi kirjoitti...

SK, kavalla tämä luopioprofessori ja julkaise hänen nimensä.
Tuollaista historian vääristelyä ei proffan pitäisi harrastaa.

Sisällisotaa tulisi kutsua luokkasodaksi ja Marskia pitäisi kutsua Homo-Hurri-Lahtariksi.

IDA kirjoitti...

Lahtareiden tavoitteet ja ihanteet olivat lähempänä punakapinallisten vastaavia kuin nykyvasemmiston. Viimeisethän ovat kokonaan toisesta maailmastakin, jonkinlaisesta Mikä mikä - maasta.

Tomi kirjoitti...

Kansakoulujärjestelmässä ongelma oli kansalaiskoulujen ja niiden oppilaiden heikko asema.

Kansalaiskoulu olisi riittämätön nykyisessä muuttuneessa yhteiskunnassa, jossa ruumiillisen työn tekeminen on vähentynyt.

Saksassa on oppikoulujärjestelmää muistuttava järjestelmä edelleen.
Se ei toimi hyvin, alimmat tasot hauptschule ja realschule ovat nykyään maahanmuuttajien ja heikkolahjaisten miehittämiä.
Niistä valmistuneita odottaa yleensä työttömyys.

Tuntimuutoksesta, olisin suonut, että uskonto olisi lakkautettu oppiaineena ja tunnit siirretty biologiaan ja maantietoon.

IDA kirjoitti...

Ei kansalaiskoulun opetussuunnitelma ja tuntikehys sinänsä ollut mikään kiveen hakattu kokonaisuus. Toki sitä olisi voinut kehittää, mutta pohjana se, että koulu oli ammattikouluihin ja työelämään valmistava.

Ammattikouluistahan taas on tie auki ammattikorkeakouluihin ja niiden kautta voi päästä varsinaisiin korkeakouluihinkin. Tietysti vanhemmiten edellytykset oppia heikkenevät, mutta veikkaisin, että ihan yleisesti aina tuonne kolmekymppiseksi asti on kohtuullista opiskella se oleellinen mitä lukiossa on opiskeltu.

IDA kirjoitti...

Mitä uskontoon tulee, niin sen opetusta voisi tietysti lisätä ainakin niille, joille biologia ja maantieto ovat evoluutioteoriaa. Vanhassa vara parempi, joten mitään uusia uskontoja ei ole syytä suosia ;)

Tomi kirjoitti...

IDA, etkö ole harmissaan, että uskonnon opetus on luterilaista- tai ortodoksista harhaoppia, eikä katolista puhdasta oppia?

IDA kirjoitti...

En yhtään. Minusta olisi tavallaan ihan ok. jos peruskoulussa opetettaisiin nimenomaan luterilaisessa hengessä. Varsinaiset kiistakysymykset nyt eivät kuitenkaan siinä opetuksessa tule esille. Sen voisi tietysti aina sanoa, että reformaatio oli paha virhe ;)

Ja eihän se nykyään ole pelkästään luterilaista tai ortodoksista

Oppikirja.

Pikaisen selailun perusteella erittäin hyvä kirja, jota voi suositella vanhemmillekin luettavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä nykyvasemmiston ongelmat johtuvat siitä, että se on hylännyt Marxin (melken kuin seurakunta olisi hylännyt Herran?). Vasemmistolaiset puolueet ovat joko tavoitteensa saavutettuaan hylänneet aatteen kokonaan (SDP) tai sitten keskittyneet puuhastelemaan epäolennaisuuksien parissa (Vasemmistoliitto). Tai ajautuneet kokonaan marginaaliin (SKP).

Vihreitä ei voi pitää vasemmistolaisena vaan taantumuksellisena puolueena. Nyt kun jokaisella puolueella on ympäristöohjelma, niin vihreiden pääasiallinen tavoite on suomalaisten kurjistaminen (tiemaksut yms.).

Ylipäänsä kaikki "monikulttuuriin" liittyvä on oikean vasemmistolaisuuden kannalta arbitraarista, turhaa ja jopa vahingollista. Vasemmiston pitäisi olla olemuksellisesti internationaalinen liike, eikä missään tapauksessa monikulttuurinen tai kosmopoliittinen liike. Väestön "monimuotoistuminen" on taantumuksellinen ja suurpääoman intressejä palveleva tendenssi.

Perussuomalaiset on näin huonoina aikoina ihan ok. Itse olen kerran tai pari äänestänyt Soinia.

Perussuomalaisten talouspolitiikka on sopivan vasemmalla, eikä puolueessa ole samanlaista häröilyä kuin "oikeissa" vasemmistopuolueissa.