torstai 31. joulukuuta 2009

Uusi vuosi, uudehkot kujeet


Mist sen tietää? ( öljypastelli )

Ensi töikseen voisikin peruuttaa lupauksen peruuttamisesta ja jatkaa nöyrästi siitä mihin on päästy. Ainakin tekniikassa on vielä hiomista vuodeksi jos pariksikin.

Hyvää Uutta vuotta!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Universaali mieli



Uusi vuosi lähestyy ja se voisi olla peruutusten vuosi. Ensimmäisenä on tietysti peruutettava elinluovutustestamentti, sekä valtion asettama oletustila hallinnointiamme varten suunnitelluissa tietokannoissa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Muutakin peruutettavaa varmasti ilmenee vuoden mittaan.

Perusjuttua, eli valistuksen perinnön peruuttamista, ei tietenkään ole syytä unohtaa, mutta on nöyrästi myönnettävä, että se saattaa olla useamman vuoden työ. Huomataan kuitenkin heti, että luonnontieteiden ja teknologian kehityksellä ei oikeastaan ole muuta yhtymäkohtaa valistukseen kuin, että valistus latistaa niiden kehitystä politisoimalla ne. Saman se tekee myös filosofialle ja yleensä humanistisille tieteille.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Maallistuminen

1960 - 1970 luvuilla Eurooppaan siirtotyöläisinä muuttaneet muslimit olivat jo täysin maallistuneita. Islamisoituminen ja radikalisoituminen, jota on tapahtunut sekä Euroopassa, että siirtolaisten lähtömaissa on tapahtunut vasta muuttoliikkeen alkamisen jälkeen. Väittäisin, että keskeisenä syynä islamin fundamentalisoitumiselle onkin ollut islaminuskoisten massiivinen maahanmuutto Eurooppaan. Aitoa maallistumista, jossa yhteiskuntaelämä rauhoitetaan uskonnon äärimmäisiltä ilmentymiltä, voi tapahtua vain kulttuuriltaan homogeenisissa, korkean luottamuksen yhteiskunnissa. Euroopassa maallistuminen on jo nyt historiaa.

torstai 24. joulukuuta 2009

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Revisionistista historiankirjoitusta III

1600-luvun alusta eteenpäin Ruotsin imperialismi tuhosi katolilaisen Suomen sivistystä. Totuuden on tultava julki ja teinien temput on korjattava.

Ennustus

En viitsi ennustaa globaalia tai suomalaista yhteiskunnallista tulevaisuutta koska näen asiat hyvin pitkälle samaan tapaan, kuin Jukka Hankamäki ja kumppanit, jotka ovat ennustuksensa seuraavalle kymmenelle vuodelle antaneet. Sen sijaan tarjoan lukijoille ennakkoon tiedon kahdesta maailmanlaajuisesti merkittävästä tapahtumasta, jotka ovat positiivisia, tai eivät ainakaan kenellekään pahoja, ja joiden toteutumisesta voi varmasti lyödä vetoakin Lontoon tai Kiinan vedonlyöntitoimistoissa. Mikäli menetätte rahanne voitte syyttää minua, olen nimittäin valistuneella tavalla varma, että ennen vuotta 2020: 1. Katolinen ja ortodoksinen kirkko yhdistyvät, 2. Athletic Club Bilbao pelaa erittäin vakavasti La Ligan mestaruudesta ja todennäköisesti voittaa sen, mutta saavuttaa ainakin kolmen vuoden aikana sijoja 2. ja 3.

Eli tehkää ihmeessä rahaa. Se on nykyään muotia ;)

PS.

Lumityöt tehtyäni tarjoan myös kolmannen varman vihjeen hyvän kertoimen aikaansaamiseksi: Maapallon keskilämpötila vuosina 2010 - 2019 on matalampi kuin vuosina 2000 - 2009 ja kaupan päälle tarjoan myös linkin hyvään huomioon suoraan Kanadan kansandemokratiasta.

Työn orjat

On hyvä, että poliitikkomme ovat ajan hermolla, eikä meiltä mitään puutu:

Jyrki Katainen, olkaa hyvä:

  • Kannattaa ajatella, että meillä suomalaisilla, siis ei pelkästään kuntina vaan Suomessa yleensä, on uskomaton työvoimapula.
  • Työvoimapula on jo nyt tosiasia.
  • Tässä maassa, jos on työvoimapula, ei kenenkään pitäisi kärsiä tilanteesta, että hänellä ei ole työpaikkaa.

Jos siis olet työtön, lomautettu, yt-neuvottelut ovat meneillään, olet opintojasi päättämässä ilman tietoakaan työpaikasta tms, ota rohkeasti yhteyttä suoraan Jyrkiin. Hänellä ja Kokoomuksella on isot korvat, hän kuuntelee ja auttaa mielellään työvoimapula-asioissa.

Eikä kenenkään pidä kärsiä tilanteesta, jossa hänellä ei ole työpaikkaa.

via Octavius.

Mikäli Katainen olisi ainoa työvoimapulasta uneksiva poliitikko niin hän olisi hauska mies ja hyvä ja harmiton koomikko. Traagista kuitenkin, että Katainen ei ole ainoa vaan ne äänet, jotka puhuvat siitä mikä on todellisuus ja missä olisi järkeä ovat todella harvassa sen mylvivän lauman keskellä, joka koko massatyöttömyyden ajan on julistanut ja tulee julistamaan työvoimapulaa.

Suomi lienee siinäkin mielessä poikkeuksellinen maa, että täällä on jatkuva työvoimapula aloilla, joita ei edes ole. Henkistä meininkiä siis, mikä on tavallaan hyväkin.

Erilainen nuori

Suomessa pinnalla ja syvyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä näkyy erityisesti filosofiassa. Pinnalla höpöttävät häikäisypotentiaalista tyhjänpäiväisiä itsestäänselvyyksiä latelevat taukit, jotka lisäksi vaikuttavat sössötyksestään päätellen olevan jatkuvassa hassispöllyssä. Sitten syvällä, mutta syrjässä kaikesta on ihan oikeita filosofeja, jotka myös häikäisevät.

Tältä ainakin näyttää. Tai sitten olen vain erilainen nuori.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Oikein, väärin, oikein

Messun jälkeen oli jo pimeää, tuulista lumen sataessa vihmoen. Kirkkoa vastapäätä, noin 50 metrin päässä ja sitä alempana on vanha, tyylikäs kivitalo, joka oli valaistu hillityn värikkäästi ja sieltä kaikui kuoron laulamana Enkeli taivaan hyvin kauniisti. Talon eteen oli koottu joulukuvaelma. Rinteessä oli paljon ihmisiä katselemassa ja jäin itsekin kuuntelemaan lyhyen puheen ja päätösvirren. Kyseessä oli jonkinlainen Kouvolan seurakunnan järjestämä jouluvaellus ja kuvaelma kaupungintalolta tuonne missä siihen törmäsin.

Asemalla ainoa paikka missä oli pehmeät sohvat ja lämmintä istua oli tietenkin alakerran baari, jossa jymisi jumalaton rokki. Tunnistin ainakin Paranoidin, Bad reputationin, Stairway to heavenin ja tietenkin Ramonesin. Voi miksi, voi miksi uskottomat valtaavat melullaan kaiken tilan missä muuten on lämmintä ja viihtyisää? Edes lukea ei juuri voinut. Olen varma, että mikäli siellä missä musiikki soi se soisi Jumalan ylistykseksi, niin silloin olisi kaikki paremmin.

Puhdistan kotini ja sydämeni ja pysyn siellä vaikka liikkuisin.

Athletic 2 - Osasuna 0.

Sarjataulukko 15. Kierroksen jälkeen.


BARCELONA 39
REAL MADRID 37
SEVILLA 30
VALENCIA 29

MALLORCA 27
DEPORTIVO 27

ATHLETIC CLUB 26
GETAFE 24
VILLARREAL 21
SPORTING 20
VALLADOLID 16
OSASUNA 16
ESPANYOL 16
TENERIFE 15
AT.MADRID 13
RACING 13
UD ALMERÍA 13

MÁLAGA CF 12
ZARAGOZA 12
XEREZ 7

Seuraava ottelu 3.1.2010 kello 20:00 Suomen aikaa vieraissa Mallorcaa vastaan. UEFA:n ensimmäiselle pudotuskierrokselle Athletic sai vastaansa Anderlechtin. Ottelut pelataan helmikuun lopulla.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Miten Serbia poikkeaa Suomesta?

Varmaan monin tavoin, mutta ehkä keskeisin ero on se, että Serbiassa opetetaan Kalevalaa ala-asteella.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Argumentti

En oikeastaan lainkaan arvosta argumentoivaa keskustelua. Sen tyypilliseksi piirteeksi muodostuu, että ihmiset puhuvat toistensa ohi, väittävät kumonneensa vastapuolen argumentit ja pitävät omia argumenttejaan loogisina ja siksi oikeina vaikka ne olisivat kuinka tyhjiä. Usein myös rationaalisuus ja loogisuus sekoitetaan iloisesti.

Näin näkisin ja ehdottaisin, että ainakin erilaiset listat argumentoinnin virheistä hävitettäisiin pikaisesti vaikkapa vanhaan tapaan seremoniallisesti torilla polttamalla.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

UEFA

En viitsikään raportoida, koska on pakko myöntää, että Werder Bremen on ylivoimainen. No, ottelu on tavallaan merkityksetön ja Athleticin olisi pitänyt voittaa vähintään neljällä maalilla voittaakseen oman lohkonsa, kun kakkonenkin jatkoon menee.

Kirjoitinpa tästä kuitenkin ja haluan täten toivottaa hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta, jos joku Werderin kannattajista, joihin olen saanut mystisen yhteyden kahvikupin kautta, tämän lukee. Athletic Club jatkaa tästä tappiosta huolimatta kohti koko Cupin voittoa.

Vittu mitä pellejä



En nyt suoraan vedä tuosta videosta samoja johtopäätöksiä kuin Ellilän Mikko, mutta en paljon muutakaan ja silti kyllä kysyisin vielä erikseen suomalaisissa korkeakouluissa työskenteleviltä lukijoilta: Eikö tietä koskaan edes hävetä? Tuo siis on suomalaisen korkeakoulun mainos :D Ei siis saatana ja Aleksis Kivi ja Plato päälle. Jos tuon yhdistää empiirisenä todisteena alempana esitettyyn Aalto-opiston powerpointtiin ja tekee loogiset johtopäätökset, niin ei voi kuin ristiä kädet ja kiittää Jumalaa siitä, että Kouvolassa on sivistynyt, puolalainen pappi.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Zaragoza

Puoliaikatilanne Zaragoza 0 - Athletic Club 0. Näen sieluni silmillä, että Athletic tekee voittomaalin oikealta laidalta tulevasta keskityksestä melkeinpä toisen puoliajan aluksi. Ellei näin käy on maailmassa taas yksi virhe lisää.

Kentällä:

Iraizoz

Iraola
San Jose
Amorebieta
Castillo

Gurpegi
Orbaiz
Javi Martinez
Susaeta

Toquero
Llorente

Penkillä

Armando
Etxeita
David Lopez
Gabilondo
Etxeberria
Muniain
Iñigo Perez.

Tuomarina alarvoinen Velasco Carballo Madridista. 13 0ttelua 3 voittoa, 2 tasapeliä, 8 tappiota.

Asiaan hyvin etäisesti liittyen on todettava, että Karhulan Peli-Karhut voitti tänään naisen Suomen Cupin koripallossa.

Varoituksia tuomari jakoi ensimmäisellä jaksolla Amorebietalle, Iraolalle, Toquerolle ja San Joselle.

Lopputulos Zaragoza 1 - Athletic Club 2. Zaragoza onnistui lopussa yliajalla tekemään maalin, joten 0 - 1, joka tuli yllättäen vasemman laidan kautta ei jäänyt voittomaaliksi. Sarjataulukon päivitys maanantaina, kuin kierros on pelattu.

Sarjataulukko hieman myöhässä. 14. kierrosta pelattu ( Barcelonalla ja Xerezillä tosin 15. peliä jo )

BARCELONA 39
REAL MADRID 34
SEVILLA 30
VALENCIA 28

MALLORCA 27
DEPORTIVO 26

ATHLETIC CLUB 23
GETAFE 21
SPORTING 20
VILLARREAL 15
OSASUNA 16
TENERIFE 14
VALLADOLID 13
AT.MADRID 13
RACING 13
UD ALMERÍA 12
ESPANYOL 13

ZARAGOZA 12
MÁLAGA CF 9
XEREZ 7

Eli aivan eurokenttien tuntumassa tässä vaiheessa sarjaa. Periaatteessa tämä ennustelee mestaruutta muutaman vuoden sisällä. Tavoistani poiketen saatan kommentoida keskiviikon UEFA - matsia, jossa Athletic kohtaa kotonaan Werder Bremenin, sillä minulle on juuri muodostunut yllättävä henkinen side Werderiin. Ottelu alkaa hieman kello kymmenen jälkeen illalla Suomen aikaa.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Yrittänyttä ei laiteta

Valistuksen idean sisältämä selkeä vääryys kiinnostaa myös muita kuin minua. Luulen, että oma projektini murskata valistuksen perintö on telakalla osittain sen vuoksi, että en näe mitään järjetöntä puhuvassa käärmeessä ja kielletyssä hedelmässä - sillä kuten oli alussa nyt on ja aina - enkä sen vuoksi jaksa kirjoittaa pitkää ja vakuuttelevaa tekstiä.

:)

Myrskyjä vesilaseissa

Matti Vanhasen talojuttu oli luonnollisesti typerä. Vielä typerämpää on Julkisen sanan neuvoston nostama kohu asiasta.

Julkisen sanan neuvoston edellisen puheenjohtajan mukaan tavallisen kansalaisjärjestön leimaaminen natsijärjestöksi ja vertaaminen rikollisjärjestöön osoitti hyvää lehtimiestapaa, mutta pääministerin talonrakennuspuuhien tutkiminen ei. Eli koko neuvostoa ei voi ottaa vakavasti ja sen nimikin todennäköisesti periytyy ajalta, jolloin kaiken vallan kuviteltiin siirtyvän neuvostoille.

torstai 10. joulukuuta 2009

Runo- ja kuvatorstai XXII

Muisto rantautuneesta hollantilaisesta ( muste )

Japanissa munkit kyselevät toisiltaan
mikä on yhden
käden ääni?
Ja pysähtyvät sitten miettimään sitä.
Jotkut jopa matkustavat sinne
oppiakseen vastauksen.

Miksi ihmeessä?

Edes latinaa ei ole
tässä vielä opittu
ja sekin vain
mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa.

via

Hyvä bileet III ( 7P )

Veikkaanpa vain, että tällä videolla esiintyy kesken kaiken PPPPPPP-menetelmällä opetettuja tiedenuoria, joilla on tieteellinen maailmankatsomus.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Asiahan ei sinänsä minulle kuulu, mutta...

Pidän kansansivistyksen kannalta erittäin huolestuttavana sitä, että näinä aikoina ei voi olla lainkaan varma, että tuo kalvo ei olisi täysin aitoa. kotimaista yliopistokamaa.

Hyvät bileet II

Nyt, kun pyhä on ohi voi palata asialliseen politiikkaan ja luoda siihen katsauksen. Kansan kannalta ehkä kiinnostavinta Kööpenhaminan gaalajuhlissa on kysymys siitä voidaanko Suomen delegaation keräämiä sir Bonon ja sir Stingin nimikirjoituksia pitää lahjoina koko Suomen kansalle vai ovatko ne delegaatiomme jäsenten omia, henkilökohtaisia kunniamerkkejä? No tämä on symbolinen kysymys eikä sitä oikeastaan kannata pohtia, koska se toisi ehkä särön juhlien ankaran luonnontieteellisen yleislinjan kuvaamiseen, joka kuitenkin on kaikkein tärkeintä.

Kukaan traditionalisti ei voi myöskään olla huomaamatta sitä, että poliittinen elokuva on taas noussut tasolle, jolla se oli erään 1900 - luvun suuren, eurooppalaisen puoluekokouksen aikana, mutta ehkä sovimme, että siitä ei saa puhua näin suurempien uhkien, joilta vain delegaatit voivat meidät pelastaa, uhatessa koko olemassaoloamme.

via.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Hyvät bileet

Minnepä muualle keräännyttäisiin 140 yksityissuihkukoneella ja 1200 loistoautolla syömään kaviaaria kuin kansainväliseen ilmastokokoukseen?

MTV3:n juuri tulevien uutisten mukaan ainoastaan yksi asia kokouksessa on täysin selvä ja se on se, että kaikilta ihmisiltä kautta maailman tullaan vaatimaan suuria uhrauksia, jotta kokouksen tavoitteet voisivat toteutua. Itse ne oikein ymmärrä: Ehkä kokous on liian korkeakirkollinen ja sen sanoma caviar to the general, jos latina tässä yhteydessä sallitaan.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kesken kaiken

Athletic Club 0 - Valencia 0. 4 minuuttia toista puoliaikaa jo pelattu. Athletic lähti otteluun kokoonpanolla:

Iraizoz

Iraola
San Jose
Amorebieta
Koikili

David Lopez
Orbaiz
Javi Martinez
Yeste

Susaeta

Llorente.

Penkillä:

Armando
Etxeita
Castillo
Diaz de Cerio
Iturraspe
Muniain
De Marcos

Llorente vaihdettiin De Marcosiin puolen tunnin pelin jälkeen ja Susaeta juuri äsken Muniainiin. Viikolla Athletic voitti UEFA:ssa Wienin 3 - 0 ja menee siis jatkoon. Athletic ei tähän mennessä ole saanut yhtään varoitusta. Madridilainen tuomari Rubinos Pérez on ennenkin onnistunut, sillä hänen on tuominnut 14 Athleticin ottelua saldolla 6 voittoa, 5 tasapeliä ja 3 tappiota.

Ja Muniain tekikin samantien 1 - 0, kun 12 minuuttia toista puoliaikaa on pelattu. Valencian oletettu tähtipelaaja Villa meni ja tasoitti 15. minuutin kohdalla. Orbaitz vaihdettiin Iturraspeen, joten vaihdot on nyt sitten tehty.

Lopputulos Athletic Club 1 - Valencia 2. Madridilainen tuomari meni ikävällä tavalla ajamaan Koikilin ulos kahdella varoituksellaan. Valencia teki sitten maalin. Ikävää tällainen.

Sarjataulukko 13. kierroksen jälkeen (Barcelona ja Xerez pelanneet jo 14 peliä ):

BARCELONA 36
REAL MADRID 31
VALENCIA 28
SEVILLA 27


DEPORTIVO 25
MALLORCA 24

SPORTING 20
ATHLETIC CLUB 20
GETAFE 18
OSASUNA 16
VILLARREAL 15
TENERIFE 14
AT.MADRID 13
ESPANYOL 13
VALLADOLID 12
UD ALMERÍA 12
ZARAGOZA 12

RACING 10
MÁLAGA CF 8
XEREZ 7

Eli ei mitään dramaattista, tosin Mallorca teki vähän piste-eroa. Villarreal ja Atletico Madrid ehkä lievässä nousussa. Seuraava peli on ensi lauantaina 12.12 kello 19:00 Suomen aikaa pelattava vierasottelu Zaragozaa vastaan.

Itsenäisyys

Koska itsenäisyys on yhteinen asia niin yyy, kaa, koo, nee...

Ja koska pyrkimys läntiseen kulttuuripiiriin on niin kova lainataan ulkomaalaisten äänenä sen keskeisintä edustajaa, nykyistä Paavia:

Huomaammeko miten ajankohtainen Babylon on? Se on yhdenmukaistettu, vain teknisesti elävä ja ajatteleva maailma, se luo yhtenäiskielen ja yhtenäiskulttuurin. Kaikki ajattelevat, puhuvat, pukeutuvat ja käyttäytyvät samalla tavalla. Juuri tämä yhdenmukaisuus kuitenkin aiheuttaa kapinamieltä, joka voi ilmetä terrorismina ja monenlaisina vastustuskeinoina sellaista elämää kohtaan, joka näennäisesti antaa kaiken ja kuitenkin jättää kaiken antamatta, kiinnittää ihmisen valtaan ja nautintoon ja juuri siten tekee hänet voimattomaksi ja surulliseksi. Helluntaina luotu ykseys on kokonaan toisenlaista. Kaikki kuulevat oman kielensä. Se yhdistää heidät moninaisuudessa

...

Babylonin yhdenmukaistetun universaalisuuden vastapainoksi nousee uusi monihahmoinen ykseys, jota kutsumme katolisuudeksi. Tässä huomaamme jotain merkillistä. Olemme tänään maailman teknisen yhdenmukaistumisen paineen alla - Babylonin mallia toteutetaan johdonmukaisuudella, jota raamatullisessa näyssä voitiin katsella vain etäältä. Sen mukaisesti myös rikkonaisuuden, vastakkainasettelun, sekasorron ja hajaannuksen liikkeitä on kaikkialla läsnä huolestuttavassa määrin. Puhutaan kulttuurien yhteentörmäyksestä väistämättömänä tapahtumana, joka voisi tuhota ihmiskunnan. Samanaikaisesti kuitenkin raamatullista ykseyden mallia, joka ei tuhoa kulttuureita vaan ohjaa ne ymmärtämään toisiaan, pidetään väkivaltana toisia kulttuureita kohtaan. Lähetystyötä, jossa helluntain tapahtuman - Pietarin ja muiden apostolien saarnan - tulee jatkua, syytetään yhden kulttuurin herruudesta, ikään kuin kulttuurien sisäistä ykseyttä, joka ei niitä tuhoa, ei voisi eikä saisi olla olemassa. Sitä vastoin helluntain mallin elähdyttämää kristillistä lähetystyötä täytyy erittäin pontevasti puolustaa ja se tulee uudelleen herättää eloon ainoana todellisena kulttuurien välisen taistelun vaihtoehtona.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Tyhjää

Hämmentynyt ilmastotutkija miettii takana olevaa ilmaa ( oljy )

Jotenkin kaikki on niin tyhjää. Tätä on jatkunut Kouvolan kokouksesta asti. Tilaa on vaikea kuvata; se on ikään kuin ontto kupla, jota moukaroivat kumisevat tietoisuuden iskut: Suuri, ikuinen Johtaja Pekka Hämäläinen on luopunut johdosta.

En tiedä, ehkä maalaan jonkun taulun, jos jaksan.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Ilmastotieteen viikot

Maanantaina alkavien ilmastotieteen viikkojen kuuma kysymys Suomen kannalta on sitovatko Suomen metsät hiilidioksidia vai aiheuttavatko ne hiilidioksidipäästöjä. Tämä ratkaistaan sopimalla tieteellisessä pyöreän pöydän neuvottelussa se millä laskentatavalla asia päätetään. Luonnontieteellisesti orientoituneena asiaa seuraakin mielenkiinnolla ja samalla kauhulla - mutta jotenkin myös mielessään ihmisten viisautta hykerrellen - muistelee niitä pimeitä aikoja, jolloin puhdas ja kova tiede ei vielä ohjannut politiikkaa.

Miten silloin, kun ei ollut tiedettä, edes voitiin tehdä päätöksiä?

Mitä ne meistä ajattelee?

Eivät paljon mitään. Viime vuosisadan alussa länsimainen valtavirta ajatteli suurin piirtein näin:

Education is provided for by a university and technical high school at Helsingfors, by lyceums of the rank of gymnasia, modern scientific schools, and primary schools. Finland has a rich literature both in Swedish and Finnish. Besides the followers of Christianity there are both Jews and Mohammedans in Finland, but they have no civil rights. Since the middle of the nineteenth century about 200,000 Finns have emigrated to the United States, settling largely in Minnesota and Michigan. The town of Hancock, Michigan, is the centre of their religious and educational work.


Se, että nykyinen sivistyneistömme kokee, että Suomi oli takapajuinen maa aina siihen asti kunnes he itse löysivät pinnallisen lännen kivoine muoteineen johtuu vain siitä, että nykyisen sivistyneistömme valtavirta on huomattavasti tyhmempää, kuin sivistyneistömme valtavirta viime vuosisadan alussa.

Mistä tuli mieleen tämä amerikkalaistyyppisen liberaalisuuden määritelmien kokoelma. Pitäisi kääntää se Suomen oloihin sopivaksi, mutta todetaan tässä hädässä vain, että kuulun itse niihin ihmisiin joiden mielestä listan taustamusiikiksi sovitettu ( asiallinen kuvitus ) Imagine edustaa selkeän synkkää pahuutta.

torstai 3. joulukuuta 2009

Runo- ja kuvatorstai XXI


Yksi Clem vaan kohtaa sijoiltaan menneen ajan ( impasto ja graffiti )


I

Jos joisin, joisin
menneelle itsenäisyydelle
ja tulevalle

II

On väärin ajatella ihmisiä vain yksilöinä.
Jokainen on aina
jonkin kokonaisuuden osa.
Ihmisen pitäisi ymmärtää tämä itse
sillä se on totuus
ja sitä on mahdotonta opettaa.

III

On vain rukoiltava.
Se avaa sen
mistä on
siihen mille on.


via.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Leimallista

Vanhalle medialle ominaista on olettaa muiden ihmisten ajattelevan jotenkin ja vatvoa sitten itse luomaansa mielikuvaa. Ehkä kaikkein keskeisintä mediassa onkin, että pyrkii pakonomaisesti välttelemään aitoa dialogia mihinkään suuntaan.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Jaa

Aina, kun joku valopää sanoo tai kirjoittaa vuodesta se ja se jälkeen ajanlaskun alun on tietysti vain kysyttävä sinnikkäästi miksi? Miksi ajanlasku aloitettiin juuri siitä mistä se aloitettiin ja mitä niin ihmeellistä silloin oikein tapahtui? Ja tietenkin on tivattava myös muuta tietoa tyyliin mihin ajanlaskua yleensä tarvittiin, ja ketkä sitä alkoivat laskemaan ottaen lähtöpisteeksi juuri tuon ajanlaskun alun vuoden. Miksi me käytämme samaa ajanlaskua kuin he jne...jne.

Ei muuten, mutta on aina hyvä, että asiat selitetään.